keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kertarytinä vai jatkuva kitinä?

Tuleva hallitus kiristää jälleen kuntia. Ja tapakin on tuttu, valtionosuuksia supistetaan. Se kai on poliitikkojen mielestä ollut tähän mennessä ainoa tapa, jolla yhdistää kuntia? Mutta onko tämä kuntien hidas grillaaminen sen paremmin järkevää kuin tehokastakaan?


Eikö meidän kaikkien kannalta olisi sittenkin huomattavasti tuloksekkaampaa, helpompaa, vähemmän stressaavaa sanalla sanoen järkevämpää, että edes tämä hallitus toteaisi;



  1. mihin pyritään ja miksi

  2. miten sinne tullaan pääsemään ja miten edetään ja

  3. mitä siitä kuntalaisten arkipäivälle seuraa


ja alettaisi tehdä töitä, että kuvitellut hyödyt saataisi mahdollisimman nopeasti kansalaisille.


Varmasti edellä esitetty on naiivia, eikä ota huomioon suomalaisen puolue-elämän poliittisia realiteetteja. Mutta eikö lobbareiden nyt laatima hallitusohjelma ole jo riittävän täynnä kauniitä latteuksia, aikeita ja tyhjänpäiväisyyksiä, että edes jotain voitaisi ratkaista? Tehdä. Saada aikaan.


Eivät kunnat ole Suomen kansalaisille välttämättömyyksiä. Palvelut, joista kunnat nyt vastaavat, ovat. Kun palvelut on huomattavasti takoituksenmukaisemmin hoidettavissa järjellisen kokoisissa paikallishallinnon yksiköissä, joita esimerkiksi yksittäinen, vakavasti sairastuva mutta kallista hoitoa vaativa kuntalainen ei kohtuuttomasti rasita. Otetaan lähtökohdaksi vaikka edellisissä vaaleissa selvästi ilmi tullut kansalaisten tahto muutokseen.


Tehtäkööm nyt sitten muutos, eikä jatkuvaa juustohöylää. Jäisi sitten aikaa muuhunkin. Tähdellisempään.


 


 

11 kommenttia:

ToBe kirjoitti...

Hyvät kolme kohtaa kirjasit.
Työssäni olen joutunut satoja kertoja kertomaan mihin pyrin ja miten sinne päästään.
On oikeastaan aika omituista ettei meille ole sésitelty selkeää visiota myös siihen tapaukseen että maailmantalous hyytyy oikien kunnolla.Se voi tapahtua nopeastikin.Pörssien alamäki on aina kuvannut sitä.Historiallisesti se on tapahtunut aina 6kk ennen lopullista rysäystä.Nyt luvut ovat vielä liian hyvät ja usko on kasvun ssuuntaan, mutta mihin se usko perustuu?
Mitkä ovat ne vientinäkymät missä etenemme?Mitkä toimialat, joissa meillä on kilpailukykyä?Tämä hallitus on sittenkin vain toimitusminiseriön jatkoporukka.Juhana Vartiainen demarinakin tunnettu talousvaikuttaja Tukholmasta antoi surkeat madonluvut hallitussohjelman tyhjyyteen.Samaa sanoi Liikanen ..demari hänkin kuten tiedämme.VM puhuu jälleen samoista luvusta kuin ennen säätytaloa.Miksi SDP:n nykyjohdolle on niin vaikeaa tunnustaa tosiasioita.Ovatko kaikki hallituspuolueet valmiit kriisipakettiohjelmaan jos pakko tulee?Se muuten tulee jo ennen kuin lumi maahan sataa.Routa tulee taas aikaisin.
Soini juhlii kertomatta miten itse asiat hoitaisi.Dilemma on siinä ettei meille kerrota totuutta.Totuus ei ole kivaa kuultavaa.
Kreikassa oppositio pelaa vastaan vaikka tietää ettei konkurssille voi mitään.Jenkeissä Republikaanit tekee samaa.Mitä huonommin menee sitä heikompi on Obaman asema.Näin se demokratia edistaa kurjuutta.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Dilemma on siinä ettei meille kerrota totuutta." Jaa, mutta miksi meille ei kerrota? Koska "Totuus ei ole kivaa kuultavaa". Ja puoluepoliitikot ovat tässä 7-päivää yhteiskunnassa havainneet, että äänestäjiksi saa helpoiten niitä, joille on kerrottu kivaa.

