keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Ehdotus perustuslain muuttamiseksi

7.3.2007 15.55 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka

Vaalikampanjan 2007 käännyttyä mutapainivaiheeseen tulen huomenna 08.03.2007, naisten päivän kunniaksi, julkaisemaan ehdotuksen perustuslain muuttamiseksi. Ennen Kurosta, SAK:ta, Kataista, mainoksia ja muita, entinen SUOPOn päällikkö ja nykyinen Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen taisi mainita, perustuslain muuttamisen olevan erittäin korkealla tulevan eduskunnan työlistalla. Tosin hän sanoi siitä kai saadakseen roihahtaneen oopperakeskustelun loppumaan, mutta sanottu mikä sanottu.

En tule ehdottamaan presidentin valtaoikeuksien rajoittamista entisestään, koska kuten blogissani 11.02.2007 totesin olen tästä eri mieltä. (Tarpeen tulleen voin palata sitä koskevaan ehdotukseen myöhemmin.) Sen sijaan tulen ehdottamaan puoluerahoituksen kehittämistä ja rahoituspohjan laajentamista pitäen lähtökohtana seuraavia periaatteita:

  1. Puolueiden rahoitus on turvattava ja sitä on kasvatettava.

  2. Kansanedustajain työn merkitys on korotettava sille kuuluvaan arvoon ja asemaan.

  3. Äänestäjien luottamus parlamentaarisen demokratian suomalaiseen toteutukseen on säilytettävä ja, jos mahdollista sitä on edelleen kehitettävä.

  4. Äänestysvilkkaus eduskuntavaaleissa on pysyvästi kohotettava yli 83 prosentin.

  5. Parlamentaarisen demokratian keskeisin elementti, tulosvastuu, on saatava toteutumaan.

Sillä, että julkaisen ehdotuksen juuri naistenpäivänä haluan omalta osaltani juhlistaa Euroopan ensimmäisiä äänioikeuden saaneita naisia. Samalla haluan tehdä kansalaisaloitteen tulevalle eduskunnalle.

Pysyvä linkki | 2 kommenttia »

Let´s limbo some more!

7.3.2007 7.49 | hakki47 | Uutiset, Media, Farssi

“Pyydetäänkö anteeksi vai heitetäänkö lisää vettä myllyyn, mutta vain eri tavalla?” Kirjoitti Janne eilen kirjoituksessaan SAK:n peruutetut vaalimainokset. Jo eilenhän se sitten nähtiin. Kaikkeen ne (tarkoitan poliitikkoja yleensä) ovat valmiita tarttumaan. Voi tietysti esittää kysymyksen miksi juuri nyt Ajankohtainen 2 haluaa julkituoda Kataisen Häiriön julkisuuskuvassa viime vuosituhannelta. Ja onko siitä tehty päätös jo paljonkin ennen SAK:n mainoksen ensireaktiota? Mutta sillä tuskin on merkitystä. Ei liene enää kauhean epäluuloista epäillä poliittisten kilpailijoiden huumanneen x-säteillä Sasin juuri ratkaisevalla hetkellä? Kaipa se Vanhanenkin oli tilannut Kurosen kirjan kannet? Tämäkö sirkus pitäisi ottaa vakavasti,vai?

Ja jatkaakseni tuon vanhan iskelmän sanoja:

How low can you go!

PS. Ohjelman nimi voi olla ennemminkin Pikku Kakkonen.

Pysyvä linkki | Kommentoi »

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Suomi ilman Nokiaa -osa 2

Suomi ilman Nokiaa? Valtion budjetin suuruinen, tai isompikin liikevaihto meni. Ja sen hyvä tuotto. Sen alihankkijat ja kertautuvat työpaikat. Ja osaajista aika joukko. Sen äärimmäisen ikäviä seurauksiahan tässä nyt yritetään ennalta ehkäistä.

