maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kunnat eduskuntavaalien keskiöön

Nostetaan kissa pöydälle myös nyt. Maanantaina.


Valtiontalous ja kuntatalous ovat yhdessä osa julkista taloutta. Suurin osa siitä nolla-summa-pelistä, joiden puitteissa meidän kaikkien yleiset ja yhteiset asiat on joskus pystytty, ainakin tyydyttävästi hoitamaan.


Enää eivät rahat valtiolla ole riittäneet selviytymään laskuistaan. Olemme joutuneet havaitsemaan, että valtionvelkaamme on viime vuosina taas kasvatettu muutamilla kymmenillä miljardeilla uudelle uljaalle tasolle. Ja jatkossa otamme kuulemma vielä vuosia vajaat 10 miljardia vuodessa. Me elämme velaksi.


Mutta onkohan kuntasektorin velan kasvu jäänyt havaitsematta? Suomen Kuvalehti nostaa sen keskustelukohteeksi. "Kuntien lainakanta on kasvanut kolmentoista viime vuoden aikana 8 miljardia euroa. Viime vuosina lainanotto on jopa kiihtynyt. Nyt puhumme lähes kahden miljardin euron lainojen lisäyksestä vuositasolla." Ja nämä vielä Kataisen ottamien päälle, jotka nekin ilmeisen suurilta osin menevät julkisen sektorin - siis erityisesti kuntien - elättämiseen. Eikä tässä vielä näy edes ne rahat, jotka maksamme, jos euron vaikeuksiin kaatuvat maat joutuvat nostamaan takaamiamme miljardeja (12 miljardia €) uudesta vakuusrahastosta.


Ja samalla tavalla kuin muuallakin, meidänkin puolueita edustavat poliitikkomme varmaan ajattelevat; "Me kaikki tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme valituksi sen jälkeen”. Joskaan en Suomessa olisi niinkään varma, että heistä läheskään kaikki tietäisivät edes sitä, mistä nykytilanne johtuu. Puhumattakaan keinoista, joilla joilla asiaa korjattaisi.


Mutta vielä on kolme viikkoa aikaa keskustella. Sen jälkeen valitut taas tekevät mitä puolueensa käskee.

66 kommenttia:

ToBe kirjoitti...

Kuntien määrä ja sen kustannukset.Siitä ihmiset jotain saattaisivat ymmärtää.Vielä ehtii aloittaa armottoman pulinan.
Siinä höpötyksessä Keskusta ottaa Robin Hoodin viitan harteilleen ja saattaa saada mummot jalaskelkoilla kirkonkyliin ääntään käyttämään.Järki ihmisiä aletaan silloin kutsua ahneiksi etelän median käskyläisiksi.
Voittaako järki koskaan tunteen? Kokemukseni mukaan ei voita.

hakki kirjoitti...

OrNot

Tunne voittaa loppupeleissä. Aina. Kaikessa.

hakki kirjoitti...

Kun siihen törmäsin, tulkoon kirjattua tännekin:

Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu lainakanta oli vuoden 2010 lopussa jo yli 13 miljardia euroa, kasvoi vuonna 2010 jo noin 2,3 miljardia euroa ja kasvu on ilmeisesti edelleenkin kiihtymään päin. Siinä hyvä keskustelunaihe eduskuntavaaliehdokkaiden ja erityisesti heidän puolueittensa eliitin kanssa. Mitä he aikovat tehdä, ettei kuntien lainakanta saavuta 20 miljardia ennen kuin heidän pestinsä päättyy?

Vaikka, vähänpä on väliä sillä mitä lupaavat. Kunhan puhuvat.

Sivusta seuraava kirjoitti...

Huomio, kommentaattorit edellä; ei ole kysymys vain kuntien kaikkien aikojen velkapiikistä! Kuntatalouteen on lisäksi synnytetty yli kymmen miljardin kumulatiivinen rahoituskulpa vuodesta toiseen 1997 alkaen. Kirjanpitokikkailu ja tietoinen poistojen alimitoitus on ollut kunnallista kansanhuvia! (Kts. Suomen kuvalehti) Tulevalla hallituksella on kuormassa enemmän sulateltavaa kuin lamalaskut. Kuntien rahoitusvaje on lisänä valtiontalouden realitaloutta, jonka tasapaino on iso kansallinen talkoo vaalien jälkeen!

Puolueilta voi perustellusti kysyä, onko maan kuntalaitosta hallinnoitu vastuullisesti; mikä on kuntaliiton ja "kuntaministeriön" rooli ja vastuu syntyneestä tilanteesta? Kuntatalous on ollut kummassakin instanssissa keskustalaisten johtajien käsissä. Kirjanpitolaki otettiin käyttöön ministeri Pekkarisen hyväksymänä hankkeena ja soveltamisen seuraamisesta ovat vastanneet keskustalaiset ministerit Manninen ja Tölli viimeiset kahdeksan vuotta.Tölli myöntää "yllärin".

Kuntarahoituksen kriisikuvaa on ylläpidetty vuodesta toiseen jatkuvasti ja pienkuntiin lapattu rahaa erilaisina kompensaatioina ja valtionosuusjärjestelmän tasauksen kautta. Silti kuntien rahoitustasapaino on käsittämättömällä tavalla pois raiteiltaan!

Ja keskusta rakastaa vaaliohjelmassaan edelleen pienkuntiaan sekä asiallisesti rakentaa barrikaadeja kuntauudistusta vastaan. Kokoomus on arasti reilun kuntauudistuksen kannalla, mutta välttelee pakkoa. Turhaan - tilanteesta ei ilman sitä selvitä; eduskunnan täytyy kantaa perustuslainmukainen vastuunsa paikallishallinnon rajoista! Moolokin kita ei täyty, vaikka korotetuilla veroilla täytetään valtion kassa. 1970 -luvun virkamieshallituksen tekoja tarvitaan!

Kaksi kolmannesta julkisia menoja on kuuntapäättäjien armoilla. Kuntalaitoksen hallinnoimisen uudistamisen valtioneuvostossa on noustava hallitusohjelmakysymykseksi!

ToBe kirjoitti...

Hakki!
Näyttää Sari Sarkomaa tulleen tueksesi !

hakki kirjoitti...

Sivusta seuraava

Aivan ilmeisesti tiedät todella mistä puhut.

Ei liene ihmeellistä, jos käsitteet ovat kepulla sekaisin? Sitä on tietoisesti tehty jo vuosikymmenet. Puolueen ja etujärjestön eroa on heidän mahdotonta hyväksyä. Jopa demareiden ja ay-liikkeen kytky on kertaluokkaa heikompi. Kepulle Kuntaliitto ei suinkaan ole kuntien etujärjestö vaan ase parlamentarismin heikentämiseen. Ihan sama tilanne monessa muussakin. MMM, Mavi, ProAgriat, MTK, jne. jne.

Olen esittänyt väitteen meidän 15 miljardin puoluetuesta. Siitä reilusti suurimman potin nappaa kepu. Jossain vaiheessa pää tulee pakosta vetävän käteen. Myös kepun. Meidän kaikkien kannalta olisi sitä parempi mitä aikaisemmin.

Olisi Oikeuskanslerilla, eduskunnan oikeusasiamiehellä tai Valtiontalouden tarkastusvirastolla todella töitä. Vaan tuskinpa uskaltavat lähteä selvittämään?

hakki kirjoitti...

