tiistai 6. helmikuuta 2007

Päiväunia uima-altaassa

Kävinpä uimassa. Siinä lämpimässä vedessä lötkötellessä (aivan, kävin uimahallissa, en uimassa) oli taas aikaa ajatella isoja.

Lähtiessäni tuli Ylepeilista keskustelu tutkimuksesta tai selvityksestä jossa noin 20% metalliyrityksistä ilmoitti, että heillä ei ole toimintaa Suomessa enää 5 (viiden) vuoden kuluttua. Kuulemma täällä toimiminen ei enää lyö leiville. Lohdullista, eivätpähän enää sitten sotke paikkoja. Kuulemma tämä merkitsee vain noin 60.000 työpaikkaa. Suuret ikäluokat “hoitanevat” tämänkin.

Heräsi siitä samalla näkemys johtajiemme suuresta viisaudesta. Hehän toimivat yhä edelleen kuin Niilo Wälläri aikoinaan. Hänhän sai merenkulkumme jo henkihieveriin panemalla tarvittaessa (ja usein tarvitsi) jäänmurtajat tai satamat lakkoon talvella. Kyllä sillä Merimiesunionin jäsenten palkat ja työehdot nopeasti paranivat.

Hänen jälkeensä pojat panivat paremmaksi. Nythän merenkulusta jo loputkin on kaupattu ulkolaisille, joten siinä se kansallinen huoltovarmuus sitten meni. Eipä poliitikkojen tarvitse enää siitä huolta kantaa. Toivottavasti omistajat saivat hyvän hinnan. Sitä voi sitten iloisesti sijoitella maan rajojen ulkopuolelle. Mitä iloa siitä meille muille on…?

Siitä kääntyi ajatus maamme ja kansamme resursseihin ja menestystekijöihin. “Puita ja päitä” sanoi aikoinaan hyvä ystäväni, “toivottavasti ei kuitenkaan puupäitä”. Puitten osalta näyttää sentään vielä absoluuttisesti hyvältä. Metsää riittää edelleen koska siitä on hyvää huolta pidetty. Mutta riittääkö se?

Puuta löytyy aivan riittämiin myös lähempänä niitä markkinoita jotka kasvavat. Venäjällä, Kiinassa, Indonesiassa, Etelä-Amerikassa, Australiassa jne. Tyynen meren ympärillä on ihan riittämiin puita. Uutisista päätellen siellä kohta on myös riittävästi jalostuskapasiteettia. Mekin olemme onneksi mukana investoimassa ja rakentamassa. Perinteisestihän metsäteollisuus on osa kotimarkkinateollisuutta. Vain Suomessa ja Ruotsissa puunjalostus on muodostanut merkittävän osan maan vientituloista.

Ai niin, sitten viedään ne päät. Osaavimmat siirtyvät sinne missä osaamistaan voivat parhaiten käyttää, sinne missä ovat uusimmat tehtaat ja missä on palkanmaksukykyä. Osaamisen viennistähän me olemme aina osanneet huolehtia siten, että siitä ei lateja Suomeen jää. Ja ovatpahan lähtijät ainakin poissa työttömyystilastoista.

Jos sitten vielä joskus taantuma sattuisi iskemään loppuisi työ ensin niiltä jotka ovat kaukana markkinoista, joiden raaka-aineen hinta on korkea ja jotka eivät enää välttämättä osaa ihan tarpeeksi hyvin. Voitaisi sitten panna vientiin ne vähemmänkin osaavat.

“Mutta onhan meillä Nokia”, vannotaan. Onhan? Onhan!

