keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kriisin siemenet istutetaan silloin, kun maa menestyy.


 


Miten on mahdollista, että  Suomen perinteisten valtapuolueiden johtajat  ja itse puolueet ajautuvat yhtäkkiä kriisiin ja epäonnistuvat?


Kiinnostavaa on se, että usein kriisi tulee sekä kansalaisille että puolueille yllätyksenä, vaikka sen siemenet on istutettu jo useita vuosia, osin jopa vuosikymmeniä aiemmin. Yleensä silloin, kun talous on menestysvaiheessa, eikä kenenkään ole tarvinnut huolehtia muusta kuin jakopolitiikasta ja voittamisesta seuraavissa vaaleissa.


On yllättävästi menestyvä pieni, aiemmin syrjässä viihtynyt valtio, jolta pikku hiljaa lipeää herkkyys ympäristöön, herkkyys asenteisiin ja herkkyys johtamiskulttuuriin. Menestys nousee hattuun.


Sitä vaihetta kutsutaan arroganssiksi, röyhkeydeksi, julkeudeksi, kopeudeksi. Yhtä hyvin sitä kuvaa antiikinkreikan termi hybris, jossa ylimielinen usko omaan kaikkitietävyyteen ja kaikkivoipaisuuteen möyhii erinomaisen kasvualustan ongelmille.


Arroganssia seuraa sokeus ja torjunta. Ongelmia ei haluta nähdä, ja jos joku nostaa ne esille, niitä ja heitä väheksytään. Puhutaan vaikkapa pahan ilman linnuista, besserwisseröinneistä, pessimisteistä. Sillä "eihän päättäjillä ollut muuta mahdollisuutta...?"


Sokeuden ja torjunnan jälkeen tulevat kootut selitykset. Maa ei menesty, koska taloustilanne on vaikea, naapurit ei myy raaka-aineita vanhaan malliin, globaali liberalistinen markkinausko vaatii, työ ei maassa kannata, kustannukset ovat liian suuret, risteilyalukset eivät mene kaupaksi, teollisuus muuttaa muihin maihin,  ja torjuntavoitot maataloustuissa eivät riitä. Mutta kootut selitykset eivät koskaan saisi kelvata. Jokainen valtio kohtaa elinkaarellaan vaikeita taloustilanteita. Myöskään ympäristönmuutos ei koskaan ole selitys.


Koottuja selityksiä seuraa puolustautuminen. Puolueet, siis hallitus ja eduskunta alkavat muka pakon sanelemana tehdä samaa kuin ennenkin, mutta vähän paremmin tai tehokkaammin.  Lisää veroja, bonuksia johtajille, lisää tehokkuutta toimintoihin, tukia yrityksille ja alueille, lisää torjuntavoittoja maataloudelle, lisää hyvinvointipalveluiden leikkauksia, lisää irtisanomisia.


Kun ongelmat vihdoinkin kohdataan, ollaan siinä vaiheessa, ettei enää riitä yksi temppu. Koko poliittinen järjestelmä on matkan varrella jo ehtinyt sairastua. Pahasti. Kuoleman partaalle?


Viimeinen vaihe, strateginen halvaus tarkoittaa sitä, ettei enää keksitä uusia innovatiivisia strategioita.Se lienee leikkausten ja säästöjen lopullinen ratkaisu? (Endlösung)


Kriisin kaava sopii myös Suomeen.


Kaava sopii erinomaisesti myös Suomeen. Valtiossa kriisin siemen kylvettiin vuonna 1990-luvun puolessa välissä, kun liittyminen Euroopan Unioniin ja Nokian nousu mahdollistivat riittävän taloudellisen kasvun, ettei tarvinnut jo kauan sitten lahonneita rakenteita romuttaa. Ei korjata paikallishallinnon rakenteita, ei aluepolitiikan vuoksi syöpäkasvaimen tavoin kasvatettua korkeakoulu- ja aikuiskasvatuslaitosta, ei hajasijoiotuspolitiikkaa, ei maataloustukia, ei ammattiyhdistysten ylisuurta yhteiskunnallista painoarvoa. Kriisin idut alkoivat nostaa päätään jo ennen vuosikymmenen loppua.


Vapaasti Cilla Bhosen eilisestä uutisesta Yritysjohtaja, näin tunnistat kriisin vaiheet yhteiskuntakehitykseen sovitettu allekirjoittaneen toimesta.


 


Tuntuuko tutulta?


 


Professori Toivo Äijö on julkaissut yhdessä vuorineuvos Lasse Kurkilahden kanssa kirjan. Siinä miehet pyrkivät luomaan kokonaiskuvan, mistä yritysten menestys kiikastaa. Oppaan nimi on Selviydy tai sukella. Heidän edellinen kirja Ui tai uppoa ilmesty neljä vuotta sitten ja käsitteli globaalitalouden vaatimuksia.


Allekirjoittanut muutamankin artikkelin kirjoittanut sekä Nokian että Suomen yhteiskunnallisesta kriisistä.  Muunmuassa jo yli neljä vuotta sitten artikkelit :


Tulosvastuuta demokratiaan, Ehdotus perustuslain muuttamiseksi,
Suomi ilman Nokiaa 1
ja Suomi ilman Nokiaa 2






 


 

5 kommenttia:

hakki kirjoitti...

