sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Näpertelyn aika on ohi!

Odotan mielenkiinnolla, mitä ministerit raportoivat MMMn, TEMn, STMn ja OMn sisäisestä tilanteesta kepulivallan seurauksena. Jollekin ansioituneelle ja riippumattomalle tutkijalle - sikäli jos sellaisia vielä maasta löytyy - voisi antaa selvitettäväksi kaikki ministeriöissä laaditut suunnitelmat uskovaisten rahoituksen tukevaisuuden turvaamiseksi myös tilanteessa, jossa ministeriön johto ei enää ole oikeauskovaisten hallussa.

Samalla hän voisi, lakia rikkomatta luonnollisesti, selvittää ketkä virkamiehet ja missä postissa ,omaavat minkäkin puolueen jäsenkirjan ja/tai tarvittaessa aatemaailman. Selvitys on tehtävissä varsin helposti vaikka sitten, että kukin nyt hallituksessa mukana oleva puolue listaa omansa. Vähennyslasku kertoo tuloksen.

Samalla tutkimus antaisi hyvin uudet tavoitteet henkilövähennyksiksi, valtionhallinnon tuottavuuden lisäämiseksi. Ja turhaa rajoittua yksin kepuleihin, päällekkäisyys kokonaisuudessaan olisi syytä purkaa saman tien. Vaan tuskinpa se tältäkään hallitukselta onnistuu. Kuka sitä nyt omiaan....

Kuntatukien pienentäminen osoittaa tämänkin hallituksen taipumusta näpertelyyn. Lopetetaan mieluummin kunnalliseen itsehallintoon pohjautuva paikallishallinnon järjestelmämme kokonaan ja siirrytään suoraan maakunnalliseen itsehallintoon. Kaikki entinen kuntarahoitus - asianmukaisesti saneerattuna - siirretään maakunnille mukaan lukien verotus, vastuut ja valtiontuet. Maakunnallinen hallinto miehitetään puhtaalta pöydältä, nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita noudattaen. Kaikki kunnanhallinnon henkilöstö irtisanotaan toiminnan lopettamisen seurauksena, jolloin 5 vuoden suoja-aika ei tule kysymykseen.

Odotan mielenkiinnolla missä vaiheessa sonta taas Espalla ja muualla Kehä III sisäpuolella lentää. Milloin talonpojat taas suuntaavat legendaarisella Talonpoikaismarssilleen ja erityisesti kenen johdolla ja organisoimana. Elintarvikkeiden luovutuslakkoon en oikein tällä kerralla usko. Kajahtaisi liian helposti omaan nilkkaan. Samoin kyyditykset lienevät epätodennäköisiä, kun ei enää ole sitä jenkkien pelkäämää Suurta Saatanaakaan tuolla itä-rajan takana. Mutta varmaan pohjalaiset jotain keksivät?

Ja olen tainnut muutaman muunkin ehdotuksen aiemmissa artikkeleissani hallitusohjelman sisällöksi tehdä? Sieltä ne tarvittaessa löytyvät, kun sovittujen vuosittaisten tarkastelujen osalta joudutaan havaitsemaan, että näpertelyn aika on ohi.

2 kommenttia:

Jotu Karjalainen kirjoitti...

Tämähän oli erinomainen ehdotus. Maakuntien itsenäisyydellä voisi toimiakin.

hakki kirjoitti...

Jotu Karjalainen, kiitti kommentista

Niinhän se onkin. ;-) Ilmeisesti siksi sitä ei tunnuta osattavan edes harkita.

Yli 300 kunnasta ja 200 kuntayhtymästä rakentuisi alle 100 elinkelpoista paikallishallinnon yksikköä, jotka vastaisivat suurin piirtein työssäkäyntialueita. Tarve erilaisille kuntayhtymä-himmeleille päättyisi aikain lähes kokonaan. Ylenmääräisestä hallinnoinnista irtoaisi kasiä tuottavaa työhön. Vaikkapa SoTe-alalle. Veronmaksupotentiaali lisääntyisi ja verovarojen tarve pienentyisi. Demokratia maakunnissa toteutuisi entistä paremmin, kun kaikki eivät tunne kaikkia. Jne. jne.