OrNot

Fiksuhan Sari on, tässä varsin likellä asusteleekin. Siitä huolimatta en voi häntä äänestää. Syyn olen toistanut jo liiankin monta kertaa. Ja ihan samoin kuin esimerkiksi kokiksissa - jopa kokiskansanedustajissa - löytyy fiksuja, niitä löytyy muistakin puolueista. Mutta järjestelmä estää fiksuuden käyttämisen kansalaisten eduksi. Se valuu enintään puolueittensa eduksi.

Tuosta sivusta seurannut nimimerkin kommentista korostaisin erityisesti seuraavaa:

"Kaksi kolmannesta julkisia menoja on kuuntapäättäjien armoilla." Kuntalaitoksen hallinnoimisen uudistamisen valtioneuvostossa on noustava hallitusohjelmakysymykseksi!

hakki kirjoitti...

Ja tulkoon satunnaiselle lukijalle tässä linkki karmivine viesteineen, varsinkin kun päälle pannaan valtion rahoitustilanne:

http://suomenkuvalehti.fi/s/files/pdf-liitteet/37_kuntatalous.pdf

Se että linkki on vanha ei millään muodoin tee siitä vanhentunutta. Mikä on mahtanut olla keskeinen hallituspuolue viimeiset 8 vuotta? Kuinka moni 332 kunnasta lienee kepulaisten johdossa?

ToBe kirjoitti...

Kuntateeman nousu on nyt suuri mahdollisuus vaikuttaa näissä vaaleissa koko kansakunnan parhaaksi.
Vaikka hakki olet ääretön pessimisti, ja koska syytäkin on, niin pienikin liikahdus saattaa liikauttaa isonkin kiven.
Löytyisikö Keskustan sisältä raikasta henkilöä ajamaan alas näitä norsunluutorneja.Tottakai sellainen kivitetään maakunnassa, mutta muutoksessa tulee aina kolhuja.Väyrynen voisi näyttää mallia ja aloittaa samalla pressakampanjansa.Väyryselle takinkääntö ja omien virheiden unohtaminen on niin luontaista.Anteeeksi! Nyt on paikka nousta kansakunnan kaapin päälle valtiomiehenä.Miehenä joka muutti poliittisen kulttuurin Keskustapuolueessa.
Mauri ei sitä tee ja nuo nuoremmat Kaikkoset on pelkkiä sisälähettejä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Poliittisen kulttuurin muutos Kepussa? Kuunkin saat käteesi helpommin. Viimeistään peräpohjolan heränneet ja muunsuomen isännät estävät uusien ajatusten toteuttamisen. Heille puolue on osa alkiolaista etujärjestöä.

Mutta asiaan liittyen. Pienessä piirissä tänään totesimme, että maamme instituutioista, jotka kaikki lähtevät tuolta 1800-luvun lopusta tai 1900-luvun alusta, jo pankit, vakuutus"laitokset", kaupan keskusliikkeet ovat jo oman murroksensa kohdanneet ja ratkaisseet. Puolueet eivät, vielä. Olisiko nyt aika?

Jos todella pitää paikkansa, että maakunnissa persut saavat äänestäjiä aiemmin kepua tai demareita äänestäneiltä, voisi jopa todeta, että "ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin".

Länsiväylä kirjoitti...

Haluaako Suomi Kreikaksi Kreikan paikalle?

Yhtä Kreikkaa talousjärjestelmä vielä katselee, mutta kohta niitä on vain liikaa. Eiköhän velaksieläminen lopu tällä tahdilla muutamassa vuodessa kun kukaan hullu ei enää usko velanmaksun hoitumiseen ja lainahanat hyytyvät Euroopan vakausjärjestelmän rahojen loppuessa. Sitten tosin seurannee ennenkokematon maan asukkien omaisuuden ulosmittaus koneiston pyörittämiseksi, liiketoiminnan ja osaavien yksilöiden joukkopako ulkomaille sekä lopuksi epämääräistä kahakointia epämääräisten roskajoukkojen toimesta.

Kaiken hässäkän keskellä ihmetellään kuka ne rahat puhalsi.

KePu ja kuntapuolue etunenässä, muut kykyjensä mukaan.

Sivusta seuraava kirjoitti...

Kiitos mielenkiinnosta esittämiini näkökohtiin. Uutena aspektina kommenteissa tuli esiin, että valtion tarkastus- ja oikeusviranomaisillakin olisi sanansa sanottavissa kuntatalouden miljardikuplaan! Heidän ei tarvitsisi kysyä edes lupaa tutkintansa aloittamiseen, kun edustavat "riippumattomuutta" hallinosta. Jäädään odottamaan tämän hallinnollisen häpeän taustojen selviämistä!

Vastuutahoilla on hiljaista - vain yksi kuntaliiton johtaja on tullut esiin - myöntänyt tilanteen vakavuuden. Hän ei ole keskustalainen, mutta hänen esimiehensä on. Avoimessa hallinnossa olisi luullut, että vastuunkantajat heti oma-aloitteisesti olisivat ilmestyneet julkisuuteen ja selittäneet synnyt syvät. Nyt "suhmuraa" peitellään; uskotellaan kansalle, että laissa on vika, pitää puuhanta uusia pykäliä. SK:ssä paperiversiossa esiintynyt tri Erkki Vuorinen kuitenkin todisti, että pykälät ovat kunnossa, mutta soveltajissa vikaa. Luotan hänen asiantuntemukseensa, on kuntien tilintarkastustoiminnan ekspertti.

hakki kirjoitti...

Länsiväylä

Meillä puhalluksen on suorittanut kolme keskeisintä etujärjestöä. Kepu, demarit ja hännänhuippuna RKP. Vasurit jo tuhlasivat saamansa. Mutta ei kukaan vaivaudu selvittämään moista asiaa. Saavat vielä mainitsemasi "epämääräiset roskajoukot" perustellun syyn kahakointiinsa.

hakki kirjoitti...

Sivusta seuraava

Täytynee käydä oikein paperiversio lukemassa. Sanot "Avoimessa hallinnossa". Missä sellainen on? Itse olen tähän mennessä päätynyt siihen, että kaikista korkealentoisista puheista ja vakuuttamisista huolimatta, meidän hallintomme pohjautuu edelleen tsaarinaikaiseen perintöön. Vain hyvin vähän on muuttunut.

Erityisesti tämä pätee kepun miehittämiin ministeriöihin, erityisesti MMMään. Kun sen tietää, sitä tietää varoa ja siihen voi yrittää suhtautua. Mutta kun "kaikki" substanssiministeriöt, VVMää lukuun ottamatta ovat olleet 4 - 8 vuotta kepujohtoisia, en voi kuin "kauhulla" ajatella mitä vielä paljastuu esimerkiksi LMstä, YMstä, KTMstä, exTMstä...? Suomen tärkein energia-alan virkamies on MTKn entinen toimitusjohtaja, ympäristöministeriön kansliapäällikkö on ..., KELAn pääjohtajana toimii...

Keitä mahtavatkaan olla ne soveltajat, jotka eivät osaa? Tai, jotka eivät halua toteuttaa lakia, jota eivät hyväksy?

Sivusta seuraava kirjoitti...

