Ottaakko lättyyn vai nokkaan?

 

Taitavat olla Sauli Niinistö ja Mervi Tapola samanlaisen kohtalon tovereita?

Vallatonta puhemiestä omat koirat ovat purreet viimeistää siitä lähtien, kun tuli säälipisteillä valituksi viime vuoden alussa. JOKU MUU voitti ja kakkonen valittiin tehtävään. Jo aiemmin oli jäänyt muun porukan kanssa kiinni KMSn vaalirahalahjomien asianmukaisen ilmoituksen rikkomisesta. Eikä kaikkien aikojen eduskuntavaalien ääniharava enää suostunut edes puolueensa ehdokkaaksi näissä tulevissa vaaleissa. Eikä tainnut mennä ihan putkeen se työväen presidentiehdokkaan kampanjakaan?

Mervi Tapola on ilmeisesti saanut ihan konkreettisesti lättyyn jo yksin Matilta, että sillä täyttäisi yhden 7 päivää lehden vuosikerran. On menty naimisiin, erottu, sovittu ja jälleen erottu niin monta kertaa, että edes yllämainitunkaltainen yksilöinti yksinkertaisesti ole mahdollista. Ja kuin pisteenä sen kuuluisan i:n päällä, kun uusikin rakkaus on osoittautunut koijariksi, ellei peräti roistoksi, ei ihme, että myös Mervi ottaa nokkiinsa. 

Olisiko Sauli nyt maksamassa kauppakamaripojille pottuja pottuina kun US kirjoittaa huhusta, että häntä kiinnostaisi Suomen Pankin pääjohtajuus nyt, kun Erkki Liikasen kausi lähestyy loppuaan? Toisaalta eihän se poista mahdollisuutta asettua lisäksi uudestaan presidenttiehdokkaaksi. Ja halutessaan sieltä saattaisi löytyä myös uusi alku presidenttitaipaleelle. Sieltä sitä ennenkin linnaan mentiin. Toisaalta. Kunnon poliitikko heittelee koepalloja, että päättäjät osaavat tulla pyytämään ja kansa saadaan painostamaan.

Mervi on menettänyt uskonsa vain miehiin yleensä. Eikä kuulemma ole ainoa. Noilla kokemuksilla sen kyllä ymmärtää. Mutta Saulilla onneksi sentään rakkaus kukoistaa. Usko poikiin sen sijaan lienee mennyt?

Kansallinen totuuskomissio jo ennen vaaleja?

Vai, ettei surffailu muka kannata?

Kompastuin tänään artikkeliin, joka oli julkaistu jo viime syyskuussa Uudessa Suomessa, sen mielipidesivulla. Kirjoittajana oli KTM Kari Niilola ja otsikkona Toisenlainen näkemys Kekkosesta. Artikkeli on varsin pitkä, mutta ainakaan ensilukemalla en siinä havainnut sen paremmin virheitä kuin itse kokemieni asioiden osalta totuuden vastaisuutta. Käydyn keskustelun kommentteihin, joita oli 80 ja 28 sivua, en ole vielä yksityiskohtaisesti tutustunut. Nopea silmäys osoitti, että asiassa oli pysytty.

Toisenlainen näkemys Kekkosesta pitäytyy pitkälti käsittelemään Kekkosen ulkopolitiikan erityisesti hänen Neuvostoliitto-suhteensa siunauksellisuutta maallemme. Selkeästi vähemmän siinä panostetaan hänen valtakautensa sisäpoliittisiin seurauksiin. Erityisesti niihin vaikutuksiin, joiden kanssa joudumme edelleen elämään. Politbyrokraattiseen järjestelmäämme, joka aikalaisarvion mukaan on irtaantunut kansasta ja jota ei enää sen sisältä ole mahdollista muuttaa.

Järjestelmä koostuu  neljästä kartellista tai tai neljästä etupiiristä, joista jokainen vahtii vain ja ainoastaan omaa etuaan.

1. puolue-kartelli


2. ay-kartelli


3. agri-kartelli


4. elinkeinoelämä-kartelli

Valitettavasti kartellirakenteessa ei kansalle juurikaan ole veronmaksajaa surempaa roolia, ei tilaa.

