lauantai 15. lokakuuta 2011

Länsimaiden kirous ja yhteiskuntien iltarusko



Taloutemme pohja on revennyt. Luottamus poliitikkojen motiiveihein ja kykyyn hoitaa edes kansallisia asioitamme kuntoon on mennyt. Kansalaisten eriarvoisuus kansojen sisällä mutta myös niiden kesken on kasvanut ja kasvaa edelleen. Työt, siis lisäarvoa yhteiskunnalle luovat työt, ovat häviämässä ties minne. Väestö on ikääntymässä kovaa vauhtia, keihäänkärkenä Suomi. Sodat syövät kasvavasti kansakuntien resurssipohjaa. Velkaa kasvattamalla ei sen paremmin kansakuntien taloutta kuin niiden yhteiskunnallista tilannetta ole parannettavissa. Tarvitaanko uusi suuri sota?

Ja kaiken keskelle YK varoittaa jo toisen kerran Välimeren ympäristössä tapahtumassa olevasta sisällissodasta. Kestettyään jo 7 kuukautta ei Naton Libyan sotaretki ole edes vielä ohi. Ei vaikka ystävät jo Pariisissa Gaddafin ruumiinvalvojaisia juhlivat muutama kuukausi sitten. Jenkkejä lukuun ottamatta arsenaalit ammottivat jo sen jälkeen tyhjyyttään, eivätkä ystävät ole onnistuneet edes vakuuttamaan omia kansalaisiaan sen tarkoituksenmukaisuudesta, onnistumisesta nyt puhumattakaan.

Nyt sitten asialistalle tulee Syyria. Siellä kansa on liikehtinyt ja kärsinyt ilmeisesti Tunisiasta alkaneen arabialaisen demokratialiikeen innoittamana jo kuukausia. Sanovat Assadin perheen hallinnon olevan vastuussa jo yli 3.000 kansalaisensa tappamisesta. Kymmenet tuhannet ovat ainakin yrittäneet paeta siihen ainoaan suuntaan, jossa on edes näennäinen rauha, Turkkiin. Ja nytkö taas Natoa tarvittaisi? Vai tarjottaisi? Vai seurataanko vierestä kun Al Assad porukkoineen listii kansalaisensa?

Vai olisiko tässä islamistien uusin salajuoni? Köyhdytetään länsimaat - nämä demokratian vientikauppiaat - kivikauteen siten, että ne lähettävät "ystävänsä" tai "ristiretkeläisensä" jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla sotiin, joita ne yksinkertaisesti eivät voi voittaa. Alku on ainakin mallikas; Irak, Afganistan, mahdollisesti Libya. Ja Syyria olisi kieltämättä aika mallikas jatko. Mutta onko meillä moiseen varaa? Halua? Pakottavaa tarvetta?

Milloin sitten hyökkäämme "islami-ongelmiemme" varsinaiseen ytimeen? Saudi-Arabiaan?

Deja vue

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei lännen kannata hyökätä minnekään.Kyllä meille hyökätään ja sitten on syytä vastata jos varat ja voimat riittää.Yhtä asiaa ne muuten ymmärrä liittyen Islamiin.Siellä puhutaan aina jostain lännen riistosta.Joku voisi kertoa missä se tapahtuu.Länsi aseistaa ja tukee melkein kaikkia islamistisia maita.Länsi ostaa innolla sieltä öljyä markkinahintaan.Länsi on raknetanut sinne tiet ja infrat...tehnyt putket ja poraustorni jotta nämä saisivat luonnonantimensa rahaksi muutettua.Missä kohtaa se riisto tapahtuu?Onko se riistoa jos menemme väliin silloin kun naiset ovat paarialuokkaa ja eivät sa vaikkapa koulutusta?Onhan se jos Talebanilta kysyy.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti kommentista

Olet varmasti perusteluistasi ihan oikeassa; "Länsi aseistaa ja tukee melkein kaikkia islamistisia maita.Länsi ostaa innolla sieltä öljyä markkinahintaan.Länsi on raknetanut sinne tiet ja infrat...tehnyt putket ja poraustorni jotta nämä saisivat luonnonantimensa rahaksi muutettua". Mutta, mutta...

Hyökkäys on paras puolustus. V****ako meidän enää on kaikkia ymmärtää? Siis nyt kun omat intressit alkavat olla uhattuina.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Ei Länsi Arabeja auta hyvätekeväisyydesta. Sellainen olisi kovin epäkaupallista ja ei voisi jatkua menemättä konkurssiin. Olemme ehkä hyvin lähellä con+kurssia, mutta se ei ole mitenkään poikeava muusta typeryydestä mitä ihminen tekee, vaan yksi monista. ”The supressed becomes the supressor” on luonnon laki ja juuri moisen lain seurauksia olemme todistamassa tätänykyä.

Kuten tiedät Vanha Testamentti on Islamin ”ohjenuora” ja Lännen on Uusi Testamentti, vaikka ei siinä mitään ”uutta” ole. Molemmat pyrkivät ottamaan vallan toisiltaan ja Islamin usko on siinä asiassa pitemmälle kehittynyt. Ollessaan ei komporovisoiva uskonto se saa kovina aikoina – aina – enemmän suosiota kansan joukossa.