Hakille; niitä ovat VN:n asiantuntijat (kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunnan jäsenet, kaikki VM:n ja kuntaliiton edustajia), kuntien tilintarkastajat, kunnanjohtajat ja -talousjohtajat, kunnanhallituksen jäsenet ja lopuksi rakkaat valtuutettumme. Yläkerran porukalla luodaan kuva kuntataloudesta ja tehdään valtion rahoitusratkaisut ja siksi heidän luulisi seuraavan kuntien tilinpitoa. Kunnat ovat sitten luovasti kikkaileet ja vaikuttaneet tilinpäätöksen tulokseen vältellen alijäämiä, niin ja sitten virakavastuiset tilintarkastajat homaa tarkastavat! Kirjanpitojen ylijäämistä huolimatta on synnytetty kumulatiivinen rahoituskupla paikallisten toimijoiden päätöksill; nyt tapahtunutta väitetään ylläriksi. Voikin todeta, että yritystalouksissa sellainen kirjanpidollinen meno johtaisi syytteisiin. Tavan takaa saamme lukea lehdistä rangaistuksiakin annetun, ja sama laki koskee kuntia! Asiassa silti vallitsee "syvä hiljaisuus". Miksi veronmaksajia kupataan silmään?

hakki kirjoitti...

Sivusta seuraava

Sanot "heidän luulisi seuraavan kuntien tilinpitoa." Niin voisi varmaan luulla? Mutta jos ei heidän ole virkansa puolesta pakko, ymmärrän oikein hyvin, etteivät seuraa. Seuranta, valvonta on ikävää, kyyläämistä. Ei meillä ole politiikassa Maan Tapana tarkastella toimenpiteittemme tuloksia. Kunhan saadaan rahat.

Sitä paitsi, kuten itse toteat "Kuntatalous on ollut kummassakin instanssissa keskustalaisten johtajien käsissä. Kirjanpitolaki otettiin käyttöön ministeri Pekkarisen hyväksymänä hankkeena ja soveltamisen seuraamisesta ovat vastanneet keskustalaiset ministerit Manninen ja Tölli viimeiset kahdeksan vuotta." sekä "Ja keskusta rakastaa vaaliohjelmassaan edelleen pienkuntiaan sekä asiallisesti rakentaa barrikaadeja kuntauudistusta vastaan."

Ja kepu on tottunut maksattamaan maatalous-, alue- elinkeino- ja viimeksi jopa innovointipolitiikkansa kulut meillä kaikilla.

Sivusta seuraava kirjoitti...

Hakille vielä; lienet kyynikko hyvinvointivaltion ihanassa maassa. Ennen ainakin lait olivat siinä asennossa, että viroissa on tehtävien hoidosta vastuu ja kansalaiset saattavat sitä perätäkin oikeusvaltion keinoin,mm. valituksin, kanteluin.Ylin lainvalvojakin on olemassa. Siksi ajattelin, että on soveliasta olettaa, että kuntien kirjanpito hoidetaan lakien mukaan ja että herrat Helsingissä katsovat perää; hehän vakuuttavat, että kuntataloudesta annettu kuva on oikea. Sen mukaan valtionosuudet edelleen jaetaan kunnille. Eduskunnalle ei ole virkamiesten lupa valehdella ja huolimattomuudestakin tehty virkarikos oli ainakin ennen rangaistava. Maailma lienee liberalisoitunut niin, että lait ovat kokeneet merkityksensä menetyksen? Elän kuitenkin uskossa; omatuntoakin on olemassa, ei kai kaikki petä - jos kepu pettää aina?

ToBe kirjoitti...

Kyyniseksi tulee kun Keskustan aatteita ja asenteita seuraa.Mikään ei muutu.
Virkamiehissä ei varmaankaan ole mitään vikaa, mutta niitä on liikaa.Siinä se vika on.

hakki kirjoitti...

Sivusta seuraava

Kuka kyynikko? Minäkö? Ei kumminkaan. Olen optimistinen idealisti, taattua 60-lukulaista perimää, mutta Suomen suurinta ikäluokkaa. Pidän myös pienistä lapsista. Olisi kivaa jättää heillekin muuta kuin velkaa perinnöksi.

Omatuntoa löytyy yksilöiltä, puolueeseen katsomatta. Mutta sitä ei ole puolueilla. Niillä on vain intressejä. Ja ryhmäkuri on ehdoton. Ainakin jos samassa puolueessa aiot uraasi rakentaa. Siinä yksi keskeinen syy näihin ongelmiimme. Politiikan ei koskaan olisi saanut antaa muodostua kenenkään uraksi.

Toivon voivani olla yhtä optimistinen kuin sinä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Sen lisäksi, että virkamiehiä on liikaa, heistä aivan liian moni on paikastaan kiitollisuudenvelkaa jollekin puolueelle. Muistan ajan, niin kuin varmaan kaikki varttuneet, kun jopa uimahallin kassaneidin paikka oli "mandaattipaikka".

Nykyään poliittinen virkanimitys käsittääkseni ei ihan niin pitkälle enää ulotu? Mutta tiedä häntä? Valitettavan pitkälle kuitenkin.

PLM kirjoitti...

Asianosaiset päättävät asianomaisten asiat! Yksinkertaisesti kaikki "kansan"edustajat elävät veromaksajien rahoilla. Useat edustajat ovat kunnan virkailijoita. Edustavat siis omia intressejään. Joku SAK:n mainosfilmi väitti taannoin että kapitalisti mässäilee palkansaajan pöydästä. Olen aina tiennyt että jokainen politiikko ja virkamies syö minun pöydästäni, ja se on nk. demokratian hinta. Kokkaritkin eivät uskalla äänten menetysten pelossa sanoa että kuntia (= pikkubyrokraatteja) on aivan liikaa ja päällekäisiä toimintoja kunnissa - ja niiden välilläkin - on pilvin pimein. Kunnan ruohonleikkuukone nostaa terän Kauniaisten rajalla, ajaa sen läpi ja laskee terän alas. Kauniaisilla on omat koneet - tottakai. Mutta Kauniaisilla on varaa omiin koneisiin. Pitäisikö verottaa progressiivisesti vai agressiivisesti? Yritystoiminnassa saneeraus on yrityksen tervehdyttämistä. Tekemisen laatu/kustannus ei synny määrillä, mutta Suomessa kansa on kuntia varten, ei päinvastoin.

hakki kirjoitti...

PLM

Voi jospa vain kaikki kansanedustajat,olisivat jotka me elätämme. Mutta kun me elätämme myös puolueet, niiden koneistot toimihenkilöineen ja konsulttipalkkioineen, ja paikallisjärjestöt, nuorisojärjestöt, seniorijärjestöt, naisjärjestöt, kuntoilu- ja kuntoutuslaitokset, nuoriso-, vanhus-, vammaissäätiöiden rakennustoiminnan ja suuren osan henkilökunnasta, puhumattakaan tutkimuslaitoksista ja tinktänkeistä. Eikä viitsitä unohtaa kaikkien puolueiden rahoittajia, RAYtä, Veikkausta ja Hipposta.

Enkä lainkaan ihmettele, että uskot Suomessa kansan olevan kuntia varten. Mutta luulen, että luulet väärin. Suomessa kansa on nimittäin puolueita varten.

PLM kirjoitti...

"...kaikki "kansan"edustajat..."niiden koneistot toimihenkilöineen ja konsulttipalkkioineen, ja paikallisjärjestöt, nuorisojärjestöt, seniorijärjestöt, naisjärjestöt, kuntoilu- ja kuntoutuslaitokset, nuoriso-, vanhus-, vammaissäätiöiden rakennustoiminnan ja suuren osan henkilökunnasta, puhumattakaan tutkimuslaitoksista ja tinktänkeistä. Eikä viitsitä unohtaa kaikkien puolueiden rahoittajia, RAYtä, Veikkausta ja Hipposta.

Ei todellakaan viitsi, epäilempä että listasi puuttuu vielä monta, Sitra, Tekes, Teollisuussijoitus, Finnvera ja lukematon joukko säätiöitä virkailijoineen jne. jne.
Pistin koko remmin (myös temmin enkä emmi) samaan nipuun"..kaikki "kansan"edustajat", sillä kansaahan tai jotain osaa siitä nuo kait katsovansa jotenkin palvelevan. Byrokraatti kun byrokraatti. Kelvollisia ei saa voissakaan paistamalla.

hakki kirjoitti...