Olisi todella toivottavaa, että Kekkosen sisäpolitiikan kansallisen perinnön ennakkoluulottomaan tutkimiseen joku paneutuisi samalla analyyttisellä tieteellisellä otteella kuin Kari Niilola. Saataisi kästieltäväksi muutakin kuin Isän Aurinkoisen kritiikitöntä ylistystä. Tosiasioiden ja julkisen keskustelun perusteella saisimme tehtyä tilimme selviksi lähihistoriastamme.

 

 

 

Eurolle odottamatonta tukea

Lontoolainen ajatushautomo CEBR ennustaa, että yhteisvaluutta euro voi kaatua keväällä 2011. He ovat 80% varmoja. Hakin arvio: Euro hajoaa tänä vuonna tai arvo alenee huomattavasti 90 % todennäköisyydellä. Panneeko joku paremmaksi? Sillä ihmeiden aika on ohi.

Kun tarpeeksi aikaisin ei tarpeeksi voimakkaasti toimita on seuraus tällainen. Susi, susi huutaa jo joka jannu. Ja kun riittävän monta kertaa huutaa, havaitsee jo yksinkertaisinkin herra tai ms. Markkinavoima, ettei kaikki ole eurolla kohdallaan. Ja peli eurolla jatkuu.

Tekeekö myös Kiina näitä tunnustuksia ihan tahallaan? Euron heikkous kun kääntyy EUn lisäksi taalan ja USAn heikkoudeksi. Mutta Kiinan ja sen reilusti aliarvostetun rimin eduksi.

Nyt tarvittaisi dramatiikkaa tai ihmeistä, joista sen paremmin Merkel, Srakozy tai Cameronkaan eivät ole järin tunnettuja. Näiden kolmen valtion, tai ainakin kahden ensimmäisen ilman epäilyn mahdollisuutta tapahtuva euron tukeminen saattaisi vielä auttaa. Esimerkiksi jos kaikki, tai ainakin kaksi ensimmäistä asettaisivat omat taloutensa euron vakuudeksi. Vaan yhtä hyvin voi uskoa Joulupukkiin.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21607/in-the-year-2525-if-man-is-still-alive

Talouden pohja on maho

 

Eikö olekin mukavaa aloittaa uusi vuosi palauttamalla konkreettisesti kaikkien mieleen suomalaisen yhteiskunan, kansantalouden ja erityisesti parlamentaarisen demokratiamme koko kuva? Muuten; maho tarkoittaa hedelmätöntä, lisääntymiskyvytöntä. Ja taitaa olla niin, että myös meidän taloutemme pohja täyttää tunnusmerkit.

 

”Kansanedustajan tehtävät ensi keväänä vapaaehtoisesti jättävä Jacob Söderman (sd.) uskoo, että eduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu 1990-luvun laman aikana.

Eduskunta nousi kuin avaruusalus vähän matkan päähän kansalaisista. Kun tulin takaisin, täällä oli paljon paksummat seinät. Puhuttiin budjettiraameista, infrastruktuureista ja kaiken maailman systeemeistä enemmän kuin kansalaisten hädästä, edustajan ja kansan väliin oli tullut kuilu, sitreeraa Uusi Suomi Kalevaa.

Samalla Söderman kertoo, että lamasta nousu edellytti muutamia "temppuja", ja kun markkinataloutta ei tämän jälkeen enää haluttu rajoittaa "tulonjako repsahti". 72-vuotias kansanedustaja sanoo nyt, että laman jälkeen "olisi pitänyt palata pohjoismaisempaan politiikkaan".

Söderman arvostelee eduskunnan nykymenoa. Hänen mukaansa etenkin hallitusohjelmista on tullut liian yksityiskohtaisia asiakirjoja, joiden sisältöön ei uskalleta kajota, vaikka maailma ympärillä muuttuisi täysin. Hän hämmästelee myös, miten nykyinen hallitus ja eduskunta ei kykene puuttumaan perustulonjakoon ja yhtiöiden ylisuuriin korvauksiin.

Parlamentarismia ei ole yksittäisen kansanedustajan näkökulmasta paljon enemmän kuin Kuubassa.” Näin Uusi Suomi eilen. 

”Vaalirahoitukseen liittyvän rikostutkinnan kohteena on kaikkiaan kuusi nykyistä tai entistä kansanedustajaa - joukossa myös entinen pääministeri Matti Vanhanen.

