Säästötalkoisiin taas vaatii helmikuulla tuo Jyrki-boy. Nyt pitäisi valtion tuloja lisätä runsaalla 3 miljardilla, tai kuluja vastaavasti vähentää, tai tehdä kumpaistakin sellaisessa suhteessa että säästö on vastaava. Tästä leikistä tämä sateenkaarihallitus tuntuu tykkäävän. Saadaanpahan ainakin aikaan kansalaisten kitinä ja natina sekä kutistuva, kurjistuva kansantalous. Vaan kun vientiteollisuus vauhdilla häviää ja osaajat alkavat äänestämään jaloillaan on turha kuvitella, että seuraava - horisontissa jo vuosia siintänyt - käänne viennistä riippuvan taloutemme nousuun milloinkaan vetäisi.
Sisäisen devalvaation ensioireet jo näkyvät. Työttömyys ja alityöllisyys kasvavat ja työvoiman ulkopuolelle ajautuu lisääntyvästi porukkaa. Ylekin jo kuulemma kertoo Tontti eurolla - "Pääkaupunkiseudun liepeillä varmasti alueita, joissa mietitään samanlaisia toimia". Yleistyminen lienee sitten vain ajan kysymys? Kerran aloitettua kurituskuuria on kuitenkin vaikea pysäyttää ja hallita, varsinkin kun ei ole vientiä, joka edes joskus alkaisi vetää.
Vaikka kakarakuninkaan mielestä mitään ei huutoäänestyksellä ratkaistakaan, alkaa ilmeisesti epäilys hänessäkin herätä, kun kakarakuningatar on alkanut empiä. Kaveri, jonka aloitteesta ja jonka johdolla julkisen sektorin velkaa on kasvatettu noin 10 miljardin vuosivauhtia myöntää jo, että nyt sopii keskustella. Nyt? Kun kaikki on jo huosuissa ja kasakunnan velkataakka kaksinkertaistettu? Kun rotat jo laumoina jättävät uppoavat aluksen.
Mutta starttiyrityksiä kyllä osaa hehkuttaa. Onneksi starttiyrityksissä on muitakin kuin pelifirmoja. Tosin olivatpa ne minkä tahansa alan yrityksiä, menee vuosikymmeniä kunnes niiden työllistävä vaikutus alkaa Suomessa näkyä. Niidenkin osalta lakimme ja kulttuurimme pitää varmasti huolta nopeasta myynnistä ulkomaille, lihottaen ainoastaan perustajaansa. Mutta onhan sekin edes jotain?
Vaan kovasti lisää niitä starttiyrityksiä tarvittaisi.
Tehokkain tapa tukea osaamispohjaisia alkavia yrittäjiksi ryhtyviä olisi nostaa sitä, nykyisin 8.500 euron liikevaihdon ylärajaa, jonka jälkeen on pakko ilmoittautua alv-verovelvolliseksi sellaiselle tasolle, jonka puitteissa 1 tai 2 henkeä tulee toimeen. Vaikkapa keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle 50.000 - 60.000 euroa, josta tuloveron he toki joutuvat maksamaan.
Samalla hoituisi ainakin kaksi muutakin ongelmaa; 1) suomalainen voisi alkaa ostaa suomalaista työtä ilman, että valtio nappaa 24% välistä (jos minimaaliset vähennysmahdollisuudet) ja 2) alkavan yrittäjän ensimmäinen suuri kynnys, ensimmäisen työntekijän palkkaaminen pienenisi olennaisesti ja antaisi nykyistä olennaisesti paremmat kasvun edellytykset.
Vaan usko pois; kun poliittisten turhimoiden katseet nyt on säästöissä ja leikkauksissa on turhaa kuvitella, että edes tätä luonnollisinta tilanteemme parantajaa - kansalaisten yrittelijäisyyttä - näin kannustettaisi.
Tähän loppuun sitten viimeaikaisten, ylläoleviakin aiheita käsittelevät kansalaiskeskusteluun osallistumisteni hedelmät.
Nyt kun vetelät on
housuissa, on Jyrki-boyn mielestä "oikea aika käydä julkista keskustelua
talouspolitiikan linjasta." Voin lisäksi kertoa uutiseen. Talouden
tilannekuva tulee entisestään huononemaan vielä pitkään. Ainakin
Suomessa.