PLM

Voi hyvä ystävä. Minun vaan on niin kovin vaikeaa yhdistää ajatusta Suomen Teollisuussijoitusta käsitteeseen kansanedustajat. Ja epäilen kyllä suuresti, että esimerkkiesi virkailijat edustaisivat kansaa, tai edes katsoisivat sitä edustavansa. Vaikka varmasti pitäisi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tulee taas mieleen Loka Laitisen mainio kirja Musta monopoli. Nykyisin Loka kehuu jokaista joka ottaa asiakseen syöttää häntä ja haukkuu muut pystyyn, mutta tästä kirjasta saa erittäin hyvän käsityksen siitä mitä kulissien takana tapahtuu. Naamat, puolueet ja aatteet ovat uusiutuneet kuluneen kahdenkymmenenyhdeksän vuoden aikana, mutta se on vain pintakiiltoa. Mitään todellista kehitystä ei ole tapahtunut.

Kirjan hankkiminen ei ole suuri investointi, joten niitä kannattaa saman tien hankkia suvun tiedostavalle nuorisollekin.

http://www.huuto.net/fi/showlist.php3?odir=a&sellstyle=K&status=N&classification=0&stype=A&tits=Musta%20Monopoli&sprice=&eprice=&s_ltime=0&e_ctime=0&seller=&location=&bidder=

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Minultakin taitaa muutama löytyä. Mutta mitä ihmettä väität kun sanot, että "puolueet ja aatteet ovat uusiutuneet kuluneen kahdenkymmenenyhdeksän vuoden aikana, mutta se on vain pintakiiltoa. Mitään todellista kehitystä ei ole tapahtunut."? Ainoastaan naamat kun ovat vaihtuneet.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Puolueet, aatteet ja poliitikot ovat lyhytikäisempiä kuin kulttuuri, joka määrää minkä luonnettyypien edustajista johtajat valitaan ja kuinka he vallan kahvassa toimivat. Siinä suhteessa politiikassa on muuttunut hyvin vähän viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Sivusta seuraava kirjoitti...

Jutun kärki on siirtynyt kuntatalouden kuplasta puolueisiin; nehän tätä demokratiaa pyörittävät.

Puolueiden "oligogargiahan" vallankäyttöjärjestelmämme on. Sen ylläpidon ja jäsenilleen etuja tuottavan toiminnan menot kuuluvat kansalle. Päättäjäpaikka vaatii vaalijärjestelmää - vanhentunutta vaalipiirijakoa ja vallan säilyttävää äänikynnystä. Myös retoriikkaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä, mutta ei käytännön avauksia; esim. kansanäänestystä kuntien lukumäärästä, Natosta, Eurosta, EU:n vakuusrahastoista yms. Eikä myöskään kansalaiskeskustelua perustuslaista!Edustuksellisuus takaa viisaita ja parhaimpia valintoja?

Vaalijärjestelmä ylläpitää "jäsenedut"; veropiikissä olevat työpaikat valtiolla, kunnilla, kolmannen sektorin valtakunnallisilla tomijoilla ja niiden perustamilla säätiöillä sekä yhtiöillä ja kaikkinaisilla edunvalvontajärjestöillä. Puolueaktiivit mandatoituvat niihin ja jäsenistö on tätä porukkaa!Katsokaapa ehdokkaita ja kuntanne valtuutettuja -isolla osalla on verokirja tai luottamustoimin em.työnantajan piikissä!

Miksi muutos/kehitys olisi nykytilaa parempi vaihtoehto? Kansallisen selviämisen suurin haaste on uusiutumaton puoluelaitos ja sen piillottamat "kansalaisten verenimijät". Hv-valtio = oma etu ja palveluihin se mitä rakenteiden ylläpidosta jää. Pari viimeistä vuosikymmentä julkisena tulosvaatimuksena on ollut SÄÄSTÄMINEN. Neutroonipommi on lauennut yhteiskuntaamme - rakenteet ovat pysyneet pystyssä, mutta palvelut katoavat toinen toisensa jälkeen. SÄÄSTÖT pysyvät edelleen tarpeellisina.

ToBe kirjoitti...

hakki puhuu silkkoa asiaa.
Puoluevalta on noussut yli kansanvallan.Siinä se perusongelma.Poliitikko tarvitsee aina avustajan ja sellaiseksi löytyy vain oman puolueen kasvatti.Tämä kierre synnyttää virkoja ja työpaikkoja joiden maksumiehiksi jää kansa.
Olen hämmentyneenä keskustellut muutaman virassaan olevan henkilön kanssa.He eivät edes huomaa oman tekemisensä turhuutta.Toteuttavat kuulemma vain lakia ja ylläpitävät yhteikunnassa arvoja ja järjestystä.Kun oma työ etääntyy liian kauas todellisesta tuloksenteosta syntyy harhainen kuva oman tekemisen vättämättömyydestä.

Olen aiemminkin kirjoittanut saman kysymyksen? Miksi Sveitsin 5 miljoonainen kansa kantoonijärjestelmineen pärjää vain 20% meidän virkakunnastamme?
Luulisi niiden vuorien pikemminkin synnyttävän nurkkakuntaista virkakuntaa ja niinhän ne tekevätkin.Sveitsissä kansa ei ole kuitenkaan valmis maksamaan turhasta. Asunnotkin myydään täysin riisuttuna.Virkamiehiä tarvitaan siis vain pakolliset.

Hesarissa oli pieni uutinen Viron uuden hallituksen suunnitelmista.Kaikkien veroja lasketaan 21% nyt 20%.
Venäjänkielisten koulujen niille opettajille jotka opettavat jakossa Vironkielellä annnetaan 30% palkankorotus.
Noin lähellä meitä oleva maa ja niin kovin kovin erilaisia ratkaisuja.Kun on päässyt nauttimaan sosialismin reaalimaailmasta saattaa ajattelu olla erilaista kuin meillä kokemattomilla.En nyt sano ihailevani Viroa, mutta en kyllä moitikaan.Heille juuri oikeita asioita.
Meillähän jo tuo Viro-Venäjä kielikysymys olisi mahdoton asia ratkaistavaksi.Onko Suomi poliittisen umpikujan maa?Kyvytön?

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

MOT

hakki kirjoitti...

Sivusta seuraava

"Edustuksellisuus takaa viisaita ja parhaimpia valintoja?"

Ei se kyllä ole viisaitten ja parhaitten päätösten estekään. Esteen muodostavat välvouhkien keskeinen asema päätöksenteossa. Sen ovat mahdollistaneet
1)hyväksymämme käytäntö politiikasta uravalintana, siis ammattina,
2)hyväksymämme laki julkisesta puoluetuesta, jonka suuruudesta puolueita edustavat kansanedustajat itse päättävät,
3)Perustuslain 29% jatkuva rikkominen.

Viimeisten vaali- ja vaalirahoituslakiesitysten toteutumisen jälkeen puolueet ovat täysin irrallaan kansasta. Listavaalit ovat todellisuutta.

Kansallisen selviämisen suurin haaste on uusiutumaton puoluelaitos ja sen piillottamat "kansalaisten verenimijät". Puhut kuin minun suullani, vaikka en juurikaan ole heitä verenimijöiksi vielä nimittänyt.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Onko Suomi poliittisen umpikujan maa?Kyvytön?" On. Nykyisellä järjestelmällä mikään ei muutu, kansanvalta ei toteudu. Mutta hyvin helposti se olisi muutettavissa, jos poliittista tahtoa löytyisi. Vaan arvaapa löytyykö?

