tiistai 27. lokakuuta 2009

Monien mahdollisuuksien maa

Ei. En aio tällä kerralla kehua rakasta isänmaatani, vaikka kuulunkin niihin, jotka yrittävät kriisissä nähdä uhkien lisäksi erityisesti poikkeustilanteen avaamat uudet mahdollisuudet. Siis siitä huolimatta, että tämän kirjoitukseni aikaansai tilanne, jonka voi nähdä kumpanakin. Ensisijaisesti ehkä kuitenkin tumpeloinniksi.

Aikaa sitten joku houkutteli avaamaan tilin Facebookissa. Liekö ollut Helge tai Janne? Ja täytyyhän vanhuksenkin vielä kokeilla kaikkea uutta. Kirjoitin kokemuksestani silloin ihan artikkelinkin, jossa totesin Facebookin hyvin toimivan esimerkiksi omien lapsien, ml. lasten lasten arkipäivän seurantaan. Mutta sen jälkeen en Facebookissa juurikaan ole käynyt.

Sitten eilen räpsähti G-postilaatikkoon peräti kaksi viestiä Facebook - maasta. Toisessa kerrottiin, että Janne ryhtyi kohteen Office Nomad - Toimistonomadi faniksi Facebookissa ja ehdotti, että minustakin tulisi fani. Kun moisesta ajatuksesta, joskin toiselta kantilta, olin joskus innostunut niin mikä ettei.

Toisessa Herra Facebook itse kertoi, että en ole käynyt Facebookissa vähään aikaan. Olin kuulemma saanut ilmoituksia poissaollessani. No ainahan sitä mielellään selvittää kuka. Mutta siinä sitten jotain meni pieleen. Muistan kyllä nähneeni pitkän listan nimiä, jotka haluavat ystäväkseni ja mitäpä moista vastustamaan. Ystäviä kun kellään meillä ei ilmeisesti liikaa ole.

Nyt aamulla ihmettelin tunkua postilaatikkoni. Useita vahvistuksia siitä, että minulle ventovieraat ihmiset ovat hyväksyneet minut ystäväkseen. Ja muutama tuttukin. Ja oli pari ystävääkin, jotka ilmoittivat, ettei Facebook oikein ollut heidän juttunsa. Mitä helvettiä?  ?  ? Olen ilmeisesti tietokoneessa olevien, ja joskus lähettämien sähköpostiosoitteitten mukaan kutsunut puolet suomalaisista ystävikseni!

Nyt ei meikäläiseltä sitten ystäviä puutu. Ei tässä elämässä.

PS.

Mutta mihin ihmeessä niitä noin monta tarvitsee?

PPS.

Mutta onneksi tämä tietokoneeni on aika uusi. :-)

PPPS.

Facebook is so last year.

24 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Ensin olin kateellinen kun jollakin oli 278 ystävää ja varmaankin tuhat kaveria.Kun sain facebook viestin jossa minulle suositeltiin yhteydenottoa Osku Pajamäkeen, koska meillä on yhteisiä ystäviä päätin että koko homma on hanurista.Samaa sössöä kuin chattaily missä kerrotaan 5 minuutin välein mitä mieleen juolahtaa.Vaihdoin juuri vaipat..kenelle..itselle vai vauvalle vai sittenkin ihan mummille?
Juon kohta kupin kahvia tai ottaisko sittenkin teetä..sori mun täytyy olla hetki poissa chatista kun oon duunissa nyh,,,plink..5 minuuttia myöhemmin..."vaara ohi voidaan taas puhua asiaa..."Mtäh?Olen senverran vanhanaikainen että tuottavassa työssä tuo ei ole mahdollista ja olisikin aika oikein, ettei eläkekertymää synny facebookisssa...asiallehan olisi syytä tehdä jotakin.Ihan kiva löytää joku kaveri armeija ajoilta, mutta eipä meillä enää mitään yhteistä ole ystävyydestä puhumattakaan.Minusta ei vaan voi tulla erilaisten Pajamäkien kaveri, kun ne ei ole koskaan ollut oikeissa töissä ja ei ymmärrä yrittämisestä tuon taivaallista---siksikin ei facebook ole onneksi ikuinen asia.Oikean kaverin tapaan kaljalla ihan lähiviikkoina....saan uusinta tietoa kenttätykistön toimista Ihantalassa kello kolmen ja neljän aikaan iltapäivällä.Asiaa on nyt tutkittu kymmeniä vuosia ja asiaa voi jo punnitusti esitellä sekä kommentoida...ihan noin niinkuin Face to facebook.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Kerro sitten kun sinulle selviää kenttätykistön toimet Tali-Ihantalassa.

