NATO ei pysty huutoonsa vastaamaan

Putlerin lisääntynyt aktiivisuus Euroopan valtiorakenteen muuttamiseen ja erityisesti rajojen muuttaminen Venäjän eduksi itselleen mieleisemmäksi panee miettimään. Erityisesti Stalinin sanoja syksyllä 1939; ”Näin on nyt, mutta kaikki tässä maailmassa voi muuttua.” Nyt tiedämme hänen jo tienneen, olihan hän yksi muutoksen keskeisistä tekijöistä ja kohteista.

Putler on Josif Vissarionovitš Džugašvilin ajatukset ja visiot ilmeisen hyvin sisäistänyt. Hänenkin mielestään Äiti Venäjä on taas vaarassa, ja Stalinin aikaansaama turvallisuusvyöhyke on jo kauan ollut pelkkää historiaa.

Vuonna 1939 Iso-Britannia ja Ranska olivat eri puolella kuin Saksa. Gruusialaisen torikauppiaan sielulla hän silloin kauppaa käydessään saattoi valita puolensa. Varmaan omien tavoitteittensa mukaisen? Miksi tyytyä vähempään? Nyt kaupankäynti on ainakin vaikeampaa, ne kun kaikki mainitut kuuluvat Euroopan Unioniin, kaikki ovat demokraattisia valtioita ja yhteisessä puolustusliitossa, NATOssa. Sitä ei ystävämme Putler taida yksinomaan puolustusliittona pitää? Josko koskaan on oikeasti pitänytkään?

Meillä täällä Suomessa on jahkailtu NATO-jäsenyydestä jo kauan. Jo omasta nuoruudestani muistan - 1960-luvun alusta, noottikriisin aikaan - luopuneeni Kansallisten nuorten paikallisyhdistyksen hallitusjäsenyydestä, koska en voinut ystävieni NATO-kiimaa hyväksyä. Mieleni muuttui jo kauan ennen Neuvostoliiton hajoamista ja palautui takaisin uomaansa, mielestäni mahdollisen ja järkevän jäsenyysikkunan sulkeuduttua noin vuosituhannen vaihteessa. Ja sitä mieltä olen vahvasti edelleen, Suomen paikka ei ole NATOn jäsenenä. 

Suomen turvallisuuspolitiikan ensisijaisena tehtävänä lienee estää maamme muodostuminen muitten maiden sotatoimialueeksi, olipa niiden kiinnostuksen syy mikä tahansa? Puolustuspolitiikkamme viimeinen lukko on itsenäiset Suomenpuolustusvoimat, jonka tehtävänä ovat alueellisen koskemattomuuden turvaaminen ja yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Vaikka kansalaisista ja heidän puolustamisesta ei mainintaa edellisen linkin tehtäväluettelossa erikseen olekaan lienee hyväksyttävää ajatella, että Suomi olemme me. Me kaikki. Me haluamme säilyä itsenäisinä, tehdä rakentavaa yhteistyötä kaikkien, ja erityisesti kaikkien naapureittemme kanssa ja vastaamme itse myös puolustuksestamme.

Puolustusmenomme ovat viimeisen vuosikymmenen pyörineet 1,2– 1,6 % BKTstä, silmämääräisesti tasolla 1,4 %  . Osuus valtion menoista tasolla5 – 6 %  , rahassa 2,0 – 2,75 miljardia vuodessa. Sen riittävyys on asetettu kyseenalaiseksi jo vuosia, mutta ilmeisesti alan ammatti-ihmiset – puolustusvoimain vakinainen henkilökunta – pitää sitä riittävänä, voidakseen tehtävistään vastata?

Kuten ensimmäisen tasavallankin aikana keksivät poliitikot, ja nykyisin korostetusti puolueet joita he edustavat, maksamillemme verovaroille parempaa käyttöä. Silloin taisivat tässä mielessä erityisesti äänessä olla Väinö Tanner ja Risto Ryti? Kumpikaan ei voinut ymmärtää, että I maailmansodan jälkeen kukaan vastuullinen ”valtiomies” voisi viedä maanosan vielä toiseen. Eikä voinutkaan, nyt vietiin sotaan koko maailma, ei vain yksi maanosa.