Nyt alkaa jo olla
aika myöhäistä hoitaa meidän moniongelmaisuuttamme omin keinoin. Rahapolitiikan
ei tämä hallitus ole halunnut koskea. Perusteena, että se on EKPn asia. Ja
onhan se.
Mutta ajattelu ei
ole kielletty. Keneltäkään. Ei edes ministereiltä.
EKPn noudattaman
rahapolitiikan “suurin häviäjä on demokratia ja ne arvot joita EU:n väitetään
edustavan” ja sen seurauksena kaikkien reunamaiden kansalaiset. Aamen.
Todella, "jos
vuosittain suuri joukko, noin viisisataa tradenomiopiskelijaa, valmistuu vailla
selkeää käsitystä tutkinnon luomista työllistymismahdollisuuksista, on jossain
menty vikaan", vaikka minulla ei käsitystä olekaan siitä, kuinka suurta
osaa valmistuneista he edustavat.
Mutta on ehkä
sittenkin turhaa leimata yksin AMMATTIKORKEA-koulutus syypääksi. Kyllä kyse on
laajemmasta ja vaikeammin korjattavissa olevasta yhteiskunnallisesta
ongelmasta. Koulutuksen epäonnistumisen lisäksi valmistuneitten yrittelijäisyys
on ilmeisesti onnistuttu hävittämään opintielle. Ja sitä tulevaisuudessa
tarvitaan, jos selvitä aiotaan.
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/02/startupeilla-ei-suomen-taloutta.html
Niin on. Mutta ainoa
mikä Ollista tekee itsekriittisen ovat lähestyvät vaalit ja Jyrki-boyn tunku
komissaariksi. Mies on Angela Merkelin ja Jens Weisflogin talutusnuorassa
roikkuva Euroopan täystuho.
Kun Urpiainen on,
Kataisen erinomaisen esityön jälkeen kasvattanut julkisen sektorin velkataakan
tasolle, jolla vuoden 2016 budjetti tehdään IMFn ja EVRn yhteistyönä, on
vastuutonta ehdottaa hallitusohjelmasta vain tältä osin.
Hallitus, joka
selvästi on epäonnistunut tehtävissään, jotka se vapaaehtoisesti otti
tehtäväkseen hallitusohjelmassa, on pahempi kuin yksikään Rampa Ankka. Se on
suomalaisille muuttunut samanlaisiksi betonisaappaiksi, joilla mafia muistaa
sitä pettäneitä.
Hallituksen tulee
erota, ja lopettaa leikkinsä vakavilla asioilla.
Taksit ajavat
Euroopan kalleimmilla taksoilla ja parhaalla kalustolla, koska lainsäädäntö sen
sallii ja kartelli niin määrää.
Kartellien
luetteloon voi hyvin lisätä vaikkapa autokoulut.
Eikä taida olla
Juha-Ville ainoa epätoivoinen, eikä ammattikoulutus ainoa ongelmapesä. Samat
ongelmat, jotka alkavat peruskoulussa jatkuvat kumpaankin toisen asteen
koulutukseen. Ainakin ammattikorkeakoulu on työn tekemisen ja osaamisen osalta
pääosin vitsi.
Jos vaakakuppiin
pannaan Urpiaisen ja Jyrki-boyn eroaminen, en usko kansalaisten huomattavan
enemmistön enää hetkeäkään empivän. Katainen on ollut kävelevä katastrofi
ministeriaikansa alusta alkaen. Ja hänen peesissään Urpiainen on tuhonnut
valtiontalouden niiltä osin, jotka olisivat ehkä olleet pelastettavissa. Kolme
viimeistä hallitusta ovat yhteisvastuussa tuhoista.
Hallitus nurin ennen
huhtikuuta.
Re:
Islannissa porattiin vahingossa magmaan – tuliperäinen energia 2100
metrin syvyydestä otetaankin hyötykäyttöön
------
Ja
ehkä, oikein toteutettuna maanjäristys- ja tulivuorenpurkausriskiä voitaisi
alueella näin pienentää? Molempi parempi. Vai ollaanko nyt jo
maailmanjärjestyksen muuttamismahdollisuuksien perimmäisten kysymysten äärellä?