Vielä vähemmän kun me suomalaiset enää omistamme metsäteollisuuttamme, omistamme Nokiaa. Lisäksi 10 - 15 vuotta sitten Nokia oli rapakunnossa ja odotti vain noutajaa. Mutta sitten “sattuma” korjasi satoa. Yritys oli juuri oikeaan aikaan, juuri oikeassa paikassa ja ilmeisesti onnistui saamaan juuri oikeanlaisen “Dream Team”in markkinoiden radikaalisti muuttuessa. Ja loppu onkin sitten historiaa. Ja sillä historialla me suomalaiset olemme ratsastaneet tähän päivään asti, vähentäen suhteellista omistustamme yrityksestä koko ajan. Nyt yrityksen liikevaihto ylittää valtion tuloarvion ja maahamme työn, verojen ja seurannaisvaikutusten kautta onneksi edelleen sataava manna, tulee yhtiöstä jota omistamme yhä vähemmän. Vieläkö muuten määrävähemmistön? Ja “what goes up must come down.” Globalisaatiolla ei ole kotimaata ei välttämättä globaaleilla yrityksilläkään. Kirjoilla voi olla missä vaan.

Ihania ajatuksia lämpimässä altaassa lököillessäni, auringon valaistessa valkeita hankia. Että voikin olla tuolla ulkona noin kaunista. Ja ei kun saunaan.

Pysyvä linkki | Kommentoi »

3 kommenttia:

meikku kirjoitti...

Asiaa ja niin totta.

Ratkaisuja olisi niin monia, mutta riittääkö kenenkään äly niitä löytämään? Kyllä se raha on tärkein asia, paperilappu numerosarjalla ratkaisee kaikki huolemme. Niin kauan kuin on rahaa, ei ole huolia. Tuhopolitiikkaa voi jatkaa huoletta.

Samuli kirjoitti...

Menee vaikeasti perille tosiasia kauppasodasta! Harva meistä uskaltaa nähdä sitä, mutta niin se vaan tuntuu olevan. Protektionismiin on hieman vaikea turvautua lukuisista vastaisista sopimuksista johtuen, mutta muita keinoja kyllä löytyy. Ne maat, joilla on oma valuutta ovat devalvoineet tai antaneet valuuttansa arvon upota. Auktoritääriset maat eivät päästä kansalaistensa elintasoa nousemaan. Tuotantokustannuksia puristetaan alas monin eri tavoin. Euroopassa ja eritoten Suomessa ollaan pahassa raossa. Euro on aivan liian vahva. Demokratia on tässä tilanteessa liian humaani. Energiaa on riittämättömästi ja se on liian kallista. Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin kansallinen devalvaatio. Tuotantokustannukset paljon nykyistä alemmas. Keinoja löytyy, mutta voidaanko niitä käyttää ilman kapinaa.
Tämä maa on kokenut kovempiakin aikoja. Saattaa kuitenkin olla, että itsekkyys on tänään niin suurta, ettei kukaan luovu eduistaan.
Valitettavasti vaihtoehdot ovat vähissä. Yhteiskunnan päättäjillä on todella kovat ajat edessä. Aivan lähiaikoina herätään huomaamaan mihin olemme joutuneet syleilemällä maailmoita ennakkoluulottomasti ja hyväuskoisesti.

vanha veikko kirjoitti...

Muistan edellisen laman kuin eilisen päivän. Silloinkin oli ministerinä Paavo V. Hän ehdotti silloisen markan devalvoimista 30 % lamavuoden keväällä. Media ja poliittiset piiritkin pitivät Paavoa lähes maanpetturina. Elettiin uhossa vahvan markan aikaa.Saman vuoden syksyllä markka devalvoitui kuitenkin yli 30% ja jäi vielä kellumaan.
Kun siirryttiin aikanaan markasta euroon esitti Paavo markka-valuutan säilyttämistä pahojen päivien varalle. Esitystä pidettiin silloin vitsinä. Nyt ollaan lähellä vitsin ydintä. Jos meillä olisi oma valuutta niin sen arvoa olisi laskettu vähintäänkin Ruotsi kruunun suhteessa, mutta meillähän on euro, joka ei devalvoidu. Euro on kuin ne kuuluisat italialaiset pelastusrenkaat, jotka upottivat vääjäämättä niihin tarrautujat.
Tämän laman alkaessa, runsas vuosi sitten, toivoin koron laskevan mahdollisimman nopeasti alle 2%:n ja euron devalvoituvan vähintään 20%. Korko putosi, mutta euron arvo ei. Saamme seurata edelleen jännitysnäytelmää Suomen vientiteollisuuden tulevaisuudesta.