Carpe diem?

Bangladeshin tekstiiliompelijattarien murhapoltto, Talvivaaran ympäristökatastrofi, Pääministeripuolueen hallituskiima, Fennovoiman ydinvoimalan rakennuslupa, Julkinen puoluerahoitus, EUn toimet etelän euromaiden ongelmien ratkaisemiseksi, Suomen homekoulut .... kaikki tuo osoittaa, että demokratia ei toimi. Ei Suomessa, eikä ainakaan kovin suuressa osassa muutakaan Pohjois-Atlantista kohtalonyhteyttä.

Siitä huolimatta, että sen nimiin joka puolella tätä aluetta vannotaan, ja sitä oikein aseiden voimalla muualle viedä yritetään, kansalaiset eivät sen toteutuvan omassa maassaan oikein luota. Eikä ylivaltiollisessa EUssa ollenkaan. Vientiyritykset epäonnistuvat lähes järjestään. Poliitikkojen arvostus lähenee nollaa joka maassa. Ei liene väärin myöntää, että länsimainen demokratia on pahassa kriisissä?

Kuitenkin demokratian väitetään olevan ihmisen kokeilemista hallintomalleista vähiten huono. Missä siis vika? Mitä me teemme tai olemme tehneet väärin?

Itse uskon, että viimeiset noin sata vuotta ovat vieneet demokratiaa väärään suuntaan, joka konkretisoituu urapoliitikoissa. Kansanedustamisen mieltäminen työksi, uraksi edellyttää hyvin helposti myös sitä, että kyse ei saa olla pätkätyö. Tai ainakin sitä, että ansiomahdollisuus on turvattu myös silloin, kun kansa ei valitse. Ja mikäpä sen parempi kuin turvata ansiomahdollisuudet luontevan HyväVeli - verkon , puolueen, avulla. Ja puolueethan meillä Suomessa päätökset tekevät. Edustajat painavat nappia, jota käsketään painaa.

Isossa Britanniassa ongelmat lienevät samanlaiset? En sikäläisiä olosuhteita erityisesti tunne, mutta törmäsin taas TEDiin. Konservatiivipoliitikko Rory Stewart puhui aiheesta Why democracy matters. Ja aika hyvin puhui. Pani ainakin minut ajattelemaan. Taas kerran.

Rory  Stewart: Why democracy matters?

Eläkeläiset yhteiskunnassa vajaakäytössä oleva voimavarana

Suomessa on kuulema jo miljoona yli 65 vuotiasta. Näistä 5 - 10 % on alkoholin suurkuluttajia. Näin Suomen Pravdan video. Ja lisää on taatusti tulossa, sekä yli 65 vuotiaita että alkoholin suurkuluttajia. Varmasti kaikki työ heidän saamiseksi terveinä ja hyvinvoivina, myös eläkkeelle pääsemisen jälkeen ja pitämiseksi sellaisina on tarpeellista ja, on sitä vielä enemmän jatkossa.

Voisin kuvitella, että suurimman ongelmaryhmän muodostavat miehet. Heistä suurimman yksinäiset miehet, siis perheettömät. Vähän paremmin saattaa mennä "akattomilla" mutta "lapsellisilla". Vähiten ongelmallinen lienee se ryhmä, jonka akka ja sosiaaliset "velvoitteet" pitävät edes jollain tavalla kaidalla tiellä. Tämä ei kai ole turhan harhaista päättelyä?

Kuten tällä blogilla olen useampaankin kertaan mainostanut osallistun työnimellä 60+ "toimivaan" maailmanparannusyhteisöön, siis tapaamisporukkaan Helsingin kaupungin Meilahden virkistyskeskuksessa. Kaupungin osuus toiminnassa on antaa meille tila, jossa vertaistemme eläkeläisten lailla voimme joka maanantai klo 10.00 alkaen tuulettaa ajatuksiamme. Kaupungin panoksena riittää meille ihan hyvin lämmin tunnelmallinen tila, tarjolla oleva maistuva, edullinen kahvi ja pulla, sekä ylen ystävällinen henkilökunta.

Tapaamiset ovat täysin meistä itsestämme lähtöisin, mutta alusta lähtien vapaita kaikille kiinnostuneille. Alussa, noin 5 vuotta sitten meitä oli kolme vanhaa kaverusta, miehiä kaikki. Kävijöitä on tullut ja hävinnyt, nyt vaihtelevasti 6 - 12, heistä ainakin 3 naisia. Vain yksi joukostamme ei nauti alkoholia lainkaan - kuulemma elämä on opettanut - mutta en ole kenessäkään meistä havainnut liian alkoholinkäytön nousseen ongelmaksi asti.

Katsoessani tuota videota tuli mieleeni muutama asia.

• Miksi odottaa, että yksinäisestä eläköityvästä ihmisestä on tultava alkoholisti, ennen kuin hänen katsotaan tarvitsevan vertaistukea? Harva meistä haluaa "tarpeettomasti" liittyä alkoholiongelmaisten toimintaan.
• Miten saada erityisesti eläköityvät miehet pitämään kiinni elämästä myös eläköitymisen jälkeen ja hakeutumaan tarjolla olevaan "vertaistukeen" tai rakentamaan sen itse?
• Miten saada kunnat ymmärtämään, että me kaikki emme ole kiinnostuneita samoista asioista, emme kaikki toivo vain yhteislaulua, liikuntapiirejä, kirjallisuuspiirejä tai joogaa? Meille saattaisi kuitenkin ihan hyvin riittää tila, jossa tavata vertaisia ja muita esimerkiksi säännöllisesti kerran viikossa?
• Millä tavalla edistää eläkeläisten työllistymistä? En tarkoita pelkästään siirtymistä takaisin työelämään, enkä eläkeiän nostamista. Mutta moni varmasti mielellään tekisi hyvinvoinnillemme hyödyllisiä asioita yksin tai yhdessä muiden kanssa? Omilla ehdoilla, korvausta vastaan. Resurssina varsin potentiaalinen ja kasvava.

En ole vaatimassa uutta julkista palvelua eläkeläisille. Olen heittämässä ajatuksen, miten kehittää tuon eläkkeelle siirtyneen ja siirtyvän resurssin hyvinvointia ja terveyttä. Ja samalla saada tuo resurssi hyödyttämään meitä kaikkia.

Hesaria NATOttaa?

Siinä täytyy olla jotain aivan erityistä, kun Hesari järjestelmällisesti jättää julkaisematta kommenttini sen NATOa koskeviin artikkeleihin, nyt uutiseen NATO- jäsenyyden kannatus on laskenut alle viidenneksen.

Tulkoon se nyt sitten tässä julkaistua:

Aika on ajanut Suomen NATO - jäsenyyden ohi, haluammepa sitä tai emme.  http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/12/aika-on-ajanut-nato-jasenyytemme-ja.html 

On vain puolueita edustavista poliitikoistamme kiinni, että valtio ei tee asiasta johtopäätöksiä. Rahat menevät meidän 15 miljardin puoluetukeen.

NATOon liittoutumattomuudella on puolensa. Tositilanteessa päätökset ovat jatkossakin aina omissa käsissä. Ja haihatteluille jää silloin vähemmän tilaa. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2008/09/talvisota-oli-nelikymppisen.html

Voisiko aina mukana oleva linkki Talvisodan synty - teoriastani olla syynä? Vaikka Erkkokin on jo manan majoille mennyt? 

Vihreiden demokratia jää puolitiehen

Vihreät arvot ovat olleet kateissa jo jonkin aikaa. Nyt heidän valtuuskuntansa on hyväksynyt Vihreille oman demokratiaohjelman.

Ehdotuksessa on monia kannatettavia, kansalaisten demokratiaa parantavia ehdotuksia. Esimerkkeinä:

• Valtionhallintoon ja hallitusneuvotteluihin perustetaan julkiset lobbausrekisterit. Lobbauksen sääntöjen rikkominen sanktioidaan.
  Kansanedustajien kausien rajaaminen kolmeen.
• Kansanedustajan tultua nimetyksi ministeriksi, hänen tilalleen ministeriajaksi tulee varalle valittu.
• Hallituksen jäsen ei voi samanaikaisesti olla jäsenenä kunnanvaltuustossa.
• Ministereille ja keskeisille virkamiehillä on yhden vuoden pituinen karenssi, jonka aikana he eivät saa siirtyä työskentelemään edunvalvontaorganisaatioille.
• Puoluetuki on sidottava puolueiden vaaleissa saamaan äänimäärään, eduskuntavaalien paikkamäärän sijaan.

Mutta ehdotukset eivät puutu kansalaisten politiikasta vieraantumisen perussyyhyn.  

Urho Kekkosen kauden poliittisille puolueille aiheuttamien traumojen vauhdittamina ja parlamentaarisen demokratian ideaalin varjolla ovat puolueet tunnetusti vähentäneet Tasavallan presidentin valtaa. Samalla tavalla ne ovat myös lisänneet valtaansa kansalaisten kustannuksella.

Näkyvimpänä tästä niiden itselleen määräämä puoluetuki, uusi vaalirahoituslaki ja toimiminen esimerkiksi sosiaalisen asumisen, kuntoutuksen, hoidon ja alan muun toiminnan intresenttinä ja osapuolena. Viimeksi mainitun osalta tämä johtaa sekä lainsäädäntötyön puolueettomuuden kärsimiseen että markkinahäiriöihin.

Vielä tärkeämpiä uudistuksia kansalaisten demokratian palauttamiseksi olisivatkin seuraavat muutokset:

• Julkisista varoista maksettava puoluetuki kielletään lailla. Puoluetuen maksaminen jatkossa yksityisistä lahjoitusvaroista rahastomallin periaatteiden mukaisesti. Vaalirahoitus ehdotuksen mukaisesti.
• Nykyisen kaverituomioistuimen, perustuslakivaliokunnan, korvaaminen puolueista ja poliitikoista riippumattomalla  Perustuslakituomioistuimella. 
• Perustuslain 29 § tulkinta on muutettava koskemaan myös eduskuntaryhmissä tehtävää päätöksentekoa. Pykälän rikkominen sanktioidaan.

Ja jos muita ehdotuksia edellisten lisäksi vielä tarvitaan, tässä blogissa on niitä esitelty ja käsitelty jo kohta kuusi vuotta. Esimerkiksi huhtikuussa 2011.

 

Tarvitaan uusi "Talvisodan Ihme"

Kyllä minä tänään niin ilahduin. Jälleen kerran tuli osoitettua, että joillakin toimittajilla on järjen lisäksi myös arvot kohdallaan. Tai ainakin samalla kohdalla kun kuvittelen omienikin olevan. Eihän tuo tämän toimittajan kyseessä ollessa ihme ole. Mutta lukemani kirjoitus istuu tähän aikaan kuin se kuuluisa nappi otsaan.

Kirjoittajana oli luonnollisesti toimittaja Antti Blåfield ja kolumni ainoassa valtakunnallisessa oli otsikoitu Kun vauhti kiihtyy, tartu käteen.

Aivan ilmeisesti olemme valtavan murroksen edessä, tai elämme jo sitä. Ja silloin ovat keinot vähissä mutta toisaalta yksinkertaisempia ja selkeitä. Tärkeintä maailmassa on kuitenkin se toinen ihminen. Se johon turvata, se jota turvata, johon nojata, jota auttaa. Jaksaminen on yhdessä vähemmän vaikeaa ja mahdollisuus onnistua suurempi kuin kaksinkertainen. Ojenna siis käsi tai tartu tarjottuun.

