keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Saisinko rusinat pullasta, kiitos?

Huono talous on seurausta toimimattomasta demokratiasta. Myös demokratian väitetyssä kehdossa Kreikassa.


"Jos Kreikan kriisi uhkaa levitä muualle euroalueelle, voidaan yhteisvaluutta joutua jakamaan kahteen osaan ongelman ratkaisemiseksi, ehdottaa Esko Antola. Hän hahmotteli Ylen aamu-tv:ssä "pohjoisen ja eteläisen euron" -järjestelmää. Järjestelmä sallisi eteläisen euron piiriin kuuluville maille enemmän liikkumavaraa, jotta ne pysyisivät taloudenpidossaan euroalueen vaatimuksissa." Johan on. Miksei samalla anneta kaikille euroalueella samaa suurempaa liikkumavaraa? Miksei samalla hylätä koko euro, ja palata kansallisiin valuuttoihin? Ja eiköhän Anttolan logiikan mukaan voida samalla voitaisi purkaa EUkin? Pohjoismaat ja Saksa voisivat ehkä perustaa uuden unionin? Rusinat pullasta strategiaa?


Kun poliitikot möhlivät, ja ajavat ensin maansa konkurssin partaalle ja sen seurauksena rahaliiton suuriin uskottavuusongelmiin, eikö olisi syytä panna poliitikot vastuuseen? Keskeisin ongelma kun ei ole Kreikka, siis ei ole Kreikan kansa vaan kreikkalaiset poliitikot ja sikäläinen Maan Tapa. Joka aivan ilmeisesti on hyvin samanlainen kuin täällä Suomessa. Tehköön he Kreikalle mitä haluavat, mutta sekä euro-alueen että EUn on luotava sellaiset toimintalinjat, joiden rikkomisesta myös jotain seuraa. Se taas edellyttää valvontajärjestelmää, eikä vain poliitikkojen uskoa toisten poliitikkojen kunniallisuuteen.


Tähän mennessä EU ja euro ovat kumpikin paras eurooppalainen yhteiskuntainnovaatio maanosan rauhan säilymisen ja kehityserojen tasaamisen kannalta. Kannattaisi varmaan ensin keskittyä ongelmien ratkomiseen nykyjärjestelmässä, kuin hypätä kerralla kymmenia vuosia kehityksessä takaisinpäin?


Kansan edustajat on saatava tekemään niitä töitä, jota varten olemme heidät valinneet.  Siksi seuraavissa vaaleissa, kirjoita sinä lippuun mitä tahansa muuta kuin numeroita.  Minä kirjoitan JOKU MUU. 


 

10 kommenttia:

Kekkonen, kekkonen, kekkonen kirjoitti...

Euro tuli, euro meni ei sitä raha asioita niin vakavasti pidä ottaa. Eikö se jeesuskin, tai joku vastaava sanonut, että >>niin kauan kuin meillä on rakkautta, homma rocks>>.

Mua pelottaa kyllä hieman jos sakemanni päättää kirjoittaa vaalilippuun joku muu; esimerkiksi Aatu. Sitten loppuu rusinoiden poiminta ja alkaa yleiset kuntoharjoitukset. IMHO.

hakki kirjoitti...

Kekkonen, kekkonen, kekkonen

Kuten viimeisen runsaan kolmen vuoden aikana olen useamman kerran tälläkin blogilla kirjoittanut, elämme yhteiskunnallisesti ja henkisesti pelottavan samankaltaisissa olosuhteissa kuin 1920-30 lukujen aikana Euroopassa.

Yksityiskohdat poikkeavat, mutta epäjärjestys lähenee. Se saattaa jälleen kerran johtaa laumojen vahvan JOHTAJAN vaatimuksiin kansakunnan messiaaksi. Ja vähimmillä vaurioilla esimerkiksi toiseen maailmansotaan osallistuneista eurooppalaisista valtioista selvisi kansanvaltaisen demokratiansa sattumalta säilyttämään onnistunut Suomi. Me maksoimme henkisen hinnan myöhemmin, 1960 - 80 luvuilla.

Muun muassa juuri siksi, ettei saksalainen rupeaisi kirjoittelemaan lippuunsa Aatu tai italiaano Duce tai spanjuuri Franco tai suomalaiset Kosola, etteivät asiat etenisi niin pitkälle ainakaan täällä meillä, siksikin minä kirjoitan JOKU MUU, vielä kun voin.

eurooppalainen kirjoitti...