Silloinkin sotamateriaali oli käsittämättömän kallista. Niin varmasti nytkin. Mutta se unohdetaan, että maksajia aina löytyy. Yleensä muualta kuin demokratioina itseään pitävistä valtioista. Ja vaihtelevasti joko säästönä tai lisäkuluna halutaan myös käsitellä maamme NATO-jäsenyttä vaikka itsenäisen Suomen puolustamisessa NATOn jäsenyys ei kustannuksiimme merkittävästi vaikuta suuntaan eikä toiseen.

Sen sijaan jäsenyys vaikuttaisi turvallisuuspolitiikkaamme monin tavoin rajoittaen niitä vapausasteita, joiden puitteissa valtiojohtomme voisi toimia kriisin todella syntyessä. Se johtuu ennen kaikkea Putlerin mustavalkoisesta filosofiasta; jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Meidän mahdollisuutemme vaikuttaa filosofiaan on yhtä suuri kuin siihen lahjoittaako hänen käsinukkensa, ystävälleen Suomen Tasavallan Presidentille kissan vai koiran.

Missään olosuhteissa ei runsaan 5 miljoonan kansakunta pysty lopullisesti torjumaan suurvallan keskitettyä, hyvin suunniteltua hyökkäystä sen toimiessa vain tuon kirppukansakunnan voittamiseksi. Onneksi ei ole tarvinnutkaan sitten 1809. Ja silloinkin Venäjä ei ensisijaisesti ollut havittelemassa alueemme valloittamista vaan täyttämässä sitoumustaan Ruotsin suhteen. Tämä nykyinen Suomi sattui silloinkin olemaan vain tässä välissä.

Tänään sitten uutisoidaan saksalaisen Der Spiegelin toimesta, että Nato ei pystyisi tositilanteessa puolustamaan Baltiaa.  Pitkässä jouksussa varmaan pystyisi ja pystyy, mutta puolustusliiton nykyrakenteilla ensivaiheessa eikä edes lyhyellä aikavälillä ei taatusti pysty. Ja kokemuksien mukaan on varsin kyseenalaista, että sellaista yhteistä ”rintamaa”, jota tuo NATOn 5. artikkeli, tuo Kolmen Muskettisoturin vala tarkoittaa, pystyttäisi muuta kuin julkilausumana aikaan saamaan. Ainakaan ilman USAn antamaa selkänojaa jopa painostusta, kuten ystäväni kanssa totesimme silloin,vuonna 2007.

EUsta ei ole vielä kasvanut edes itsensä Yhteiseksi Euroopaksi tuntevaa identiteettiä, Yhtenäisestä Euroopasta tai Euroopan Liittovaltiosta puhumattakaan. Nurkkakuntainen ja luonnollisesti suurimpien jäsenvaltioiden tahdon mukainen kotiin päin vetäminen jatkuu. Ja sitä Putler ja hänen hengenheimolaiset osaavat kyllä käyttää. Eikä se lupaa hyvää edes entisille Neuvostoliiton satelliiteille, eikä sen kontrollissa olleille rajamaille. Eikä varsinkaan tulevaisuudessa, kun USAn väestön valtaosan juuret eivät enää löydy Vanhalta mantereelta? Sillä historia ei toista itseään.

Olisiko valtiojohtomme - mikä se sitten tällä hetkellä onkin – ja kansalaistenkin, syytä tehdä opintoretki Helsingin Paasikiven muistomerkille ja tutustua ajatuksella taas uudelleen sen viestiin? Samalla retkellä kannattaisi palauttaa mieleen Suomenlinnan Kuninkaanportin, aivan nykyisestä poikkeaviin olosuhteisiin ja erilaisille vastaanottajille tarkoitettuun viestiin? Se on erityisen ajankohtainen nyt, kun valtiojohtomme usko omien kykyjen ja voimien riittämättömyyteen on johtamassa virheellisiin ja mahdollisesti kannaltamme jopa tuhoisiin ratkaisuihin.

Nyt ei ole liittoutumisen vaan itsenäiseen puolustukseen panostamisen aika. Reunavaltiopolitiikka ei onneksemme toteutunut, Kansainliitto osoittautui impotentiksi samasta syystä kuin YK nyt. NATOn turvaa nauttivat korkeintaan Venäjästä pisimmällä sijaitsevat EU-maat, eivätkä rajamaat ollenkaan. Suomella ei edelleenkään ole varaa luottaa merten takaisiin apuihin. Ne eivät ole maamme eivätkä kansamme kannalta riittävän nopeita. Me voimme luottaa vain itseemme.