Nyt alkaisi meillä suomalaisilla olla korkea aika osoittaa, ensin toisillemme  ja myöhemmin muillekin, että Talvisodan Ihme ei ollut vain sattumaa. Selviytyäksemme menossa olevasta tai vasta tulossa olevasta tulemme taatusti tarvitsemaan samanlaista yksimielisyyttä.

On kuitenkin valitettavaa, että puolueiden ideologioista, ei puolueista itsestään eikä edes niitä edustavista poliitikoista ei tässä ole apua. Nyt ei ole varaa olla kahmimassa ryhmäkohtaisia etuja muiden kustannuksella. Nyt ei olla jakamassa sen paremmin tukia kuin valtaakaan. Nyt olisi ajateltava kokonaisuutta, kansaa.

Samassa yhteydessä törmäsin, ja aivan muualla taas TEDiin. Tällä kertaa oli kyseessä puheenvbuoro, joka TED-toimituksen mielestä oli "an idea not worth sharing". Raakkaamisen syynä ei ollut sen viesti, vaan ilmeisesti sen liian "poliittiseksi" koettu sanoma. Sisällössä ei siis ollut vikaa vaan tavassa jolla se esitettiin. Koska sen viesti sopii hyvin artikkelin aihepiiriin liitän sen alle. Katselusuosituksin.

Substanssi on tärkeää, ei se kuka sanoo, ei liioin miten sanotaan.

Nick Hanauer

Sillä nyt ei tärkeintä ole tieto ja osaaminen. Tärkeintä on työ ja tekeminen.

Miten Suomesta kasvoi moniongelmainen?

Jostain kai on aloitettava? Miksipä ei sitten alusta?

PISA mittaa mitä mittaa ja Suomen koululaitosta ylistetään. Arkipäivän havainnot eivät vahvista erinomaisuutta, tuskin edes keskinkertaista tulosta. Sitä taas itsekin peruskoulun opeista nauttineet opettajat taida edes ymmärtää? Kieliä ja matematiikkaa opetetaan lukuaineiden menetelmin; hauki on kala, hauki on kala…  Koulussa et välttämättä edes kuule mitä opettaja sanoo, kysyy tai vastaa. Kielitaito, ehkä englannin kieltä lukuun ottamatta on katoamassa. Matematiikassa osaat ehkä muuntaa millit dekametreiksi tai sentit hehtoeuroiksi, mutta matemaattisen ajattelun edellyttämästä täsmällisyydestä, työstä, jopa itse ajattelutavasta ei jää edes käsitystä. Ns. lukuaineita hallitset, jos olet itse ollut kiinnostunut, etkä ole päätynyt "hikeksi", koulukiusattuna.

Rajojen avautumisen myötä Järjestäytynyt rikollisuus on viimeisten parin kymmenen vuoden aikana kulkenut voitosta voittoon. Harmaa talous on kasvanut sekä kotimaisen että ulkomaisen tarpeen pohjalta osaksi Maan Tapaa. Nyt eivät viranomaiset enää edes tiedä ketkä Suomessa ulkomaalaisia työllistävät, paljonko maksavat ja paljonko tienisteillään kansantalouttamme hyödyttävät, josko ollenkaan? Saattaisiko ehdotus Helsingin ja Tallinnan metropolialueiden ”yhdistämisestä” olla edes osaratkaisu?

Rakenteellinen korruptio on voimissaan, mittaapa Transparency International sitä miten tahansa. Ja vasta vuosien kokemukset Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalilahjomajutun jälkeen antavat vähitellen ”vastuulliselle” medialle mahdollisuuden edes kyseenalaistaa vallitsevaa käsitystä puhtoisesta politiikastamme. Mutta vuosien myötä kehittyneet rakenteet pitävät huolen siitä, että asiaan ei kenelläkään ole mahdollisuutta pienessä maassa kokonaisuudessaan päästä edes kiinni. 