Tässä vaiheessa lienee jo selvää, miksi pitää roskalaina luokan maahan pumpata rahaa reilut 100 000 000 000,00 eskoa rahaa. Merkel sanoi, että muuta mahdollisuutta ei ole. Eikai, en minäkään haluaisi saksalaisena, että se on saksalainen pankki joka kaatuu.
Kuitenkin muistaisin jostain lukeneeni, että ranskispankeilla on suurimmat vastuut Kreikassa, +80 mrd. Sakemanni alun alkaenkin oli vähän penseä, mutta Nikolas peräänkuulutti eurooppalaista ratkaisua Kreikan kriisiin ennenkuin kukaan oli edes mistään pankkituesta arvaillut.
Miksei siis Nikolas ole avannut päätään tästä viimepäivinä? Varsinkin, kun slovaakit vaikuttavat nyrpeiltä pulittamaan.

http://www.creditwritedowns.com/2010/05/slovakia-first-euro-zone-nation-to-reject-greek-aid-package.html

hakki kirjoitti...

eurooppalainen

Alkaako euron uskottavuus mennä jo ensimmäisestä isosta vastoinkäymisestä? Ja miksi? Koska kansainväliset pankit ja muut sijoittajat ovat yliluotottaneet valtioita, joilla ei ole ollut halua tai ns. ”poliittisia mahdollisuuksia” hoitaa valtion- ja kansantaloutta terveelle pohjalle. Siihen näillä on ollut motivaatiota kyllin.

Rahoitussektorilla johdon erityispalkkiot, optiot ja bonukset kasvavat mitä enemmän ja korkeammalla hinnalla rahaa saadaan myytyä ulos. Ja tarvittaessa kehitetään uusia tuotteita, sellaisia, joiden luonteesta ei Hullu Erkkikään ota selvää. Ei myöskään lainan ottaja kuin valtion tilannetta valvovatkaan. Ne bonukset ja optiot on jo maksettukin.

Ja kansan edustajat, ne vaaleilla valitut poliitikot ovat ilmeisesti Kreikassakin keskittyneet kakun jakamiseen ja viis veisanneet sen kasvattamisesta. Sielläkin rahat mennevät mieluummin maataloustukeen, aluetukeen, investointitukeen, innovaatiotukeen......Kun on niin paljon mukavampaakin tekemistä, kuin hoitaa sitä tehtävää, jota varten kansalaiset nämä ihmiset valtuuttaneet, hoitamaan yleisiä ja yhteisiä asioitamme siten, että kakku kasvaisi.

Jos tämä on tyypillinen pankkikriisi, ainakin Euroopan rahoitusjärjestelmät mennevät uusiksi. Vähintään Kreikan valtiota rahoittaneiden pankkien osakkeita on saatava vakuutena.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

On tässä sopassa suomalaistenkin osakepaperit ja eläkkeet. Onneksi eivät tällä kertaa ole olleet hallituksemme herrat tämän sopan keittossa. Se että Zorbaksien rajusta vastustelusta huolimatta Suomi liityi EU:n jäseneksi ja myös emuun evät ole olleet virheitä. Päästiin eroon jatkuvasta ja pahasta inflaatio-lakko-develvaatio kierteestä, josta todella, runsaasti ja aidosti kärsivät aina ja eniten pienituloiset ja eläkeläiset. Tämä olisi syytä muistaa.

Se että Zorbakset ovat huijanneet sekä tukiaisia että lainottajia liittyy lähinnä siihen, että EU:ssa ei ole pitäviä sääntöjä ja sanktioita. Yhteisö toimii ilman mitään sanktiovaltaa. Ehkäpä Zorbaksia pitäisi ottaa riittävästi orjiksi Euroopan teollisuuteen työvoimaksi ruokapalkalla. Ottihan isä aurinkoinenkin Suomesta maat, tehtaat ja sotakorvaukset, vaikka oli itse sodan aiheuttaja. Kreikan kuuluisa sivistys ja demokratiakin perustuivat harvojen valtaan, eikä orjilla ollut ääniä.

Kun huomioidaan, että maassa on n. 10 milj. muiden varoilla elävää iippoa ja että maassa on myös luonnonvaroja, niin Zorbakset voisi vaihtoehtoisesti työllistää omassa maassaan tuottamaan veloituksetta Euroopaan elintarvikkeita, hopeaa ja valmisteitaan.
Näin ovat suurvallat aina ratkoneet pienten kansojen ongelmat.

Voisi uskoa että esimerkiksi hra Berluconi, Mussolinin ja Putinin ihailijana, ottaisi tehtävän hoitoonsa. Samalla ratkeasi monta EU:n ongelmaa. Italian oma talous kohenisi, hra B:n oma vallanhimo tulisi tyydytettyä ja mafia työllistyisi muualla kuin saapasmaassa.

hakki kirjoitti...

PLM

Niin on. Mutta niiden osalta ei kuulemma ole huolta. ;-)

Sanot, että "EU:ssa ei ole pitäviä sääntöjä ja sanktioita." Ja varmasti näin on. Mutta kuten olemme havainneet, sama tilanne on täällä Suomessakin. Ja silloin kun sanktioita voisi käyttää kansan edustajat joko muuttavat lakia tai pitävät huolen siitä, että poliisi ei tutki, tai syyttäjä ei syytä.