Vi vill ha mera ryssar upp i rymden

 och vi hoppas att dom aldrig kommer ner. 

Eikös se jotenkin näin mennyt, tuo riemukas juomalaulu toisella kotimaisella? Sitä aikoinaan monet kerrat yhdessä lauloimme, enemmän kuin puoli-tosissaan. Silloin sitä sopi toivoa, koska se ei tuntunut edes realismilta. Siis ainakaan, että ne kaikki noin vain lähtisivät. 

Juuri nyt aihe on entistäkin ajankohtaisempi Krimin, Ukrainan ja Putlerin rähistessä, keskellä hetkeksi suvantovaiheeseen siirtyvää transatlantista finanssikriisiä ja varsinkin pysähtyneisyyteen vajoavassa, konservatiivisessa ja vanhenevassa Euroopassa. Jos emme keksi uusia kiihoittavia tavoitteita, olemme tätä menoa kohta taas toistemme kurkuissa.

Kuin ajatusten tarjottimella meille vuodetaan, että Venäjä aikoo miehittää kuun. Ei liene epäilystäkään siitä, etteikö Putler ole sen tason demagogi, joka tilaisuuteen tarttuu. Vain kunnon sota tai yhteisesti koettu ulkoinen uhka voi kansakunnan paremmin yhdistää, sen osoitti jo J.F.Kennedy vuonna 1961.

Nyt tuo mahdollisuus on jälleen olemassa. Ei yksin ajatus päästä venäläisistä, vaan ajatus todella myös päästä Kuuhun ja sieltä edelleen. Jessus, eihän siitä ole kuin 45 vuotta kun ensimmäisen lapsen kanssa, musta-valkea-harmaasta omasta telkkarista, seurattiin vaaleaa möhkälettä ottamassa sitä ihmiskunnan suurta askelta. 

Nyt ei kun kilpa pystyyn. Venäjä, Kiina ja USA kansallisin ja EU kansainvälisellä joukkueella. Ja mahtuu mukaan muitakin, ovi on auki kaikille halukkaille. Ajatelkaa avautuvia uusia mahdollisuuksia, työtä, toimeentuloa ja uutta teknologia kaikille mantereille. Aktiivisuutta ja uusia ideoita, innovaatioita. Spin-offeja kaikille aloille. Varsinkin nyt, kun tiedämme, että raha on vain velkaa, jonka joku on suostunut ottamaan. Maksamisesta kukaan ei edelleenkään ole edes kiinnostunut.

Samat argumentit, joilla aikansa viherpiipertäjät moista tuhlailua vastustivat kävisivät edelleen. Eivät kurjuus, köyhyys eikä nälkä, eivät sodat, vammat tai sairaudet, eivät epäoikeudenmukaisuus, sorto ja kidutukset ole maailmasta tähänkään mennessä hävinneet. Mutta niitä kaikkia on silloin aikaansaatu kehitys auttanut ja lieventänyt.

Sen siitä on myös oppinut, että nuo kurjuudet eivät maailmasta seuraavankaan 45 vuoden aikana häviä. Valitettavasti. Aivan ilmeisesti ihmiskunta todella tarvitsee kaikkia yhdistävän kilvan välttääksemme sotia ja toistemme tappamista. Nuo muut -  kurjuus, köyhyys, nälkä; sodat, vammat, sairaudet, epäoikeudenmukaisuus, sorto tai kidutukset - eivät vain taida olla riittävän seksikkäitä? Kuitenkin kaikki tarvitsemme rauhaa.

Toivottavasti Putler osaa ottaa kilvan positiivisesti; revanssimahdollisuutena Reaganin Tähtien Sodasta.


Joten tällaisia ajatuksia Äitienpäivänä 2014.

Onnea äideille.

Hallitus kumoon heti

Onnitteluni demareille. Suomellakin on nyt historiallisen muutoksen mahdollisuusikkuna hetken raollaan. Mutta jos työpaikkoja ja laajemmin jopa työtä yleensäkään halutaan lisätä, tai edes nykyiset halutaan säilyttää, ei nyt sovi jäädä ihmettelemään. 