PS.

Enpä tiedä uskaltaako käydä edes sivuaan siellä FB-maassa enää käydä katsomassakaan.

GranpaIgor kirjoitti...

Facebookiin on onnistuttu rakentamaan kaikenlaisia koukkuja. Juuri tuollaisia kuin Hakkin kertoma. Joku kiva juttu tulee eteesi ja sitä kun klikkaat hiirellä niin se kysyy hyväksytkö ja sitten oletuksena se lähettää kaiki ystävälistallasi oleville. Samalla kun hyväksyt sen niin siellä alkaa tulla sen ryhmän viestejä. Se kaivaa sähköpostiosoitteesi ainakin Hotmailista ja ehdottaa siellä osoitekirjassa olevia ystäviksesi. SE eli Facebook LEVIÄÄ KUIN SYÖPÄ. Vaatii tarkkuutta pysyä noiden kaikkienulkopuolella.

Tobe on myös ihan oikeassa. Eikän nuo mitään tosiystäviä välttämättä ole. Eikä tuo FB ole mikään ystävien yhteydenpitoväline - sehän on avoin kuin hollitupa. Enemmänkin sellaista tyhjänpäiväistä small talkia.

Tuore uutinen tänään
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009102710494433_uu.shtml
paljastaa sen mistä olen varoitellut nuoria. Facebook on aika julkinen väline. SInne pääsee suhteellisen helposti sekä nykyinen että tuleva työnantajasi ja voivat muodostaa sieltä lukemansa perusteella helposti jonkinlaisen profiilin sinusta. En minä ainakaan palkkaisi kaveria jonka jutuissa on melkein joka paivä joko juomista tai krapulaa. Jos esellaisesta kirjoitaa kerran kuukaudessa niin aika ymmärrettävää mutta joka päivä alkaa jo ainakin minulla panna hälytyskellot soimaan.

Ja niinhän tuossa kävi että päivä sitten Hakki teki jotain ja heti alkoi FB pommittaa minuakin sähköpostilla aivan kuin Hakki olisi halunut saada minuun yhteyttä FB:n välityksellä. Viesti kertoi että Hakki oli nyt päivittänyt profiiliaan jne.

En voi sanoa käyttäväni FBia mutta avaan minöä sen kerran päivässä tai joka toinen päivä ja olen joka toisella kerralla kirjoittanutkin sinne jotain hyvää päivää kirvesvartta. Ovat jotkut ulkomailla asuvien lasteni kaverit sanoneet lapsilleni että on heillä nuorekas faija kun on Facebookissakin. No sellaiset kehuthan siellä minuakin pitävät ;)

Mutta tiedä nyt sitä onko nämä blogitkaan sen hyödyllisempiä?

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Pitää KT:n miehenä tehdä alustus kaljan juontiin ja tositarinaan Toben puolesta. Joukkojen nimityksinä käytän aikalaisten nimityksiä.

V. 1944 kesäkuun lopulla Talin–Ihantalan alueelle oli siirretty tsuhnan joukkoja ja tykistöä muilta rintamanlohkoilta. Tällä pohjoisella II MS:n rintamalla kyseessä oli ennennäkemätön joukkojen ja tykistön keskitys. Vuorokausia kestäneissä taisteluissa ryssän hyökkäysryhmitykset lamattiin lähtöasemiin kt:n ja krh:n iskuilla - useita kertoja. Tsuhnien kt keskitti ryssän asemiin mittavan, parhaimmillaan jopa parinkymmenen patteriston, yhtäaikaisen tulen ja samaan kohteeseen saattoi ampua yli 250 putkea. KT:n käytössä oli useita erikaliiberisia haupitseja ja kanuunoita. Lopputulemana sijoitettiin mittava osa Stalinin sotureita pysyvästi menetetyn Suomen maaperään.

Patteristo 1 Psto koostuu kolmesta tulipatterista, jossa kussakin on kaksi tulijaosta (tykkiä). Miehistöä yhdessä Psto:sa on n. 350 h. Kenttätykistörykmentti KTR koostuu Esikuntapatterista, komento-, viesti-, kuljetus- ja huoltojaksista, sekä mittaus ja tulenjohtojaoksista ja kahdesta Psto:sta.

Tästä kun juttua jatkaa kaljan merkeissä niin asia tarkentuu tunti tunnilta. Lopulta muistelot on kuvattu monelta aamu- ja iltapäivältä. Rauhanomaisesti jutustelu päätyy H2O:n heittoon. Vain N1H1:tä pitää varoa.

Kuten tarina aina lopuu: ....ja kuninkaalla oli....sen pituinen se.

hakki47 kirjoitti...

PLM

Niin. Taisipa kyseessä olla suurin koskaan Pohjoismaissa käyty tykistötaitelu. Ellei jopa suurin taistelu. Muistaakseni joku tsuhnien lentäjä kertoi jopa nähneensä tykistökranaatin vieressään, sen kohotessa lakipisteeseensä.

Joten eiköhän oteta!

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

"Mutta tiedä nyt sitä onko nämä blogitkaan sen hyödyllisempiä?" On muuten hyvä kysymys. Ja ensimmäinen vastaukseni olisi: no pysyvätpä kirjoittajat ja kommentoijat poissa muusta pahanteosta. Mutta voi siitä kyllä olla moneen muuhunkin.

Arvioin blogejani ja blogaamista viimeksi pari vuotta sitten otsikolla Tää on kivaa.Ja alan tulla vakuuttuneeksi yhä enemmän siitä, että blogaamisesta erittäinkin on kehittymässä maailmaa nopeasti muuttava väline.

Siksi käyn esimerkiksi itse äänestämässä kaikissa vaaleissa kirjoittamalla vaalilippuun JOKU MUU. Seuraavan kerran viimeistään 2011.

Tobe kirjoitti...

Hienoa pitkä linja...onneksi emme saaneet Salpalinjaa.
Tosiaan tietolähteni on mies jonka pihalla on kenttätykki suunnattuna tarkasti Talissa sellaiseen pisteeseen missä osuu varmasti ip kello 16.
Miekkosella on myös kaikki asiaan liittyvä materiaali ja karttatasot...niitä emme sentään olusilla tarvitse.Vaikka koko juttu kuulostaa nykynuoresta naurettavalta saattaa asiaa auttaa kun kertoo vapaan internetin maailmasta ja facebookistakin jonka kyseinen sotatoimi meille mahdollisti.Toisinsanoen..chattailtiin silloinkin mutta viestit olivat lyhyitä ja koruttomia...suuren kiitoksen vapaasta tiedonkulusta annan myös osasto Kuhlmey:lle joka itseään säästämättä täsmäpommitti Stalinin sankareita.Blogien hyödyllisyys on siinä, että saa jauhaa p...kaa...liikkumatta mihinkään.Säästyy energiaa ja se onkin osa omaa ilmastonmuutosprojektiani.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Vaikka PLMlle kommentoitkin sanon sanasen minäkin.

Aivan liian vähälle huomiolle Jatkosodan torjuntavoiton onnistumiseen on jäänyt Os. Kuhlmey, sen mahdollistama Ribbentrop sopimus ja sen mahdollistanut tasavallan presidentti Risto Rytin uhrautuminen kansakunnan puolesta. On jossain määrin "raivostuttavaa", kun netissä liikkuessa joutuu havaitsemaan kuinka vähillä tiedoilla asioitten todellisesta laidasta kirjoitetaan 180 astetta virheellistä tekstiä.

ahex kirjoitti...

Joo olen Facebookissa ja ollut siellä kohta 2 vuotta, vaikka aluksi jarruttelin sinnekin menoa. Blogia en ole pitänyt, vaikka mielessä on monta kertaa ollut. Kyllä koen olevani aina siellä junan alkupäässä ellei veturissa, mitä tulee näihin mahdollsiin yhteisöpalveluihin. Tavallaan on pakko olla mukana, kun muutkin ovat ja kun ei ole varma, sitten mikä on se mahdollinen asia joka on osattava tulevaisuudessa. Hyödyllisyydestä en tiedä, mutta onhan tuota Internetselainta, kuten sähköpostiakin tullut käytettyä. Ei ne niin kovin in olleet vielä 90-luvulla, mutta nykyään ei vaan osaa asioita voi tehdä ilman.

