torstai 10. kesäkuuta 2010

Velkavetoisen kansantalouden tulevaisuus maailmassa

Kun pankeille annettiin mahdollisuus vapaaseen, luovaan tuotekehittelyyn maailman talous oli vähällä kaatua. Tarvittiin tuhansia miljardeja palauttamaan markkinoiden usko valtioiden ja niiden talouksien kykyyn selviytyä. Ja lähes tuhat miljardia kaavittiin nopeasti kasaan kun Kreikan valtiontalous oli ajatua vararikkoon. Ensi oli kaatua kaikki, jälkimmäisessä vain Eurooppa.


Kumpikaan tilanne ei vielä ole ohi. Takaisin siihen onnelaan, jolloin poliitikot saattoivat keskittyä jakamaan rahaa toisilleen ja puolueilleen, ei ole vielä päästy. Toivotavasti ei päästäkään. Vaikka eipä sitä täällä Suomessa kukaan noteeraa. Eivät ainakaan poliitikot. Onneksi rahaa on riittänyt. Jollain on ilmeisesti todella iso kirstu piilossa. Jossain.


Minä löysin sen. Sen kirstun. Loppumattoman runsaudensarven. Löytyy täältä. 




PS.


Ei siis ihme, kun Bengt Holmström vaatii perusteellista uudistusta.

20 kommenttia:

KunniaTohtori kirjoitti...

Hyvä Hakki.

Näinhän se on. Meillä on Suomessa kuulemma pohjaton veropohja, josta voi ammentaa loputtomiin.
Ja oikeassa olet. Kreikan tilanne ja Euroopan pelastusoperaatio ei ole lähelläkään ohi. Ja ei se ohi menekään ilman korjausliikettä, ilman kolmatta maailmansotaa. Ikävä näin todeta, mutta näin se on.

hakki kirjoitti...

KunniaTohtori

Onhan se kolmaskin tietysti mahdollinen, mielestäni jopa todennäköinen, mutta ei sitä ääneen kertomalla pidä herätellä.

KunniaTohtori kirjoitti...

Kommentoinpa vielä kerran tuota artikkeliasi.

Seurasin linkkiäsi "Loputtoman runsaudensarven jne". Ja olihan hyvä linkki hyvään asiaan.

Ai piru, että nautin lukea niistä kolmesta haaksirikkoisesta ja siitä kuudennesta, pankkiirista ja niin edelleen. Jos nyt, joku tämän kommentin näkee ja lukee, niin eikun heti hakin linkkiä pitkin uusien ajatusten maailmaan.

Alla se sama linkki:
http://www.michaeljournal.org/myth.htm

hakki kirjoitti...

KunniaTohtori

Eikös todella olekin täsmällinen kuvaus rahasta ja vauraudesta? Saisikohan siitä myös johtoa uuteen alkuun?

KunniaTohtori kirjoitti...

Hakki,

Siitä on löydyttävä johtolanka uuteen alkuun. Juuri äsken tuli se pelätty uutinen, että vienti Venäjälle on supistunut ja tuonti Venäjältä raaka-aineiden muodossa on suurempaa kuin siis vientimme sinne.

No, nyt Suomi kamppailee jo kaupan epätasapainonkin kanssa. Suomessa kun ei ole enää tarpeeksi vientiteollisuutta. Tätä menoa Suomi ei ikinä eikä koskaan selviä jatkuvasta ja kasvavasta lainanotosta ulkomailta.

Tehdään Islannit. Päätetään, että kaikki Suomen valtionvelka on laitonta, laittomasti meille tuputettua ja katsomme olevamme velattomia.

hakki 47 kirjoitti...

KunniaTohtori

Eihän siinä näin pitänyt käydä. Jyrki-boy lupasi ja Matti komppasi. Nyt on sitten pelattu upporikasta ja rutiköyhää. Ja tähän on tultu. Eikä minkään valtakunnan kiirettä, johtajuudesta nyt puhumattakaan. Voidaan hyvin lähteä lomalle. Vaalithan ovat vasta ensi huhtikuussa. Nyt on tärkeämpää keskittyä vaalirahoitukseen. Kyllä maailma odottaa.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/18859/en-paivaakaan-vaihtaisi-pois

Tehdään mieluummin Kreikat. "Unohdetaan" tilastointi. Tai luodaan se uudella luovalla positiivisella otteella.

Voijoi kirjoitti...

Oikea ja sopiva on henkilögalleria.

Aina on meillä on kannattanut itse jalostaa puuta. Raakamaata on aina kaavoitettu ja valtio että kunta rakentelevat virkaeläkkeillään teitä ja infraa.. teitä mökkikylään ja oletuskaivokseen

Voitto pitää sijoittaa.