Siksi harkitsen jopa liittymistä MINÄ EN MAKSA liikkeeseen. Voitko kuvitella. ;-)

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Veikkaanpa, että muutos tulee jahka Suomi ajautuu maksukyvyttömyyteen ja sitä selitellään hyvinvointipalvelujen kalleudella, vaikka ne on ajat sitten karsittu ja leikattu pelkiksi kulisseiksi. Melkein kaikki tietävät jo nyt, että rahat valuvat aivan muualle.

Jokke Jokke kirjoitti...

Politiikko ajattee aina. Kunta ja valtio ei voi mennä konkurssiin mutta veroja voi aina nostaa. Sitä ei kenenkään rahaa on niin helvetin kiva jakaa, että tulee uudelleen valituksi.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Niin varmasti, viimeistään silloin. Mutta silloin voi vain vikistä kun viedään. Nyt voi vielä asian estämiseksi jotain tehdäkin. "Melkein kaikki tietävät jo nyt, että rahat valuvat aivan muualle." Jos tällä tarkoitat, että ne viedään jonnekin muualle kuin politbyrokratiamme ylläpitämiseen, olet yksinkertaisesti väärässä.

hakki kirjoitti...

Jokke Jokke

Loistava kiteytys poliitikon ja kansalaisen erilaisista prioriteeteista. Voisi melkein kutsua uskontunnustukseksi?

Kunta ja valtio ei voi mennä konkurssiin mutta veroja voi aina nostaa.
Sitä ei kenenkään rahaa on niin helvetin kiva jakaa, että tulee uudelleen valituksi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Työskentelen teollisuudessa, joten olen tainnut vieraantua julkisen sektorin epätodellisuudesta, mutta näissä ympyröissä rahareiän luonteesta ja sijainnista ei ole epäselvyyttä.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Suomalainen? Teollisuuden palveluksessa? Työskentelemässä? - Taidat olla uhanalaista lajia?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Tuskin minua muu uhkaa kuin lomautus. En ainakaan ole tietoinen suunnitelmista siirtää Kilpilahden öljynjalostamo Kiinaan, vaikka isot pomot näyttävätkin tekevän parhaansa sen maineen pilaamiseksi.

ToBe kirjoitti...

Hakki...tervetuloa välkommen EN MAKSA Betala inte liikkeeseen.
Olet jo viides joka on ilmoittautumassa.Nyt vain keinoja keksimään.
Tässä kansanliikkeessä on sekin hyvä puoli, että emme pyydä edes jäsenmaksua.
Pitäkää itse omat rahanne.

Eräs tilimies sanoi minulle jo 80 luvulla:
"Sen minkä ehdit syödä, juoda ja tuhlata jää aina sinulle.Sitä ei enää kukaan sinulta pois ota."

Ps.ostin tänään poronlihaa ja jättirapua pimeästi auton takakontista.Mikä iloinen hetki sekä ostajalla että myyjällä.
Hinta halpa.Laatu hyvä.Välikäsien katteet puuttuivat ja alviakaan ei siten ollut.
Nyt maistuu.Nam.Oliko tämä harmaata taloutta.Voi olla, mutta mieluummin harmaa rikollisuus kun lakisääteinen pikimusta.

Vaaliruhtinaan renki kirjoitti...

Kovin olette karheita ja Suomineidon tanssiin kyllästyneitä. Ministerit ja kansaedustajat tarvitsevat tietenkin avustajansa, myös valtiosihteerinsä, ettei virkamiehet tee demokratian kaappausta. Meitä tarvitaan lisääkin, mutta eihän meidän tarvitse töistämme vastata kuin vaaliruhtinaallemme. Meidän substansimme on politiikan pelaaminen ilman suurempia pätevyysvaatimuksia. Hyvä niin!

"Saharan katu" olisi hirveä onnettomuus suomalisille, mutta meillekin politiikan apureillekin. Mistähän me sitten töitä saisimme? Ymmärtäkää hyvät ihmiset; me avustettavamme puolesta ideoidaan, valvotaan virkamiehiä ja ajetaan puoluhegemonian etuja. Tällä puoluetyöllä me olemme hankkineet kansakunnalle maailman parhaan ja onnellisimman kolkan maineen. Saahan se maksaakin, eiks olla systeemistä iloisia porukalla. Meillä apureilla ja "päällystakkivirkamiehillä" on tärkeä 24 h homma kansan parhaksi. Turhaa tällä palstalla meitä sysitään. Eläköön vahva puoluevalta ja menestystä uhkuva Suomi!

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Odota vaan. Ensin siirretään paperitehtaat, sitten telakat, konepajat...kyllä Kilpilahtikin vielä lahtipenkille pääsee. ;-)

hakki kirjoitti...

OrNot

Senkin rikollinen liero. ;-) Et antanut yhteiskunnalle mitään. Tulet vielä havaitsemaan, että Pyhä Byrokraattius - tiedäthän se Pietarin kaveri - on merkinnyt sinut alakertaan vietäväksi. Kun me muut pääsemme pilvenlonkalle harppua soittamaan ja kedolla kirmaamaan.

Toisaalta. Mitä sitä turhaan maksamaan jos ei veroja vaadita eikä saamista valvota?

hakki kirjoitti...

Vaaliruhtinaan renki

Muistaakseni te olitte se porukka, joka katsoi olevansa alipalkattu? Se, joka uhkaili mennä lakkoon? Se, jonka henkilökohtaisesti toivotin menemään lakkoon? Kuis kävi?

Kun työttömyys kohtaa, voitte aina ryhtyä yrittäjiksi, kuten vaaliruhtinaanne meitä muitakin maanittelee. Taivaan kiitos.

Vaaliruhtinaan renki kirjoitti...

Hakki!
Tietenkin olemme alipalkattuja ja sietäis palkkojamme tarkistaa! Eikä meitä vallanhännystelijöitä ja rengistä isännäksi aikanaan pyrkiviä ole kuin kourallinen - pari sataa eduskunnassa plusvaltioneuvostossa kolmisenkymmentä ministerien avustajaa ja valtiosihteeriä. Mistäs niitä päteviä saadaan näille "pätkäpalleille", kun palkkaus on kilpailukyvytön? Niinhän virkamiehetin pyyntöään perustelevat.

Meihin vastavalmistuneisiin ja muihin akateemisiin työttömiin on vaaliruhtinaiden nyt tyytyminen. Lakko olis paikallaan, mutta isäntämme pitävät sellaista rahvaanomaisena ja "työläisluokkaisena" puuhana. Ei kuullemma meille sovi! Täytyy siksi vaan odotella, että Niinistön kaltaiset niuhottajat antavat eduskunnassa suurpiirteisimmille poliitoille tilaa. Kyllä se siitä ratkeaa, lobbaamme sitkeästi ja yritämme uusia vaalien jälkeen muutoin lokoisat olomme. Uusi eduskunta on apureilleen armeliaampi ja korjaa palkkaustakin! Kannattakaa pyrkimyksiämme - solidaarisuus kuuluu palkkatyöläisen arvomaailmaan.

ToBe kirjoitti...

Vastaan kuin Kepun eduskuntaryhmän puheenjohtaja...koska sanktiot on niin pienet en viitsi maksaa.

hakki kirjoitti...

Vaaliruhtinaan renki

Vai vielä solidaarisuutta toivotte. Menkää lakkoon. Muussa tapauksessa MINÄ EN MAKSA liikkeen voittaessa, jäätte ilman maksullista työpaikkaa. Vielä on mahdollisuus 500 pv. työttömyyskorvaukseen. Hetken.

