torstai 31. maaliskuuta 2011

Eduskuntavaalit ratkeavat kunnissa

ja niiden ja maan tilan tunnustamalla.


Näin vaalien alla, siis vaalien, jotka aivan ilmeisesti ratkaisevat jälleen tulevaisuutemme neljäksi seuraavaksi vuodeksi on aivan turha miettiä mitä NATO meistä tuumaa, tai Putin. Eikä silläkään ole taloudellisesti läheskään samaa merkitystä, jos keskitämme huomiomme väliaikaiseen tai pysyvään Euroopan vakausrahastoon kuin, jos harkitsemme mitä vaikutuksia valinnallamme on kuntatalouteen. Eikä silläkään mitä Elop Nokialle tekee, tai siellä saa aikaan.


Tätä hetkeä on jo kolme vuotta odotettu. Ja sinä aikana valtiolaivamme on ajelehtinut todellisena ajopuuna, johtomme omasta tahdosta. Kaiken huipuksi, kun siitä edellisestä pääministeristä päästiin nimitettiin hänen pikkusiskonsa toimitusministeriönä jakaneen haaksen keulakuvaksi.


Tässä pari linkkiä arvioistani Vanhasen hallituksen (mukaan lukien sen jatko-osan) toimia ja aikaansaannoksia viimeisen neljän vuoden aikana. Silloisenkin käsitykseni mukaan.


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10396/heikkoja-signaaleja


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9736/holmolaisten-hommaa


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10317/kuntia-kurittava-nakymaton-kasi


Eivät ne aikajärjestyksessä ole. Ja varmasti mieleen tulisi muutakin. Mutta puolueitten teoista on hyvä arvioida niitten arvomaailmaa. Silloin kun voi.

26 kommenttia:

hakki kirjoitti...

Kun ei artikkelia muuten voi julkaista, täytyy itse kommentoidakin. :-)

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Puolueitten saavutuksista merkittävintä voidaan kutsua vaikka Kansantaloutta lypsäväksi näkymättömäksi kädeksi (lypsäjäksi on kaikesta päätellen pestattu hindujen monikätinen jumalatarta Kali). Kaikki myönteiset päätökset tehdään äänestäjien kosiskelun takia.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Kyllä. Kali on kaikkien puolueiden palkkalistoilla meitä lypsämässä. Kalli lisäksi kepulla. Ihmekös, kun pöytä on sinne päin kallellaan?

hakki kirjoitti...

Kun niin sopivasti hollille osui, vielä yksi, oikein journalistin linkki. Talouselämän artikkeli Kunnat upottavat Suomen velkasuohon

http://www.talouselama.fi/uutiset/article602813.ece?s=k&wtm=talouselama/-31032011?s=k

" Julkisista menoista kaksi kolmannesta kulutetaan kunnissa. Valtaosa menoista on sälytetty kunnille valtion määräyksellä ja ne on lakisääteisinä pakko hoitaa. Sitä, miten kunta palvelunsa järjestää ei kuitenkaan kontrolloi oikein kukaan.

Lopputulos on surkea."

Mikä se etujärjestöpuolue olikaan nimeltään, jonka tahtipuikon mukaan kuntien taloutta pyöritetään?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Iltalehden mukaan Kepukin velkaantuu kovaa vauhtia (en voi antaa linkkiä, koska käytän 'äly'puhelinta). Nyt sitä ollaan ottamassa puoli miljoonaa lisää.

Ihmeen vaikeaa näkyy olevan vaalirahojen järkkääminen laillisesti maan suuurimmalle puolueelle, vaikkei jäsenistö ole persaukisimmasta päästä ja tukena on isoja yrityksiä ja osuuskuntia. Muuta eroa entiseen ei edes ole kuin se, että lahjoituksista täytyy ilmoittaa, jotta lehmänkauppoja olisi vaikeampi pitää salassa, mutta eipä näy pelkkä oman ehdokkaan valituksi tuleminen riittävän.
Sen sijaan muiden puolueiden varainkeruun leimaaminen rikolliseksi toiminnaksi on ollut niin aktiivista vaalirahoitusskandaalin alkamisen jälkeen, ettei kepulaisen selkärangan kunnosta ole jäänyt paljon epäselvyyttä. Netissä ja yleisönosastoilla mouhoaminen on halpaa lystiä, joten sitä kelpaa visukintunkin harrastaa.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Tiedät ehkä kokemuksesta, etteivät ns. suuret puolueet Suomessa konkurssiin mene, vaikka kuinka lainoja ottaisivat ja maksukyvyttömäksi joutuisivat? Viimeksi asian hoiti Jorma Korhonen ja KMSllään ja viime kädessä heti vaalien jälkeen (? tai oliko jo ennen) nostamalla puoluetuet tasoltaan ja liitämällä niihin aikoinaan suolaan lehdille menneet lehdistötuet. Ja jos ei sekään riitä kasataan joku uusi yleishyödyllinen paketti, laaditaan siitä laki ja siihen liittyvillä tuloilla joko tasapainotetaan puolueen talous tai rakennellaan uusia "nuorisosäätiöitä".