No Facebookissa nyt tulee enemmän kommentoitua muiden sanomisia ja pelattua/kulutettua aikaa. Pärjään kyllä ilmankin, mutta vaihtoehtona TV ja salkkarit, BB yms tuuba ei vaan houkuta. Voisihan sitä tietysti käyttää aikansa johonkin hyödylliseen, mutta miten senkin asian määrittää, mikä on oikeasti hyödyllistä?

hakki47 kirjoitti...

ahex

"Facebookissa nyt tulee enemmän kommentoitua muiden sanomisia ja pelattua/kulutettua aikaa" Tällainen on omakin käsitykseni kun katselin sinne kirjattuja juttuja. Mielestäni yhdentekevää 99 %. Toisaalta mikä merkitys on niille, jotka kirjoittavat ja niille, jotka kommentoivat voin vain arvata.

Ilmeisesti vain yksittäiset sovellukset ja aika voivat kertoa mistä oli hyötyä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hakille ja To-be:lle.
Arvasinhan että face to face on aina paras ja 100% reaaliaikainen. Tuskin tarvitsen.

Mutta palataampa vielä siihen Tali-Ihantalaan. Jo vuosia sitten tutustuin Kuhlmayn laivueen toimintaan ja harmitellut sitä, että ilmeisesti sen päivittäisistä lennoista ja ilmavoitoista ei ilmeisesti ole dokumenttejä. Vain "Stukilla ja Jaboilla" pudotettujen pommien määrä on tiedossa (se muuten on iso). Kuhlmayn lisäksi on mainittava Sturmgeschütz-Brigade 303, jolla oli n.30 rynnäkkötykkiä ja n. 400 miestä, sekä paljon muuta tarpeellista tauhkaa. Keskusteltuani kerran erään paikalla olleen veteraanin kanssa, sanoi hän mielipiteenään, että kolme "sakujen" apua olivat ratkaisevat. Ilman niitä olisi isä aurinkoinen saanut haluamansa. Ne aputekijät olivat; (1) Kuhlmayn laivue, (2) Sturmgeschütz-Brigade 303 ja (3) panssarinyrkki.

Olen tämän keskustelun jälkeen monesti miettinyt kysymystä: Oliko Lapin poltto sopiva, oikea, vai liiallinen "sotakorvaus" tästä silminnäkijän ja paikallaolleen mielestä RATKAISEVASTA avusta?

En väheksy omien voimiemme en tiedustelun, enkä muiden omien tekijöidemme merkitystä. Kysymys RATKAISEVA on vain ratkaisematta.

Tobe kirjoitti...