What´s new? Saksan
"Schuld ist Sünde" - politiikkaa johtaa Euroopan jälleen turmioon.
Fantastista.
tai ei enää, sillä
kierre pahenee päivä päivältä.
Loistava ja
enemmänkin kuin kannatettava ajatus. Ja varmaan siinä rahakin voisi ja saisi
omistajaa vaihtaa? Mahdollisuuksia on vaikka mihin, yksittäisen tuotantoeläimen omistaminen tai
vaikka vain osuuden, saattaisi myös auttaa hälventämään kuviteltuja
vastakkainasetteluja ja imago-ongelmia.
"Toivottavasti
tällaisia mahdollisuuksia ei torpata."
Kun myyjän tehtävä
on vain myydä ja tuottajan vain tuottaa näin usein käy? Tieto ei kulje
riittävän selkeästi eikä nopeasti asiakkaalta tekijöille? Joissakin
tapauksissa, vaikka kulkisikin, sitä ei uskota? Eikä suomalainen tapa johtaa ja
palkita välttämättä edesauta tuotekehitystä? Hankaluuksissa turvaudutaan
helposti turvaudutaan tekemään samaa, mutta enemmän tai vain vähän uutta
lisäillen? Kokonaiskäsitys asiakkaan "ongelmasta" puuttuu eikä
keskitytä sen kokonaisuuden ratkaisemiseen.
Ja vika? Se on
vanhan kupletin sanoin "Johdossa, jos missä jossei siin´"
Suomi on, kuten
Irlanti kautta historiansa ollut ihmisiä "vievä" valtio. Ja syykin on
aina sama, syyhän on vanhan kupletin sanoin johdossa. Mikäpä siinä näinä
vuosikymmeninä olisi muuttunut?
Kun ennen veimme
käsiä ja tekemistä, viemme vastaisuudessa korkeampaa osaamista, josta
veroillamme olemme maksaneet. Tulot tästä viennistä jäivät aiemmin kokonaan
tulematta, ehkäpä tulevaisuudessa....?
Kun ollaan kerran
päätetty itsenäisestä, asevelvollisiin perustuvasta puolustuksesta on
huolehdittava välineistä. Niiden on syytä olla paikalla heti, maihinnousua ja -
laskuja ei hoideta ennalta ilmoittaen.
Laadullisesti
parempia panssarivaunuja ei ole edes tarjolla. Millään hinnalla.
Stinger on
testatusti erinomainen lähi-ilmatorjunnan ase. Yhdessä norjalaisten
NASAMS-järjestelmän kanssa on lähialueen ilmatorjunta kunnossa. Keskipitkän
torjunnan korvaajasta ei vielä kai ole päätetty, vaikka NASAMS-järjestelmän
pystyulottuvuus on huomattavasti venäjäisten BUK- järjestelmää heikompi.
Eiköhän se sieltä kohta tule?
Pitkälti
puolustuksemme uskottavuuden kohtalonkysymyksenä on ilmapuolustus kun Hornetit
vanhenevat. J35 on aivan liian kallis ja susi jo syntyessään. Hyvä mahdollisuus
on Heinäluoman esille nostama JAS 39 Gripen, mutta ei nykyinen vaan NG -
versio.
Hankintapolitiikka
on nykytilanteessa järkevää, eikä sellaisenaan ainakaan heikennä puolustuksemme
uskottavuutta. Ja hankintoihin osoitettavat rahat ovat aina poliittinen kyse.
Näillä varoilla hankintaa lienee ennemminkin kiiteltävä kuin kritisoitava?
PS.
M270
raketinheittimet taidettiin ostaa Alankomaista, ei Tanskasta.
Eipä ihme, että
järkyttyivät. Toivottavasti tämä ei ole sitä, miltä se näyttää. Eikä se lupaa
kivaa ollenkaan.
Eiköhän noissa
neljässä ensimmäisessä kommentissa tulleet jo keskeisimmät perusteet huonolle
menestykselle? Huolestuttavin niistä on tuo neljäs. AMK-uudistus on tehnyt
tehtävänsä, mutta määrä ei korvaa laatua.
Sitä saa mitä
tilaa.