Markkinaton osa puunjalostuksesta on aina rakenneltu omistetulle ja kaavoitetulle rannalle huviloiksi, lomamökeiksi, toimitiloiksi ja hotelleiksi. Markkinoilta löytyy aina harmaata tavarantoimittajaa ja pimeää työvoimaa joka asuu ensimmäisessä valmiissa huvilassa ja käyvät töissä hotellissa kun krapulastaan pystyvät.

Mikäs siinä sijoitellessa, toimitiloihin, lomamökkeihin, huviloihin ja hotelleihin nousukaudella.

Niitä sitten myyt puolet tuttua vertottajaa varten kirjaten ja loput vaihtona tai käteisellä veran alla suvulle lipsutellen.

Olipa sitten kiviä tynnyrissä tai paperia sosiaalisena luottona josta viimeinen versio on poro.

Poro viljelee pellon EU tuilla, ostaa sadon valtion avuilla ja syö sen itse. Jalostetuin talous osaa kääntää tulon menoksi, ottaa vahingosta tuplahintaan verottoman korvauksen ei tarvitse pankkia eikä kuitteja verottajalle.

Paremmaksi et pane.

hakki 47 kirjoitti...

OiVoiOijoi

En ymmärtänyt jorinastasi tuon taivaallista. Muista, että asun täällä Kehä III sisäpuolella.

Voivoi kirjoitti...

Kaikki tämä rahoitetaan kehäkolmosen sisältä, viisaus ja päätökset asustavat ulkopuolella..

Oikea ja sopiva on rahan mytologian räjäytyskuvan henkilögalleria.

Yksityiskohta, yksittäinen havainto ei kerro katsojalle mitään, ellei hahmota kokonaisuutta.

Aina meillä on kannattanut itse jalostaa puuta. Raakamaata on kunnissa aina osattu kaavoittaa rahaksi ja omiin tarpeisiin. Valtio, että kunta rakentelevat kerätyillä eläkevaroilla virkaeläkkeiksi teitä ja infraa.. teitä mökkikyliin ja Lapin oletuskaivoksiin - joita ei koskaan rakenneta.

Voitto, sitten kun on huolehdittu ettei siihen koske verottaja pitää sijoittaa uudelleen.

Markkinaton osa jota puunjalostuksessa syntyy on aina rakenneltu omistetulle ja kaavoitetulle rannalle huviloiksi, lomamökeiksi, toimitiloiksi, hotelleiksi. Markkinoilta löytyy aina harmaata tavarantoimittajaa, kuittikauppiaita ja pimeää työvoimaa joka asuvat ensimmäisessä valmiissa huvilassa ja käyvät seuraavassa huvilakehikossa tai töissä hotellissa kun krapuloistaan pystyvät.

Mikäs siinä meillä sijoitellessa, toimitiloihin, lomamökkeihin, huviloihin ja hotelleihin nousukaudella.

Niitä sitten myyt, puolet myyyntitulosa tuttua verottajaa varten kirjaten ja loput vaihtona tai käteisellä veran alla suvulle lipsutellen.

Olipa sitten rahan perusteena kiviä tynnyrissä tai rahana painettua paperia sosiaalisena luottona jaettuna. Kehäkolmosen ulkopuolella rahasta viimeinen versio on poro.

Paras kaikista on poro joka meillä viljelee pellon EU tuilla ja ostaa sadon itselleen valtion avuilla. Pelottavin verottaja joka ei ole sukua tai samaa puoluetta.

Jalostetuin talous osaa kääntää tulon menoksi, ottaa vahingosta verottoman korvauksen tuplahintaan ei tarvitse pankkia eikä kuitteja verottajalle.

Paremmaksi et pane ellet ole poro.

Aukesiko jo jorina ?

hakki 47 kirjoitti...

OiVoiOijoi

Täällä etelän metian mailla puhutaan kokonaisilla lauseilla, ja asiakokonaisuuksin. Ei jätetä erilaisia ideoita ja niistä syntyviä vihjailuja ilmaan roikkumaan. Sillä tavalla, että oletetaan, että lukija asian ymmärtää. Sanotaan niin kuin asia on. Tuosta edellä olevasta olen ymmärtävinäni, että lappilaiset kusee Kehä III sisäpuolisia silmään mennen tullen. Se ei toki ole uutta, johan me olemme teidät hengissä pitäneet noin 50 vuotta. Koko sinä aikana Lappiin panostettu miljardien määrä on niin suuri, ettei edes uskoisi, että näin pienessä maassa niin paljon veroja jaettavaksi asti edes on.

hakki 47 kirjoitti...