Siitä huolimatta, että Jyrki-boy pääsi johtamaan pitkälti sosiaalidemokraattista hallitusta, en kyllä syyttäisi yksin demareita ja vasureita siitä, että eivät tunnusta tosiasioita. Itse asiassa he vain toteuttavat omaa Ainoaa Oikeaa Totuuttaan. Onko sitten meidän suomalaisten kannalta parempi, että tällaista hallitusta johtaa kokkari, onkin sitten arvokysymys.

Työllisyys (Ne Ihalaisen 90.000) kohdistetaan taas julkisen sektoriin, jota ylläpidetään lisävelanotolla. Työttömät pätkätyöllistetään erilaisille kursseille, hankkeisiin ja ohjelmiin mieluiten julkiselle sektorille, työttömyyskorvauksella ja taas saadaan varsinkin kuntasektori näyttämään positiiviselta. Hetken.

Mutta itselleen ne kummatkin kuoppaa kaivavat.

fundeeraaja kirjoitti...

Tämä uusi hallitus pelaa ilmiselvästi aikaa. Kaikille on selvää, etteivät heidän säästönsä ja lisäveronsa riitä mihinkään. Suomi velkaantuu näilläkin eväillä. Tobe kysyy mitä Sumo Soini tekisi jos olisi hallitusvastuussa? Mieleni tekisi vastata, että samaa kuin Aatukin, johon Sumoa on niin usein on verrattu. Uudessakaupungissa vanha kupla Saab hihnalle ja rauta - sekä maantiet kuntoon. Eikös se jotenkin niin mennyt.
Kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä. Maailmanlaajuinen ja vähintäinkin eurooppalainen romahdus on oven takana, niinkuin Tobekin toteaa. Sitä ei voi ottaa vastaa talous kuralla. Totesin vaalien jälkeen virkamieshallituksella olevan sosiaalinen tilaus. Niin sanon vieläkin. Poliitikot eivät lähde tekemään niin kovia leikkauksia kuin pitäisi. Se olisi poliittinen itsemurha, mutta tilanne vaan valitettavasti vaatisi niin tekemään. Budjetista pitäisi lapioida kaikki turha tukisonta luukusta ulos. Inflaatio pois palkkamaltilla muutamaksi vuodeksi ja kaikki purjeet toppiin tuotantovaudin lisäämiseksi. Ellei näin tapahdu ja pian, niin sitten on otettava ne Kekkosen vanhat nuotit esille ja ruvettava harjoittelemaan sinfoniaa "Kusessa ollaan"!

ToBe kirjoitti...