Mutta eihän kepulla ole selkärankaa! Joillain yksittäisillä kepuleilla, ehkä. Vaan tuskinpa sitäkään on toteen näytetty?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Poliittiset konkurssipesät on toki pelastettava tai muuten politiikka voi uudistua luonnollisella tavalla. Siitä ei hyväkaveriverkosto pitäisi ollenkaan.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Totta varmaan puhut. Vaan entäs veronmaksaja?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Nyt on kyllä pakko tunnustaa, etten muista puoluetukiuudistusta ollenkaan. Seuraan uutisia ja roikun luppoajalla paljon netissä, joten se ei missään tapauksessa ole päässyt menemään ohi, mutta näihin kupruihin turtuu. Ne ovat niin normaaleja, ettei niillä ole kummoistakaan huomioarvoa.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Se, mitä tarkoitan tapahtui vuonna 2007. 18 miljoonasta 36 miljoonaan. Uutta ootellaan aivan selvästi.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9917/ensimmainen-naula-turkoosihallituksen-arkkuun

ToBe kirjoitti...

Nämä ovat sofar kummalliset vaalit.Ehdokkaat puhuvat asioista joista kansa ei ymmärrä mitään.
Olemmeko siirtyneet lopullisesti uhkailu/pelottelupolitiikan aikaan.
On vain erilaisia pelkoja.Ääni väristen sanotaaan:"PORRRVARRIHALLITUS....KYLMÄÄ KYYTIÄ.....Natolla uhkailu puuttuu toistaiseksi.
Onko se varattu pressanvaaliin?Siellä EU misssä lippalakki ja Saksan pankkien laariin poijaat jne.
Yksikään asia ei kosketa kansalaista jolta puuttuu työ ja ainakin menettämisen uhka leijuu ilmassa.Nousseet energiaverotkin on kuin ohimennen heitettyjä asioita.Mistä ne yrittää riidellä kun ovat samaa mieltä muutaman prosentin eroilla erilaisiin veronkorotuksiin.Soini yrittää kaikkensa saada aikaan linjavaalin, mutta kun ihmiset eivät ymmärrä mitä hän kertoo jää jäljelle tyhjyys.Pelkkää huonoa viihdettä koko vaaalitentti.Ei noista voi valita ketään.On käsittämätöntä että meidän korkealaatuinen koululaitoksemme ei ole tuottanut tuon kummempia poliitikkoja.Väsyneet Katainen ja Kiviniemi ja päälle ruikuttava Urpilainen ovat parasta mitä meillä on? Ei ihme että yksi mies saa koko shown itselleen.Hän sentään osaa nauraa koko touhulle ja heittää löysiä tasaiseen tahtiin.Herkkä kohta taitaa olla siellä uskonnon puolella?Sillä tuskin on merkitystä vaikka Soini olisi hindu.Buddhalta hän näyttää kunnes avaa suunsa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Huonoa viihdettä ei ole yksinomaan vaalitentti. Huonoa viihdettä on koko politbyrokratiamme. Lisäksi huomattavasti kalliimpaa kuin mihin meillä olisi varaa. Tämän innalla kyllä pitäisi edes saada paremmat esiintyjät.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kävin töiden jälkeen kaupungilla ja siellä niitä viihdyttäjiä oli. Tarjosivat karkkia ja esitteitä. En tiedä ovatko he hintansa arvoisia, mutta ainakin romanikerjäläiset oli häädetty pois heidän tieltään. Poliisi saisi olla muulloinkin yhtä aktiivinen.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Antaisivat mieluummin romanian romaaneiden jatkaa kerjäämistään. Vähemmän heistä on meille haittaa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Totta, mutta silti kerjäläisien puuttuminen pistää silmään kun poliitikot ovat kerjäämässä ääniä. Kukaan ei edes puhu heidän vaikeuksistaan ja oikeuksistaan, vaikka muissa yhteyksissä heitä kyllä puolustetaan. Tuoksahtaa vahvasti kaksinaismoralismilta ja paskanpuhumiselta.