Ei ollut Kekkoslovakiassa poliittisesti korrektia muuistella Saksalaisia hyvällä, mutta ihan puolueettomat tahot ovat tutkailleet tonneja / osumia.Niiissä tappovertailuissa Saksalaiset taisi tehdä 40% naapurien ruumiista ja kalustosta siinä torjuntaavaiheessa.Pommitus oli ammattimiesten touhua ja sitä tapahtui 24 tuntia vrk.Nyt puhun nimenomaan ja ainoastaan N-liiton maavoimille aiheutetusta tappiosta.Siis meidän tykistömme teholukuvut verrattuna Saksalaiseen lento osastoon.Tykistö oli tarkkaa kiitos Nenosen älyn ja Suomalaisen tulenjohtosysteemin, mutta lentolaivue pisti räjähtävän massan juuri siiihen mitä kulloinkin tarvittiin ja osumatarkkuus toi valtaisan tehon.Emme olisi selvinneet ilman Saksaa.Pieni maa ei voi sitä koskaan tehdä.Se onnistui ja kai tästä talous-tuskastakin selvitään....ilman facebookia tai sen kanssa.Muuten apropos..montako ihmistä facebook suomesssa työllistää?..ei siis ketään vai? Toisaalta se työllistää kaikki jotka sinne päivänsä sotkevat.Nykyäänhän työ ei enää tarkoita tuottavaa kuin etelärannassa.Miksi tyhjänpäiväinen saa aina aikaan eniten keskustelua.Oikeat asiat eivät kiinnosta ns. suurta yleisöä.Vaalit eivät kiinnosta kun asiat tyhmiä ja tylsiä niinkuin verotus.Kansa saa sitä mitä tilaa ja voi jatkossa valita ideattoman Urpilaisen, ärsyyntyneen Vanhasen ja tyynenrauhallisen Kataisen väliltä.Niillä muillahan ei ole asiaa kuin säälipaikoille..siinä se demokratian surkeus.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Unohdat, että JOKU MUU on olemassa.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Syvältä piti kaivaa olemassaolon juuria, että päästiin siihen miten erilaista turhuutta ja tarpeetonta nykymaailma tuottaa. Näin eläkeläisellehän tämä on viihdettä ja Alzheimerin torjuntaa, mutta epäilen lujasti että nuorisolle, tyhjäntoimittajille (esim. poliitikot) ja jopa isolle joukolle työssäkävijöitä joku facebook muodostaa "sisällön" sosiaaliseen eloon ja oloon. Toisaalta on tässä se hyvä puoli, että tulee muitakin erottamisperusteita kuin tuotannolliset ja taloudelliset seikat. Se lisää tarpeellisia valintavaihtoehtoja. Ennen oli hiton tarkkaa, että ei snonut tai selitellyt mitään muuta kuin nuo kaksi sanaa paperilla.

hakki47 kirjoitti...

PLM

Lyhyellä aikavälillä on helppo olla samaa mieltä. Pidemmällä luulen, että Siperia opettaa. Ja kovalla kädellä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

P.S. Unohtui edellä sanoa että Hakin otsikon mukaanhan oli kysymys monista mahdollisuuksista - ja löytyihän tästäkin yksi. Ennen oli se vaikeus että suoraan ei voinut sanoa laiskaksi tai turhaksi, eikä sitä ainakaan saanut kirjoittaa.

Tobe kirjoitti...

Kiitos hakki..."joku muu" onkin fantasiahahmo ja kuuluu samaan kategoriaan kuin fantomas ja viisas ruotsalainen ja tyhmä suomalainen..ai sorry tuo viimeinen ei ole mielikuvitusta.Pitkä linja sen vinkaisi ja kitehytti...alzheimeria vastaan mainio värkki, mutta heikkoa tässä on se, että tunnen monia nuoria ihmisiä joilla ei muita kavereita olekaan kuin mielikuvitus sellaisia.Näen silmissäni kauhukuvan jossa vanhukset näppää kopeissaan päätteitä ja koettaa ottaa yhteyttä jo kuolleisiin lapsuuden ystäviinsä, mutta ei hätää joku valevanhus vastaa heidän puolestaan ja mummo saa elää viimeiset aikansa iloisena ja yhteisöllisenä, kun Alina ja Siirikin vielä muistavat merkkipäivinä ...kumma kun eivät tule koskaan käymään...on se kumma.

Vox Populi kirjoitti...

Enpä ole Facebookiin nenääni pistänyt.Taidan olla liian vanha sellaiseen. Väliin ei muilta kiireiltä ehdi näitä blogikirjoituksiakaan kommentoimaan.

Mutta sanokaa te, jotka Facebookissa vaellatte ja suurin joukoin kavereita keräätte, oletteko nähneet sellaista Muhammed-nimistä. Sillä kuuluu olevan kovasti paljon kavereita. Joten naama varmastikin on kovasti esillä ! Mitä telkusta välillä näkee, ovat kaverit kovin vihanvimmaista joukkoa.
Onko siellä Facebookissa todella turvassa näiltä Kalashnikovia heiluttavilta pomminheittäjiltä ? Etteivät lennä pommit interaktiivisesti naamalle !

Onko se M yhtään tämän näköinen :-( ?

hakki47 kirjoitti...

Vox

Jos minulta kommenttia moisella pyydät suosittelen, että et edes pistä sormeasikaan FBiin. Toinen vaihtoehto on varmaan, että jos pistät tiedät myös mitä teet. Minulla on nyt tämä päivä pitkälti kulunut selittelyyn.