Samahan tuo tilanne
on Suomessakin. Vanhan kokemuksen mukaan viralliset työttömyysluvut, siis
TE-keskuksen eli kai nykyisin TEMmin luvut voi rauhassa tuplata ja ollaan aika
lähellä todellista työttömien ja merkittävästi alityöllistettyjen todellista
lukumäärää. Siis, kun virallinen luku on noin 330.000 työnhakijaa joulukuussa
2013 puhutaan todellisuudessa noin 650.000 työttömästä.
Vertailun vuoksi,
1990-laman pahin vuosi oli helmikuu 1994 jolloin todellinen työttömyys oli noin
777.000. Ja kuten Välimeren euro-maissa myös Suomessa pääasiallinen syyllinen
on Saksan ylläpitämä liian korkea euron kurssi ja Suomen "päättäjien"
välinpitämättömyys ja osaamattomuus.
Ei niin pientä asiaa
olekaan, mihin ei puolueet uutta lakia ehdottaisi. Ja mitä enemmän se aiheuttaa
työttömyyttä ja iltojen ikävyyttä riemussa rypeville, sitä parempi se puolueita
edustaville kukkahatuille näyttää olevan.
Siitä ei kansa
raitistu, että viinan hintaa nostetaan, myynti aikaisemmin lopetetaan, vielä
vähemmän siitä, että myynti kokonaan lopetetaan. Ne on jo kokeiltu mitä
ihmeellisimpinä variaarioina siitä lähtien kun kieltolaki kumottiin. Silloinkin
Viro auttoi janoista etsijää.
Eikö ole sittenkin
järkevämpää, että ihmiset juhlivat julkisissa ravintoloissa ja valtion
verokassia kartuttaen, kuin hakevat viinansa pakettiautoilla lahden takaa ja
salakapakoissa sen juovat tai pimeänä myyvät?
Eikä todellakaan
tähdellisempää lainsäädäntötarvetta maasta löydy?
Ole hyvä ja huomaa: Kommenttisi on tarkistettavana.
Mielenkiintoinen
keskustelunaihe. Ja avauksesi on täyttä asiaa.
Aloin seurata
työttömyystilastoja tarkemmin noin vuodesta 1991, jolloin Suomeen työttömäksi
palasin. Siihen aikaan tuotti vaikeutta edes saada tarkkaa tietoa siitä, mitä
mihinkäkin sarakkeeseen lasketaan. Kun työttömyyden kehittyminen alkoi näyttää
aivan liian hurjalta, valtio päätti lopettaa joitakin vuosia aikaisemmin luodun
velvoitetyö-konseptin. (Muistaakseni 6 kuukauden työ täydellä palkalla.)
Vastikkeetta, luonnollisesti. Virkamiehet työllistyivät pyytämällä jokaiselta
velvoitetyöhön oikeutetulta, että he kirjallisesti mahdollisuudestaan
luopuisivat.
Samalla kun
työministeriö silloinen kansliapäällikkö varoitteli jäähyväislausunnossaan
Hesarissa nurkan takana odottavasta työvoimapulasta työttömyys vain jatkoi
kasvamistaan. Jossain vaiheessa sitten päätettiin muuttaa seurantatapaa
työministeriön todellisemmista tilastoista tilastokeskuksen
kyselytutkimustilastoihin. Syynä oli juuri tuo mainitsemasi; ne näyttivät vähän
vähemmän karmivilta. Mutta kun se ei riittänyt päätettiin muuttaa
tilastointitapaa, ja taas maailma näytti “vastuullisten puolueiden” mielestä
vähän vähemmän synkältä. Taisinpa tuosta jotain kirjoittaakin. (http://tyhmyri.wordpress.com/2014/01/22/suomen-valtionvarainministerio-ja-kekkosen-sitaatti/#comments)
Pahimmillaan,
oliko vuoden 1994 helmikuussa todellinen työttömien ja merkittävästi
vajaatyöllistettyjen todellinen lukumäärä oli 777 000. Noin kahden ja puolen
miljoonan työvoimasta! Kun panet päälle etujärjestöissä silloin työskennelleet
(puolueet mukaan lukien) ja virkamiehet (sekä valtiossa, kunnissa ja
kuntainliitoissa ja -yhtymissä (lonkalta arvio 100.000 + 850.000) havaitset,
että yli puolet työvoimasta ei ainakaan tuotannollisessa toiminnassa lisä-arvoa
kansakunnalle ollut silloinkaan tuottamassa. (http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/05/nyt-jo-puolivalin-krouvissa.html)
EU-tuista
suurin osa heitettiin siihen kuuluisaan kaivoon koulutuslaitosten tuhlattavaksi
ja konsulttikavereitten projektien raaka-aineeksi. Eikä siinä pienistä rahoista
puhuttu ollenkaan. Maatalous- ja aluetukemme ovat sitten ihan ikioma
painajaisemme.