Meidän ns. päättäjiin on iskostunut voimakas usko itseensä ja oman päätöksenteon voimaan. Kykyyn itse päättää tulevaisuudesta. Porukka päättää. Ajatuskulkuna - kun laitan 1 mrd€ tuon alan koulutukseen ja tutkimukseen, kansantaloudelle tulos on xyz mrd€. Halutaan huippuyliopistoja ja osaamiskeskuksia. Mille aloille? Keille opiskelijoille? Mitä tutkimaan? Mitä oppimaan? Koko Huippuyliopistohanke (HKKK:n, TAIKin ja TKK:n yhdistäminen) on ennemminkin ilmaus tavallistakin kalliinpaa ammattikorkeakouluajattelua kuin tiedeyliopiston kehittämistä. Nykymääritelmän mukaiseen ammattikorkeaan se ehkä hyvin sopisikin? Varmaan sinne vielä rahaa mahtuu? Vaikka koulutukseen uhratun euron rajahyöty on todettu Euroopan pienimmäksi/yhdeksi pienimmistä(?).

Ja kuitenkin tuntuu, että realiteetit unohtuvat. Kuinka monta maailmanluokan innovaatiota Suomi (tai Suomessa tai suomalaiset Suomessa) on tähän mennessä kehittänyt ja itsensä sillä elättäneet? Kauanko Nokian syntyminen kesti? Kuinka monta yritystä ja niiden osaamisen se aikojen kuluessa osti? Ei Nokia perustutkimuksella, ei edes soveltavalla tutkimuksella menestynyt. Tuurilla, vaihtoehdottomalla pakolla selviytyä, historiallisella hetkellä, dreamteamilla(?) ja kokemuksilla aiemmista epäonnistuneista yrityksistä se selvisi, sattumalta. (Enkä edes yritä tällä asettaa silloisen johdon osaamista kyseenalaiseksi.) Valitse siinä sitten seuraava toimiala, virkamies.

Mihin pitäisi satsata? Onko meidän panostettava perustutkimukseen vai soveltavaan tutkimukseen? Vai riittäisikö vain agressiivinen tuotekehitys tai vaikka pelkkä dynaaminen liiketoimintaosaaminen? Kuka sen kertoisi? Virkamieskö? Jos rahaa edellä mainittuihin hankkeisiin ryhdytään jakamaan, ottajia taatusti riittää. Mutta voisi olla hyvä joskus edes vilkaista menneisyyteen. Mitä olemme saaneet aikaan aiemmilla tempuillamme joihin rahaamme on kaadettu rekkatolkulla – ESR-rahoilla, työttömyyskoulutuksella, osaamiskeskuksilla, ammattikorkeakouluilla, teknoinvestoinnin tuilla, biotekniikkapanostuksilla….. (Vain EU aikaa muistellessani.)

Emmekö jo vähitellen voisi hyväksyä, että virkamies, ei edes poliitikko, aina tiedä parhaiten mihin kannattaa sijoittaa ja mihin ei? Kun hänet päästetään päättämään seuraukset ovat tuhoisat. Hän kun ei joudu vastuuseen virhepäätöksistä, ellei ole tehnyt virkavirhettä. Ja virheen välttäminen on aika monen virkamiehen raison d´etre. Mutta nykymaailmassa ainoa tapa välttää virheitä on olla tekemättä mitään. Koko koulujärjestelmä, työelämämme jopa lainsäädäntömmekin pohjaa virheitä välttävään, tasapäiseen ihmiskäsitykseen. Ei sitä painolastia hetkessä muuteta.

En kyllä minäkään väitä tietäväni mihin kannattaisi panostaa. Ainoa ajatukseni olisi: Mahdollisimman moneen ja erilaiseen uuteen ideaan ja mitä erilaisemmilla aloilla. Ideoihin, joita veisivät eteenpäin idean kehittäneet ihmiset täynnä uskallusta, osaamista jollain alueella, erilaisuutta, uskoa oman vision oikeellisuuteen, auktoriteettien kumartamattomuutta, sitkeyttä,tekemisen, jopa näyttämisen raivoa. Varmaan rahaakin tarvitaan, mutta ennen kaikkea tarvitaan kaikkea muuta. F-Securen Siilasmaan Enkelisijoittajat – rahaa, osaamista, omaa intressiä ja vastuuta voisi olla hyvä lähtökohta. Osaajiahan on olemassa. Jopa sellaisia, jotka ihan vain piruuttaan voisivat haluta panostaa Suomeen. Heitä on kyllä tyrkyllä golfkentille liiankin kanssa, suurten ikäluokkien nyt poistuessa. Eivät toivottavasti kaikki mahdu.