Mutta jos pommeja heitellä haluat; eikun sinne.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Ikääntyessä on aina huolestuttavaa havaita kun dementoituvat alzheimeriläiset eivät enää ymmärrä niitä mahdollisuuksia, joita nykyinen teknologia avaa yksilölle.

Vox Populi kirjoitti...

En taida Facebookiin tikullakaan koskea. Jos ei nyt oikeita pommeja vastaan lennä, niin ainakin pohjattomaan hetteikköön tuntuu tämä FB kaverikatraansa houkuttelevan.
Seireenien laulu on niin vastustamaton !
Ja sitä Muhammedin naamaa ei siis ole tainnut FB:ssakaan vilahtaa. Ehkäpä tämä M juuri siksi on lukuisat ystävänsä kerännytkin !
Aikoinaan oli Tenavat -sarjakuvassa Jaska Jokunen joutunut leirille, missä ujouttaan esiintyi vain paperipussi päässä. Valittiin oitis leirin johtajaksi. Nautti suurta arvonantoa ja luottamusta.
Mutta vahinko pääsi sitten tapahtumaan. Pussi jotenkin lähti päästä. Ja siinä samassa lähtivät myös arvostus ja johtajuus !

Blogitodellisuus kerää meitä pussipäitä ja niitä, joiden naama näkyy.
Pussipäänä on sentään turvassa työnantajan potkuilta. Kunnes eläke mahdollistaa pussin riisumisen. Ellei sitten pelkää sitä Jaska Jokusen kohtaloa !

hakki47 kirjoitti...

Vox Pussipää

Joillekin meistä vasta eläköityminen on mahdollistanut pussipäisyyden.

Tobe kirjoitti...

FB on mahdollistanut yhden asian ja se on helpon yhteydenpidon minua puolta nuorempaan sukupolveen.Juuri niihin joilla nyt on asema ja valta ja juuri niihin joiden mielipide mediaa kiinnostaa.Mediahan on kiinnostunut ainoastaan nuoresta ja kauniista naisesta, jolla joku asema ja mielipide tai ainakin ulosanti.Toinen ryhmä on joku vanha kokki kolmonen, mutta kyllä hänkin tarvitsee sulostuttajan rinnalleen.Kukaan ei jaksa kuunnella vanhan jäärän juttua rössypotun terveysvaikutuksista tai muikkukukon maukkaudesta.Siis kunnia FB:lle uraa uurtavasta sukupolvien lähentämistyöstä.
Sisältöhän on juuri niin mössöä kuin sen tyyppinen viestintä voii olla.Kuka voisi kuvitella FB:hen sellaista Parnasso tyyppistä dialogia?
Tsilleen meitsi diggailee hintsust mesettää ja relaa efbees!Snadisti hyötyy hei.

GranpaIgor kirjoitti...

Tobe aamukommentti tänään klo 09:39 on ihan asiaa. Kyllä Facebook on kaukana Parnassosta ja monesta muustakin. Ennemmin vertaisin vaikka television hömppä BigBrotheriin. Hiukan olen tuollaisten BigBrotherien lisääntymisestå huolestunut.

Kulunutta vertailua mukaillen: Jos Parnasso on hengen leipää niin nuo muut on niitä sirkushuveja.

Mutta tunnen minä ihmisiä jotka eivät televisiostakaan koskaan avaan TV1 tai TV2 kanavia eiköä Ylen Teema-kanavaakaan. Heidän tarpeitaan tuntuu enemmän palvelevan MTV3, Nelonen, Sub ja uudehko The Voice tai Liv. Minä ehkä hiukan ennakkkoluuloisesti mittaan nykyään jopa ihmisen sivistystason tuon television suosikkikanavien kanavajaon mukaan ;)

Meitä on niin moneksi.

Mutta voisi myös sanoa taas kulunutta vertailua lainaten: tunne vihollisesi. Kyllä FAveboiok on hyvä tuntea vaikka sitä ei itse suuremmin käyttäisikään. Olen minökin katsonut noita television (minun mielestä) roskaohjelmia ainakin muodostaakseni niistä perustellun mielipiteen.