Nyt hallitus kumoon välittömästi on strategia, joka voi pelastaa niin Suomen kuin demarit ja Rinteenkin. Uudet vaalit niin nopeasti kuin se on suinkin teknisesti mahdollista saattaa johtaa Antti-jytkyyn, eikä taatusti ainakaan heikennä tilannetta nykyisestä. Vähintään kolme viimeistä hallitusta on ajanut Suomen pysähtyneisyyden tilaan. Lisä-analysointi, hidas hissuttaminen ja virheiden välttelyn yritykset johtavat vain puolueenne lopulliseen näivettymiseen. Pahinta kannaltanne olisi nykymenon jatkuminen. 

Ainoa tie vaikuttaa nopeasti Suomen kilpailukyvyn paranemiseen ja lopettaa työpaikkojen väheneminen vientisektoreilta ja siten välillisesti, vähitellen kaikkialta muualtakin on vahva uusi rahapoliittinen ote. Nykyinen leikkauksien, säästöjen ja kuvitellun tehostamisen negatiivinen kierre on saatava katkaistua.

On luonnollisesti selvä, että väestöltään noin 1% osa EUta ei voi sanella päätöksiä sen paremmin EUssa kuin EKPssäkään. Mutta muita tarkoituksenmukaisia keinoja ei ole, kuin ryhtyä tietoisesti ja taitavasti alentamaan euron arvoa. Jos ei asiantuntijat parempia keinoja keksi, heittäkää vaikka euroja helikoptereista. Mieluiten vielä siten kohdennettuna, että hyödyn tulevat erityisesti eniten kärsineille ja vielä kärsiville alueille.

Tämä ei tarkoita, että aloitetuista rakenteellisista uudistuksista tulisi luopua. Päin vastoin. Mutta uusia aloitteita, vaihtoehtoja, avauksia on saatava aikaan ja käännettävä nykyinen supistumis- ja halvaantumiskehitys uudeksi agressiiviseksi nousuksi. Tehokkaasti markkinoituna muuttunut Suomen saa taatusti vastakaikua ainakin kaikissa sisäisen devalvaationlla kuritetuissa eteläisen Euroopan maissa. Samalla siitä saattaisi seurata uusi linja suhteessa EUiin ja EKPiin. Alettaisi todella käydä yhdessä vaikuttamaan siihen, että Euroopassa laulettaisi muitakin lauluja kuin Deutsch, Deutschland über alles …

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/05/sokea-opastaa-kuuromykkaa.html

Ensi kerran kolmeen vuoteen rohkealla on nyt mahdollisuuksia. Who dares wins. Toiminnan nopeus on nyt kaikki kaikessa. Todellisen muutoksen ikkuna on auki vain hetken.

Urpiainen lensi pois

Niin Urpiainen sitten hävisi, ja varmaan hyvä niin. Sekä demareille että muille. Eivät auttaneet edes Vapaavuoren viime hetken saksalaiset tukisukat. Täti tiukka takuuttaja sai lähteä.

Kenestä nyt valtionvarainministeri?
Paneeko Antti voiton huumassa ja ensimmäisen valtiollisen vaalivoiton toivossa määräämään uudet vaalit?
Millä tavalla tämä vaikuttaa Kataisen komissaarikuvioon?

Kungen Calle ja vaarallinen itsepetos

Puolustusministerimme on ilmeisen vahvasti ajamassa Suomea ja Ruotsia yhä syvenevään puolustusyhteistyöhön, erityisesti hankinta- ja koulutusyhteistyöhön. Sinänsä toivottava kehityksen suunta. Kun näillä näkymillä mailla ei juurikaan ole vaaraa joutua sodan tai sodan uhan aikana vastapuoliksi, luo suuruuden ekonomia monia hyviä mahdollisuuksia kalliilla sotilasvälinemarkkinoilla.

