Miten kävikään mustalaisen hevosen?

Muistan jostain ihan vasta lukeneeni, että pääministerimme oli ottanut kantaa ideologioihin. Viesti, muistaakseni puolueneuvostossa, vai olisiko ollut puoluehallituksessa oli ollut, ettei ideologian pidä antaa rajoittaa mahdollisuuksia tai haluja tukea yrityksiä vauhdittamaan kasvuaan. Niitähän nyt tällä hetkellä apuun huudetaan, osaamisintensiivisiä kasvuyrityksiä. Ja nopeasti.

Oma "ideologiani" on perustunut siihen, että markkinataloudessa - ja itse asiassa kaikissa muissakin talouksissa - yksityissektorin, tai tavaroita ja palveluita tuottavien ja myyvien yhteisöjen tehtäväksi on jäänyt lisäarvon tuottaminen ja uuden varallisuuden luominen yhteiskuntaan. Vain hyvin harva yhteisö maailmassa voi olla niin monipuolinen ja riittoisa, että sen ei tarvitse kansalaistensa hyvinvoinnin turvaamiseksi elämisen edellytyksiä ulkoa tuoda.

Yritysten tukeminen verovaroin ei maailmankäsitykseeni juurikaan sovi. Pääsääntöisesti ei lainkaan. Jos markkinatalouden uskotaan olevan ratkaisu kansalaisten hyvinvointiin ja yhteisön kehittymiseen valtion tarjoamat, miten tahansa kohdistetut tuet ovat virheellistä politiikkaa. Politiikkaa jossa poliitikot, eivät markkinoilla toimivat ostajat ja myyjät ratkovat mitä myydään, mitä ostetaan ja erityisesti mihin hintaan kauppa oikeasti syntyy.

Sen sijaan voin hyvin ymmärtää, että kilpailun kaikkivoipaisuuteen vannovassa yhteiskunnassa on - eri syistä - yksittäisi ihmisiä tuettava, että he voivat omat kohtuulliset toimeentulonsa tarpeet tyydyttää. Myös tämän vuoksi me veroja maksamme, emme yksin omaksi lyhyen tähtäimen eduksemme, palvelujen käyttäjänä.

Kun Heidi Hautala limboilee Finnairin ja Ilmarisen välillä, Katainen keskittyy ideologiseen limboiluun. Kaikki mitä hän valtionvarainministerinä ja nyt viimeksi pääministerinä on liikkeelle pannut ja eteenpäin ajanut on ollut yhden ideologian läpitunkemaa. Rajoitukseton markkinatalous.

Sen seurauksena on kansalisomaisuutemme jo teollisilta osiltaan myyty (toki pakkoraossa Viinasen ja Niinistön aloitteesta), kuntien palveluita ulkoistettu ja yksityistetty ja nyt alettu leikkaamaan puolustusvoimia. Itse asiassa Suomesta ollaan taas tekemässä mallioppilasta, markkinatalouden Friedmanilaisen koulukunnan mallioppilasta. Ja kaikki tämä sen uskon varassa, että omistuksella ei ole väliä, kyllä markkinat hoitaa. Taas tänäänkin uskoaan tähän yksi kauppakamariuntuvikko ainoan valtakunnallisen sivuilla todistaa otsikolla  Yritysten omistaminen ei sovi valtiolle.

Jos markkinat edes sillä tavalla toimisivat kuin USAssa, voisimme jättäytyä markkinavoimien hoidettavaksi. Tosi meillä ennen pitkään kolmasosa väestöstä eläisi, ei yksinomaan suhteellisesti vaan myös absoluuttisesti köyhyydessä. Yhdellä prosentilla menisi taloudellisesti todella hyvin ja 10 prosentilla ihan ok. Loput 60 prosenttia, mutta jatkuvasti pienenevä osa, jatkaisivat uneksimista ihmeestään.

 Ja toinen, vielä paljastavampi kuvaus tässä.

Mutta. Valitan. Meillä yksityistetty valtionomaisuus ei palaa oman yhteiskunnan varallisuutta kasvattamaan. Se muuttaa pois. Joko suomalaisten tai ulkolaisten uusien omistajiensa mukana. Markkinamme on liian pieni, että sen puitteissa voisi muuta kuin sijoituspelejä pelaavat superrikastua. Ja pelaajalle ei tunnetusti mikään riitä.

Niinpä yksityistetty ja ulkoistettu katoaa muualle. Sinne missä tarjolla on muutakin kuin puita ja päitä.

Meillä on pohdinnan paikka.