torstai 2. kesäkuuta 2011

Some of us never learn

Valitan, mutta muuta en voi sanoa, jos juuri lukemani Ylen uutinen pitää paikkansa. "Vasemmistoliitto ja SDP ovat jättäneet hallitusneuvottelut, kertoi hallituksenmuodostaja Jyrki Katainen (kok.) tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana. Katainen aikoo nyt olla yhteydessä keskustan johtoon jo tänään keskiviikkona."


Miksi ihan oikeesti pitää hakata päätään seinään? Selitykseksi ei riitä jaarittelu vastuustuuntunnosta. Edellinen hallitus, mikään siihen osallistuneista puolueista, käytännössä kukaan hallituksen työskentelyyn osallistuneista ministereistä ei sellaista osoittanut hallituksen toiminnan kummassakaan vaiheessa. Mistä moinen vastuullisuus nyt nousisi, raskaasti hävityn vaalin seurauksena?


Ymmärrän Jyrki-boyn pettymyksen. Mutta en voi hyväksyä sitä, että oman kuningastiehen tulleen rypyn vuoksi, pitää kansakuntaa roikottaa löysässä hirressä viikosta toiseen. Ei enää sen jälkeen kun KMS vaalirahoitusjuttu osoitti edelliset vaalit kiistatta ostetuiksi vaaleiksi. Sen hallituksen viimeiset kaksi vuotta ja sen jatko-osan koko aika tuhraantui odotteluun. Kuinka kauan meidän vielä on odotettava, sen jälkeen kun kansa ei äänestänyt oikein?


Mikä olisi lyhyellä aikavälillä kepun anti? Korkeintaan kansan kasvava vastemielisyys sekä kepuun että kokiksiin. Vastemielisyys, jonka seurauksena ihan vaan persujen aktiviteetistä kaikilla median tasoilla, voi muodostua joksikin paljon vakavammaksikin.


Jyrki-boy. On korkea aika heittää pyyhe kehään!


 


PS.


Ei minulla ole ymmärrystä siitä minkälainen olisi vähiten huono hallitus. Huonoja ne ovat ovat ilmeisesti kaikki, ennen kuin parlamentaarinen demokratiamme saadaan toimimaan. Mutta tietoinen toimiminen kansan selkeästi ilmaiseman muutosvaatimuksen vastaisesti on parlamentaarinen demokratian poliittinenitsemurha.

9 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki
“Some of us never learn” - OR - should we say - NONE OF US NEVER LEARN while relying on old answers from the past. A new challenge is the only thing, the only place, where THE NEW ANSWERS can be found. It takes a bit digging, but it is there.

Like looking for a needle in a haystack kirjoitti...

"It takes a bit digging, but it is there."

Persutti kirjoitti...

http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Lappi/1194681413558/artikkeli/mustajarvi+tama+oli+vain+ajan+kysymys.html

hakki kirjoitti...

Karl and needles

Sorry. In this specific case, one cannot find what is not.

hakki kirjoitti...

Persutti

Mielenkiintoista sanailua suurilla jängilläkin. Tosin vajaan 200.000 väestöpohja lienee alle 5% kokomaan väestöstä? Merkitystä toki silläkin.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

“In this specific case, one cannot find what is not” Hakki, you have left yourself wide open to many nasty remarks. However, I will not take advantage of your open mindedness, you’re an honest man.
Looking for a needle in a haystack
“It takes a bit digging, but it is there” is a good start, and a haystack, after all, is a confined space, so even a needle is not too small an object for somebody that is interested.

Hakki
Siellä Lapin aukeilla vuomilla on paljon tilaa ja sitä me jokainen tarvitsemme tässä ahtaassa maailmassa.

hakki kirjoitti...

Karl

I just love nasty remarks. ;-)

You really think it worth while to look for someting you no not to exist? Especially in a "confined space"?

ToBe kirjoitti...