Suomen turvallisuuden etulinja

On selvää, että yhteiset hankinnat ja vaikkapa yhteinen koulutus saattavat hyvin säästää rahaa muuhun tarpeelliseen ja tehostaa kummankin sopimusosapuolen toimintaa. Mutta toiveajatteluun ei ole syytä vajota. Kyseessä on rauhanaikainen puolustusyhteistyö, lähinnä hankinta ja koulutusyhteistyö, ei puolustusliitto. Sillä saattaa olla marginaalinen hyökkäyksiä ennaltaehkäisevä vaikutus rauhan aikana, mutta hyökkäyksen kohteeksi joutunut ei voi sen perusteella toivoa toisen osapuolen tulevan apuun vaikka itse joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Puolustusliitto toimii sen sijaan myös sodan aikana. Jos esimerkiksi Iso Britannia, Saksa tai vaikkapa USA päättää hyökätä Ruotsiin on meidän suomalaisten lähdettävä Ruotsia puolustamaan, jos tämä liiton ehtoihin sisältyy. Samoin on ruotsalaisten tultava avuksemme, jos esimerkiksi naapurimme Viro tai Venäjä tai Norja päättävät tänne hyötkätä, siis jos liittosopimus sitä edellyttää.

Ainakin meillä suomalaisilla on kokemuksia pettymyksistä puolustusyhteistyön alueella. Vaikka Pohjoismaiden kaikki kuninkaat julkisesti suitsuttivat pohjoismaista yhteistyötä ja solidaarisuutta vielä lokakuussa 1939, totesi Kallio matkalta palattuaan läheisilleen "yksin". Se tieto ei luonnollisesti julkisuuteen asti välittynyt, mikä on kaihertanut monen suomalaisen "uskovaisen" mieltä siitä lähtien.

UKK totesi aikoinaan, että sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei ole puolueeton. Olipa tuon lausahduksen todenperäisyydestä ihan mitä mieltä tahansa, on rauhan aikana tehdyt sopimukset luettava yhtä tarkasti kuin piru raamattua lukisi, ettei sitten sodan koittaessa joutuisi pettymään. Tämä koskee erityisesti median varassa ajatuksiaan rakentelevaa ns. "suurta yleisöä". Mitä suurempi huoli ja pelko, sitä helpompi on pako pilvilinnoihin. Valitettavasti.

Kyynisenä voisi myös väittää, että kovinpa sopivaan aikaan Ruotsissa tähän puolustusyhteistyön tiivistämiseen herätään. Oma puolustus on ajettu alas, eikä sotajoukkoja nopeasti uudelleen rakenneta. Euroopassa epävarmuus on kasvamassa. Samalla Ruotsi on per capita mitattuna maailman suurimpia, ellei peräti suurin "kuoleman kauppias", siis aseiden valmistaja ja viejä. Mutta asiakkaita toivotaan toki lisää. Aika sopivasti yksi taloudellisesti ja teknisesti realistisimmista suomalaisten Hornetin korvaajista 2020-luvulla on - varmaan sattumoisin? - niin ikään NATO-yhteensopiva Saab JAS 39 NG. 

Jäitä hattuun kunkken.

Sokea opastaa kuuromykkää posliinikaupassa

Suomen talous ei nouse markkinoilla muun Euroopan tahtiin. Meillä yt:t, väen vähennykset, vientikysynnän väheneminen ja lopuksia katoaminen, yritysten supistuvat tulokset, ulkolaisten investointien vähäisyys Suomeen ja suomalaisten investointien keskittyminen ulkomaille ovat yhä arkipäivää. 

Puoluepukareista koostuva hallitus kiittelee itseään jämäköistä ratkaisuistaan tehostaa julkisen sektorin toimintaa, laskee pääomaverotusta ja lisää alv-prosentteja tasolle, joka käytännössä jo estää yksityisiltä kansalaisilta mahdollisuuden ostaa suomalaista työtä Suomesta. 

Työtä tapetaan tehostamisen, ulkoistamisen, yksityistämisen ja säästämisen nimissä. Paskaduunit teetetään jo nyt "mamuilla ja mutakuonoilla" unohtaen, ettei mikään työ ole paskatyötä. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat muodostavat näkyvän joukon ainakin rakennusalalla, hoivatöissä, siivouksessa, linja-autonkuljettajina, takseissa. 

Todellinen työttömyys, joka kai pitkälti kohdistuu kotoperäisiin suomalaisiin huitelee edelleen yli 500.000 tasolla, vaikka virallisesti maaliskuulta näytetään lukua 252.000. Ennenaikaiselle eläkkeelle putken kautta tai ilman on viime vuosina siirretty kymmeniä tuhansia sinänsä työkykyisiä ihmisiä. Kun samalla 50.000 suomalaista nuorta puuttuu puuttu sekä työllisyys-, työttömyys-, työvoima- yms. tilastoista, mutta löytää tiensä toimeentulotukien tilastoihin, jotain on aika pahasti vialla.