OiVoiOijoi

Katseltuani hetken vuodatustani täytyy vaan toivoa etten ole poro. Siis muualla kuin Eestissä.

Oivoijoi kirjoitti...

Rahan mytologia taitaa avautua ?

Nollakorkoo, ku on EU valupakki.

Naapuri tos myi kaavatontin kaupungin keskeltä grynderille, sai parisataa tonaa ja optiot kolmesta asunto - osakkeesta euron kappale kun valmistuvat.

EU maksaa viljelyn, viljelijä ostaa sadon valtion tuella ja myy kesyttämänsä ja tuontienergialla ruokkimansa elukan lihat kuititta ja sukulaisverrottajan siunauksella agronomisti Harryjen kykyjen avulla kehäkolmosen sisälle.

Rahan mytologian ylipappi nalle parkuu köyhien ja rikkinäistten perheiden tukemistta vastaan on huomannut sosiaalisen luototuksen vihjailujen romahduttavan vakuutustulot ja kauppaa ihviä ruåttiin, "jos hinnasta sovitaan".

Katsos - köyhät ja rikkinäiset perheet joita asuntovelkaisina on syntynyt rajusti lisää voivat muuta kulutustaan varten säästää korkojen, ruuan hinan ja kulkemisen kustanusten noustessa vain ja ensiksi vakuutuksissa.

Ota poliitikkojen puheet pohjoisen kaivoksista Harryn ( agronomistin joka ei tai tarkoita samaa kuin ekonomisti ) kuvitelmina joita mineralogi Olli säestää ja jossa episodissa ylisuurelta julkisen sektorin porukalta kerätyt eläkevakuutusrahat on jo salaa siirretty pohjoisen tieverkkoon, teiksi ja infraksi matkailukeskuksiin ( eli tyhjän kultatynnyrin oletuskaivoksille ).

Hallitus jo on pani akat antamaan lausuntojaan paulan suurin silmin media kansikuvassa ympäristöstä, matkailusta ja kaivoksista.

Outokummun jätti -investointi kromiin vaatii vielä yhden ydinvoimalan ja sähkönsiirtoverkon ellei rakenneta laitoksen yhteyteen.

Rakennuslupa sentään pytylle keksittiin antaa. Sen ja tuulimyllyjen tarinaa pitää kysyä Tornion puolesta ja hra Manniselta

Edessä on rahan ja median turvottama puolesta vuodesta vuoteen kestävä kurssiralli huutoa huudon päälle ja Lappalainen myy Sinulle ja kehäkolmosen sisäpuolen väelle kesyä tarhattua poroa ilman kuittia kun raavitte tikkua bioroskien polttamiseksi ja tuulivoimaloiden rakentamiseksi.

Toki on metiois huomattu se, että Solitiumi kehäkolmosen ja veronmaksajien rahoilla on defensiivinen, epälikvidi mötikkä näill kursseill, joten hallitus median avulla yrittää saada pörssin nousuun ja laput pelaamista opetteleville taas pian uusköyhille joille jo nyt kaupataan rahaa asuntolainakorolla asunnon ohella auton ostoon, lomaa ja sijoitusta varten.

Ihan kuin 1998 - 2005.

Kaikeks onneks rahan mytologian maassa ymmärtää viisaampi väki, enkuks, jos tasoa pissaa vain täll nallel.

PS. valtio, rautaruukki jo tietävät, ettei ratoja, sähkönsiirtoverkkoa, satamaa vielä ole. Soklin apatiitissa fosforin tiedettiin jo Väyrysen edellisen pestin aikaisessa hallituksessa olleen liian tiukasti rautaan sitoutunutta.

Kemirasta saatiin Norjan Yaralta loistohinta "apatiittioptiolla".

Tiedettiin hallituksessa senkin, että syaaniliuotuksella maailman kovimmasta kivestä irroitettavasta ruåttalaiskullasta tulee loppu hajoamattoman ikuisuusvarastoinnin vaativan myrkyn vuoksi.

Tietävät toki sylttytehtaalla vastauksen tähänkin; montako ekonomistia on ollut palkattuna nykyisen hallituksen aikaan Mämmäm ämmän puolelle näiden määrältään riittävien agronomisti Harryjen sekaan jotka takuulla eivät osaa rahan mytologiaa suomeks, savoks eivätkä edes kouluenkuks.

Voi voi voi kirjoitti...

Kemijärjen sellukin pukkais tänään nettua vuorokaudessa paristaa tonnia - jos olis mutta on Lapiski kymmenen miljoonaa mottia enerrkiapuuta säästynyt jos tulitikkuja niinku siel kehäkolmosen sisäpuol piisais.