Eduskunnassa ratkeaa lähiviikkoina, joutuuko Vanhanen valtakunnanoikeuteen. Viittä muuta nykyistä tai entistä kansanedustajaa koskevat syyteharkinnat valmistuvat kevään kuluessa.

Vaalirahoitusta koskevaa rikostutkintaa ja syyteharkintaa johtaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Syyteharkintaan on valjastettu kahdeksan kihlakunnansyyttäjää ja neljä valtionsyyttäjää. Syyttäjäkonetta ohjaa ja koordinoi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Monet poliitikot ovat kehottaneet oikeusviranomaisia kiirehtimään tutkimuksia.” Näin Hesari eilen.  

 

Varmaan demokraattisen tasapuolisuuden nimissä tutkinnan kohteena on kolme kokista ja kolme kepulia? Kumpikin puolue sietää sen, että pienimmät tai muutenkin ilmeiset pelinappulat uhrataan, yhtä monta kummastakin puolueesta? Kannattaahan kansan vihalle muutama lammas uhrata, ihan vaan vallan jatkuvuuden turvaamiseksi. Ja opittuaan, että kertaus on kaiken oppimisen äiti, he huolehtivat siitä, että media kirjoittaa, ja edellämainityt median kunniakkaat edustajat kirjoittavat aiheista kumpikin myös tänään.

 

Olen Jacob Södermanin kanssa eri mieltä siitä, milloin eduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu. Väitän, että viimeistään silloin kun puolueiden selkärangattomuuden seurauksena UKK kaikkien ”vastuullisten puolueiden” toimesta sai jatkaa ilman, että kansa sai edes käyttää sitä ainoaa kansalaisoikeuttaan. Uskoisin, että todennäköisin syy löytyy kyllä sitäkin aiempaa ay-jäsenmaksujen työnantajaperinnästä, maataloustulolaista, puoluetukilain säätämisestä, noottikriisistä tai jopa UKKn ensimmäisestä valinnasta Tasavallan Presidentiksi. Tai sitten kaikesta siitä, mitä puolue-eliitti on päällemme vuosikymmesien aikaan kumuloinut.

Samaa mieltä kuitenkin itse asiasta. Joka kohdasta. Lihavoiduista olen viimeisen 4 vuoden aikana kirjoittanut muutamankin artikkelin, jopa liikaakin. Mutta miksi, miksi, miksi kansanedustaja Jacob Södermanin meriiteillä varustettu eliitin jäsen tuo näin merkittävän asian esille vasta nyt? Hänellähän on, kansanedustajana ja ties minä, ollut vuosikymmeniä aikaa vaikuttaa puolueessaan ja politiikassa. Jopa EUssa? Vai onko niin, että puolueyhteisö yhä tarkemmin muistuttaa suomalaista vapaamuurariutta, Ku-Klux-Klania tai peräti Mafiaa? Omertoineen päivineen? Kuitenkin tämänkin valossa on kai aika selvää, että yhteisön sisältä korjaus ei ole tehtävissä? Se mahdollisuus meni jo aikaa sitten.

On luonnollisesti ihailtavaa, että syyttäjälaitos on alkanut tutkia asiaa edes vuonna 2010, kaksi vuotta sen jälkeen kun tavalliselle kansalle oli tullut päivänselväksi, että tarkan rikostutkinnan syytä on yllin kyllin. Miksi on pitänyt odottaa, että pääministeri itse luopuu tehtävästään? Miksi muiden, siis vaikkapa kaikkien niiden 41 Kehittyvien Maakuntien Suomen ostaman kansanedustajan, jotka järjestelmällisesti jättivät rahoituksensa ilmoittamatta ja joista useat vielä paljastuttuaan kielsivät saaneensa rahoitusta. toimia ei ole tutkittu? Miksei oikeuskanslerin toimia ole tutkittu hänen kulutettuaan yli puoli vuotta selvittääkseen...? Niin mitä?

 

Jaa. Ai niin, unohtui se tyytyväisten vakiokysymys; Mitä väliä tällä kaikella on? Eihän mikään kuitenkaan muutu? ”Valitettavasti” alkaa, ainakin minussa entisestään voimistua tunne siitä, että jotain on kuitenkin muuttumassa. Huhtikuussa 2011.

Summa summarum

Huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia

 

PS.

