Nalle Wahlroos potee Münchausenin oireyhtymää

Nallen kolme pointtia Suomen pelastamiseksi ovat: "Vähemmän valtaa ammattijärjestöille, pienemmät minimipalkat ja perustulo." Varmaan kuulijat Suomen Liikemiesyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa hurrasivat liikuttuneena tälle viisaudelle? Vaan tarkastellaanpa vähän tarkemmin.

Vasta sovittuna on tämän hallituksen mestariteos, Kiky-sopimus, jota ensin yhteiskuntasopimuksen nimellä 3 - 5 kertaa ilman tulosta yritettiin. Näin ulkopuolisen silmin sen keskeisimmätkään elementit eivät kylläkään meidän kilpailukyvyn pohteita ratkaise. Kuitenkin hallitus ja muut elinkeinoelämän etujärjestöt päätyivät sen tekemään. Ja kun sopimus syntyy, se syntyy vain jos kumpikin osapuoli on sen hyväksynyt. Hallitus siis myös?

Itse asiassa hallitus sai kuulemma kaiken sen mitä se halusi. Eihän tuo paljoa ollut, mutta saivat mitä kauan vaativat. Siis nuo muut elinkeinoelämän etujärjestöt hyväksyivät kaiken mitä hallitus vaati. Ei tämä ainakaan osoita, että ammattijärjestöillä liikaa valtaa olisi? Voisiko olla niin, että pohde ei suinkaan ole ammattijärjestöjen liian suuri valta, vaan poliittisten etujärjestöjen, siis puolueita edustavien poliitikkojen uskalluksen puute ja kyvyttömyys käyttää omaansa? Valtaa perustuslaki aivan riittävästi kyllä antaa, sekä eduskunnalle että hallitukselle.

Nuo kaksi jälkimmäistä pointtia kannattaa tässä tarkastelussa varmasti liittää yhteen; pienemmät minimipalkat ja perustulo. Lähtökohtana on siis, että minimipalkkoja tulee pienentää ja se tehdään luomalla perustulo. Täytyyhän työntekijöiden pystyä palkallaan itsensä elättämään. Lopputuloksena sitten kilpailukykyinen Suomi?

Toisella tavalla ilmaistuna, jo nyt kovasti kriittisen tarkastelun kohteena olevat yritystuet tulee laajentaa koskemaan yrityksiä? Sillä Nallen tavalla tarkastellen perustulo on ensisijaisesti yritystukea. Perustulo kohdistuu luonnollisesti työntekijöihin, jotta saavutetaan kilpailukykyä, myyntiä, yritysten tulosta ja sitä kautta viime kädessä kasvatetaan omistajien voittoja? 

Lisäksi perustulo rahoitetaan verovaroista. Mikä mahtaa olla tuloperusteisten verotulojen kehitys, kun palkkakustannukset vähenevät? Eikä alvia voi nykyisestä enää kovasti kasvattaa. Ei liioin ylinopeussakkoja. Ja veropohjan muunlainen laajentaminen vaatii jo aikamoista luovuutta ja kansalaisten maksukykyä. Seuraavaksi varmasti kasvatetaan perustuloa lisää? Minimipalkan nostosta on tälle tielle lähdettyä turha unta nähdä. 

Meillä nyt toteutettavalla sisäiselle devalvaatiolle  ja kaiken maailman kilpailukykysopimuksille on hyviä vaihtoehtoja. Perinteinen devalvaatio ja julkisen sektorin kulujen mitoittaminen kilpailukyvyn vaatimusten mukaiseksi niistä kaksi. Perinteinen devalvaatio maksattaa kustannuskilpailukyvyttömyytemme kaikilla kansalaisilla ja toimijoilla edes jossain määrin tasapuolisesti. Julkisen sektorin saneeraus leikkaa sieltä, mistä ongelmamme suurelta osin johtuvat. 