Hakki en nyt ihan pysty seuraamaan miksi olet tuohtunut juuri Jyrkiin?
Luettuani aamulehdet ja katsottuani netistä syitä ja seurauksia oli kovaa vauhtia tulossa puhdas demarihallitus kaikilla Heinäluoman väännöillä.SDP:llä ei ollut aikomustakaan vähentää kuluja , koska kaikki perustui talouskasvuun joka heidän visioissaan hoitaa velat saataviksi 8. vuoden aikana.Kuitenkin hallitusohjelman oletetussa rungossa en ole havainnut yhtään erityistä yrittäjyyteen kannustavaa toimenpidettä.
Täytyy myös muistaa, että historia on opettanut että kaikki veronkorotukset ovat pois työllisyydestä.Kun SDP nyt vaati ja melkein sai kaiken en osaa ainakaan Jyrkiä moittia jouston puutteesta.Nyt tilanne on aivan sekaisin ja voimme saada jopa punamustan hallituksen kun Persut ja demoonit löytävät toisensa.On muuten historiassa ensimmäinen kerta kun suurin puolue jää sivuroolliin jos niin tapahtuu.Se voisi olla suuri voitto Kokoomukselle?Tässä tilanteessa kun asiat ovat sekaisin on suuri houkutus antaa sekoittajien yrittää itse keittää se soppa.Miten pärjäisi Jutta Timon kanssa.Periaatten mies Soini ei hyväksyisi yhtään ainoaa Heinäluomaa hallitukseen jos hommasta ei olisi sovittu etukäteen sanktioiden kera.
Jyrkiä moitimme kaikki kun joutuu anomaan Vihreitä ja Kepukkaa mukaan.Se on kylmä ratkaisu joka ei maamme asiaa edistä.
Pakko sanoa ettei demokratia toimi.Ei ihme että Persut jyrää.Ihmiset kaipaavat selkeitä päätöksiä ja oman äänestyskäyttäytymisen vaikutuksen tulee näkyä.Kun Heinäluoma puhuu "kansan tahdosta" en ymmärrä mistä se tahto/tieto hänelle on annettu?Ei ainakaan viime vaaleissa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Oletko nyt turhan yksisilmäinen? Eiköhän kansan tahto ilmennyt siinä persujen uskomattomassa vaalivoitossa, joka teki kaikista muista puolueista luusereita? Pitipä asiasta tai ei, sitä voi mielestäni hyvin verrata provosoimattomaan versioon uusien voimien esiinmarssiin 1945. Patoutumia ja opportunismia taisi olla ilmassa silloinkin?

Oppositiopuolueina, erityisesti sosialistisina vasemmistopuolueina sekä demarit että vasurit menettivät kai aika paljon vähemmän kuin mihin vielä ennen vaaleja yleisesti uskottiin? Ei siis kai ihme, jos he siksi katsovat olevansa kelvollisia edustamaan kansan tahtoa?

"miksi olet tuohtunut juuri Jyrkiin"? Miksi en olisi? Valtionvarainministeri, samaa kaliberia kuin Vanhanen pääministeriä. Virkamies, joka varmaan voi "positiivisuudellaan" vakuuttaa samanmieliset, mutta jonka substanssi ei missään vaiheessa sen paremmin ennen 2007, kuin varsinkaan sen jälkeisessä hallituksessa ole häikäissyt. Poliittisten kauppakamaribroilerien primus inter pares, vaikka en todellakaan tiedä, onko hän moista positiotakaan koskaan hoitanut? Osaaminen on tähän mennessä koostunut Kanervan ulosheitossa ja Stubbin valinnassa ulkoministeriksi, jatkuvasta ja ulkopuolisen silmin kritiikittömästä, vaihtoehdottomasta EKn ja EUn suurten valtioiden edesottamusten peesaamisessa, valtion massiivisessa lisälainanotossa, joka hämärtää ihmisiltä jopa tajun taloutemme kehityssuunnasta ja kepun rosvopolitiikan sallimisessa ja tukemisessa.

Hän on ilmeisen rauhallinen ja hyvä esiintyjä ja yhtä innovatiivinen, aikaansaapa ja vastuuta kantava kuin toinen samanmoinen, kampraattinsa Jukka Mäkelä, Espoon vastavalittu kaupunginjohtaja, joka saa kiittää paikastaan yksin Jyrki-boyta.

Yhteenvetona; ihmisarvo negatiivinen. Mutta eihän kaikista tarvitse pitää? Eihän?


PS

Käsitykseni mukaan kuva Jyrkin osaamisesta on seljennyt vuosien myötä, josta olen kyllä aika ajoin kanssasi jopa kirjoittamieni artikkelien yhteydessä mielipiteitä vaihtanut. Nykykuva siis yllä.