Setä Samuli kääntää selkänsä

Sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll kirjoittaa tänään, ainoan valtakunnallisen vieraskynänä meitä suomalaisia taviksia aina puhuttavasta aiheesta NATOsta otsikolla Naton merkitys Euroopassa vähenee. Siihen on helppo yhtyä. 

Jo puolisen vuotta sitten USA, nykyisen presidenttinsä Barak Obaman suulla virallisesti ilmoitti maan strategisen painopisteen siirtyvän Atlantilta Tyynelle Merelle.  Saman oli jo kesän alussa tehnyt selväksi eroava, eläköityvä puolustusministeri Robert Gates jäähyväiskäynnillään Brysselissä. Siis NATO - Brysselissä.

Samoin on helppo yhtyä Limnellin päätelmään: " Jos Yhdysvallat irtaantuisi Natosta tai jos maan merkitys Natossa olisi nykyistä vähäisempi, sotilaallinen liittoutuminen olisi Suomessa todennäköisesti helpompi hyväksyä."

Sen sijaan viimeistään nyt on syytä perusteellisesti uudelleen arvioida onko
tämä kehityssuunta Suomelle edullinen? Onko maamme intressissä pitkään hellimämme voimistuva eurooppalainen turvallisuusyhteistyö? Tulisiko meidän edes pyrkiä ottamaan merkittävä rooli Euroopan uudessa turvallisuusyhteistyössä? Olisiko moinen omiaan vahvistamaan turvallisuuttamme ja erityissuhdettaamme(?) Venäjään?

Olisi kieltämättä luontevaa, että EUn jäsen olisi elimellisenä osana myös EUn itsenäisessä puolustusjärjestelmässä. Mutta kenen hyökkäykseltä tämä puolustusjärjestelämä meitä puolustaisi? Miten uskottavan puolustuksen se maallemme pystyisi antamaan? Voi antaa?

Maantieteellinen sijaintimme ei USAn mahdollisen NATOsta poistumisen jälkeenkään mihinkään muutu. Asemamme rajamaana muuttuu. Entisestä Ruotsin ja sittemmin Venäjän rajamaasta vain tulee EUn rajamaa. Rajamaat muodostuvat aivan liian helposti puskurivyöhykkeiksi. Koska näin on aina tähän asti ollut, miksei siiten tulevaisuudessa? Ainoat, joita rajamaan puolustaminen kiinnostaa, ovat itse rajamaassa asuvat.

Yhteisömme korkeimman poliittisen johdon viimeaikainen osoitus kyvyttömyydestään johtaa yhteisöä edes finanssikriisistä - nahkapäätöksiä nahkapäätösten jälkeen - ei järin hyviä lupaile turvallisuuspolitiikan oasalta. Ja siihen on hyvä syy. Sitten II maailmansodan ei yksikään EUn mahtimaista ole oikeasti ottanut vastuuta omasta puolustuksestaan eikä siis turvallisuudestaan. Sillä Ison Iitan rinnalla, tai oikeammin Setä Samulin selän takana on olo todella ollut huoleton. 

Alamme tältäkin osin lähestyä perimmäisiä kysymyksiä. Kansakunnan turvallisuus ei ole merkityksetöntä nykyäänkään, ei vaihtorahaa, ei liioin vanhentunutta valuuttaa, käypä sen ylläpito sitten kalliiksi tai ei. Ja ovatpa tämän maan Wallinit, Kataiset tai Haloset asiasta ihan mitä mieltä tahansa. Vai vaihdetaanko malli Cajander ehkä malli Kataiseen? Eivät he vertauskuvina itse ole mallia käyttämään joutuneet. Eivätkä joudu.