lauantai 10. maaliskuuta 2007

Osaamisen vai aivojen vientiä?

10.3.2008 16.43 | hakki47 | Hyvinvointi, Matkailu, Raha & valta, Työelämä, Kauppa, Osaaminen, Teknologia, Varallisuuden hallinta

Suomi ei elä matkailulla ja päivittäistavarakaupalla. Ei edes palvelulla yleensä. Paitsi jos pystymme kehittämään sellaista palvelua, josta joku maamme rajojen ulkopuolelta meille maksaa. Sen rahan ei tarvitse tulla EU:n ulkopuolelta ei edes EMU:n ulkopuolelta. Riittää kun se tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Tuo tänne lisäarvoa jolla voimme ostaa tarvitsemiamme raaka-aineita ja tarvikkeita ulkomailta. Kansallisella kauppataseella ei ehkä enää ole merkitystä? Mutta vaihtotaseella edelleen on.

Viimeiset 90 vuotta olemme rakentaneet teollisuutta, suurteollisuutta ja erityisesti metsäteollisuutta elämisemme ehdoksi. Ensin lähti TEVANAKE-teollisuus. Sitten autonvalmistusta, laivanrakennusta, konepajoja, elektroniikkaa. Nyt sitten ei kuulemma metsäteollisuuskaan enää elätä. Koneita ja tehtaita suljetaan. Markkinat siirtyvät Atlannin ympäristöstä Tyynen meren ympäristöön. Millä maahamme jäävät eläisivät jatkossa?

Neuvostoliiton romahtaminen ja sitä seuranneet muutokset maailmantaloudessa mahdollistivat globalisaation alkamisen toden teolla. Tuotetaan siellä missä on halvinta. Myydään sinne missä maksetaan eniten. Koko maailma on avoin. Jotta voitaisi tuottaa täytyy investoida. Jotta voi investoida tarvitaan rahaa. Ja rahan, pääoman, liike on myös vapaata. Siirretään sitä sieltä missä se ei tuota sinne missä voitto on maksimoitavissa.

Omistajuudella ei ole väliä. Kansallinen vai kansainvälinen, sama se? Nokiako sumensi silmät? Sillä on merkitystä kuka tai ketkä tekevät päätökset ja ennen kaikkea kenellä on rahat. Ja toivottavasti Suomen ”kruununjalokivistä” - yhdessä rakennetuista teollisuusyrityksistä - myynneistä tuloutetut rahat ovat tallessa, käytettävissä meidän ja lastemme elämisen ehtojen ylläpitämiseen. Sitten kun investointeja tarvitaan. Sekin aika kun tulee.

Nyt kun teollisuutemme lyödään tai on jo lyöty lihoiksi meidän pitäisi kuulemma elää palvelulla ja osaamisen viennillä. Siis aletaan viedä osaamista. Osaamisen viennistä vaan tulee liian nopeasti ja liian usein aivovientiä. Ja kun riittävän kauan aivoja viedään, ei enää ole ole osaamista, jota viedä. Osaajat muuttavat maasta tai ainakin siirtävät rahansa turvaan muualle, eivätkä ainakaan sitä enää tänne investoi. Miksi pitäisikään? Eiväthän ne tuota. Nopeasti mieleen tulevista esimerkeistä MySQL ja Jaiku? Mitä näitten osaamisesta tuloutuu maamme talouselämälle pitkässä juoksussa?

Kun nyt olemme vuosikymmeniä investoineet valtion miljardituilla Lappiin, saadaan vihdoinn tuloja Lapin hangilta. Ja hyvä niin. Nyt sitten pitäisi tuotteistaa kevät, ja kesä ja syksy. Aurinko ja sateet. Ja kyllä sekin varmasti tehtävissä on, kun toimeen tartutaan. Ja sitten olisi vielä tuotteistettava Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Karjala, Uusimaa ja mitä niitä sitten onkaan. Avainsana on tuotteistaa ja saada niistä rahaa. Ja kun matkailutuloista tällä hetkellä noin puolet tulee Uudeltamaalta töitä riittää. Varsinkin jos liikematkailu hiipuu, Suomen tuotannollisen toiminnan hiipuessa. Sitä se noin puolet matkailutulosta nimittäin on. Liikematkailua.