Ja sitten vielä tuo yksi älykkö, jonka yksisilmäisyys tekee hänestä oivan ehdokkaan vuoden kahjoksi, vaatii lisää veroja. Ilmeisesti kansainvälisen kiertokoulun seurauksen vähennyslasku jäi omaksumatta?

 

 

 

 

Talouden pohja on maho

Eikö olekin mukavaa aloittaa uusi vuosi palauttamalla konkreettisesti kaikkien mieleen suomalaisen yhteiskunan, kansantalouden ja erityisesti parlamentaarisen demokratiamme koko kuva? Muuten; maho tarkoittaa hedelmätöntä, lisääntymiskyvytöntä. Ja taitaa olla niin, että myös meidän taloutemme pohja täyttää tunnusmerkit.

”Kansanedustajan tehtävät ensi keväänä vapaaehtoisesti jättävä Jacob Söderman (sd.) uskoo, ettäeduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu 1990-luvun laman aikana.

Eduskunta nousi kuin avaruusalus vähän matkan päähän kansalaisista. Kun tulin takaisin, täällä oli paljon paksummat seinät. Puhuttiin budjettiraameista, infrastruktuureista ja kaiken maailman systeemeistä enemmän kuin kansalaisten hädästä, edustajan ja kansan väliin oli tullut kuilu, sitreeraa Uusi Suomi Kalevaa.

Samalla Söderman kertoo, että lamasta nousu edellytti muutamia "temppuja", ja kun markkinataloutta ei tämän jälkeen enää haluttu rajoittaa "tulonjako repsahti". 72-vuotias kansanedustaja sanoo nyt, että laman jälkeen "olisi pitänyt palata pohjoismaisempaan politiikkaan". Söderman arvostelee eduskunnan nykymenoa. Hänen mukaansa etenkin hallitusohjelmista on tullut liian yksityiskohtaisia asiakirjoja, joiden sisältöön ei uskalleta kajota, vaikka maailma ympärillä muuttuisi täysin.

Hän hämmästelee myös, miten nykyinen hallitus ja eduskunta ei kykene puuttumaan perustulonjakoon ja yhtiöiden ylisuuriin korvauksiin. Parlamentarismia ei ole yksittäisen kansanedustajan näkökulmasta paljon enemmän kuin Kuubassa.” Näin Uusi Suomi eilen. 

”Vaalirahoitukseen liittyvän rikostutkinnan kohteena on kaikkiaan kuusi nykyistä tai entistä kansanedustajaa - joukossa myös entinen pääministeri Matti Vanhanen.

Eduskunnassa ratkeaa lähiviikkoina, joutuuko Vanhanen valtakunnanoikeuteen. Viittä muuta nykyistä tai entistä kansanedustajaa koskevat syyteharkinnat valmistuvat kevään kuluessa. 

Vaalirahoitusta koskevaa rikostutkintaa ja syyteharkintaa johtaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Syyteharkintaan on valjastettu kahdeksan kihlakunnansyyttäjää ja neljä valtionsyyttäjää. Syyttäjäkonetta ohjaa ja koordinoi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Monet poliitikot ovat kehottaneet oikeusviranomaisia kiirehtimään tutkimuksia.” Näin Hesari eilen.  

Varmaan demokraattisen tasapuolisuuden nimissä tutkinnan kohteena on kolme kokista ja kolme kepulia? Kumpikin puolue sietää sen, että pienimmät tai muutenkin ilmeiset pelinappulat uhrataan, yhtä monta kummastakin puolueesta? Kannattaahan kansan vihalle muutama lammas uhrata, ihan vaan vallan jatkuvuuden turvaamiseksi. Ja opittuaan, että kertaus on kaiken oppimisen äiti, he huolehtivat siitä, että media kirjoittaa, ja edellämainityt median kunniakkaat edustajat kirjoittavat aiheista kumpikin myös tänään.

Olen Jacob Södermanin kanssa eri mieltä siitä, milloin eduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu. Väitän, että viimeistään silloin kun puolueiden selkärangattomuuden seurauksena UKK kaikkien ”vastuullisten puolueiden” toimesta sai jatkaa ilman, että kansa sai edes käyttää sitä ainoaa kansalaisoikeuttaan. Uskoisin, että todennäköisin syy löytyy kyllä sitäkin aiempaa ay-jäsenmaksujen työnantajaperinnästä, maataloustulolaista, puoluetukilain säätämisestä, noottikriisistä tai jopa UKKn ensimmäisestä valinnasta Tasavallan Presidentiksi. Tai sitten kaikesta siitä, mitä puolue-eliitti on päällemme vuosikymmesien aikaan kumuloinut.