Edellinen vaatii eroa EMUsta (ei EUsta), joka taitaa olla edessä joka tapauksessa. Jälkimmäinen on hoidettavissa lopettamalla 1800-luvun olosuhteisiin pohjautuva kunnallinen itsehallinto ja korvaamalla se maakunnallisella itsehallinnolla, suunta johon tarpeelliseksi havaittu SoTe uudistus joka tapauksessa jo ohjaa. Maakunnat päättäkööt mitä alueellaan oleville kunnille tehdään. 

Oikea ratkaisu ei ainakaan ole nykyinen; poistaa kunnilta olennaisin osa niiden tehtävistä ja vastuista niiden kustannusrasite säilyttäen ja perustaa hallintoon yksi ylimääräinen porras julkisen sektorin kustannuksia kasvattamaan. Oikeudenmukaisten tai edes järkevien leikkausten toteuttaminen tarkoituksenmukaisesti hallinnollisella päätöksellä on utopiaa.

Mutta taitaa olla niin, että Münchausenin oireyhtymää sairastavat Nalle lisäksi puolueet ja muut etujärjestöt. Kauankohan ne jaksavat itseään tukasta kuiville vetäen yrittää?

PS.

Muutamia tarkennuksia - lähinnä esimerkkejä konkretian lisäämiseksi - olen tehnyt 15.9. klo 9.53.

Mitä haluat: Die Fahne hoch, die Reihen fest geschlossen vai Sä suuri ja mahtava...?

Tällä hetkellä, täältä Andalusian auringosta maailma näyttää niin ihanan seesteiseltä. 

Espanjan poliittinen järjestelmä alkaa olla umpikujassa. Brexit venyy ja paukkuu, tokko faktisesti koskaan edes toteutuu. Merkel saa turpiinsa osavaltio-äänestyksessä. Putler käy hyvästelemässä ssielunveljensä, Uzbekistanin ex-diktaattorin Karimovin Tashkentissa. Yhdysvalloissa demokratia alkaa yhä enemmän vajota massojen lynkkausmielialan armoille. Kumpikin osapuoli keskitty demonisoimaan vastapuolensa. Filippiineillä presidentti kutsuu USAn presidenttiä huoran penikaksi ja kertoo, että maansa ei ole USAn sätkynukke. So what? sanoisi varmaan Lipponen?

Meidän blogaajien on tyytyminen uutisotsikoiden murusiin. Hesarin otsikko kertoi: "Eduskunnan vallan rapautuminen vaivaa kansanedustajia , Lakiesityksissä ja budjetissa valta on liukunut hallitukselle, eikä eduskunta pysty juuri tekemään muutoksia esityksiin."

Kun asiasta olen aiemminkin muutaman kommentin esittänyt, päätin jälleen yrittää:

"On revision aika.

Eduskunnan, siis parlamentaariseksi väitetyn suomalaisen kansanedustusjärjestelmän keskeisin ongelma on sen puolue- ja ryhmälähtöisyys. Ne sinänsä olisi helppo korjata. Teknisesti. Mutta kun muutoksista päättävät ovat nuo kirjoituksessa mainitut 20 (asia ei muutu olipa heitä nyt sitten vaikka 10 tai 100) on turha kuvitella että he vapaaehtoisesti ja "taistelutta" omasta vallastaan luopuisivat.

Valitettavaa on tietysti myös havaita, että niiden loppujen 180 (tai 190 - 100 muun) lisäksi näitä ylivertaisia pelureita on muuallakin kuin kansanedustajina puolueitaan edustamassa. Itse puolueissa ja muissa etujärjestöissä, erityisesti työmarkkinajärjestöissä ja julkishallinnossa niitä istuu vähintään toinen mokoma. Yhdessä ne muodostavat sen harvainvallan jolla meillä hallitaan.

Tässä porukassa on vielä se keskeinen heikkous, että sitä ei välttämättä mikään demokratia ole valtaa ole edes nostanut. Eikä välttämättä kukaan edes pysty kiistatta kaikkia nimeämään. Kun sitten kuorrutus vielä päälle pannaan ja maan taloudellinen eliitti mukaan lasketaan, onkin hallinto-oligarkian koko kuva selvä.