Matkailu on lisäksi äärimmäisen suhdanneherkkä toimiala. Sen osoitti aika ennen EMUa. Silloin matkailubusiness tapettiin valtion suosiollisella myötävaikutuksella metsäteollisuuden edellyttämillä toistuvilla devalvaatioilla joka 5. – 10.vuosi. Ja valuuttakurssien muutokset ovat edelleen mahdollisia. Suhdanneherkkyyden osoittivat myös sodat. Eivätkä yksin sellaiset, joissa itse olimme osallisina. Kansainvälisen epävarmuuden lisääntyessä matkailu kärsii ensimmäisenä. Ja ilmastonmuutos hävittää niitä lumia myös Lapista.

Voidaksemme vakuuttua siitä, että elämme palvelulla meidän pitäisi kyetä estämään osaajien muuttaminen maasta ja huolehtia siitä, että heidän rahansa myös tänne jäisivät. Riittävän suuressa määrin.

Pysyvä linkki | 1 kommentti »

7 kommenttia:

MarkusK kirjoitti...

Olen juuri varmistumassa rahoituksen maisteriksi. Työhistoriaa on nordeasta parisen vuotta. Viime vuosina olen huomannut että Suomi on vain petettyjen lupausten maa meille nuorille. Kauppatieteiden maisterit aloittaa puhelinasiakaspalvelusta työuran tai sitten on työttömäksi. On elämän tuhlausta jäädä Suomeen, sillä palkat ovat surkeita ja lisäksi painaa tämä järkyttävän syyllistävä tehokkusajattelu joka suunnasta.

Tarkoituksena on siis lähteä maasta pois. Ihan mukavasti joitain tarjouksia on yulluy oikeista maisteritason töistä muualta euroopasta.
Suosittelen kaikille nuorille jotka tuskailevat uran käynnistämisen kanssa samaa.

hakki47 kirjoitti...

MarkusK

Lykkyä tykö. Toivottavasti, kansakunnan kannalta, että et lähtemiselläsi aloita uutta ja voimistuvaa trendiä. Mutta, jos itse katselisin ympärilleni ikäisilläsi silmillä, en kahta kertaa miettisi. Lähtisin heti kun voisin.

Kaikkea hyvää.

jokumuu kirjoitti...

1. Et pääse tehokkuusajattelua karkuun yhdestäkään maailmankolkasta jossa suostuisit elämään. Elämä on valintoja (myös arvovalintoja).

2. Ei sinulle Markus kukaan ole tosiasiassa mitään luvannut.

Ei kukaan ole luvannut, että magistraatinpapruilla ylipäätään aukenisi mitään oikotietä huipulle, puhumattakaan siitä, että niiden avulla siellä huipulla myös pysyttäisiin. Tuottavaa työtä ei ole koskaan riittänyt kaikille - eikä varsinkaan sellaisilla palkoilla, joilla suurin osa vielä jotenkin suostuisi niitä tekemään.

Mikäli on jäänyt huomaamatta, käynnissä on ollut jo pitkään globaali työnjako. Lisäksi rahoitusalan järjenkäytön ulkoistamisen seurauksena globaalista talouskurimuksesta joutuvat kärsimään - ja aivan oikeutetusti - myös rahoitusalan ammattilaiset sekä sellaisiksi halajavat. Minulta ei heru sympatiaa, ei varsinkaan siinä tapauksessa, että toteutat ultimaatumisi eli pakenet maasta antamatta mitään takaisin saamastasi ilmaisesta koulutuksesta. En myöskään arvosta suunsoittajia, jotka eivät tee niinkuin uhkaavat tehdä.