Samaa mieltä kuitenkin itse asiasta. Joka kohdasta. Lihavoiduista olen viimeisen 4 vuoden aikana kirjoittanut muutamankin artikkelin, jopa liikaakin. Mutta miksi, miksi, miksi kansanedustaja Jacob Södermanin meriiteillävarustettu eliitin jäsen tuo näin merkittävän asian esille vasta nyt? Hänellähän on, kansanedustajana ja ties minä, ollut vuosikymmeniä aikaa vaikuttaa puolueessaan ja politiikassa. Jopa EUssa? Vai onko niin, että puolueyhteisö yhä tarkemmin muistuttaa suomalaista vapaamuurariutta, Ku-Klux-Klania tai peräti Mafiaa? Omertoineen päivineen? Kuitenkin tämänkin valossa on kai aika selvää, että yhteisön sisältä korjaus ei ole tehtävissä? Se mahdollisuus meni jo aikaa sitten.

On luonnollisesti ihailtavaa, että syyttäjälaitos on alkanut tutkia asiaa edes vuonna 2010, kaksi vuotta sen jälkeen kun tavalliselle kansalle oli tullut päivänselväksi, että tarkan rikostutkinnan syytä on yllin kyllin. Miksi on pitänyt odottaa, että pääministeri itse luopuu tehtävästään? Miksi muiden, siis vaikkapa kaikkien niiden 41 Kehittyvien Maakuntien Suomen ostaman kansanedustajan, jotka järjestelmällisesti jättivät rahoituksensa ilmoittamatta ja joista useat vielä paljastuttuaan kielsivät saaneensa rahoitusta. toimia ei ole tutkittu? Miksei oikeuskanslerin toimia ole tutkittu hänen kulutettuaan yli puoli vuotta selvittääkseen...? Niin mitä?

Jaa. Ai niin, unohtui se tyytyväisten vakiokysymys; Mitä väliä tällä kaikella on? Eihän mikään kuitenkaan muutu?”Valitettavasti” alkaa, ainakin minussa entisestään voimistua tunne siitä, että jotain on kuitenkin muuttumassa. Huhtikuussa 2011.

Summa summarum

Huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia

PS.

Ja sitten vielä tuo yksi älykkö, jonka yksisilmäisyys tekee hänestä oivan ehdokkaan vuoden kahjoksi, vaatii lisää veroja. Ilmeisesti kansainvälisen kiertokoulun seurauksen vähennyslasku jäi omaksumatta?

In the year 2525, if man is still alive

 

 

WorldWiki

Länsimaisen markkinatalouden ja kulttuurin tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Eräiden arvioiden mukaan tuho johtui käännytysuskontojen, erityisesti kristittyjen ja islamistien moraalisesta rappiosta, arvotyhjiön ollessa pääsyy.

Toisaalta syyksi on epäilty 2000-luvun kasvavaa henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, laitonta maahanmuuttoa, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtioiden desentralisaatiota, fluoria vesijohdoissa. Puolue-eliitin degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja vihreätä vallankumousta, korruptiota ja tehotonta hallintoa, reuna-alueiden ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupunkien välillä, työn orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä.

Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten länsimaiden taloudellisia ja fiskaalisia vaikeuksia, niiden siirryttyä reaalitalouteen perustuvasta rahataloudesta virtuaaliseen sekä poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta. Länsimaiden markkinatalouden voidaan katsoa olleen jossain määrin jopa ryöstötalous: se suurelta osin eli valloittamiltaan tai hallitsemiltaan alueilta kerätyllä varallisuudella ja sen kuluttamisella. Yhä suuremmassa määrin länsimaiden talouselämä perustui palveluihin sekä ylellisyystavaroiden tuonnille: varsinaista teollisuustuotantoa oli hyvin vähän, sen siirryttyä kiihtyvällä vauhdilla Kiinaan, Intiaan ja muihin väkirikkaisiin halpatuotantomaihin. Tätä järjestelmää voitiin ylläpitää vain niin kauan kuin länsimainen jatkuvaan kasvuun perustuva globaali markkinatalous laajeni.