Kaikissa yhteisöissä, myös demokratioissa aika johtaa vallan keskittymiseen. Aina. Se, että meillä kansanedustuslaitos on de facto muodostunut puolueiden edustuslaitokseksi ei ole millään lailla poikkeuksellista. Rapauttavaa yhtä kaikki. Kun edustuksellinen kansanedustus ei kansalaisia tarvitse muuhun kuin vaaliuurnat silloin tällöin täyttämään, on korjauskeinotkin kohdistettava tapoihin, joilla puolueiden ja eduskuntaryhmien valtaa mestaroida kansanedustajia rajoitetaan. Sekin on jopa helppoa. Teknisesti.

Aletaan noudattaa perustuslain 29§ määräystä kansanedustajan riippumattomuudesta, sanktioidaan sen rikkominen. Kielletään puolueiden toiminnan rahoittaminen julkisilla varoilla. Malli demokratian kannalta välttämättömien puolueiden kannalta on olemassa, se toimii ja on käytännössä korruptio-vapaa."

Voisin kuvitella, että valtakunnan päämedia olisi kiinnostunut kaikista kommenteista, näkökulmista ja kritiikistä, joilla keskustelua kanakunnan tulevaisuudella tärkeästä - tässä tapauksessa jopa keskeisestä - kysymyksestä saataisi vauhditettua. Ilmeistähän on, että ns. länsimainen demokratia on kriisissä? Niin myös meillä.

Lähetin kommenttini noin klo 12.30 Suomen aikaan. Nyt, noin puolen yön aikaan kommenttia ei edelleenkään näy. Eikä näy yhtään sen useampia kommentteja kuin kirjoittaessani omaani. Siihen varmaan on syynsä. Vaan mitkä? 

Nykyisen kaltaisella neljännellä valtiomahdilla, demokratian olennaisella osalla, ei enää ole annettavaa. Sen vahtikoirilta on turha odottaa muuta, kuin ääriryhmien kantojen kärjistymistä, yhteiskunnallista vastakkainasettelun lisääntymistä ja uutta Messiasta. Samasta putkesta kuin aikoinaan Il Duce, Stalin, Hitler, Franco ja niin monet muut ilmoille iloksemme putkahtivat.

Parlamentaarisen demokratian pohjanoteeraus: Työllistämisvastuu siirretty kolmikantaan

Ei ole yrittäjästä ja DIstä kansakunnan johtajaksi, puhumattakaan sen pelastajaksi. Tätä maata ei enää johdeta kenenkään toimesta. Ja taudin kuvasta päätellen ei edes keidenkään toimesta. Ajopuu on koskeen laskettu. On kerrankin helppo yhtyä julkimon mielipiteeseen:  Budjetti ja hallituksen henkinen konkurssi.

Se mistä tuo - ah niin tärkeäksi hypetetty - Kiky-sopimus - vai pitäisikö sittenkin puhua yhteiskuntasopimuksesta - ja nyt siis myös hallituksen budjettiesitys kertoo, on vastuuttomuus. Suomen parlamentaarisen demokratian de facto konkurssijulistuksesta. Mistä lähtien kolmikanta on ollut kykenevä luomaan uutta kansallista lisäarvoa tuovaa markkinaehtoista työtä? 

Vastuuttomuus avaa tien kansalaisten ääriliikkeille. Nykyisen yltiö-itsekeskeisen nationalismin ilmapiirissä suunta vie oikealle. "Fasismi on Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike. Sitä on perinteisesti nähty osana äärioikeistoa. Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi yhdistyi korporatistiseen järjestelmään, joka nähtiin kolmantena tienä sosialismin ja kapitalismin välillä."  Tie on selvästi viitoitettu. Enää puuttuu Il Duce.

