maanantai 7. maaliskuuta 2011

JOKU MUU Eduskuntaan 2011

Sattuneesta syystä.



  1. Yhtäkään puoluetta ei pidä äänestää protestina.

  2. Puolueen asettamaa ehdokasta äänestäminen on valinta, ei protesti millekään.

  3. Jokainen puolue toimii sen poliittisen järjestelmän puitteissa, jonka olemme antaneet syntyä.


Ovatko



  • Eroon eurosta

  • Eroon EUsta

  • Maahanmuuttajat muualle

  • Pakkoruotsi pois


maamme keskeisimmät pohteet? Vai olisivatko sittenkin asiaryhmä "Huonosti toimivan talouden syy, on huonosti toimiva demokratia."



  • Puolueiden ylivalta kansanedustajiin

  • Puolueiden rahoitus julkisin varoin

  • Perustuslakituomioistuimen puute


ja näiden seurauksena



  • yhteiskuntarakenteiden sementoiminen, ylläpitämään tehotonta ja tuloksetonta politbyrokratiaa, puolueiden intressin mukaisesti

  • hyvinvointivaltion muuttaminen pahoinvointivaltioksi

  • kansan selkeä jako kahtia "The Haves and the Havenots".

  • teollisuuden maastamuutto

  • työttömyys

  • köyhyyden kasvattaminen

  • kansalaisten syrjäytyminen


Omaa ehdokastani ei löydy puolueiden listoilta. Hän on JOKU MUU, siis taatusti hylättäväksi joutuva äänestyslippu. Ainoa todellinen protesti. Mutta, kuten ihan oikeatkin puolueet, hänkin tarvitsee vaalivoiton. Perusteita löytyy tältä blogilta lähes etsimättä. Tässä hyvä alku.


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21863/pian-keikkaa-kepulivaaka


 

4 kommenttia:

Miinusääni kirjoitti...

Olen usein miettinyt, eikö meillä voisi ihan virallisestikin
äänestää "protiv vseh" eli kaikkia vastaan.
Toinen vaihtoehto olisi miinusäänien antaminen. Uskoisin, että ainakin pari ministeriä nykyhallituksesta saisi sen verran miinusääniä, ettei niitä edes nollaisi millään.
En itsekään löydä täysin sopivaa ehdokasta mistään puolueesta, mutta arabimaiden kansannousujen innoittamana haluan vihdoinkin vapauttaa suomalaiset pakkoruotsista.
Se ei ratkaise kestävyysvajetta, mutta vapautta se lisää.
Ja vapauden tunne taas antaa pontta tehdä työtä isänmaan hyväksi--
sitä kai ne arabitkin omissa maissaan loppujen lopuksi haluavat..

hakki kirjoitti...

Miinusääni

Piti oikein tarkistaa mitä kieltä on "protiv vseh" ja venäjäähän se.

Hylättäväksi tietoisesti jätettävä ääni on eri asia kuin miinusääni tai ääni kaikkia vastaan tai jotain henkilöä vastaan tai äänestämättä jättäminen. Se voi olla vain ääni järjestelmää vastaan. Yritin jopa linkin avulla perustella, vaan en tainnut onnistua?

Minä kyllä löydän muutamankin sopivan edustajan, muutamastakin sinänsä sopivasta puolueesta, mutta se ei järjestelmää muuta. Ja kuitenkin, jos äänestäjän kannalta positiivista muutosta haemme on puolueiden ylivalta päätöksenteossa saatava murrettua. Ei siis valittujen kansanedustajien. Heidän itsenäistä päätöksentekoa pitää kannustaa. Nyt se ei ole mahdollista.

Yritän selventää vertauksella: Joukossa tyhmyys tiivistyy. Poliittisessa päätöksenteossa se tiivistyy vähintään kaksi kertaa. Ensin puolueen sisällä. Sitten puolueiden kesken. Kun yleensä kukaan ei kummassakaan vaiheessa anna osaamisen tai tosiasioiden juurikaan päätään vaivata, tyhmyys siis tiivistyy kahdesti. Mikä sitten tulee päätökseksi? ... Yhtä hyvään tulokseen päästäisi arpomalla, ehkä jopa parempaan. Siis kansalaisten ja kansakunnan kannalta.

En kannata ns. pakko-ruotsia. Kannatan vapaata valintaa, taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa. En kuitenkaan pidä sitä millään tasolla suomalaisten keskeisenä pohteena, tässä ja nyt. Kunhan nyt ensin selvitettäisi sen "kokonaiskustannus", niin tiedettäisi mistä arvoista puhutaan.

Hylättyjen äänien äänivyöry on vallankumous vallan siirtämiseksi puolueilta takaisin kansalle. JOKU MUU on siis samaa mitä arabit nyt tekevät. Ilman ruumiita, verta ja vainoja.

fundeeraaja kirjoitti...

Äläs nyt hakki, kaikkihan menee parempaan suuntaan. Kansanvalta puhkeaa kukkaan vaalien jälkeen. Muutos tulee kuin pyörremyrsky. PerSut tulee, oletko valmis. Se poika piikitteli Sinua ihan aiheetta. Korppikotkatko muka lentävät yksin, hygieniasyistä?

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Vaikka paremmaksi kaikki muuttuis, silti hyväksi ei milloinkaan? Valitan, en jaa optimismiasi. Syitä on monia. Tässä yksi.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109916-tyrmays-soinin-%E2%80%9Dhassulle%E2%80%9D-avaukselle-vanha-juttu

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109887-soinin-%E2%80%9Dministeri%E2%80%9D-karjala-takaisin

eivät jutut sinänsä, vaan mitä niiden taakse kätkeytyy.