Muun muassa halvan viljan tuotanto USAssa ja Ukrainassa sekä orjatalous edesauttoi maatalouden keskittymistä oligarkkien hallitsemille suurtiloille. Pienviljelijät eivät kyenneet kilpailemaan tuotannosta. Huoltosuhteen heikkeneminen johti lopulta yhteiskunnan jakautumiseen erittäin harvoihin upporikkaisiin ja suureen rutiköyhään enemmistöön. Toisaalta armeijaa täytyi, yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi kasvattaa jatkuvasti, mikä vaati valtavia rahasummia. Rahoitus hoidettiin oligarkeille suunnatuilla vakuudettomilla valtioiden velkakirjoilla ja inflaatiolla. Tämä johti luottamuspulaan rahan arvon ja merkityksen osalta, maaseudulla rahatalouden kriisiin ja luontaistalouteen siirtymiseen.

Viimeistään 2000-luvulta alkaen kaikki länsimaat omaksuivat maailmanpoliisin roolin. Ne olivat jatkuvassa puolustussodassa, joka ei tuottanut voittoa, mutta vaati valtavia rahasummia. Menoja oli jatkuvasti yhä enemmän ja tuloja yhä vähemmän, sillä 2100-luvulle tultaessa niiden talouselämä oli keskittynyt suurtilojen,  suurmaanomistajien ja harvojen teollisuusoligarkkien käsiin ja vapaa pienviljelijä- ja muu työväestö suuresti kärsinyt. Samalla myös kauppias- ja käsityöläisväestö alkoi vähetä kaupunkien kuihtuessa.

Yhä suurempi verorasitus kohdistui yhä vähäisempään määrään talonpoikia ja kaupunkiväestöä, mikä puolestaan kiihdytti kaupunkitalouden rapautumista ja viljelijöiden siirtymistä suurtilallisten vuokraviljelijöiksi. Koska suurmaatilat ja eliittisukuiset suurmaanomistajat sekä elinkeinoelämän oligarkit olivat - työllisyyden turvaamisen nimissä - verotuksen ulkopuolella, valtakuntien verotulot laskivat. Samalla kaupunkien verkostoon perustunut hallintokulttuuri alkoi voida huonosti.

Maailman talouden painopiste oli siirtynyt Tyynenmeren, erityisensti Läntisen Tyynenmeren rannikoille, joten länsimaiden institutionaalisten yhteisöiden rapautuessa, länsimaiden - erityisesti euroopan valtioiden - taloudellinen asema oli huono.

Toisaalta taloudellisen romahduksen laajuudesta on esitetty monenlaisia arvioita. Esimerkiksi historiantutkijat katsovat enenevässä määrin lännen valtioiden rahatilanteen huonontuneen ratkaisevasti vasta vuoden 2010 tienoilla, jolloin ne alkoivat harrastamaan uutta finanssitaloutta ja rahan painamista, kvantitatiivistä talouden elvytystä.

 

Vapaasti täydennettynä ja toimitettuna WorldWikin sivuilta vuonna 2525.

 

 

Etsitkö jo tinasta tulevaisuuta?

Vuoden vaihteessa on hyväksyttynä pidetty tapaa reflektoida menneitä ja visioida tulevia. Miksipä sitä ei sallittaisi meille blogisteillekin? Ensimmäisen tein jo Suomen tasavallan 93. itsenäisyyspäivän innoittamana. Jonkinlaiseksi teemaksi ja politbyrokratian syöksykierteen kiihdyttäväksi trendiksi otan vuoden motoksi Mahatma Gandhin ajatukset maailman 7 suurimmasta harhaluulosta.  Ne kuvaavat mielestäni varsin hyvin suomalaisen arvomaailmamme muutoksen suuntaa.

Vuosi 2010 alkoi pohdinnalla ”Kumman haluamme säilyttää? Hyvinvointivaltiomme vai puolueitten johtaman politbyrokratiamme?”  Ja jatkui havainnolla, että systä tai toisesta erilaisissa seteleissä meillä piisaa.  Jouduimme toteamaan, että JOKU MUU voitti Sauli Niinistön Eduskunnan puhemiehen vaalissa ilmeisesti seurauksella, että kokisten kauppakamaripojilla on edessään uuden vallattoman presidenttiehdokkaan valinta. Ja toteamaan, että muutoksen voi saada aikaan enää JOKU MUU.  Mutta aivan selkeästi oli meidän suomalaisten ikioma Maan Tapa saanut uuden, hienostuneen sävyn. Maan Tapa on nyt nimeltään Kreikan tauti. 

