Kaupunginvaltuusto päättää pussikaljan voimalla

Helsingin kaupunginhallitukselle tiedoksi; kaupungin Taidemuseolla on miljoona euroa ylimääräistä budjetissaan. Vuosittain.

Täytyy myöntää rahvaanomainen stadilaisuuteni. En todellakaan ole koskaan juonut Tavastian edessä pussikaljaa. Eikä se tainnut nuoruudessani vielä edes olla Tavastia vaan Hämis? Mutta sen muistan kyllä, kun usein kävin Ravintola Ilveksestä hakemassa pahvilaatikon, laskeakseni jäämäestä sinne linja-autojen joukkoon. Siinä sitä oli menoa ja meininkiä.

 

Se, kun en pussikaljalla koskaan itseäni edes Tavastian edessä ole tyydyttänyt osoittaa, että en ole kypsä Guggenheimiinkään? Ja paljastan itsestäni vielä toisenkin kulttuuripuutoksen; en ole koskaan käynyt Kiasmassakaan. Mutta etten itsestä ihan moukan brändiä rakenna kerron, että tämän vuoden ensimmäisen kahden kuukauden aikana olen kyllä käynyt kolmasti Taidemuseossa – Meilahdessa ja Tennispalatsissa – ja kerran jopa Ateneumissa.

Sillä brändistä, ja kiimasta sen saamiseksi - hintaan mihin hyvänsä - tässä taitaakin olla kysymys. Sellaisesta brändistä, josta joutuu paljon maksamaan. Brandin arvo kun nousee siitä, että ilmeisesti joku on valmis siitä lisenssimaksuina muiden rahoja – mm. minun verojani - maksamaan, peräti miljoona euroa vuodessa. Ja päälle sitten osuus muista kustannuksista, "from the top of my head" noin 15 - 20 miljoonaa vuosittain.

 

Ja varmaan siitä saisi myös Veikko Halmetoja (vihr.) ilmassa leijuvan irtosulan päähineeheensä? Mahtaisi Veikon mielestä tuntua maininta omassa nekrologissaan hienolta; Veikon aikana Guggenheim tuli Helsinkiin "Muistaisivat ainakin. Prkl! Eikä vain pussikaljasta."

  

Jos kerran yksityisellä sektorilla on rahaa tarjolla, on sitovien lahjoituslupauksien aika nyt. Vain sillä tavalla on näiden visionäärien kulttuuripersoonallisuuksiemme brändikiima muutettavissa kansalaisten enemmistön kannattamaksi kulttuurihankkeeksi. Sitten, kun päätös on tehty, olipa se ihan kumpi tahansa, rahaa on turhaa enää pyytää. Jos päätös on kielteinen ei enää ole tarvetta jos taas myönteinen, miksi maksaa sellaisesta, joka veronmaksajalla jo muutenkin maksatetaan?

Jos siis yksityisiltä lahjoittajilta löytyy riittävästi sitovaa rahalupausta, jolla rakennetaan Guggenheim vaikkapa kaupungin vuokratontille, pyöritetään Guggenheimiä 20 vuotta ja maksetaan tämän Guggenheim - franchizingmaksut 20 vuotta, kannatan lämpimästi Guggenheimin ottamista vastaan Helsinkiin. Tämä sitoumus konkretisoituu toki vain, jos toiminnasta ei fantastisen kannattavana saada peräti voittoa, jolloin osakkaat – siis rahan panostajat – luonnollisesti voivat nauttia pääomanpalautuksistaan ja voitoistaan vaikka joka vuosi.

Mutta päätöntä on ajatus sijoittaa se tukkimaan loputkin Katajannokan liikenteestä. Ajatelkaa nyt niitä risteilymatkalaisten kulttuuri-, arkkitehtuuri- ja designentuasistien laumoja tukkimassa Suomen Ulkoministeriön ja Kehitysyhteistyön ja päälle vielä Vikingin pussikaljalaiset neljästi päivässä. 

Täytyy myöntää, että ”Guggenheim Helsinki - hanke on merkittävä ja maailmanlaajuisesti huomioitu kulttuurihanke.” Osassa kommenteista todetaan Obelixin tapaan ”TOK, tok! Hulluja nuo suomalaiset.” Osassa varmaan, ”Kun Berliinistä oli lähdetävä, mennään sitten Helsinkiin. Siellä on riittävästi itsestään ja osaamisestaan epävarmoja pölvästejä.” Ja jotkut ehkä "Ei hullu ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa." Ainoat kehujat löytyvät ilmeisesti siitä porukasta, joka vietti nuoruutensa pussikaljalla Tavastian edessä?

PS.

Ja ovat nuo nykyisten laivaristeilyjen matkalaiset todella kummallinen rotu. Ensin ne haluavat olla ”suljetussa” tilassa, siis laivalla päivätolkulla, ja kun vihdoin satamaan pääsevät haluavat ehdottomasti toiseen suljettuun tilaan, museoon.  Kun itse aikoinaan heitä Helsingissä opastin, ei moinen ollut kenelläkään edes mielessä. Eikä kolmen tunnin kaupunkikierrokseen niin kovin paljoa saa edes mahtumaan. Ja täytyyhän sitä ehtiä vielä shoppailemaan.