keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Akulla ei ole housuja - vieläkään

Me suomalaiset olemme aika usein herkkähipiäisiä sen suhteen, mitä meistä ulkomailla puhutaan ja ajatellaan. Ensimmäistä voidaan vaikka paltsamillein tai tv-aikana mitata. Jälkimmäistä paljon huonommin. Mutta tulkintamme juuri siitä, on usein meille äärimmäisen tärkeää. Jopa siihen määrään, että ulkoministeri nimitti oikein Brändityöryhmän miettimään mitä brändiä meidän Suomesta pitäisi vahvistaa.


Olemme saaneet positiivisiä elementtejä brändin rakentamiseen, yllättävää kyllä, suurin piirtein siihen asti kun Brändityöryhmä raporttinsa luovutti. Se aika taitaa nyt olla takana? Muistan jonkun joskus todenneet, että näin pieni maa tulee pääsääntöisesti maailmassa esille, vain silloin kun täältä tulevat uutiset ovat tavalla tai toisella negatiivisia. Nyt taitaa sitten olla niiden aika?


 


Öykkäri Suomi kääntää takkinsa


Palkkamurhat:  "Aivan käsittämätön tilanne Suomen laissa."


 Suomi jäi ilman kutsua - tässä Halosen outo selitys


17.4.2011 - Timo Soinilla pelotellaan Euroopassa


Bisnestä alasti - FT : "Melkein pakollista Suomessa"


Talsa - Nokian ex.johtaja: "Työ muuttunut säheltämiseksi"


 


Ja voisihan listaa jatkaa, mutta mitä turhaa?


Kynnys päästä ulkolaisten lehtien ja muun median sivuille on netin ja sosiaalinen median kasvun myötä madaltunut olennaisesti. Vain kielen taakse voimme vielä piiloutua. Mutta pienenemäsä on sekin mahdollisuus kaiken maailman käännöskoneiden myötä.


Onko noilla jo tuhottu työryhmän mahdollinen tulos? Vai pitääkö vielä ottaa vaalitulos mukaan?


 

4 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Jos on öykkäröintiä kieltäytyä antamasta vakuudetonta lainaa persaukisille maille niin ollaan sitten kaikin mokomin öykkäreitä. Järjen käyttöä on turha hävetä.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija


Ja milläköhän moinen estetään jos muu Eurooppa ei parempaa vaihtoehtoa löydä ja sitä vaatii? Jopa Soini, joka pienemmissäkin paineissa takkinsa hetkessä kääntää, ilmaisee käytännössä sen kääntävänsä jos vain hallitukseen pääsee.

"Järjen käyttöä on turha hävetä." Olen kansasi samaa mieltä. Siksi kannattaakin miettiä kuka ehdokkaista ei voi vaalien jälkeen lupauksistaan luopua.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Puoluejohtaja, joka ei ole valmis kääntämään takkiaan ministerin pestiä vastaan, ei ole tätä päivää. Kirjoitin kommenttini idealistiselta mutupohjalta.

Persujen äänestäminen kannatta kyllä sikäli, että heitä pelätään konsensuspuolueissa ja heidän kannatuksensa kasvu muistuttaa ettei kansa siedä ihan mitä tahansa, mutta tuskinpa he paljon mitään muuttamaan onnistuvat.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

"Puoluejohtaja, joka ei ole valmis kääntämään takkiaan ministerin pestiä vastaan, ei ole tätä päivää." Veit sanat suorastaan huuliltani.

Siis yhdenkään puoluejohtajan sanaan ei pidä luottaa. Ei siis puolueitten, eikä niiden johtoa edustavaan ehdokkaaseenkaan.

Mistä me siis äänestämme?