Tilastoilla ja
ns. “vastuullisten puolueiden” visioilla olemmekin jo kauan antaneet itseämme
harhaan johtaa.
Olli Pusan
ajatuksista; Sama “virkamiesporukka”, jonka puolueiden ylivertainen asema
yhteiskunnallisena päätöksentekijänä on sotkenut kansakunnan talouden sekä
valtion että kuntien sektorilla, on konsensuksen nimissä pitänyt huolta myös
siitä, että työeläkerahamme ovat etujärjestöjen hallussa. Samaa päättäjää nekin
ovat pullollaan. Ne tykkäävät pelata, isommilla tai vähän pienemmillä
panoksilla.
PS.
Meni yllä
oleva osin ehkä sivuun alustuksesta, mutta omaa ajatusten virtaa ei aina jaksa
tukkia.
Jos ei Huoviselle
muuta tehtävää ministerinä irtoa, kuin keskittyä alkoholin saatavuuden kanssa
näpräämiseen Hallituksesta yksi Huovisen mitta pois. Säästyisivät nekin
palkkarahat.
Näinhän käy kun
hallinnon annetaan kasvaa tai kun se peräti kasvatetaan liian suureksi. Silloin
käsitys johtajuudesta ja vastuusta katoavat.
Eikö ainakin kuntien
rakenneuudistus-projekti kannattaisi yksinkertaisesti lopettaa? Luultavuus
positiivisesta tulokseen pääsemisestä alkaa olla yhtä suuri kuin
puolustuskykymme uskottavuus naapurimaissamme.
Enkä malta olla
tarjoamatta yksinkertaisinta mallia sekä kuntarakenne- että sote-uudistusten
ratkaisemiseksi. Lopetetaan "hevonen ja rattaat"-aikainen kunnallinen
itsehallinto tarpeettomana. Perustetaan maakunnallinen itsehallinto noudattaen
nykyisiä ELY-keskusrajoja vastaamaan kansalaisten nykyistä suurempaa
liikkuvuutta.
Maakunnalliseen
tarpeeseen ja kantokykyyn viritetty sote-uudistus jääköön uusille
itsehallinnollisille maakunnille. Tai siirretään eri päätöksellä valtion
piikkiin.
Lyttää, vaikka ovat
koolla Sveitsissä. Kehtaavatkin.
Sveitsissä
vaihtoehtovaluuttana ja frangin lisäksi toimii Wir. KVG. Ja on toiminut hyvällä
menestyksellä jo vuodesta 1934.
Uskoisin, että
edelliset kommentoijat ovat varsin osuvasti ja perustellusti määritelleet syyn,
miksi Bitcoin nyt on eliitin hampaissa. Vai voisiko olla niin, että eliitti ei
vain ymmärrä rahapolitiikankaan perusteista tuon taivaallista? Siihenhän
viittaavat heidän jatkuvat vaatimuksensa leikkauksista ja säästöistäkin, ne
tosin talouspolitiikan puolelta.
Ja tämä lisäksi sen,
mistä Schmidt ilmeisesti nyt puhui.
Kun ensin viedään
ihmisiltä työt, sitten nostetaan verot ja leikataan sosiaalituet, omilla
toimilla edistetään vientiteollisuuden maastamuuttoa, tapetaan keskiluokan tulevaisuuden toivo,
eikä edes yritetä huolehtia kansakunnan edusta, kyllä se vakavaksi varmaan
vetää kaikki muuta paitsi eliitin? He kyllä itsestään huolta pitävät. Ei liene
ihme, että raunioitettuaan toimettomuudellaan ja osin virheellisille toimillaan
kansakunnan talouden, he hakeutuvat uusiin haasteisiin, minne ei kansan raivo
ylety.