Siksi toisekseen romanimustalaisien auttaminen täällä on yhtä tyhjän kanssa. Järjestäytynyt rikollisuus on tuonut heidät tänne tienaamaan ja heidän ruodussa pitämiseensä panostetaan kuin minkä tahansa sijoituksen vaalimiseen.

Jos heidän asiansa pantaisiin kuntoon Romaniassa, niin rikollisien olisi vaikeampi värvätä heitä, mutta tähän saakka kaikki avustusohjelmat ovat menneet munilleen ja romanimafialla on taatusti ollut sormensa pelissä. Järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseen siellä pitäisi keskittyä, koska ruohonjuuriprojektit eivät johda mihinkään muuhun kuin avustusjärjestöjen lihomiseen.

Siksi ongelman ytimeen ei kai halutakaan kajota. Tokihan järjestöt pitävät huolen eduistaan siinä kuin muutkin mafiat.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Romanikerjäläisien auttaminen Suomessa on pelkkää bisnestä järjestöille. Heidät yritetään saada kuntien ja kaupunkien elätettäviksi, vaikka heillä ei ole siihen yhtään suurempaa oikeutta kuin muillakaan turisteilla, ja yllätys yllätys, kuntien ja kaupunkien ei haluta tekevän sitä itse vaan maksavan siitä järjestöille.

Järjestöjä taas on paljon, koska toiminta on pilkottu pieniksi osiksi ja sitä koordioivat kattojärjestöt. Yhteen järjestöön kuulumisesta ei nimittäin tienaa kummoisia summia, mutta kun kuuluu pariin kymmeneen niin pääsee jo kunnon liksoille. Työt voi luonnollisesti teettää ilmaiseksi hyväntahtoisilla hölmöillä, jolloin johtajille jää enemmän jaettavaa palkkioina ja edustuskuluina.

Skeme toimii luonnollisesti tehokkaammin jos järjestöt puhaltavat yhteen hiileen, eli tässä tapauksessa romanikerjäläisiin. Heihin voidaan keskittää esimerkiksi vapaan liikkuvuuden edistäminen, kodittomien majoittaminen ja köyhien auttaminen, ja koska ärsyttävien ja osittain rikollisienkin turistien hyysääminen kovalla tohinalla vaikka suomalaisiakin kodittomia ja köyhiä todistettavasti on olemassa, aiheuttaa närää valtaväestössä, saadaan kuvioon näppärästi myös rasismin vastustaminen.

Näin saadaan paitsi haalittua yhteiskunnan varoja monia eri kanavia pitkin samaan tarkoitukseen, myös enemmän mediahuomiota asialle kuin jos järjestöjen huomio olisi hajautettu eri kohteisiin, minkä avulla saadaan kupattua vieläkin enemmän yhteiskunnan varoja ja hyvällä tuurilla jostain löytyy syy lähettää hyväntahtoiset hölmöt kaduille ja ostareille keräyslippaiden kanssa.

Rasismin vastustaminen on järjestöille erityisen tuottoisa bisnes, joten koko kerjäläiskysymys yritetään muuttaa pahat rasistit vs. hyvät järjestöt -asetelmaksi. Kiitettävän moni toimittaja sympatiseeraakin järjestöjä ja ne pääsevät julistamaan omien etujensa mukaisia totuuksia ja tukemaan toisiaan melko äänekkäästi, joten jos naurat edes tahattomasti messinkistä ketjua kultaisena kauppaavalle paskantärkeälle romanipissikselle kuten minä toissa kesänä, olet rasisti ja uhka yhteiskunnalle ja sinun takiasi järjestöjen on saatava lisää rahaa ennen kuin Suomi muuttuu Natsi-Saksaksi. Sitä mieltä olevia järjestöjä nimittäin on paljon, vaikka niiden avainhenkilöiden joukko paljastuukin yllättävän pieneksi jos asiaa ryhtyy tonkimaan.

Punavihreät, anarkistit ja muut vasemman laidan ihmisoikeustaistelijat ovat aivan yhtä syvällä Maan Tavassa kuin muutkin poliitikot ja järjestöihmiset. Itse asiassa kepulaisillakin olisi paljon opittava heidän innovaatioistaan.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

"Punavihreät, anarkistit ja muut vasemman laidan ihmisoikeustaistelijat ovat aivan yhtä syvällä Maan Tavassa kuin muutkin poliitikot ja järjestöihmiset." Olen kanssasi varauksettomasti samaa mieltä. Pulmusia ei ole. Mutta sinähän se vasta salaliittoteorian kehitit. Uskotko siihen itsekään?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Ei se mikään teoria ole. Hyväntekeväisyys on psykopaateille sama kuin paska kärpäsille ja noin siinä sitten käy. Käsitykseni perustuu näistä järjestöistä saatavilla olevaan tietoon.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Huh, huh.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Jollet näe jossakin korruptiota niin et ole katsonut tarpeeksi tarkasti. Valitettavaa mutta totta.

Aina välillä joku rohkea tuo julki, että kehitysavusta noin kymmenesosa löytää kohteeseensa ja loput hupenee korruptioon, heimosotiin ja ties mihin. Jopa kehitysmaissa vaaditaan sen lakkauttamista, koska siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuitenkaan toimintaa ei koskaan edes yritetä järkeistää vaan sen sijaan vaaditaan aina vain lisää rahaa kehitysapuun. Siitä tietää, että monen oikeat suhteet omaavan tunarin suojatyöpaikka on kehitysavusta kiinni ja niitä pitäisi saada lisää yhtäläisen tyhjänpäiväisille kavereille jaettavaksi.

Lopetin verenluovuttaminen kun Punainen risti myi verivarastonsa ilman sen kummempia perusteita ulkomaille ja alkoi naukua varastojen tyhjyyttä, joka meidän luovuttajien olisi pitänyt korjata. Miljoonien hupenemien yhden ketkun liiveihin konsultinpalkkioiden nimissä vain vahvisti päätöstäni, kuten myös netissä kiertävät huhut muista varojen käyttöön liittyvistä epäselvyyksistä. Aivan varmasti terveydenhoitojärjestelmä voi järjestää verenluovutukset itsekin ja niin sen tulisikin tehdä. Huolehtikoon Punainen risti katastrofikeräyksistä, joiden tuotot tosin voivat mennä vallan muualle kuin kohteeseensa, koska nehän sen alaa ovat.

Kylmä fakta on, että melkein kaikki hyväntekeväisyys ja vähäosaisien auttaminen on nykyään samanlaista rahastusta kuin kaikenkarvaiset veteraanikeräykset, joista osa on muistosäätiöiden järjestämiä eli varat käytetään veteraanien muistelemiseen, eli käytännössä se mikä jää säätiön pyörittämisestä yli, investoidaan seuraavan keräyksen mainoskampanjaan. Veteraanit eivät näe niistä varoista senttiäkään, jolleivät satu kuulumaan muistosäätiöön.

Kirkko ja Pelastusarmeija lienevät luotettavimmat kanavat harjoittaa hyväntekeväisyyttä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Pyykkiä koneeseen sulloessa tuli mieleen pesuaineen valmistajien luotettavuus. Jauhepaketin kyljessä olevan annostuksen noudattaminenhan on varma tapa saada vaatteisiin pesuainejäämiä, koska firmat yllyttävät käyttämään sitä liikaa.

Yleisesti käytetty niksi on käyttää vähemmän pesujauhetta ja jättää pesukoneeseen tyhjää tilaa kämmenen leveyden verran. Se on kuitenkin aika huono ratkaisu, koska kone on taloudellisempaa sulloa täyteen ja jauheen määrän vähentäminen selvästikin auttaa tahroja säilymään vaatteissa.

Nestemäinen pesuaine taas on aika tyyristä ja sitä joutuu kantamaan kaupasta usein, koska pullot ovat kummallisen pieniä. Parin litran kanisteri olisi lähempänä normaalin kotitalouden tarpeita.

Itse olen ratkaissut ongelman näin: Panen noin suositellun määrän jauhetta kahteen pyykkipalloon ja lasken hanasta kuumaa vettä päälle. Jauhe liukenee aika hyvin ilman sekoittamistakin kun pyykkipallojen antaa seistä sen aikaa kun sulloo koneen täyteen pyykkiä. Pestyissä pyykeissä ole jälkeäkään pesujauheesta.

hakki kirjoitti...

"monen oikeat suhteet omaavan tunarin suojatyöpaikka on kehitysavusta kiinni ja niitä pitäisi saada lisää yhtäläisen tyhjänpäiväisille kavereille jaettavaksi." näin se on.

"Huolehtikoon Punainen risti katastrofikeräyksistä, joiden tuotot tosin voivat mennä vallan muualle kuin kohteeseensa, koska nehän sen alaa ovat." Soisin äärimmäisen suosiollisesti, että SPR yhteiskunnallistaisi tai yksityistäisi esimerkiksi Esperian. Sehän kasvaa kuin pullataikina ja alkaa muodostaa kohta uhan julkiselle SoTe-sektorillemme.

Olisiko aika vaihtaa nimimerkkiä? Satunnainen Niksipirkka ;-) saattaisi olla aika istuva. Kerron ohjeesi mammalle.

Palataan siis kuntiin. Siellä ne miljardimme häviävät. Siksi kaikkeen siihen, mitä kunnissa tapahtuu pitäisikin nostaa eduskuntavaalien keskustelun keskiöön. Ei Romanian romaneita eikä länsirannikon parempaa porukkaa. Ongelmamme on Kepulandiassa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Maakunnat ovat pohjaton kaivo, mutta kepulaiset ovat aika ikävystyttäviä jopa kähminnöissään. Pelkkä rötöstely, valehtelu ja tekopyhyys ilman veijarin oveluutta ei tuota muuta kuin tasapaksua tuhopolitiikkaa. Hyväntekeväisyys on ollut näistä se, joka on saanut minut sydämistymään varmimmin.

Toisaalta aluepolitiikka on ajamassa meidät perikatoon, joten keskustellaan kaikin mokomin enemmän siitä.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Tuhopolitiikkaahan se. Erityisesti niiden kannalta, joita kepu väittää puolustavansa. Torjuntavoittoja vain keräilee ja talkoita käynnistelee maakunnissa. Meidän kaikkien tappioksi.

ToBe kirjoitti...

Keskusta näyttää olevan täällä kivityksen kohteena.Olen samaa mieltä ja on syytäkin kivittää.
Mutta iso mutta! Ne muutamat Kepulaiset kontaktit joita olen elossani saanut ovat aivan eri mieltä.Uskon heidän vilpittömyytensä.He uskovat aivan aikuisten oikeasti asiaansa ja sana oikeudenmukaisuus on heille pyhä.Minä ymmärrän järjen ja oikeudenmukaisuuden aivan eri tavalla.Jos pääkaupunkiseutu jota veturiksi kutsutaan jakaa verorahaa maakuntiin kannattamattomiin puuhiin se on kuulemma vain oikeudenmukaista.On mahdotonta muuttaa uskoa muuksi.On täysin mahdotonta saada Kepulaisen päähän että ne oikeasti vähäosaisemmat asuvat nykyään kaupunkien lähiöissä.On mahdotonta saada Kepulaista ymmärtämään, että olisi Suomen etu saada nykyistä suurempi ja vetovoimaisempi pääkaupunkiseutu imemään osaajia jopa maailmalta tännepäin.
Stadi on edelleen liian snadi kilpailemaan edes Tukholman kanssa.
Pääministeri Vanhasen aikanaan esittämä malli pääkaupunkiseudulle paljasti Kepun linjan.Se osoitti ettei siellä pahaa kenellekään haluta, mutta ei edes ymmärretä mikä olisi hyvää.Kepu on Suomen kohtalonkysymys.

hakki kirjoitti...

OrNot

Kepun poistuminen hallituksesta on Suomen kohtalonkohtalonkysymys. Eikä vähiten heidän lahkolaislähtöisestä, jesuiittamaisesta uskonnostaan. Muuten olen kyllä mielihyvin samaa mieltä.