Euroopan kasvava
nuorisotyöttömyys on nyt hetken median huulilla. Sektoriajattelu ja ryhmien
erittely on joskus hyödyllistä, joskus ei. Jos nyt vaivaudutaan etsimään työttömyyden
syytä, ei siis yksin nuorisotyöttömyyden, ja miettimään korjausvaihtoehtoja, sektorierittelystä
ei ole hyötyä muille kuin "tempputyöllistäjille". Kyseessä
on Pohjois-Atlantisen talousjärjestelmän kokonaisuutta vaivaava systeeminen
ongelma.
Työpaikat riippuvat
kysynnästä. Ilman kysyntää ei ole työpaikkoja. Kysyntää taas ei ole, jos ei ole
rahaa. Kun raha on velkaa, ei nyt ilmeisesti löydy tarpeeksi halukkaita
velanottajia. Kun ei ole uskoa tulevaan, ei ole velanottajia. Miten luoda uskoa tulevaisuuteen suoraan rahan kulutuksesta päättäville - siis kuluttajille - siinä pulma.
Sota ja sen jälkeinen
jälleenrakennus on ennen kokeiltu ja valitettavan hyväksi todettu keino.
Toivottavasti siihen ei taas, poliitikkojen neuvottomuuden seurauksena, ajauduta.
Toinen nyt FIAT-rahan
seurauksena käytettävissä oleva keino on rahan määrän lisääminen kuluttajille. Ei valtioille, ei yrityksille, vaan suoraan kuluttajille. Koska
useimmat kuluttajat saavat rahansa töistä, on kuluttajille - siis työttömille
ja alityöllistetyille - järjestettävä yhteiskuntaa ja meidän tapauksessamme
ainakin EMU-alueen vastaista kehittymistä tukevaa työtä, jotta heillä olisi millä kuluttaa. Jos se ei ole,
vaikkapa "markkinahäiriön" pelossa mahdollista, on syytä alkaa jakaa kuluttajille
rahaa vaikka suoraan helikoptereista.
Länsimaiden kansallisvaltioiden harjoittama tulonjakopolitiikka
on polarisoinut yhteiskunnat pieneen rikkaaseen eliittiin ja suureen kasvavaan
köyhälistöön. Kasvava keskiluokka on enää kansantarinaa menneisyydestä. Demokratioiden suurimmasta kuluttajaryhmästä on kohta tullut muisto vain.
Milton Friedmannin ja hänen
opetuslastensa, siis ”Chicagon poikien”
opit ovat nyt vaurastuttamassa lähinnä finanssisektorin ja kansainvälisten suuryritysten eliittiä - pelureita - ja
velkaannuttamassa valtioita. Taseissa ja veroparatiiseissa löhöilevä raha ei juuri kulutusta kasvata.
En oikein jaksa kuvitella, että tuosta porukasta
riittävästi yhteiskunnallista vastuuta löytyisi, en vaikka se he havaitsisvat sen pitkän aikavälin oman edun mukaiseksi hyödyntavoitteluksi. Poliitikot eivät ainakaan enää moista eliittiä uskalla missään maassa haastaa.
Velallisiksi voi enää ryhtyä
vain keskuspankki, meidän tapauksessamme EKP yhdessä kaikkien EMU-valtioiden kanssa. Luovuttuamme omasta
keskuspankista emme voi tilannettamme juurikaan itse auttaa. Eivät muutkaan EMU-maat, ilmeisesti Saksaa lukuun ottamatta, jonka käskytyksen muut
EMU/EU-maat ja EKP hyväksyvät. Tai siihen ymmärtämättömyyttään taipuvat.
Valitettavasti saksalaiset
ovat hyvin itsepäisiä ja uskossaan itsekeskeisiä haihattelijoita. Heidän
ajatteluaan häiritsee, kultakannan aikaisten kokemuksiensa lisäksi usko siihen,
että vuoden 1923 hyperinflaatio yksin aiheutti vuoden 1933 ja II maailmansodan.
Kultakannan aikaan saattoi vielä olla, että "Schuld ist Sünde" oli
pätevää ajattelua. Se ei ole sitä enää FIAT-rahan aikaan. Sillä nyt ilman velkaa ei ole rahaa.
PS.