Sauli Niinistön lisäksi poliittiselle taivaalle on tullut muitakin kiintotähtiä. Kataisen, Vanhasen, Anttilan ja Pekkarisen rinnalle on puheenaihetta monasti antanut paskaeksperttimme Paula Lehtomäki ja hänen keittiönpöytänsä.  Varmaan enemmän kuin se yksi on tähdistöstä jo poistunutkin. Ja voisi kyllä poistua muutama muukin. 

Vuotta leimasivat tuumailu ja ensi vuoden vaalien odottelu kuten aina ennenkin tämän Vanhasen II ja sen toimitusministeriön aikana, eli ”Nichts neues unter der Sonne.” (1) ja (2)  . Mutta että toimiinkin pitäisi joskus voisi ryhtyä? Meillähän on varaa keskittyä tuumailuun, rikkaita ja hyvin hoidettuja kun ollaan.

Ei edes blogistien hyvää tarkoittavia pelastautumisresepteijä oteta todesta. (3) ja (4)  Eletään lisäämällä julkisen sektorin velkaa, suunnittelemalla aina vain kummallisempia uusia aluepoliittisia avauksia,  joiden tarkoituksena tuntuisi olevan yhden puolueen äänestäjäkunnan ruokkiminen ja odottamatta uutta messiasta. Siis huhtikuussa 2011. Ja onhan häntä jo odotettukin. Nyt kun  kalterijääkäri ei Vihtori Kosola enää ole käytettävissä, mutta eiköhän demokratiaan pettynyt kansa taas Idolssinsa löydä? Arvotuumailua kun voi käydä niin monella tasolla.  Eikä tuumailun tai aikaansaamisen tuloksia tarvitse juurikaan todentaa. 

Politiikan ja hallinnon todellisen Harmaan eminenssin henkilöllisyyskin paljastui. (5) ja (6)   ja samalla kävi kiistattoman selväksi, mikä on kansan ainoa mahdollinen tapa päästä eroon tilanteesta, jossa sen mahdollisuus oikeasti vaikuttaa siihen, millä tavalla sitä pitäisi johtaa on tuhottu puolueiden keskinäiseen valtapolitiikkaan.

Saimme havaita mihin todellisiin arvoihin ja arvioihin JOHTAJIEMME päätöksenteko perustuu. (7) ja (8) ja (9) ja (10)  Suloisessa sekamelskassa syyt ja seurauksen,ennakkoluulot ja tiedot, omat ja yhteisön asiat. (11) Ja tehtävien prioriteetit ties missä. Mutta myös mihin johtamisen ammattimiesten mielestä pitäisi, mikä on valuuttamme todellisena vakuutena  ja mitä tehdä, kun BKT putoaa 40 %,  nyt kun pankkijärjestelmämme sanoi POKS.

Mutta paras kuitenkin viimeiseksi; se, ettei eliittimme ymmärrä nykyisyyttä, lienee aika suuressa määrin sen seurausta, ettei sillä ole mitään tajua taviksien elämän realiteeteistä. Eikä pienintäkään historiallista perspektiiviä.  Ja onpa siltä tainnut mennä sekaisin mitä politiikkaa kukakin ajaa? Kulloinkin. (12) ja (13) ja (14) Ja kun ei ole tajua edellisistä, päätetään mieluummin aidan seipäästä kuin itse aidasta.  Ei siis ihme, että yhä useampi kansalainen on vakuuttunut siitä, että politiikka, tai oikeammin se yhteisten asioitten hoitamisen irvikuva, jota puolueita edustavat poliitikkomme harrastavat, on se kikkara johon ainakaan kukaan kunnon ihminen ei edes kepillä koske. 