Suit´sukkelaan ja ilman omantunnonvaivoja jääviyksistä tai karensseista siirtyy pääministerin näkyvin takuumies ja elinkeinoministeri, Elinkeinoelämän EKn toimitusjohtajaksi.  Nopeutetulla asteikolla hän seurasi edeltävän ”varsinaisen” pääministerin viitoittamaa tietä, joka sentään vasta hetken hengähdettyään siirtyi omalle palkintolomalleen, johtamaan Perheyritysten yhdistystä. Saattaa tietysti olla, että sekin liitto oli jo aiemmin solmittu? Edellisestä tulee mieleen Kemijärven Stora Enso ja  An´aikaa, jälkimmäisestä tuppeen sahattu lautakasa ja II hallitusohjelman suunnitelmat perheyhdistysten verokohteluksi.

  

Kaksi viimeistä valtionvarainministeriä on rankattu lajinsa huipuiksi Euroopassa. Onko kyseessä vain yritys rauhoittaa pienen valtion pohjatonta epävarmuutta, en tiedä. Mutta aika katastrofaaliseksi on kumpikin, ensimmäinen erityisesti, päästänyt valtion velkaantumisen kehittymään. Eikä loppua ole näkyvissä. Mutta ei kai velkaantumisen vahtiminen kuitenkaan ole ministerien ihan ensimmäinen tehtävä? Millä tavalla tältä kaksikolta on riittänyt ”eurokriisinkin” paineistamassa ilmapiirissä aikaa oman yhteiskuntamme, Suomen pohteiden ratkaisemisen johtamiseen? Erityisesti ihmettelen kuinka helvetin huonoja ne muut oikein voivat olla? Ei ihme, että EU on kriisissä.

Tarvitaan eläkkeelle siirtyvä valtakunnanviisas, valtionvarainministeriön valtiosihteeri toteamaan, että valtiontalouden pohja on pettänyt ja hallitusohjelman pohja hävinnyt.  Mutta usko vaan, mikään ei muutu. Poliittiset puoluerealiteetit eivät kohtaa sen paremmin kansan kuin taloudenkaan realiteetteja. 

Teollisuuden kilpailukyky on kuulemma tiessään, teollisuus muuttaa maasta. Valtion ja kuntien perustoimintaa ulkoistetaan ja yksityistetään ideologisen fanatismin hengessä.  

Sairaanhoito, itse asiassa koko terveydenhoidon sektori ollaan ajamassa tilanteeseen, jossa yksityistäminen on viimeinen mahdollisuus. Samaan syssyyn yksityistetään sosiaalitoimi. Opetusta ajetaan alueellisesti  ja alakohtaisesti alas, mutta kulman takana odottavasta työvoimapulasta ja nuorten syrjäytymisestä jaksetaan krokotiilin kyyneleitä vuodattaa. Puolustuksen jatkuvaa leikkelemistä ei edes Karin entinen Kypäräpäisen liperimiehen kuvaama puolue yritä panna toppia. Kuntahallinnon poliittiseen pöhöön ei - poliittisien realiteettien paineessa – voida käytännössä koskea, koska liian monen oman opetuslapsen näennäisvalta, yhteiskunnallinen arvostus, palkallinen päätoimi ja poliittiset, tuottoisat sivutoimet olisivat samalla katkolla.

Huuda siinä sitten tehokkuuden ja tuottavuuskehityksen perään, vaikka kolme AAAta ovat luonnonvarana taatusti sieltä hauraimmasta päästä. Onko totta, että parlamentarismin kasvun myötä Sisu on Suomesta hävinnyt? Vai onko hallituksen strategian, että me kaikki poistumme maasta piankin?

Samalla valtio, ilmeisesti pääministerin ohjeistuksesta keskittyy tilaamaan omalta auguuriltaan ihka oman Sinisen kirjan,  jonka sisältö ja merkitys kansakunnalle – if any – jää koulutetullekin lukijalle kysymysmerkiksi. Ilmeisesti johtomme on, asiantuntijaneuvoihin kyllästyneenä, valinnut paremman puutteessa Taikauskon kansakunnan selviytymisen strategiaksi?