Miksi on niin vaikeaa hyväksyä yksinkertainen ajatus. Julkisen vallan rooli on säätää ja valvoa? Poliitikot laativat pelisäännöt ja virkamiehet valvovat, että niitä noudatetaan. Nyky-yhteiskunnassa ei pääsääntöisesti enää ole varaa siihen, että julkinen valta tuottaa. Jousto, myös joustomahdollisuus puuttuvat. Jos se tuottaa, kuka säätää ja kenelle, kuka valvoo ja ketä? Keskittyisivät siihen rooteliin mitä varten ovat olemassa.

Luovuus ei viihdy tasapäisyydessä.

Pysyvä linkki | 5 kommenttia »

maanantai 5. maaliskuuta 2007

lauantai 3. maaliskuuta 2007

Julkisen vallan rooli

Julkisen vallan rooli on säätää ja valvoa.

Poliitikot laativat pelisäännöt ja virkamiehet valvovat, että niitä noudatetaan.

Nyky-yhteiskunnassa julkisen vallan tehtävä ei ole tuottaa.

Kun se tuottaa, kuka säätää ja kenelle, kuka valvoo ja ketä?

Suomi ilman Nokiaa - osa 1

Huippuyliopisto Helsinkiin ja Osaamiskeskusverkosto (ties kuinka mones?) koko maahan. Median mukaan hintalappu noin 1 Mrd€ per vuosi. Kiva kun rahaa riittää. Onko siinä mitään tolkkua, varsinkin kun niitä ajavat tunnetut luovuusexpertit ja tiedegurut Raimot Sailas ja Väyrynen? Ja onko siinä yleensäkään minkään valtakunnan tolkkua?

Pikkuisen huolettaa kun luovuuden ja innovoinnin suurimmat äänitorvet ovat byrokratian tyyppiesimerkkejä. Muistuupa mieleeni Edward de Bono Luovuudesta vuonna 1979 Saint Tropezissä, Ranskassa: ”Lukumäärä tuo laatua, byrokratia sen tappaa.” Kun Huippuyliopisto(j)a ja Osaamiskeskusstrategiaa ajavat hallintobyrokraatit, kannattaisi ainakin olla tarkkana jos omaa kukkaroaan pitäisi raottaa. Ja sitähän he kumpikin odottavat.

Mehän olemme tällä hetkellä äärimmäisen huolissamme tulevaisuudesta lähinnä kahdesta syystä: Globalisaatio vie kaikki työpaikat ja Nokia ei ehkä sittenkään ole Sampona ikuinen, ainakaan Suomelle.

Hoidetaan tämä ensimmäinen pohde, Globalisaatio vie työpaikat. Ei vie. Tällainen tontti ei jää tyhjäksi. Eikä tänne, venäläisiä lukuun ottamatta, ole kyllä kauhiasti tulijoita viime aikoinakaan ollut. Mutta jollain kai täällä olevan väen on elettävä. Näillä leveysasteilla kun on tehtävä töitä jotta eläisi. Se onko työpaikkoja nykyväestöön nähden enemmän tai vähemmän riippuu kai meistä itsestämme. Mutta valitettavasti, jos nykymerkit paikkansa pitävät, tuskin me tätä porukkaa voimme elättää pelkästään ylläpitämällä olevaa.

Ikuinen Nokia. Yritys, jonka omistavat ei-suomalaiset, jota vielä tällä hetkellä suurelta osalta johtavat suomalaiset ja joka toimii äärimmäisen kilpailuilla maailmanmarkkinoilla, ei voi säilyä Suomessa ikuisesti. Jos esimerkiksi markkinat ovat Aasiassa, hinnaltaan kilpailukykyinen työvoima on Aasiassa ja suunnittelun edellyttämä kilpailukykyinen insinööriosaaminen Aasiassa, eikä tuotantokaan ole pääomaintensiivinen, niin haluaisinpa tavata sen yritysjohdon joka pitää yrityksen kotipaikan Suomessa tästä ikuisuuteen. Miksi pitäisi?

Suomi ilman Nokiaa? Valtion budjetin suuruinen, tai isompikin liikevaihto meni. Ja sen hyvä tuotto. Sen alihankkijat ja kertautuvat työpaikat. Ja osaajista aika joukko. Sen äärimmäisen ikäviä seurauksiahan tässä nyt yritetään ennalta ehkäistä.

Jatkuu seuraavassa numerossa.