Tehdään nyt mitä tahansa, mutta sovitaanhan että ei toimita kuten Isämme Aurinkoinen aikoinaan.

Siksi seuraavissa vaaleissa, kirjoita sinä lippuun mitä tahansa muuta kuin numeroita. Minä kirjoitan JOKU MUU.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Tässä ei vaalit auta mitään. Yhtä vähän auttaa kuka muu tahansa. Zorbaksien olisi pitänyt lopettaa tanssinsa jo ajat sitten. Koko etelän porukka tuntuu olevan samaa sakkia. EU:ta voi heidän näkemyksensä mukaan liriä silmään yhtä hyvin kuin turistia. Pajonko se mahtaisi purra koko EU-alueseen ja Euroon, kun kerrankin katsottaisiin miten maa menee konkurssiin.

Tulisiko sisällisota? Voitaisiin myydä vanhaa kalustoa kovalla hinnalla Zorbaksille.
Pistävätkö politiikkonsa vastuuseen? Olisi mielenkiintoista nähdä miten he sen tekisivät - ihan vain noin tutkimusmielessä, ei oppina.
Sopeutuvatko tilanteeseen ja rupeavat töihin? Toiveajattelua, vaikka silloin Eurooppa saisi kilpailukykyistä tuotantoa Kiinaa ja Intiaa vasten.

Tätä on syytä spekuloida pitkään, koska se tuo jotain lohtua silloin kun itse joudumme pettuleipäkuurille pelkästä solidaarisuudesta.

hakki kirjoitti...

PLM

Valitettavasti olen taipuvainen ajattelemaan kanssasi samalla tavoin; "silloin kun itse joudumme pettuleipäkuurille pelkästä solidaarisuudesta." Mutta mahtaako se sittenkään olla meidän kannaltamme pelkkää solidaarisuutta? Me kun olemme solidaarisuuden loppuessa kuitenkin ensimmäiset kohteet.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Kaikki keinot ja konstit eivat ole, eivatka voi milloinkaan auttaa ihmista paasemaan koskaan eroon ihmisen itsensa rakentamasta menttaalisesta pakkopaidasta - utopisten ideoligien ja uskomusten avulla. On hullua ajatella, etta ensin rakennetaan ajatuksellinen loukku ja sitten pyritaan paasemaan siita pois ja loytamaan sen, naennaisen vapauden avulla, jotakin uutta ja parempaa - niilla samoilla aivoilla joka rakensi aikaisemman. NON POSSO.

Systeemien hallinta ihmiseen ei milloinkaan ole mahdollista pakkokeinoin, ja tuo ominaisuus on kaikkien systeemien fallacy. Pakkokeinot ovat ainoat tietamamme ratkaisut, niin paljon kuin pyrimmekin niita valttelemaan erinaisten ideologien kuten Demokratian avulla. Sitomalla toimintamme kaavaan, kiellamme itseltamme mahdollisuuden vapaaseen, luovaan ajatteluun, mahdollisuuden nahda sita mika on systeemien ulkopuolella.


Demokratia kasitteena, niin upea kuin se rakenteeltaan onkin, ei ole ihmisen kasissa, sellaisia kuin olemme, osoittautunut kayttokelpoiseksi. SYY - se rakentuu pelkkiin mielipiteisiin vapaudesta. Mielipiteet eivat milloinkaan ole yhdistaneet ihmisia, vaan painvastoin. Niiden tavoitteena on poikkeuksetta ollut monen mielipiteen alistava valta, ei yhteisymmarryksen, logiikan, vaan massan ylivoimaisella painolla. Ikaankuin intelligentti olisi quantitiivinen laadultaan ja etta sita voitaisiin mielin-maarin tuputtaa meille tietamattomille jonkin utopisen formulan muodossa.

hakki kirjoitti...

Karl

Demokratia on edelleen vähiten huono kaikista niistä hallintomalleista jota ihmiset ovat kokeilleet. Ja kuten taisin jo jossain aiemmin todeta, sekin muuttuu ja pitkän päälle jopa kehittyy ajan myötä.

Pakkokeinot kun ovat harvoin pysyvä ratkaisu minkään yhteisön hallintomalliksi. Niitten varaan hallinnon perustaminen johtaa ajan myötä asianomaisen yhteisön aina tuhoon. Ne syövät itsensä. Sen sijaan vapaaehtoinen motivoituminen yhteiseen asiaan, toisin sanoen hurmahenkisyys, sopii kansanjoukoille hyvin. Valitettavin seurauksin, jos hurmahenkien johto toimii vastuuttomasti tai rikollisesti. Ja jos hurmahenget jättävät siihen mahdollisuuden, he toimivat juuri niin.