maanantai 13. syyskuuta 2010

Nokian pöytä on puhdas

Nokian johto on puhdistettu. Entinen Dreamteam on todella entinen. Tosin ajankohta jolloin Jorma Ollila lähtee on vielä auki. Mutta jos Elop on Johtaja isolla J:llä, se ei vie kauaa. Kahden ykkösmiehen johto harvoin toimii, eikä ole ajateltavissa, että Elop lähtisi esimerkiksi vuoden kuluttua ilmoittaen syyksi, strategisen johtajuuden puutteen...


Meillä suomalaisilla on monta syytä kiittää kaikkia teamin jäseniä upeasti sujuneesta Nokian ja mahdollisesti jopa Suomen pelastamisesta 1990-luvulla. Sillä ilman Nokiaa, mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Missä määrin heillä on tuloksiin ollut vaikutusta on toinen asia. Sattumallakin saattaa olla osuutensa.


Ainakin Nokiaa saavat kiittää silloin vallassa olleet pääministerit, valtionvarainministerit, työministerit ja kauppa- ja teollisuusministerit. Sillä ilman Nokian saagaa, he olisivat paljastuneet kansalaisille juuri sellaisina tuloksentekijöinä kuin he oikeasti ovat.


Mutta kaikella on aikansa. Toivottavasti Nokiassa kasvaa taas uuden saagan ainekset. Pöytä on puhdas Elopille. Lähtökohdat uudelle mitä mainioimmat.

6 kommenttia:

GranpaIgor kirjoitti...

Soisi kansallisen itsetunnon ja taloudenkin pönkittämiseksi että Nokia lähtisi hyvään uuteen nousuun.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Niin todella soisi. Mitä se kertoo meistä?


PS.

Puhuimmekin aamusella huonosta kansallisesta itsetunnosta. Ilmeisesti meillä ja venäläisillä on vähän samanlaiset.

Fjalar Nordell? kirjoitti...

Microsoft on ilmoittanut aikovansa osallistua laitebisnekseen. Kesällä he julkistivat Kin puhelimia, mutta vetivät ne heti pois. Microsoft haluaa oman iPhonen tappajansa. Ja sillä on kassassa rahaa. Luulen että se ostaa Nokian. Elop tekee ensin tarkistuksen mikä on Nokian arvo eli valuaatio. Sitten Microsoft ostaa Nokian pois. Taru loppuu.

Johannes kirjoitti...

On tosi hyvä että nämä kaverit lähtevät. He tekivät aikanaan hyvää työtä mutta putosivat kärryiltä monta vuotta sitten. He eivät tajunneet että nyt ja jatkossa softa on kaikkein tärkeintä puhelimessa. Se olisi pitänyt tajuta monta vuotta sitten ja tehdä alusta ja työkalut joilla softan teko on helppoa. Sensijaan Nokia härkäpäisesti tarjosi vain todella kryptosta ja tuottamatonta Symbian-rajapintaa. Tulekset nähtiin. Alusta oli nin vihattu ohjelmoijien keskuudessa ja niin tuottamaton ettei kunnon softia saatu aikaiseski. Symbian + AVKON oli tuhoon tuomittu jo syntyessään. Niin hirveä se oli.

Nyt homman on parantunut ja roimasti. Uusi Symbian (jossa on aivan uusi API Qt vs AVKON) ja Meego jossa on sama API (Qt) ovat tuottavia ja mukavia alustoja ohjelmoija. Nyt vasta - neljä vuotta liiana myöhään - Nokialla on aseet taistella kännykkämaailaman huipusta. Toivottavasti se ei ole antanut liikaa etumatkaa iOS:lle ja varsinkin Androidille.

Jatkossa Nokian on pidettävä huolta ohjelmojista. Tarjottava tuottavat työkalut ja APIt uusimpien tekniikoiden hyödyntämiseen. DreamTeam ei tähän pystynyt. Uskon että Elopin tiimi pystyy.

hakki kirjoitti...

Fjalar Nordell?

Varmaan mahdollisuus monenkin mielessä.

hakki kirjoitti...

Johannes

Lienet arviossasi oikeassa. Mutta usein kai yhden teknologisen tuoteinnovaation aallonharjalla edennyt yritys, ei helposti ole liikkeellä sitä seuraavan teknologian ensimmäisenä keihäänkärkenä.