Hoi! Hoi! Kaikille tiedoksi noin 230 ensivaiheessa saneerattavaa löydetty.

ToBe kirjoitti...

Kun olen vallassa perustan ensimmäiseksi saneerausministeriön.Yksikkö saa palkkansa vain ja ainoastaan lakkauttamalla virkoja asap.Puhtaasti provikapohjalla toimiva tehokas iskujoukko verottajan entisen yritysjahtausmallin mukaisesti.
Sosiaalisessa mediassa saamme sitten päivittäin lukea uroteoista ja lakkautetuista turhista toimista.

Hakki.Onneksi olkoon.Kommenttien määrä viittaa oikeaan otsikkoon ja aihevalintaan.
Kuntakysymys on meidän kaikkien yhteinen.Kuntaministeri ei sitä ole huomannut.

hakki kirjoitti...

OrNot

Eikö meillä jo ole saneerausministeriö, ellei peräti kaksi? Molemmilla peräti kaksi ministeriä, kansliapäällikköt ja jumalaton esikunta? Tarkoitan luonnollisesti VVMää ja TEMmiä.

VVM

Valtiovarainministeriön johdossa on valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Hallinto- ja kuntaministeri on Tapani Tölli, jonka vastuualueelle kuuluu osa VM:n asioista. Ministereiden työnjaosta sovitaan hallitusta muodostettaessa.

Ministeriön ylin virkamies on valtiosihteeri kansliapäällikkönä Raimo Sailas. Hänen virkavaputensa aikana kansliapäällikön tehtäviä hoitaa alivaltiosihteeri Martti Hetemäki.

TEM

Työ- ja elinkeinoministeriön johto

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Työministeri Anni Sinnemäki
Kansliapäällikkö Erkki Virtanen


Valtiosihteeri Jari Heiniluoma (Pekkarinen)

Valtiosihteeri Katariina Poskiparta (Sinnemäki)

Kutta kumpikaan ei taida, saneerauksen osalta, elää provikapalkalla?

"Puhtaasti provikapohjalla toimiva tehokas iskujoukko verottajan entisen yritysjahtausmallin mukaisesti." Kannatan lämpimästi. Itse asiassa kaikissa ministeriöissä.

Hattrick kirjoitti...

Kaikille poliitikoille ja päättäjille oppikirjaksi:
Gerge Orwell - Eläinten vallankumous
http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4inten_vallankumous

Taustamusiikikkia soittaa:
Pink Floyd - Animals
http://fi.wikipedia.org/wiki/Animals_%28albumi%29

Eli mikään ei muutu, kuin hetkeksi, jos omia etuja muiden kustannuksella on hetkellisestikin saatavilla.

Koska poliitikko tai toisten asioita ja etuja ajava henkilö muuttuu oman edun tavoittelijaksi unohtaen muiden edun olevan myös oma etu?
http://liberaalit.fi/blogit/jarimetsala/2009/05/15/oman-edun-tavoittelu-ja-optimointi/

Toinen vaihtoehto poliitikoille ja päättäjille on taloudellisten etujen saamattomuus, jolloin ehkä, painotan ehkä, voidaan saavuttaa järkeviä päätöksiä päätöksenteossa.

Kukapa meistä ei haluaisi muutaman vuoden näennäistä työsarkaa hyvällä palkalla. Työn päätyttyä tulee hyvä eläke välittömästi tai hyvävelivirka jostain virastosta.

hakki kirjoitti...

Hattrick

Ilmeisesti olemme Pink Floydin ajasta siirtyneet itsekeskeisempään tapaan toimia? Läpi yhteiskunnan, miksei siis myös politiikassa? Nolla-summa-peli sääntöineen huolehtii siitä, ettei tässä asenneilmastossa win - win ole enää mahdollinen. I win - you loose on elämän tarkoitus, ei edes vain toiminnan päämäärä. Siihen asenneilmastoon ei oikein istu ajatus siitä, että muiden etu on myös oma etu. Muiden etu kun on itseltä pois.

Tätä megamuutoksen taustaa vasten koko edustuksellisen demokratian toteutuminen on utopiaa?

Vaaliruhtinaan renki kirjoitti...

Hattrik;
Sinähän se oivasti selvennät, miksi me kaikki "politrukit" olemme tarpeen. Mehän vahvistamme isäntiemme otetta omanedun tavoittelussa ja elämänsä maksattamisessa muilla - siinä nollasummapelissähän on olemassaolomme tarkoitus! Kansalle kuuluu muruset, joita pakostakin pöydältämme vehdatessamme varisee. Toivottavasti niitä kuitenkin putoaa rittävästi, ettei väki kyllästy äänestämään isäntiämme ja aikanaan minuakin. Joskus vaaliruhtinaan paikalle pyrimme mekin; vanhenevat ja raihaantuvat isäntämme aikanaan. Viisaimmat auttavat heitä putoamaan jo ensi vaaleissa ja tukevat I winn you loose -periaatteella. Näin sitä mennään ja keikutellaan kansan venettä ja siinä sivussa pyritään Kalifiksi Kalifin paikalle!

ToBe kirjoitti...

Hakki...nehän tekevät virkavirheen jos niiden piti saneerata.
Kuukausipalkalla ei jaksa ja kannata työtä tehdä ja optiot jäissä.Milläs saneeraat.
Jäljelle jää maailmanparannus.Sen meillä osaa ihan kaikki-jopa seisova presidentti.

hakki kirjoitti...

Vaaliruhtinaan renki

Johan minä arvasin. Isältä pojalle käy politrukkein tie. :-) Mutta näin on aina ollut, mutta ei välttämättä enää! Ainakaan kauan. Ei ainakaan tässä määrin?

"Mehän vahvistamme isäntiemme otetta omanedun tavoittelussa ja elämänsä maksattamisessa muilla - siinä nollasummapelissähän on olemassaolomme tarkoitus! Kansalle kuuluu muruset, joita pakostakin pöydältämme vehdatessamme varisee." Millä, ah millä vaalikarjan saisi tämän ymmärtämään?

hakki kirjoitti...

OrNot

Eiköhän meiltä lain muutos nopeasti saada hoidettua? Nopeastihan se vaalirahoitslakikin päätettiin.

Jos optioista ja saneerausbonuksista puhutaan, varsinkin. Onhan se tietysti vähän epäeettistä kun maksaa saneerauksesta niille, jotka koko sopan ovat saaneet aikaan. Mutta hätä ei lue lakia. Ainakin ovat parhaita asiantuntijoita saneeraamaan, kun tietävät, että purettava on kaikki sen minkä ovat rakentaneet.

Mutta muutetaan saneeraus toiminta jälkikäteen sitten rikolliseksi ja jäädytetään optiot. Mitä isot edellä... ;-)

Vaaliryhtinaan renki kirjoitti...

Hakki, siinähän se vaikeus onkin! Kansa purnaa eikä ymmärrä, mitä kaikkea hyvää politrukit ja muut demokratian kähmyt heidän puolestaan tekevät.