Poron paskat vastaten n. 7 miljoonaa kiloo Yaran väkilantaan valuiva jo Rovanieme ohi tietää aamun Rovaniemel majaa pitävä Alman omistama Lapin Kanssa.

Hyä ettei olla poro.

hakki 47 kirjoitti...

OiVoiOijoi

Nyt alkaa viestisi avautua. Eihän kepuleilla enää paljon aikaa edes tarvitse olla. Kaikki jakovara on jo ment, mitä nyt vielä velkapiikkissä vähän tilaa löytyy. Siitä pitää lakeija Jyrki-Boy kyllä huolen. Tuota siilinjärveläistä meidän on tästä lisäksi kiittäminen. Mutta onhan se hyvä, että edes jossain menee hyvin?

HeKa kirjoitti...

Kyllä on komiaa keskustelua, vaan kyllä olen teidän kanssa samaa mieltä.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

"The money myth resolved"! So that now there remains only to solve the myth of the maker of the money myth - and that is the myth of man's mind that created all the other myths. That means that we either start thinking, or rather are programmed to think like a computer governed by the system with non-fragmented precision - which means - to stop thinking in terms of "me and mine".

hakki 47 kirjoitti...

Karl

Kyse on aina valinnoista, prioriteeteista, aste-eroista kun fundeeraamme minä versus me?

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Aste-erot ovat juuri asia joka fragmentoi ajtuksellisen toimintomme saaden aikaan divisionin jonka tuloksena on kaikki se eripuraisuus joita tuemme. Valinta tulee rakentavaan kuvaan teknologisella tasolla, mutta silloin kun se syntyy psykologisella tasolla "pakotteista", kuten uskomukset, poliittiset tai uskonnolliset ja joista edelleen muodostuu ajatuksen kahle, conditioning, joka aina pyrkii eroittelevaan, itsesuojelevaan toimintaan, jakaen "mina v. me". Mita enemman mina/he tulee kuvaan sita vaikeammaksi kay communikointi ihmisten kesken. Suomalaisuus on erinomainen exsample juuri tuosta phenomista. Sanon taman siksi, etta kokemukseni eri kansalaisuuksista juuri suomalainen tuo esiin hyvin voimakkaasti umpimielisyyttaan, ehka vahasanaisuudellaan enemmankin.

"We can choose our friends but not our relatives" mika lienee paras esim. valintojen ja prioritorien ehdottomasta samanlaisuudesta. "Mina" pyrkii aina "ylapuolelle" yllapitaakseen omavaltaisia aste-eroja itsensa ja muiden valilla, enimmakseen "positiivisia", mutta myoskin negatiivisia, joita se ovelasti "fundeeraamaala" sovittelee ja asettelee tilanteen prioriteettien mukaan. En sano tata tuomitsevassa savyssa, vaan todellisena tapahtumana ihmissuhteissa silloin kun emme ole tietoisia "minasta" ja sen motiiveista.

Tobe kirjoitti...

Holmströmin ymmärrys on myrkkyä sosialidemokratialle kautta euroopan.
On liian helppoa kivittää amerikan proffat markkinaliberalismin airueiksi ja siten saattaa heidät boikottiin.Toki ongelman koko on suurempi kuin poliitikkojen kyky/mahdollisuudet niihin vaikuttaa.Se joka oikein tekee myös itsensä tässä sopassa ulos heittää.Olisi hienoa jos meillä olisi joku maallinenkin arvojohtaja joka sanoisi asiat suoraan:"Se on meistä itsestämme kiinni kuinka maa makaa!" Useimmille se tarkoittaa vähemmän kuin nyt ja monille se tarkoittaa ihan uuden ajattelun löytämistä omsta päästään.
Nämä torjuntapuolueet ja edunvalvonnan mestarit siirtyvät kivulla ja säryllä historiaan, mutta liian myöhään meille monille.

hakki 47 kirjoitti...

OrNot

Holmström potkii vastoin standardi-ajattelua. Ylenmääräinen turva kasvattaa turvattomuutta ja myös pankkien kyseessä ollen pieni on kaunista, ei suuri. Ja on siinä varmasti oikeassa. Jälkimmäisen ajatuksen "todistaa" se, että valtiot joutuvat pitämään pankkeja pystyssä verovaroin, koska ne ovat liian suuri kaatumaan. Ensimmäisen osalta taas se, että turvattomuus lisää pankkien ja pankinjohtajien todellisia markkinariskejä. Mutta turvan pankit ovat saaneet luotua siksi, että tallettajien rahat määräpisteeseen asti turvataan. Enkä oikein usko, että missään päin maailmaa tätä turvaa sen paremmin halutaan, kuin voidaankaan poistaa.