Tuo Ihalaisen malli on kauheaa ja tuomittavaa.Juuri tuosta piti päästä eroon.
Oikeassa olet.Tuomitsen turhaan pelkät demarit.Oikeastaan Kokoomus on suurin syyllinen kun lähti vetämään tuollaista ohjelmaa.Kataisen petos on oikeastaan suurin, koska hänen oman ministeriönsä madonluvut pyyhittiin maton alle epätotuutena.
Nyt ne ovat uudelleen totta, mutta ei sen väliä kun paketti on kasassa jotenkuten.Funtsaaja sanot ihan oikein.Tässsä on kyse pelkästä ajanpeluusta, koska ongelmia kaatuu koko ajan päälle ja ne aikanaan joko ratkaistaan tai kaadetan hallitus ja jätetään markkinoiden ratkaistavaksi.Moitin vasemmistoa usein siitä, että he syyttävät markkinavoimia kaikesta pahasta.Miksi he kuitenkin nyt jättäytyvät juuri niiden voimien armoille.Talouskasvun epätoivoinen odotus on juuri sitä kuuluisaa pissat pöksyyn pakkasella politiikkaa.Toivotaan-toivotaan hallitushan siitä syntyy kun Toivotalkoot saatiin kasaan.
Myykö Kokoomus kaikki periaatteensa ja vanhan talousosaamisensa siksi, että Jyrki saa tepastella pääministerinä.Voipa olla lyhyt virka ja sellainen jättää luuserin merkin nuoreen mieheen.Jo syksyllä kaikki on toisin kun jenkkilän surkeus alkaa purra koko maailman markkinaan paniikinomaisesti.Jos me kaikki olemme kaameasti velkaa niin onko joku ulkoavaruudessa se jolle lopulta sen maksamme.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Pahoin pelkään, että joudumme sen ottamaan vastaan talous kuralla. Velkaa toki vielä saamme neljä - viisi vuotta, jos - siis jos - BKT kasvaa. Ja miksei kasvaisi, mehän rahoitamme sillä julkishallintomme. Ja onhan velkaantumisemme vielä siihen asti ehkä paremman puolella kun EUn jäsenvaltioihin verrataan. Mutta jos meillä ei ole merkittävää palvelu- tai tuotannollista vientiteollisuutta meidän uskottavuutemme kykyymme hoitaa lainamme, aletaan kiihtyvässä määrin kyseenalaistamaan. Ja sitten mikä tahansa pieni, mitätönkin paniikki saattaa hyvin katkaista taloutemme selän.

Virkamieshallitus nykyisin, kun Eduskunta päättää pääministeristä, ei enää ole vaihtoehto. Ja uudet vaalitkin vain, jos riittävän monella on usko voivansa siinä voittaa. Belgian tiekin on todennäköisempi.

Tarvitsisimme sellaista mitä meidän järjestelmässämme ei enää ole tarjolla; vastuullista osaavaa politiikkaa osaavien ihmisten toimesta. Systeemiongelma.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Miksi he kuitenkin nyt jättäytyvät juuri niiden voimien armoille. Talouskasvun epätoivoinen odotus on juuri sitä kuuluisaa pissat pöksyyn pakkasella politiikkaa. Toivotaan-toivotaan hallitushan siitä syntyy kun Toivotalkoot saatiin kasaan." Osoitus myös siitä miten alas puoluepoliittinen peli vie silloin, kun haviteltavana on vain fiktiivinen valta. Kun hemkilöiltä puuttuu tahto ja kyky se toteuttaa ja sopeutuminen muiden sopeutumistahtoon on kaiken hallitsemisen modus operandi, demokratia on kuollut. Vaalit ovat turhat.

Onneksi ministereistä osa ovat "sitoutuneet" vain kahden vuoden valtaputkeen.

fundeeraaja kirjoitti...

Luulenpa, ettei kenenkään ministerin pesti tässä hallituksessa kestä kahta vuotta pidempään.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Luulenpa, että olet oikeassa.

fundeeraaja kirjoitti...

Joo, joo. Virkamieshallitus tulee kahden vuoden päästä. Jos tämä tuliterä kaatuu niin ei ole muuta mahdollisuutta. Belgian tie on huono meille. Meidän poliitikot ovat tottuneet rahastamaan. Heille sopii paremmin, että virkamiehet nostavat maan tolpilleen , että saavat sitä sitten taas ruveta nakertamaan. Tuo BKT:hän kasvaa jos tulee luminen talvi. Siinähän tehdään kansantuotetta kun ajetaan lumi muualle sulamaan.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Ken elää, hän näkee. Puolueparlamentarismissa sen nykymuodossa, virkamieshallitus olisi puolueiden vapaaehtoinen konkurssijulistus. Vaikka sitä toivonkin, en usko heidän sitä vapaaehtoisesti tekevän?

sams kirjoitti...

Aikaansaaminen on kyllä vaikeaa aina välillä niin yrityksissä kuin myös hallituksessa. Tuntuu että kukaan ei halua tehdä päätöksiä ja vahvat päätöksiä tekevät johtajat puuttuvat, kun kukaan ei halua tehdä virheitä. Virheistä ei pitäisi rankaista vaan niiden kautta pitää oppia ettei jatkossa tee virheitä.