Kauniisti Talvisodan päättymisen muistopäivän alle ajoittui myös selvitys, joka osoitti Jatkosodan jälkeisen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin oikeusvaltion normien vastaiseksi. Tästä huolimatta niitä ei voida kuulemma juridista tietä purkaa, mikä tällaisen tavallisen tossunkuluttajan mielestä tuntuu todella kummalliselta.
Toisaalta miksi pitäisi palauttaa sellaisten henkilöiden kunnia, jotka eivät Suomen itsenäisyyttä arvostavien, vastuuntuntoisten ja historiaa tuntevien kansalaisten mielestä ole kunniaansa ainakaan silloin menettäneet?
Ja poikkeuksellisesti olen samaa mieltä oikeusministerin kanssa hänen ehdottaessaan, että "Tasavallan Presidentti voisi käyttää asiassa arvovaltaisen puheenvuoron, jossa hän selkeästi ilmoittaisi, etteivät sotasyyllisyyslain säätäminen, sotasyyllisyysoikeudenkäynti eivätkä langetetut tuomiot täyttäneet oikeusvaltion normeja." Eikä pahitteeksi olisi esittää jälkikäteinen kiitos syytetyille heidän sijaiskärsijyydestään.
Me olemme paljosta kiitollisuudenvelassa menneille sukupolville. Ja toivoisi, että myös me, siis jokainen meistä osaisi toimia siten, että lähtiessämme jätämme taaksemme itsenäisen ja yhtenäisen maan ja kansan. Sen olemme velkaa myös lapsillemme.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Suomen itsenäisyyden itseisarvo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti