lauantai 26. maaliskuuta 2011

Huomenna aamu on taas pimeämpi.

 


Jakajia löytyy yhteiskunnasta - siis puolueista - riittämiin, aina kun piikki on auki. Ja mikäs sen sulkisi? Vaan kuinka iso se piikki oikein on? Kai verotuksellakin joku katto löytyy?


Yritystoiminnan tarkoitus on luoda sitä lisäarvoa, jolla me kansalaiset kaikki elämme. Siis tuoda rahaa kansakuntaan. Suuri osa, ellei peräti suurin osa siitä kiertyy tavalla tai toisella verojen ja maksujen kautta valtiolle. Valtion taas pitäisi huolehtia siitä, että näin kerättyjä rahoja käytettäisi kansalaisten yleisten ja yhteisten asioitten hoitamiseen.


Elinkeinotoiminnan ja myös markkinoiden toimivuuden kannalta pitäisi lait laatia siten, että yritykset voivat kilpailla toistensa kanssa yksillä ja samoilla pelisäännöillä? Tähän näkemykseen yksittäisten yritysten, alojen tai alueiden tukeminen sopii huonosti sekä valtion että kuntien tehtäviin. 


Kun kansanedustajaehdokkaat perustelevat mitä heidän mielestään pitäisi tehdä he puhuvat niin ympäripyöreitä, ettei siitä ns. tavallinen tossunkuluttaja saa tolkkua. Voisi jopa väittää, että he puhuvat toisilleen, ainakin ne heistä, joilla on jo kokemusta valtiopäiviltä. Siis sikäli jos he puhuvat konkreettista asiaa eikä puppusanaa. Varovaisuus on luonnollisesti tarpeen, ettei ketään saa vastuuseen koskaan, eikä mistään. Mutta tietävätkö he edes suuruusluokkia asioista, joista niin "oppineesti" puhuvat?


Tämä tuli taas mieleeni tutustuessani aamun Hesariin. Artikkeli Kansalaiset leikkaisivat yritystukia herätti tietysti mielenkiintoni, raha kun on arvon mitta. Valitettavasi sivulla A6 oleva artikkeli ei ilmeisesti ole tarjolla netissä. Juttu kuitenkin päättyy näin:


"Keskusta toteaa työ- ja yrittäjyysohjelmassaan, että aluepolitiikkaa pitää tehostaa vahvistamalla yritystoiminnan edellytyksiä koko maassa ja suunnata tutkimus- ja kehitystukea pk-yrityksille.


Syntyi sekava kiista, kuinka paljon yritystukea oikein jaetaan. Pitääkö tukihetteikön hallintokulut laskea mukaan? Entä lainat? Selvisi, ettei kukaan oikeastaan tiedä kuinka paljon yritykset saavat julkista tukea, sillä iso osa rahoista tulee kunnilta." Siis niiltä kunnilta, joita valtio rahoittaa ja jotka sen ja kunnallisverojen lisäksi kasvattavat julkisen sektorin vajettamme noin 2 miljardiajoka vuosi.  (Lihavoinnit minun)


Pitäisikö tässä yhtyä lauluun: Vain valtiolla, vain kunnissa tällainen on mahdollista? Mitä sitä veisaamaan. Asiat varmaan voisi selvittää? Maa on täynnä yliopistoja, korkeakouluja, tutkimuslaitoksia, yksityisiä, julkisia, säätiöitten tai jopa puolueitten, joilla on moiseen tutkimiseen pätevyys. Ei uskoisi, että itsenäisiltä tutkijoilta kauankaan menisi, kun asia selvitettäisi perinpohjin. Annettakoon vaikka muutamalle joukolle sama tehtävä. Vaikkapa virallisen raportin, konsulttiselvityksen, väitöskijan, gradun tai minkä muun nimikkeen alle tahansa. Ja nykyiseen aikaan istuen, järjestetään siitä vaikka yhteiskunnallinen kilpailuformaatti telkkariin. Katsojakunta taattu. Sillä ei tiedon tarve yritystukiin lopu. Jos mielikuvitus poliitikoilta loppuu tässä muutama varteenotettava tutkimusaihe:



  • 336 kunnan ylläpitämisen kustannus verrattuna 40 - 50kuntaan.

  • Kaksikielisyyden ylläpitämisen kustannus .

  • Poliittisten puolueiden ylläpitämisen kustannus .

  • Nykytasoisen maahanmuuton kustannus .

  • Harmaan talouden kustannus .

  • Maatalouden kustannus .

  • Yritystukien kustannus .

  • Aluepolitiikan kustannus .

  • Yliraskaan korkeakouluverkoston kustannus  .

  •  


Tarvittaessa löytyy paljon muutakin selvitettävää. Ehkä tutkimusrahoitusta voitaisi siirtää puolueiden ikiomiin Thinktankkeihin nyt satsattava rahoitus? Kumpi ompi tärkeämpi, tietää minne nykyiset rahamme menevät, vai kuvitella mitä tulevaisuus mahdollisuus yksittäiselle puolueelle merkitsee?


Mutta päivä on huomenna sentään pidempi.

7 kommenttia:

ToBe kirjoitti...

Nautin joka rivistä.Masennukseni parani hetkessä.Kiitos näistä riveistä.
Kaikki tämä lauantai aamuna jolloin muut maleksivat marketeissa.Ollos huoleton-hakki valveil on.
Vetelit tuohon -ranskalaisilla pampuloilla taas kerran hienon listan johon ei vastauksia saa.
Voisin lisätä vaikkapa Nato vs. oma 100% puolustus.Nythän puolusvoimat näyttää olevan varsinkin Kepulle tai RKP:lle alue-/kielipolitiikan osa. Raikkaat ajatukset on meillä kielletty.
Maahanmuuton kustannuksista ei ole tietoa tai tai kehitysavun todellinen hyöty kohteelleen puuttuu kokonaan.
Onhan noita.Ei tämä nyt niin vaikeaa luulis olevan jos vain halutaan , muta kun ei haluta.
Jotkut jarruttaa kokopäivätyönä kuukausipalkalla.

ToBe kirjoitti...

Sanoin tuossa ruman sanan...Nato.
Meidän kannattaa mennä mukaan ennen Venäjää, koska sitten me tuskin sinne enää haluamme?

hakki kirjoitti...

OrNot

Mitä ihmettä minä marketeissa? Mitä kauempana saan olla, sitä tyytyväisempi olen. Pitäisiköhän oikein käydä kiittämässä poliitikkoja siitä, että niitä edelleen syntyy vain kauas?

Hienoja lisäyksiä.

Nato vs. oma 100% puolustus.
Kehitysavun todellinen hyöty kohteelleen

Ja jos oikein tiristäisit löytäisit varmaan sinäkin lisää sellaista mistä poliitikot eivät tiedä mitään, edes miljardien tarkkuudella.

Sitten kun Venäjä liittyy NATOon meidät on piiritetty ja voimme antautua. Siis jos he hyökkäävät. Ei muuten.

ToBe kirjoitti...

Me jäämme yksin tänne raukoille rajoille, koska me kuulemma haluamme niin.
Ruotsi ei liity, mutta menee mukaan liittymättä.Naton projekteissa heidän terävä pieni armeijansa saa hyvää treeniä.
Massa armeija jää tänne Suomeen suojaksi itää vastaan, joka on Natossa kumppani ja sisäpiiriläinen jo nyt.
Noista kululistoista tulee liian pitkät.Aloitetaan nyt vaikka niistä kunnista kun sen takaa löytyy jo riittävä säästö tähän hätään.
Pannaan Kepu vastuuseen jos sieltä ei tule säästöjä.Nyt homma on Kataisesta kiinni.Pitääkö puheet tosipaikan tullen vai pelottaako menettää muutama ääni maakunnassa?Omituista ettei järki kelpaa?Siksi toivon laajaa veronmaksulakkoa jos uussi hallitus ei tee johdonmukaisia säästöpäätöksiä.
Kaikki nousee ja jossain on säästettävä.Maailman elintarvikkeidne hinnat räjähtää käsiin.Energia nousee pilviin ja meillä on varaa pitää porukkaa turhissa viroissa muutaman tuhannen ihmisen yksiköissä.

hakki kirjoitti...

OrNot

"meillä on varaa pitää porukkaa turhissa viroissa muutaman tuhannen ihmisen yksiköissä." Muuten hyvin mutta näillä veroilla palkatun porukan määrä on oikeasti kertaa kymmenen. Ei siis tuhansia vaan kymmeniä tuhansia.

"Aloitetaan nyt vaikka niistä kunnista kun sen takaa löytyy jo riittävä säästö tähän hätään." Olet varmaan ymmärtänyt väärin? Sieltähän löytyy koko kupletin juoni. Laskepa kuinka moni niistä noin 335stä on kepulaisia.

ToBe kirjoitti...

Olen ymmärtänyt aivan oikein, mutta valitsen sanani tässä asiassa huolella.Ei ole pakko liitoksia, mutta kun emme maksa niidne nykymenoa se pakko sanakin maistuu paremmalta.

hakki kirjoitti...

OrNot

Sinä viekas Machiavelli. Aiot siis hakata jotkut henkihieveriin siten, että niiden on pakko etsiä jostain kumppani. Kovin satunnaiseksi vaan menee kuntaliitokset, varsinkin kun kahdesta - kolmesta kerjäläisestä ei välttämättä rikasta ja menestyvää tule tekemälläkään, vaikka sattuisivatkin naapureina köyhyyttään jakaa.