Samalla palvelut tökkivät kuukausi kuukaudelta yhä pahemmin. Ei yksin julkisella sektorilla vaan myös yksityisellä. Onko tuttua "paina yksi jos haluat palvelua suomeksi,...paina yksi jos kysymyksesi koskee uuden liittymän hankintaa ... paina yksi jos asiasi ....", onko tuttua joutua ottamaan palvelun odotusnumero pankissa, postissa, virastossa, puhelinmyymälässä, huoltopalvelussa..., onko tuttua jonottaa ties mitä, ties missä, ties minne? Ja miksi? Koska puuttuu työntekijöitä eivätkä yhteisöjen palvelujärjestelmät ole tilanteeseen sopeutuneet ja ilmeisesti jatkuvasti huonommin tilanteeseen sopeutuvat. 

Sata yhdeksänkymmentä neljä, kyllä 194 artikkelia markkinoista löytyy tältä blogilta. Ei markkinoinnista vaan markkinoista ja niiden toimivuudesta, valitettavan usein myös toimimattomuudesta. Pääosin Suomesta, osin myös muualta. Mitä erilaisemmilta aloilta ja sektoreilta ja tilanteista. Suurin osa kuitenkin ihmetellen miksi markkinat eivät meillä toimi. 

Miksi kaikesta säästämisestä, leikkaamisesta, tehostamisesta huolimatta talouden kokonaisuuden suunta Suomessa on alas? Ja näyttäisi, että edelleen kiihtyvässä määrin. Eikö kaiken säästämisen, leikkaamisen ja tehostamisen jälkeen olisi mahdollista toivoa, että Suomen talous alkaisi nousta?

Turha toivo. Meidän ongelmiemme perussyyhyn ei ole vielä edes kajottu. Ja ilman, että perussyy poistetaan ei todellista korjausta tapahdu. Huonosti toimivan talouden perussyy on huonosti toimiva demokratia. Markkinatalous ja politiikan toimivuus kulkevat demokratiassa käsi kädessä. Siis niiden pitäisi, vaan eivät meillä kulje. 

Meillä sokea opastaa kuuromykkää posliinikaupassa tai vaikkapa läpi Tuonelan virran. 

Vastuu on fantsuu

Ukraina on nyt onnistuneesti saateltu sille samalle tielle, jota Jugoslaviassa pari vuosikymmentä kuljettiin. Saman tien kulkemista ei vielä ole saatu edes lopetettua Syyriassa, tokkopa edes Egyptissä, Libyasta nyt puhumattakaan?

Voitaisi varmaan kysyä, missä seuraavaksi? Varmaan pitäisi ja kysytäänkin. Vaan tuskinpa edes Putler tietää? Sitä ei tarvitse enää kysellä mikä kehitys nyt on meneillään. Ei ole tarvinnut enää pitkään aikaan. Menossa kehitys, jossa Euroopan kartta pannaan tavalla tai toisella jälleen uusiksi.

Itsenäisen valtion, siis myös Suomen, ensisijaisena tehtävänä on turvata kansalaisten ja kansakunnan tulevaisuus. Nyt ei ainakaan tarvita enää fantsuja positiivisia broilereita massoja vaalikeskustelussa viihdyttämään. Enää ei tarvitä kansallisia supersankareita ottamaan markkinoista selkävoittoa. Takuutuksillakaan ei kukaan enää voittoja kerää. Nyt tarvitaan päättäväisiä realisteja korjaamaan edellisten jäljet ja pelastamaan se mikä vielä pelastettavissa on.

Vaan mistä me nyt moisia tähän tarpeeseen ottaisimme? En jaksa uskoa, että (maalaamatta pirua millään tavalla seinälle) meiltä enää poliitikasta löytyisi Risto Rytin ja Väinö Tannerin kaltaisia vastuunkantajia, jotka virheellistä politiikkaa vuosia noudattaneina uskaltaisivat ottaa vastuun maasta silloin, kun laskun maksun paikka koitti? Vastuu kun ei ole fantsua, kuin juhlapuheissa.