Islamin tarkoitusperä on kurinalaisuus, kuten muidenkin uskontojen on laita, vain sillä eroituksella, että erehdyksestä useinkin joutuu maksamaan hengellään, kuten useinkin käy niiden, joiden toiminnot eivät ole Islamien lakien mukaisia. Kuri ja järjestys ei voi, eikä saa olla ”joustava” ollakseen toimintakykyinen ja taatakseen turvallisuuden muille ihmisille.

Kurin ja järjestyksen puute on Länsimaiden downfall ja ilman järjestyksen luomaa turvallisuutta, huonoakin sellaista, ihmisen elämä ei ole mahdollinen jatkumaan huomiseen. Länsimainen ajatus sallii paljon sellaista jota emme ole pystyneet tai halunneet ”sulattaa” omakohtaisesti. Niin tehdessä meidän ei tarvitse ajatella kovinkaan syvällisesti, koskapa valmiiksipurtua, niin hyväksyvää kuin kieltävääkin, on runsaasti tarjolla.

Jos emme aina tiedä mikä on oikein, meillä on ns. lakimiehet jotka ratkaisevat oikeat ja väärät meidän puolesta, olipa ne meitä vastaan tai puolesta ja siten tehden epävarmat tilanteet helpoiksi eilisen tiedoilla, eikä varsinaisen tilanteen mukaisilla, itse tapahtumaan sitovilla tekijöillä. Jyrkät, ehdottomat lait eivät anna tilaa ”erehdyksille”, varsinkaan sellaisille erehdyksille joita lakien voimalla pyritään puolustelemaan.

Islamin uskonto on siinä asiassa mennyt pitemmälle, tosin näennäisesti, mutta ei ratkaissut itse probleemaa intelligenttisesti, vaan eliminoimalla ”rikkaruohot” päiden tasolta. Kuten tiedämme, rikkaruohojen juuret menevät paljon syvemmälle kuin mikään ideologinen voi koskaan tunkeutua ja siksi kaikki kuolleet, pelkkään ”Sanaan rakentuvat” eivät milloinkaan voi kestää realiteettien elävää painoa. Historian kirjoittajat tulevassa voivat vain ihmetellä kuinka kauan monkey valta saattoikaan jatkua ilman, että kehityksessä ei olisi tultu ful stoppiin.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti ajatuksia herättävästä kommentista

”The supressed becomes the supressor”. Tuosta minä tykkään, vaikka ei varmaankaan meihin taviksiin asti koskaan ulotukaan? ;-) Meinaan, että rajansa kaikella sentään on. Ja tuskinpa se ihan luonnon lain asteelle nouseekaan?

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "Kurin ja järjestyksen puute on Länsimaiden downfall". Mutta ei sekään ihan yksiselitteisesti sitä ole. Pahin mitä mm. melänsimaalaiset olemme saaneet aikaan on juuri liian pitkälle viety kuri. "Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer", joka tulee yksilöllisen ajattelun korvikkeeksi ja on juuri nyt tekemässä taas tuloaan. (Katsopa opetuslapsien älykkäitä uutiskommentteja ja keskustelupalstojen örvellystä.)Sen seurauksena pääsemme jälleen kerran nopeasti ja pienin vaurioin Koraanikoulujen opetuksen - siis ulkoluvun - tasolle.

Kuinkakohan paljon tuota islamin kurinalaisuudesta todella perustuu Muhametin kirjoituksiin ja kuinka paljon niihin, jotka niitä nykypäivänäkin yrittävät soveltaa? Hiekka-aavikon beduiinin suora jälkeläinen, alkuperäisessä ympäristössään, koraanikoulun perusopinnoilla, diktatooris-/kalifaattisen vallan ympäröimä on varmasti taipuvaisempi eliminoimaan liian ylös nousevat "rikkaruohot" kuin peruskoulun häthätää läpäissyt maallistunut länsimaalaisveljensä.

Olen kanssasi samaa mieltä myös siinä ettei "Länsi Arabeja auta hyvätekeväisyydesta." Länsi tarvitsee öljyä ja markkinoita, erityisesti sotateollisuudelleen. Valitettavasti arabit eivät ole olleet taipuvaisia käyttämään niitä niinkään keskinäisissä välienselvittelyissään, vaan meitä, siis kauppakumppaneitaan vastaan.

Sanot "Historian kirjoittajat tulevassa voivat vain ihmetellä kuinka kauan monkey valta saattoikaan jatkua ilman, että kehityksessä ei olisi tultu ful stoppiin." Siihen on syynsä. Demokratia, tuo hallittavien tahdosta ja tarpeista lähtevä hallintomalli ei voi toimia, kun välvouhkat ottavat vallan. Silloin kansalaisten demokratia muuttuu välvouhkien demokratiaksi ja toteus niiden tahdosta ja tarpeista. Siinä se länsimaiden yhteiskuntajärjestyksen keskeinen syy.

Ja nyt sitten kansanjoukot valmistautuvat seuraavaan Messiaan, Vahvan ja Valovoimaisen Johtajan uuteen tulemiseen. Myös täällä länsimaissa.