Sananvapaudesta ja establishmentin lisääntyvästä halusta sitä suitsia, keskusteltiin vilkkaasti pitkin vuotta, eri tasoilla, eri maissa. Johtoajatuksena täällä meillä nimimerkkikirjoittelun kieltäminen ja toisinajattelijoiden vainon globaali kiihdyttäminen. Ja rauhoittelijoita meillä riittää, eihän meillä asiat sentään niin huonosti ole kuin Kiinassa, Valkovenäjällä, Venäjällä, Pohjois-Koreassa.... Ja mitäpä tuohon muuta kuin todeta, että tässä muuttuvassa maailmassa ihan kaikki voi muuttua.   

Vuoden aikana kävi myös ilmi, että on maailmassa on vielä olemassa maita, joissa kansalaiset saavat suorissa vaaleissa päättää perustuslaista.  Ei voisi enää tulla kysymykseen meillä. Me olemme oikeutemme puolueille ulkoistaneet. Ja he taas puhuvat ihan omaa munkkilatinaansa, jota ei ole edes tarkoitettu taviksien ymmärrettäväksi.  Ei siis ihme, että määrätyt tahot ovat jo huolissaan demokratian toteutumisesta, uskovaisten vähetessä.  Ja sitten toiset vieläkin ihmettelevät miten ja miksi Suuressa ja Mahtavassa äänestysvilkkaus joskus ylitti sen maagisen 100 prosenttia?  Onhan se selvä, ettäainakin kunnon stahanovilainen asetetut tavoitteet ylittää? Ainakin paperilla. Ei siis todellakaan tarvitse turvaan ihmetellä, miten poliittiset puolueet ovat kasvaneet kansalaisten ansaitseman demokratian esteeksi, erityisesti parlamentaarisen demokratian toteutumisen esteeksi. Ihmekö siis, että jopa taiteen ikonit joutuvat häpeämään tätä menoa? 

Erityisesti minua ovat tänä vuonna liikuttaneet liikeideat, yrittäjyys, ja yrittelijäisyys. Ja sillä sektorilla on kyllä riemua riittänyt.  Ja joskus kyllä muutakin. Usko siihen, että osaamisintensiivisiä kasvuyrityksiä poljetaan liikkeelle, Nokian korvikkeeksi, tuosta vaan.  Innovoinnin seurauksena, erityisrahoitetuissa Huippuyliopistoissa, joita myös ammattikorkeakouluiksi voi kutsua. 

Mutta voitaisiko kuitenkin sopia, että aivan kaikkea ei yksityistetä ja ulkoisteta? Meillä kun markkinat määrätyillä aloilla ovat toimivien markkinoiden syntymiseksi liian pienet. Se taas vaikuttaa niiden valtausmahdollisuuteen, ostamiseen syystä tai toisesta. Vaikkapa monopolin aikaansaamiseksi. 

Oppia on saatu oikein isän kädestä. Mutta kalliiksi tulee ennen kuin loppuu. Ja otetaanko opiksi mitään kumminkaan?  Sillä on korkea aika palauttaa valta markkinoilta kansalle.  Sillä valtapolitiikan, taloudellisen vallan ja puoluepolitiikan pimeät kytkökset vaikuttavat yhteiskunnallisten rakenteittemme kautta suoraan kansalaisten arkipäivään.  Ja valitettavasti useimmiten kansalaisten etujen vastaisesti. Julkisen sektorin toimintojen ulkoistaminenkin kuin nähdään ensisijassa ideologisena kysymyksenä ja jälleen sellaisena, jossa kaikki tai ei mitään on toteutettava, mieluiten kertaheitolla. Hyvä tapa saada yhteiskunta pidettyä sellaisena, jossa tyhmyys varmasti tiivistyy mittaan, että mikään ei muutu. 

Ja nyt sitten valmistaudustaan vähitellen kampanjoimaan. Siis kaikki nuo kansakunnan toivot. Vaikka se taitaa olla ainoa, minkä tuo porukka osaa.  Meidän kostomme on siis mahdollinen vasta seuraavassa elämässä. Valtion ja kirkon liitto? Vai peräti uskonnon ja puolueitten?

Ja että mitä tulevaisuudesta? Kuten ennenkin. Uhkia ja mahdollisuuksia.  Sillä kaikki on suhteellista.  Ja tuskinpa nytkään ihmisen perusluonto paljon muuttuu. (15) ja (16) 

Varmasti kaikki tänäkin vuonna hoituu, kaikesta huolimatta parhain päin.

Hyvää Uutta Vuotta.