Olemme Kreikan tiellä. Olemme olleet jo kauan. Mutta tähän mennessä meillä on ollut onnea. Edellisten sukupolvien työ on jättänyt jälkeensä varallisuutta, jota nyt on jo pari kymmentä vuotta voitu panna lihoiksi. Vajaat pari vuosikymmentä yhden yrityksen ilmiömäinen menestys ylläpiti suurelta osin taloudellista pohjaamme. Ja positiivisen selviytymisen uskon ruokkijana ja vahvistajana sen merkitys oli ratkaiseva. Eikä 10 miljardin vuosittainen julkisen sektorin velan kasvattaminen positiivista yrittämistä heikentänyt, vaikka ei myöskään kriisitietoisuutta juuri ole lisännyt. Puoluepolitiikka jatkuu irrallaan pahan maailman realiteeteista. 

Edelleen tuloerot kasvavat, samoin syrjäytyminen.  Asenteet kovenevat ja kansakunta polarisoituu. Luokkajako nostaa taas päätään. Meissä on niitä jotka tekevät, yrittävät, onnistuvat ja menestyvät. Ja meissä on niitä, joilta heikompana aineksena halutaan viedä olemassa olemisen tai ainakin sosiaalisten tukien oikeus. Nekin pitäisi varmasti ohjata menestyneille? Olemmeko tältäkin osin jo Kreikan tiellä ja menossa kohti  Kultaista sarastusta? Ilmeisesti.

Kun kansan taloudessa menee huonosti on syynä huonosti toimiva demokratia. Milloin on meidän vuoro?

Kepulla taas muistivammainen puoluesihteeri

Kepu työllistää puoluesihteereikseen kovin kummallista porukkaa. Legendaarinen kepuli oli aikoinaan luonnollisesti Arvo Korsimo, ainoa jonka itse muistan nimeltä menneiltä ajoilta. Jarmo Korhonen ja hänen perunakuoppansa, osallisuutensa Kehittyvien Maakuntien Suomen perustamiseen ja sitä kautta KMS-lahjomajuttuun on toki muistissa. Nyt ilmeisesti Timo Laaninen on lunastamassa paikkaansa Kepun historiassa.

Timo Laaninen liittyy muistivikaisiin kepuleihin ja heitähän tässä puolueessa tunnetusti riittää. Hän ei muista kuinka monta kunnon kepulia on suostunut jälkikäteen rahoittamaan kepun kunnallisvaalien aktiivien ja erityisesti kai piirien johtajien Kanarianmatkaa. Siis sitä, jonka hän ensin oli aikonut rahoittaa osin puoluetukirahoilla, koska kuulemma muuta rahaa ei puolueella juurikaan ole huonosti menneen eduskuntavaalin seurauksena.


Hänen ja kepun onneksi uusi puheenjohtaja pysäytti aikeen. Matka toki tehtiin, mutta nyt siis yksityisellä erillisrahoituksella. Siis sillä, jota nyt kerätään. Siis jälkikäteen.

Olisi toivottavaa, että jo yksin tämän vuoksi valtiontilintarkastajat ainakin tältä osin suorittaisivat Kepun puoluetuen erityistilintarkastuksen. Sikäläisillä kun on tapana palkata sekä jatkuvista, toistuvista muistihäiriöistä että lakien joustavasta tulkinnasta tunnettuja kansalaisia. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomio siihen, että ao. puolue täyttää järjestäytyneen rikollisuuden EU-kriteerit.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että julkinen puoluerahoitus olisi kiellettävä ja korvattava yksityisellä puoluerahoituksella. Loppuisivat samalla nämä kepunkin ainaiset kiinni jäämiset lakien luovasta tulkitsemisesta.