torstai 22. maaliskuuta 2007

Päitä pölkylle ja heti




22.3.2007 15.51 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Talous

Markku Salomaa, ulkopolitiikan tutkimuksen säätiön puheenjohtaja ja sotatieteen dosentti kirjoittaa 22.03.2007 valtakunnallisen päivälehden Vieraskynänä. Otsikko:

Suomen puolustus rajoittuu vain suurimpiin keskuksiin.

Kuvaamisen lähtökohtana on nykyaikainen sota, yleiseurooppalaisen kriisin yhteydessä, omaksumamme alueellisen maanpuolustusjärjestelmän mukaisesti. Muutamia otteita:
Taistelut joudutaan käymään omien rajojen sisällä ja laajoilla alueilla yhtä aikaa. Parissa viikossa kaikkien suurten asutuskeskusten liepeillä ja kaikkien tärkeiden kohteiden hallinnasta taistellaan. Kuukauden mittaisen alueellisen puolustustaistelun seurauksena 200.000 hengen tappiot, puolet siviileitä. (Noin kaksi kertaa enemmän kuin talvi- ja jatkosodassa yhteensä kuoli sotilaita. Siviilitappiot olivat silloin murto-osa.) Tuhot olisivat suursodan luokkaa. Johdon ainoaksi vaihtoehdoksi saattaisi jäädä antautuminen.

Tehtyjen leikkausten ja lakkautusten jälkeen koko maan puolustamiseen ei kattavasti pystytä. Kaikki tämän vuosikymmenen materiaalihankinnat ovat keskittyneet kolmeen prikaatiin, 15.000 miehen varustamiseen!

Jos tämä pätee, eikä ainakaan minulla ole kompetenssia asettaa Salomaan tietoja ja johtopäätöksiä kyseenalaiseksi, olisi korkea aika panna päitä putoamaan. (Ja voisin melkein sanoa, että valitettavasti se jää vain kuvainnolliseksi.)

Kirjoitus herättää koko joukon kysymyksiä, esimerkiksi:

  • Pitävätkö esitetyt tiedot ja johtopäätökset niistä paikkansa? (Tätäkö Kääriäinen vertauksellaan tarkoitti?)

  • Miksi se julkaistaan vasta nyt? (22.03.2007, kolmen päivän kuluttua kansanedustajavaaleista?)

  • Miksi asiasta (muotoiltuna ”NATO:sta”) ei saanut keskustella ennen vaaleja? (Lehdistö, Media, Puolueet?)

  • Mikä on Tasavallan Presidentin, Pääministerin, Ulkoministerin ja Puolustusministerin sekä ainakin SDP:n, KEPU:n ja KOK:n vastuu?


Jos tiedot ja johtopäätökset pitävät paikkansa, vastaukseksi ei riitä, että eihän sotaa kuitenkaan tule. Jos se on puolustusstrategiamme lähtökohta, joka euro puolustukseen on turha ja puolustuksen rahoittaminen pitää lopettaa. Valitettavasti sodan mahdottomuudesta ei ole ensimmäistäkään vihjettä, ennemminkin päin vastoin.

Nyt ei siis mahdollisessa sotatilanteessa olisi tarjota edes malli Cajanderia? Pitävätkö maamme poliittisen päättäjät meitä todella näin tyhminä? Tätäkö me olemme päättäjille viestineet?

Jos SDP saa aiheen perustaa paljon mainostetun selvityskomitean vaalitappionsa syystä, niin

Suomen kansalaisilla on oikeus ja velvollisuus vaatia

  1. puolueettoman asiantuntijaryhmän asettamista selvittämään puolustuslaitoksemme todellinen tila,

  2. päätöksentekoon johtaneet seikat ja

  3. yksilöimään mahdolliset vastuulliset tahot.


Samalla ryhmän tulisi tehdä ehdotus Suomen sotilaallisesta linjasta.

Selvitystyöhön tulee ryhtyä välittömästi, nyt kun vielä itse voimme.

7 kommenttia:

Haja-aivo kirjoitti...

"Eagles fly singly" ei liene englantia, mites vaikka "alone"

Muuten tosi hyvä kirjoitus, mutta mitä ajat takaa, mitä ehdotat ratkaisuksi?

hakki kirjoitti...

Haja-aivo

Egles fly singly lienee kyllä englantia. Ratkaisuksi ehdotan paneutumista luetun ymmärtämiseen.

Haja-aivo kirjoitti...

Tarkoitin, että minkä tyyppiseen ratkaisuun päätymistä toivoisit ehdottamiesi selvitysten puinnin jälkeen? Nato vai jotain muuta?

Joka tapauksessa, olen sitä mieltä, että hyvin kirjoitettu ja kärjistetty. Kiitos hyvästä työstä

PS sori mun moka, ei vaan törmää sanaan singly edes asuessa englanninkielisessä maassa, mutta näköjään linnuista sitä voi käyttää

hakki kirjoitti...

Haja-aivo

Monestakin eri syystä mielestäni meille riittää itsenäinen ajanmukainen ja resurssoitu puolustus. Ilman NATO jäsenyyttä. Se ei välttämättä tuo meille mitään lisää. Paitsi, että joutuisemme useampaan otteeseen sodankäyntialueeksi. Tuskinpa me sitä haluamme?

Olen aiheesta montakin blogia kirjoittanut näiden vuosien varrella. Tässä pari.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9871/ystavani-ei-vastannut
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10234/nato-no-way

hakki kirjoitti...

Vielä unohtui alleviivata, että edellä on minun mielipiteeni.

Joonas kirjoitti...

Niin siis millä tavalla joutuisimme useampaan ooteteseen sodankäyntialueeksi?
Yhteenkään NATO-maahan ei ole hyökätty. Jo pelkästään USA:n armeija on ylivertainen kaikilla mittareilla verrattuna Venäjän vastaavaan, siihen kun vielä lisätään 27 muuta muuta niin venäjälle se olisi itsemurha.

Puolustusbudjetti pitäisi nostaa vähintään 5 miljardiin vuodessa. Mutta ei täällä sellasta tule enään tapahtumaan hyysäillään vaan "ei venäjä ole uhka"

Venäjä on todellakin uhka ja vain NATO ehkäisee venäjän aggressiot.
Suomi ei voi olla enään puolueeton. Valitsimme lännen kun liityimme EU. Ruotsi voi olla puolueeton maa - Suomi ei
Kun rajaa on jaettavana 1300km imperialistisen murhaajavaltion kanssa, valinta ei ainakaan minulle ole ollut epäselvä.

Suomi NATO:on ja nopeasti.

hakki kirjoitti...

Joonas

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9871/ystavani-ei-vastannut