Käppyrää pitäisi
varmaan tarkastella positiivisesti? Nykyistä laskukautta kuvaava on todellinen
vain nykyhetkeen asti. Viimeiset kolme vuotta ovat arvausta.
Jyrki-boy jää
katsomaan mitä uusi kiristysohjelma saa aikaan.
Haluaisin antaa
hänelle viihteeksi aikaansaannoksiaan ihaillessaan ja harppua soitellessaan
mietelmän. Operation gelungen, Patient Tot. Siis jos hän ehtii edes hetken
aiempaa historiaansa reflektoida, ennen Brysseliin poistumistaan.
Lisätäänkö veroja
vai karsitaanko kuluja?
Eikö tästä nulikasta
ja hänen laumastaan todellakaan sovinnolla päästä?
Kohteesta<http://www.hs.fi/talous/Ilmarinen+julkistaisi+el%C3%A4kejohtajien+sijoitussalkut++Varma+vastustaa/a1390451319193>
Tunnetustihan
työeläkeyhtiöt ja erityisesti Vuorian Varma päättävät Suomen laeista?
Vaan taitaa olla
liian paljon poliittista kiitollisuudenvelkaa ja - odotusta ilmassa?
Onkohan mittaria jo
riittävän suurella otoksella testattu? Ehdotan testiryhmiksi a) puoluejyrät b)
virkamiehet c) köyhäkansa. Kontrolliryhmän aikaansaamisessa voi olla
hankaluuksia?
Onhan sitä
julkisista varoista rahoitettu soffabisnestä, kuntoutuslomia terveille,
ilmakitaraa ja valoa korviin. Miksei sitten syntimittarille? Auttaisi ehkä
panemaan kansalaisten loputkin synnit verolle?
Eikö ainakin kuntien
rakenneuudistus-projekti kannattaisi yksinkertaisesti lopettaa? Luultavuus
positiivisesta tulokseen pääsemisestä alkaa olla yhtä suuri kuin
puolustuskykymme uskottavuus naapurimaissamme.
Enkä malta olla
tarjoamatta yksinkertaisinta mallia sekä kuntarakenne- että sote-uudistusten
ratkaisemiseksi. Lopetetaan "hevonen ja rattaat"-aikainen kunnallinen
itsehallinto tarpeettomana. Perustetaan maakunnallinen itsehallinto noudattaen
nykyisiä ELY-keskusrajoja vastaamaan kansalaisten nykyistä suurempaa
liikkuvuutta.
Maakunnalliseen
tarpeeseen ja kantokykyyn virtetty sote-uudistus jääköön uusille
itsehallinnollisille maakunnille. Tai siirretään eri päätöksellä valtion
piikkiin.
Puuttuvatko
alihankkijayrityksiltä sopivat tuotteet vai halu toimittaa? Vai onko
yksinkertaisesti niin, että Euro-alueen ulkopuolelta saa halvemmalla?
Vähän täytyy
ihmetellä yritysten hallitukseen kohdistuvaa diplomaattiseksi muotoiltua
arvostelua: "Noin 60 prosenttia vastaajista näki poliittisen johdon
toiminnan heikon ennakoitavuuden riskiksi. Yritysten näkemys julkisen
päätöksenteon huonosta laadusta on huolestuttava. Toimintaympäristön vakaus ja
ennustettavuus ovat täysin keskeisiä investointien ja työllistämisen
kannalta".
Ennakoitavuus on
ollut selvää alusta alkaen ja alas on menty vauhdilla. Epätoivo alkaa olla jo
sitä luokkaa, että kolmen AAAn arvioita aletaan jo keksiä kansalaisten
rauhoittamiseksi. "
“Finland’s
government mistook a regular Moody’s Investors Service research report for a
ratings action, underscoring the northernmost euro member’s anxiety as it
struggles to contain debt growth.The Finance Ministry announced today that
Moody’s had “confirmed the best possible credit rating” for the Aaa rated
state, according to a statement on its website. Moody’s, scheduled to publish
ratings on Finland on Feb. 7, responded that it had done no such thing.”