Valppaina alati me aherramme työssämme kaikissa valtakunnan saleissa ja kapakoissa yhteistä hyvää juonimassa. Onneksi aamuin illoin meistä pitävät kohtuullista huolta pikkupiiat ja kapakoiden tarjoilijat, joten raskaan työn jaksaa kestää. Humaanein keinoin johdamme isäntiämme päätöksiin ja lepytelemään äänestäjiä - yhdessä julistamme kansalle puhein kirjoituksin toivoa; huomenna on kaikki parhain päin, jos vaan jaksatte odottaa! Joskus kuitenkin toinenkin keino on tarpeen; luomme pelon ilmapiiriä ja ainoan vaihtoehdon tunnelmaa. Kreika, Irlannin jne. hulttioiden pelastamiseksi annettavat almut on tarpeen pankkien pelastamiseksi, mutta se valitettavasti vaatii kauhukuvia. Ellei Suomi suostu kansakunta sortuu eurolamaan ja talouden uusi tsumami vyöryy!

Mites näissä oloissa sitten hymysuin euromatkustelisimme ja kansalle kiitollisuutta vonkaisimme EU:n saleissa? Pitää tässä omaa suutakin ajatella, eikä aina pussinsuuta! Siis ainoahan vaihtoehto on - kansa maksaa ja itkee!

hakki kirjoitti...

Vaaliryhtinaan renki

"Siis ainoahan vaihtoehto on - kansa maksaa ja itkee!" Kansa saa valita haluamansa rengit. Ja isännät.

ToBe kirjoitti...

Tyhmä kansa on puolueiden etu ja varsinkin Keskustan, joka ei tarjoa edes omilleen muuta kuin kummallisen ajatuksen ainoasta puolueesta joka muka puolustaa koko suomea!
Äänestäjät kuljetellaan kirkonkyliin, joka onkin paljon tehokkaampaa kuin ruusujen jakaminen "Puotilan" ovilla demarien tyyliin.
Sääliksi kävi kun huomaa että ruusut jää käteen ja pitää hävittää lähiöpubiin.
Ne meni ne ruusut sitten Persuille.
Alkaa kyllästyttämään jo itseäni tämä valittaminen.Adrenaliinit jo hukattu ja epot laskettu hiihtäjien suoniin.
Mari Kiviniemi näyttää muuten todella väsyneeltä prinsessalta.Äkkiä se kävi.Muutama kuukausi sitten oli varaa suuttua kokovartalopuheista, mutta nyt ne puheet olis varmaan kivaa kuultavaa kun mediassa ei nähdä kuin silmäpussit ja nuukahdus.
Missä se prinssi luuraa joka herättää Marin henkiin?Kohta on kiire.

hakki kirjoitti...

OrNot

Kun tietää, että julkisen talouden keskeisin ongelma on kuntatalous, ei suinkaan sosiaali- ja terveydenhoito sinänsä, olisi parempi toivoa Marille hänen ja kepun ansaitsemaa Ruususen unta. Ajattele mikä perintö tuleville neljälle sukupolvelle! Ellei jäljelle jäävien porvaripuolueiden anneta jatkaa ideologiaansa hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta, rahaa riittää vaikka mihin. Tai veroja voidaan perustellusta syystä laskea.

Mutta aikakapseliin on pantava varoitus sadan vuoden kuluttua arkun läheisyydessä luuhaavasta, Mauri Pekkarisen tai Sirkka-Liisa Anttilan näköisestä epäilyttävästä kulkijasta, joka pitää päässään ravistunutta vihreää kruunua. Pidätettävä tavattaessa. Tyrmään ja ainoa avain Mariaanien Hautaan.

Lumehallitsemista miljoonilla ja miljardeilla kirjoitti...

Vaaliruhtinaan renki on valaissut "yläkerran rällssiä". Hallitsemisen ja politiikan siivellä elää melkoinen joukko vastuuttomia isokenkäisiä puolueensa palkitsemia veropiikissä!

Lukekaa ihmiset Hesarin pääkirjoitus tänään - politiikkaohjelmat miljoonaluokan lumehallitsemista. Tuloksia selitellään ja kehutaan tekijöidensä kynällä "luovuutta" osoittavin sanakääntein. Valtiontalouden tarkastusvirasto on homman täydeksi flopiksi osoittanut. Niin arvelee pääkirjoittajakin. Hommiin ja "yläkerran rälssiin" on istutettu politiikan kehäraakkeja, ent. ministerikin, elkettänsä odottamaan. On keksitty hallitusohjelmaan turhia hankkeita kun pitää saada töitä politiikan työttömille! Eikä sellainen ole vain tämän hallituksen metkuja.

Älkää ihmiset väsykö purnaamaan! Käyttäkää ääntänne vastustamaan turhaa hallintoa ja lumehallitsemista. Sitähän tämän hallituksen johdolla on korostetusti harrastettu; meillä nyt on avia, elyä, maakuntia ja virastojen yksityistämistä ja uusia bodeja. On keksitty virastoille uusia käsittämättömiä "liikenimiä", Trafia yms. Siinä hommassa on perustuslakikin taipunut - sitäkin saa nyt loukata "tilapäisesti ja vähän". Missä viipyy sivistysmaiden perustuslakituomioistuin?

Muistakaamme tämän keskustelun pääpointti! Siinä hällä väliä -touhussa se kuntarahoituksen kupla ja velkapiikki on suhmuroiden synnytetty! Se on sitä valtiontalouden kestävyysvajetta, josta vaalikeskustelijat nyt visusti vaikenevat. On lamalaskuja suurempi erä ja EK:n valtiontaloudessa sulateltava potti! Hallituspuolueet kiihkolla puolustavat kuntien hv -palveluja, vaikka tulevaisuuteen on rahoitusta siirretty yli 10 mrd:a. Lapsenlapsemmeko sen sitten aikanaan maksavat? Kelvoton ja vastuuton päättäjä menettelee näin!

ToBe kirjoitti...

Uutisia Kepulandiasta!
Päijänteellä on mitattu hälyttävän korkeita säteilyarvoja.Ne ylittävät kansakunnan kestokyvyn monituhatkertaisesti.
Aiemmat korkeimmat arvot olivat vain muutamia Pekkarisia, mutta nyt kymmeniä Maureja sisältävä lamaannuttava lataus yrittää pitää kansakuntaa pihdeissään.Jotkut haluavat levittää säteilyn vaalien avulla koko maata koskevaksi.
Tästä ei selviä edes persukalliota louhimalla, koska säteily läpäisee jopa suomenselän harjanteet ilmoittaa "hohtoturvakeskus".
Emme ole suojassa missään.Jopa helsingin töölöössä liikkuu vapaana säteilylle altistuneita Pekkarelleja Kepulandian kansalaisia.
Cafe Tin Tin tangossa jäi eräs kiinni tilatessaan Latteaa kahvia.Tarkkaavainen ravintoloitsija kutsui paikalle viranomaiset ja potilas jäi kiinni.Tartunnan saanut on saatu nyt karanteeniin.
Kysymys kuuluu voimmeko pitää henkilö/-öitä poisssa julkisuudesta vaalien yli ja siten pelastaa mitä vielä pelastettavissa on?
Kansalaisia kehoitetaan välttämään matkustelua pohjanmaalle ja varsinkin keskikepulandiaan korkeiden säteilykannatuslukujen vuoksi.Ylä Savossa on myös muutama korkea mittaustulos, mutta ne eivät ole kuitenkaan kuin yhden Kääriäisen tasoisia ja siten vielä täysin siedettäviä.
Toimitus seuraa tapahtumien edistymistä turvallisesti Pasilan komentokeskuksesta.
Ps.Erikseen on mainittava ettei Olvin oluesta ole löydetty muuta kuin entistä parempaa makua.Samaa hyvää oloa kuin olut tuottaa myös Olvin osakkeen arvonnousu. Kansalainen kiittää.

hakki kirjoitti...