Summa summarum: tervetuloa keskivertomaanasukkaan arkeen.

PS.

Selvyyden vuoksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi, kommentoija EI ole hakki47 alterego JOKU MUU.

Länsiväylä kirjoitti...

Mua on aina ihmetyttänyt, kun korkeasti koulutetut ihmiset valittavat, että papereilla ei saa hyvää työtä. Vielä kun puolet Suomesta on niitä ekonomeja, maistereita tai D-inssejä.. Perusta firma ja luo se oma hyvä työpaikkasi!

Eikä Suomessa mitään kannata vietäväksi tuottaa. Työmies on kallis ja laiska aasialaiseen verrattuna ja kun parhaat voimat on kohdennettu julkisten rahojen lypsämiseen, ei se teknologia- ja innovaatiopuolikaan- josta aina kuitenkin jaksetaan turista- ole mitään maailmanluokkaa. Hip hei

Valtion rahahanat kiinni, niin parempi aines alkaa kehitellä jotain tuottavaa ja työmies juoksee vähän nopeammin työpaikkansa eteen. Mitä siihen muuta muka tarvittaisiin?

hakki47 kirjoitti...

Länsiväylä

Suomen toteuttaman koulutuspolitiikan mukaan Suomessa kannattaa tuottaa "niitä ekonomeja, maistereita tai D-inssejä." Vietäväksi. Kotimaassa niitä ja tohtoreita pannaan säännönmukaisesti työttömyyskortistoon.

Ekonomit ja diplomaatti-insinöörit olivat korkeakoulupolitiikan mukaan soveltavaa AMK-tasoa. Kun AMKt tulivat, sekin taso meni. Nyt koulutamme AMKssa entisten merkonomien ja teknikkojen tasoisia tradenomeja ja insinöörejä, joista edelliset eivät välttämättä tiedä sen paremmin kirjanpidosta kuin liiketaloudesta yhtään mitään ja jälkimmäisten taattu matematiikan osaaminen on muisto vain.

Valitettavasti toiveesi siitä, että valtion rahahanat pannaan kiinni toteutuu ennen kuin arvaatkaan.

Länsiväylä kirjoitti...

Hakki,

Jotain oma-aloitteisuutta sopisi maistereiltakin löytyvän. Firmaa pystyyn vaan, jos ei duunia löydy. Olkoonkin, ettei tässä maassa pienyrittäjän asema mitään herkkua ole, voittaa se kuitenkin työkkärin taiteilijarahaston. Itse ainakin katsoisin hyvällä työnhakijaa, jolla on parin vuoden kokemus oman firman pyörittämisestä.

Liikaahan Suomessa koulutetaan, kun koulutus on businesta. Vaatimustaso ja määrä on kääntäen verrannollisessa suhteessa. Rimaa on pakko laskea, kun kaikkien halutaan pääsevän yli.

hakki47 kirjoitti...

Länsiväylä

Mitä nyt maisterisimmeinen ylittämään? Niskassa opintolainat, pätkäpestejä ja pahimmillaan työmarkkinatuki. Kiljuva akka/ukko ja kakarat kotona.

Sinä ehkä saattaisit katsella moista työnhakijaa hyvällä, mutta monelle muulle työnantajalle se on merkki siitä, että maisterisimmeinen on luuseri. Ja siihen sitten päätyy työllistymismahdollisuus "oikeisiin" töihin.

Sitä paitsi. Joskus jotain työttömänä yrittäjäksi ryhtymisestä tienneenä, en välttämättä oman yrityksen perustamista maisterisimmeiselle suosittelisi. En ainakaan ilman kristallinkirkasta tahtoa, osaamista ja ansaintalogiikkaa. En nyt näkyvissä olevassa lamassa. Tai kohta ei oo sitä kiljuvaa ukkoa/akkaa ja kakaroitakaan kotona.

Kauankohan sitä rimaa vielä lasketaan?