Vaan väliäkö
kirjaimillakaan? Liian kalliiksi tulevat.
"Juuri kun
kaikki alkoi mennä hyvin... Tämä X -käppyrä kääntyi väärään suuntaan..."
mahdatteko itse tuohon uskoa?
Ei yksi pääsky kesää
tee sen paremmin Kiinassa kuin EMUssakaan.
Mihin sarakkeeseen
kuuluvat myydyt suuryhtiöt? Edes uusilla pienkaupoilla ja palveluilla ei
vientiteollisuuden valuuttatuloja eikä työpaikkoja suuremmin korjata.
Mitä mahtaa
hallituksen voimakaksikko seuraavaksi selitykseksi tarjota? Etiikka, moraali ja
negatiivinen ajattelu on jo käytetty.
Onko Talouselämä
kiinnittänyt huomiota siihen mekanismiin, jolla halutaan uskotella ihmisille,
että vähitellen alkaa mennä paremmin.
Menetelmä on sama
kuin Suomessa 1992 -93?), jolloin puolueiden päätöksellä muutettiin ensin
Tilastokeskuksen KYSEYTUTKIMUKSEN tilastointitapaa ja viimein todettiin, että
silloisen työministeriön TODELLISET luvut eivät ole vertailukelpoisia suurin
piirtein mihinkään, paitsi ehkä itseensä. Piti saada työttömyys näennäisesti
vähenemään, taisi yhteiskuntarauhan järkkyminen olla aika lähellä. Silloin.
Nyt väittävät samaa.
"Kun alkaa olla
asiat sotkussa joka paikassa, pitää tarttua vähäiseenkin uutiseen, jolla voi
yrittää valehdella että hyvin menee. Äskettäin julkaistiin loistava uutinen,
jonka mukaan euroalueen velkakriisi alkaa helpottaa. Velan määrä suhteessa BKT:hen
on ensimmäistä kertaa vuosiin laskenut hitusen.
Uutisoijilta unohtui
kyllä mainita, että BKT:n laskutapaa juuri uudistettiin. Tiettyjä eriä, joita
aikaisemmin ei laskettu BKT:hen lasketaankin nyt mukaan. Sen seurauksena mm.
Suomen BKT nousi n. 5%.
Nuo myönteisiä
uutisia tarjoilevat nerot olivat ilmiselvästi huomanneet, että kun jakolaskussa
nimittäjää kasvatetaan, osamäärä pienenee. Eli kun BKT lasketaan suuremmaksi,
velka suhteessa BKT:hen alenee hieman. On varmaan niin korkeaa matematiikkaa,
että en usko Kataisen (jolla kuutonen lyhyestä matikasta) sitä keksineen."
Mahtaako syykin olla
sama?
Ei tässä ole mitään
uutta, ei yllättävää. Hintaa voi mitata, mutta esimerkiksi osaamisen, laadun,
vastuullisuuden ... jne. mittaaminen on sen verran epäselvempää, hankalampaa,
tulkinnanvaraisempaa ettei ainakaan virkavirhettä pelkäävä virkamies moisiin sitoudu.
Jos päätöksenteossa yritetään apuna käyttää painoja ja pisteitä eikä lopputulos
olekaan halvimman valinta, tulos ohitetaan ja valitaan halvin.
Vain silloin, kun
pitää valita poliittisesti sopivin vaihtoehdoista, voidaan halvin ohittaa.
Myydään kaikki ja
jäädään sitten muiden tekemien päätösten heiteltäväksi. Ei tainnut meistä
itsenäisyyteen olla. Vähän kyllä ihmettelen, millä aiomme kansalaiset elättää?
Mutta kuka ottaa
vastaan luovuttamamme päätöksenteko-oikeudet? Tyhjätaskut eivät voi valita.
Onko kaiken
kansallisvarallisuuden - siis sen päätöksenteon - siirtäminen muiden käsiin
todellakaan järkevää? Omistajuudella on yleensä väliä. Tiukassa paikassa.
Ainakin päällisin
puolin ehdotus on pähkähullu kaupungissa, joka on jo vuosia kärsinyt
työpaikkojen massapoistumisesta. Mutta ehkä kirstun pohjalta löytyy vielä
riittävästi rahaa ylläpitämään vähintään ensimmäinen sukupolvi, seuraavat
alkavat sitten jo huolehtia itsestään.