Lumehallitsemista miljoonilla ja miljardeilla

Ihan hienoa, että Vaaliruhtinaan renki osoittaa nimimerkki "Lumehallitsemista miljoonilla ja miljardeilla" myös keskusteluun suomalaisesta puoluepoliittisesta vastuuttomuudesta rahojemme käytössä. Sen ympärillä käytävä keskustelu kun niin kovin mielellään vaietaan kuoliaaksi tässä maassa. Näin on tehty jo vuosia, vuosikymmeniä. Göbbelsin tiedotusopin konkreettisin ja kaunein toteutus Nyky-Euroopassa. Taatusti Kreikkakin jää kakkoseksi.

Kiinnittäisin huomiota myös tapaan jolla kommentin esittelemät vääristymät on toteutettu. Lähtökohtaisesti kyseessä on aluepolitiikka. Tai oikeammin uskoa ja vakaumusta siihen, että kaikkia asiat kyllä sen varjolla aikanaan ratkeavat. Vastaus kun aika pitkälti löytyy samaisen lehden, samaiselta pääkirjoitussivulta. Vieraskyniltä ja aiheena Tiedepolitiikkamme kaipaa pikaista päivitystä. (Ei suinkaan ainoa päivitystä vaativa varojentuhlausautomaatti.)

Vertaillessaan samanoloisten Euroopan maiden toimenpiteitä tiede- ja tutkimuspolitiikkaan 2000-luvulla, he toteavat Suomalaisen panostuksen poikkeavan olennaisesti verrokkien panostuksesta. Meillä rahat pantiin: "Suomessa taas on keskitytty enemmän rakenteiden ja hallinnon kehittämiseen." Lisäksi "Vertailumaiden investoinnit ovat olleet pitkäkestoisia ja konkreettisia. Suomessa on tehty suunnitelmia, mutta poliittiset päätökset puuttuvat."

Tulevat auttamatta mieleen Mauri Pekkarisen suhtautuminen tilaamansa kansainvälisen ryhmän raporttiin Suomalaisesta Tutkimus- ja innovaatiopolitiikasta. http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10385/kepulia-tutkimus-ja-innovaatiopolitiikkaa
Ja Maurin kiihkosta palkita soffa-tehtaita innovaatiotuilla.

Sinne ne rahamme menevät. Kankkulan kaivoon. Kepulandian hallintoon ja lisärakenteisiin. Palkaksi kavereille.

hakki kirjoitti...

OrNot

Kun kepusta ja sen tuhoisista politiikoista on kyse me kaupunkilaiset, ehkä epäuskossamme, käännämme asiat niin mielellämme leikin puolelle. Sen seuraukset näkyvät. Vielä vähemmän kuin laukoa sukkeluuksia "Timo Soini on pelle ja persut pellepuolue" meillä on varaa lyödä leikiksi Kepu. Jälkimmäinen on ulosmitannut talouttamme vuosikymmeniä. Muun muassa juuri kepuloinnin seurauksena persut kasvavat. He ovat vasta hajulla mahdollisuuksista.

ToBe kirjoitti...

Lisää moottorikelkkoja kiitos!
En osaa/pysty muuttamaan sellaisten ihmisten asenteita joille koko poliittinen toiminta on omien etujen ajamista ja puolustamista.
Meillä näyttää nyt olevan vain sellaisia puolueita tarjolla.SAK puolue SDP joka kaivaa poteroita omiensa puolustamiseen kaikisssa oloissa erilaisia lisäveroja keksimällä ja jo sovittujen purkamisella.
Persut joille mikään ei käy ja kaikki käy kunhan kotiin kolahtaa.Kepusta olet hakki jo tehnyt laajat luettelot joiden toistaminen olisi tuskallista.Ruotsalaiset puolustaa vain sitä kieltään.Kristilliset joitain Jeesuksen aikaisia arvojaan.Jäljelle jää businespulue Kokoomus joka on yhtä laaja kuin korkeakin aatteidensa kirjossa.Kokkareita voi arvioida vain tekojen kautta.Puheet nimittäin hajoaa niin laajalle ettei kellään muulla.Se ehkä sittenkin heidän paras puolensa.Olisihan se ollutkin aika outoa jos tämä Libyan sotahomma olisi hyväksytty meillä täydin yksimielisesti.Sasi edustaa siis demokratiaa sanomalla että väärin sammutettu.Mutta entäs sitten?Mitä se Kokoomus oikein on ajamassa?Siitä ei saa selvää Erkkikään ja Erkki sentään on hyvä kirjailija.
Unodin jo Vihreät koska en ymmärrä mitä he ajavat? Ei ainakaan työtä suomalaisille! Heidän suurin ideansa on antaa kaikille rahaa ilman vastiketta?Olenko väärässä.Romanian mustalaisten tukeminen nousee jo kakkostemaksi.Ovatkohan miettineet että yhden ryhmän auttaminen sortaa niitä toisia.Kaikki tänne pohjolaan, kyllä täällä autetaan.Muuaallaa pohjolassa pannana jo ovia kiinni.
TV1 populismidokumentti oli oiva osoitus asenteellisestä tiedonvälityksestä.Toimittajan näkemys oli epädemokraattinen kun hän tuomitsi omissa maissaan demokraattisesti valitut hallitukset väärin valituiksi.Toimittajan kannattaisi yrittää ymmärtää miksi kansat ääänestävät populisteja ennenkuin kertoo että se on väärin.Nyt nähty oli surullista propagandaa.
Olisko niin, että nämä populistit tekevät sitä mitä kansa haluaa? Onko se lähtökohtaisesti väärin demokratiassa?

hakki kirjoitti...

OrNot

"En osaa/pysty muuttamaan sellaisten ihmisten asenteita joille koko poliittinen toiminta on omien etujen ajamista ja puolustamista." Mutta on se niin iso kala, että yrittää täytyy.

Muistatko vielä mitä olit tekemässä silloin 1968, siinä mielenosoituksessa Tehtaankadun ja Ullankadun kulmassa, jossa emme tavanneet? Olisiko nyt, kun kyse on kuitenkin isänmaastamme, tarve edes yhtä suuri? Ja nyt riittää se, että istuu läppärin/tietsikan ääressä, kaukana kaupungin vaaroista.

Jonkun kai täytyy edes aloittaa muutoksen aikaansaaminen? Eihän tällaiseen sirkukseen saa lastenlapsiaan tuomita?

Lumehallitsemista miljoonilla ja miljardeilla kirjoitti...

OrNot, älä lannistu! Protestimieliala kumpuaa pienen ihmisen voimattomuudesta; poliitikot EK:ssa ja kunnissa näkevät vain vaalikauden ja työntävät hankalat asiat vuodesta toiseen eteenpäin, meidän aiheuttamat laskutkin! Poliittinen järjestelmämme on kriisissä - se ei kykene sopeuttamaan kansakunnan elämää realiteetteihin. Siksi tulevaisuuden ongelmista tietoisesti vaietaan ja haudataan näkyviltä. Ennen pitkää rassataan tääläkin yhteiskuntarauhaa ja "arabikatu" voi olla meidänkin ainoa mahdollisuus. Kun ei vaan veli veljeä vastaan käytäisi? Kaikki vastuulliset vanhemmat - liitytään yhteen ja vaaditaan politiikoilta veroina maksatettavaksi ainakin oman elämämme kustannukset. Niitä ei saa siirtää syntymättömille sukupolville!Samalla vaikutamme julkiseen "pöhöön" ja pienennämme politiikan osuutta taloudessa. Jaksakaa veljet ja sisaret ehdokkailtanne vaatia, kyselkää ainakin heidän rohkettaan tunnustaa tosiasiat ja toimia niiden puitteissa!