Häpykieli

Valitan. Kun en ole poliitikko, minun ei ole pakko yrittää ymmärtää. Itse asiassa en edes jaksa tekstiäsi lukea kokonaisuudessaan läpi, koska en ymmärrä mitä kirjoitat. Varmasti minun ongelmani.

Siihen osaan kyllä mielipiteeni esittää, kuka maksaa kalaasit. Me, me veronmaksajat.


PS.

Tämä olkoon samalla viimeinen sellainen kommentti, jota en poista, vaikka en sitä lue/ymmärrä. Siis tulevaisuudessa poistan.

ToBe kirjoitti...

Köyhää pitääkin vituttaa, mutta jos köyhyys onkin korvien välistä lajia se on ihan oma vika.
Ahdistaahan se jos ei ymmärrä miksi maailma muuttuu.Harva meistä sen kirkkaana edessään näkee, mutta kun yrittää riittävästi saa ainakin sen samean töhryn pois laseistaan mitä näissäkin blogeissa niin usein havainnoi.
Huom.Häpykieli on muuten nimimerkkinä aika mauton, mutta ehkä se onkin oikea nimi ja siten sitä on turhaa solvata!
Eihän nimi miestä pahenna vai oliko se nainen sittenkin.

Muuten...Minusta Demarien suhteessa Kokoomukseen olisi pitänyt ottaa vaarin Saarikosken runosta:
" Me tulimme eri teitä, mutta samalle laiturille!"

Heinäluoma muutti sen muotoon:
"Ensin me rikottiin se laituri ja uutta ei tehdä tilalle"

hakki kirjoitti...

OrNot

Korvien välissä oleva köyhyys ei oma vika taida olla ollenkaan? Ja kyllä me kaikki sinne normaalijakautuman sisälle hyvin mahdumme.

Olen aiemminkin esittänyt ajatuksen, että kyseessä ei ollut neuvottelun tulos, vaan ay-demarien valitsema tietoinen vedätys. Mielestäni se on entistä ilmeisempää.

Miksi Jyrki-boy haluaa tehdä kokiksille todellisen karhunpalveluksen ja väen vängällä vääntää hallitusta hänen johdollaan, ei minulle ole oikein auennut? Ainoat syyt ovat ilmeisesti oma kunnianhimo ja joku jumalainen käsitys muitten kuin omman vaihtoehdon tuhoisuudesta. Sillä pidän varsin todennäköisenä, että KMS ja vaalirahasotku avasi Pandoran lippaan. Eikä sitä suljet ainakaan sillä, että menossa ei edes näennäisesti mikään muutu.

fundeeraaja kirjoitti...

Toisaalla toin esille arveluni Urpilaisen vetovuorosta. Arvaus oli ennenaikainen. Jyrki aikoo vielä yrittää. Näillä näppäimillä kuulemme antaako Kepu Jyrkille vielä mahdollisuuden. Tämän poliittisen kaaoksen ydin on tällä kertaa vastuunkannon vaikeus. Poliittinen vastuunotto tietää tasavarmasti kannatuksen laskua. Pahin skenaario olisi virkamiespainotteinen valmistelu ja päätökset eduskunnassa. Kun pöytä olisi riittävän puhdas niin myöhäissyksyllä uudet vaalit, joissa PS ottaisi reilusti suurimman puolueen valtuuksin aloitteen käsiinsä. PS on saanut olla fortunan suosiossa. Nämä hallituskujeilutkin löytyvät heidän laaristaan. PS kävi hallitusneuvotteluja ehkä pari tuntia. Muut saivat kulumaan siihen pari viikkoa. Kun askel ei kerran sovi niin on turha menettää aikaa ja veronmaksajien rahoja päivätolkulla. Tällä kertaa taitaa olla niin, ettei eteenpäin päästä sisäpolitiikassa, ellei samalla selvitetä mikä tulee olemaan suhde EU:iin. Jatko tästä eteenpäin pitäisi ratkaista eduskunnassa. Vaikeimmat kysymykset esille ja äänestykseen. Kun tämä solmu olisi auki voitaisiin edetä hallitusneuvotteluissa.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Mielestäni onneksi ei sen paremmin EMUsta kuin EUstakaan lähdetä ihan vaan tosta noin. Ja mitä enemmän todellista vastuuta persut joutuvat/saavat ottaa, sitä selvemmin riittävän monille heistä myös se selviäisi. Mutta hetkessä ja oppositiossa varsinkaan, se ei heille selviä.

Siksi, kun ei kerran ensimmäinen luonteva kolmen suurimman yhteistyö onnistunut, eikä liioin Jyrki-boyn nyt kaatunut kuningastie toteutunut, olisi syytä vaihtaa tunnustelijaa. Jos onnistuvat, olkoon niin, sille tuskin he maata huonompaan kuntoon saattavat kuin aiemmatkaan puoluekuuliaiset hallitukset?