Olettaisi, että
lääketieteen ja kirurgian tohtorismies ei moista suustaan päästäisi. Vaikka,
ymmärrettävähän se on, eduskuntavaalit ovat taas edessä.
Oma malka toisen
silmässä?
Kun rahan arvo on
velan arvo ja se taas on, tai oli siinä vaiheessa kun se otetiin kiinni
odotuksista, voidaan perustellusti väittää, että sillä ei vaan ole
rationaalista arvoa ollenkaan. Siksi sen jakautuminen on sekin vain ja
ainoastaan sopimuskysymys. Sattuman merkitystä ei moisen masinan lopputulosta
mietittäessä ei tarvitse ihmetellä. Se vain on.
Tuloeroissa
yhteiskunnan intressissä on pitää huolisi siitä, että tulojen keskiluokka on
mahdollisimman suuri ja alimman tuloluokan edustajien määrä mahdollisimman
pieni. Täysin siitä riippumatta, mikä luokkien kontribuutio yhteiskuntalle on.
Kulutuksen valtaosan saavat aikaan keskiluokka ja tuo alin. Vain lisäämällä
niiden käytettävissä olevaa tuloa - ja siis kulutusta - voidaan aikaansaada
kasvua, oikeasti täysin tyydytetyissä yhteiskunnissa.
Näiden 85
työpanoksella ei ole merkitystä ollenkaan. Mihinkään. Järjestelmät huolehtivat
heidän pääomiensa lisääntymisestä. Tämän porukan yhteiskunnallinen merkitys on
peräti jopa haitallinen, koska sen tulojen kasvaminen ei johda yhteiskunnan
kulutuksen kasvuun ollenkaan.
Kun ei ole enää mitä
viedä, kestää maailmankaupan tulevan kasvun ulottuminen Suomeen aiempaa
kauemmin. Jos uutta vientituotteistoa ei saada syntymään täällä tulee ennen
pitkään hyvin kylmä.
Meillä on eletty
valmistaen insinöörituotteita, T. Matomäen mukaan suurempia kuin hevonen tai
hirvi. Jo ruotsalaisilla kuluttajatuotteiden ja kaupan osuus on huomattavasti
suurempi. Meillä ei taida olla ensimmäistäkään kuluttajabrändiketjua edes
kotimaassa, vientituotteesta nyt puhumattakaan.
Jotain tarttis
varmaan tehdä, meistä itsestä se on kiinni. Mitta kiirettä kannattaisi pitää.
Mitä myöhemmin
heräämme, sitä vaikeammaksi herääminen ja joka tapauksessa pakollinen nousu
käyvät.
"Paheksunnan
sijaan hallituksen kannattaisi katsoa peiliin. Se ei ole pystynyt luomaan
maahan tulevaisuudenuskoa, näköalaa paremmasta eikä edes luottamusta siihen,
että nuorekas ministeristö vielä nuorekkaampine avustajakuntineen on
tehtäviensä tasalla." Tässä on ongelmiemme villakoiran ydin.
Olisiko tällekin
hallitukselle ja sen ministereille käynyt, kuten niin monelle uhmaikäiselle
lapselle ja nuorelle? Kun on vanhemmille hoettu, kuinka kaikki osataan ja vielä
kaikkia muita paremmin, on lopuksi tullut aika huutaa aikuiset apuun, kun
kaikki hankkeensa ja aikomuksensa ovat omaan mahdottomuuteensa kaatuneet?
Puhetta ja
keskustelua maailmaan mahtuu, mutta sen vaikutukset näkyvät vasta viiveellä.
Kun tekemisen edellytykset on itse, ikiomilla toimillaan tuhottu on nopeita
ratkaisuja enää turhaa odotella. Vaikka nopeat toimet kun ovat niitä, jolla
puolueet ja poliitikot tunnetusti uskovat tuovan menestyksen seuraavissa
vaaleissa. Nyt tarvitaan paljon pitkäjänteisempää ja kokonaisvaltaisempaa
näkemystä ja työtä.
Nyt kysymys on jo
siitä, Milloin on liian myöhäistä.