Kun yksi diplumaatti insinööri laatii prosessikaavioita ja esittelee kakkaroita, toinen istuu puiston penkillä. Neljättä vuotta työttömänä. Monen vertaisensa tavoin. Mutta voin kokemuksesta kertoa, että ei kolmikannasta, eikä liioin julkishallinnosta apua löydy. Sieltä löytyy vain myötätuntoa ja pakkovaltaa. Lupauksia paremmasta huomisesta. 

Itsestä ja yksilöistä se löytyy, jos on löytyäkseen. Omista kokemuksistani olen kirjoittanutkin. Jotain tarttis varmaan tehdä, ennen kuin historia oikein tosissaan toistaa itseään?

KiKy-kohelluksen vakavin seuraus

En ole montaa henkilöä tavannut, joka edes uskoisi paljon hypetetyn Kiky-sopimuksen siunauksellisuuteen Suomen kilpailukyvyn pelastajana. Kun tarve on kirveille, sahoille ja sorkkaraudoille, ei hiekkapapereilla oikeasti ole hyödyllistä käyttöä. Eikä varsinkaan jos edellä mainittuja ei edes käytetä.

Armaat poliittiset päätöksentekijämme seisovat varmasti vaikka päällään television edessä Kultarannassa, Smolnassa ja missä muualla tahansa vakuuttamassa kansalaisia, että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja talouden käänne parempaan on odotettavissa ihan heti, ensi vuonna. Vaikkapa sitten vuonna 2021. Tätä on nyt jatkunut vuodesta 2007. Inhottavinta on tulla huijatuksi vuodesta toiseen. Jatkuvasti.

Voisiko todella olla niin, että VVMn johto, kansalliset ekonomian päivystävät dosentit ja puolueiden TinkTänkit ja poliittiset valtiosihteerit, ministerien erikoisavustajat ja päälle päätteeksi vielä muitten etujärjestöjen vastuulliset taloustietäjät eivät vain ymmärrä missä mennään? Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että omaa positiivista "brändiä" ei haluta vaarantaa kuvaamalla todellisuus sellaisena kuin se on? Onko tämäkin yksi suomettumisen seurauksia?

En aio tässä toistaa käsitystäni, että kilpailukykymme on täysin meidän itsemme ratkaistavissa. Itsehän me hallintomallimme määräämme. Omat yrityksemme tuottavat tavaroita, joilla tuonnit rahoitetaan. Ei niitä EU säädä. Eikä kukaan muukaan. Mutta herättäisin kyllä kysymyksen siitä mitä tapahtuu, kun kansakunta jossain vaiheessa havahtuu siihen, että heitä in tietoisesti ja tarkoituksella kusetettu jo vuosia? Päätellen netin keskustelupalstoilta sillä tiellä ollaan jo pitkällä.

Silloin eivät rationaaliset argumentit sen paremmin kuin toimetkaan mitään merkitse.

Kaikella on aikansa

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Kun hyvin suunnitellaan rakenteet kestävät. Käytössä kuitenkin havaitaan aina kohtia, joita tulee ajan myötä vahvistaa, tukea tai peräti korjata, jotta rakennelma turvallisena ja toimivana voi jatkaa. Jo yksin ajan kuluminen ruostuttaa.

Kestävä rakennelma sisältää taatusti aina myös kohtia joissa voi keventää, ohentaa, oikoa ilman, että rakennelma rojahtaa. Mutta jos vuodesta toiseen vain kevennetään, ohennetaan, oiotaan vääristä kohdista tai peräti liikaa, itse rakennelma muuttuu epävakaaksi ja viimeisessä vaiheessa rojahtaa korjaamattomaksi jäteläjäksi.

Olemme korjanneet ja kehittäneet rakennelmaamme - järjestelmäämme - noin 90 vuotta. Viimeiset vuodet olemme keskittyneet keventämiseen, ohentamiseen ja oikomiseen.

Sekä rakentamiseen että kehittämiseen ja viime vaiheessa myös tuohon keventämiseen, ohentamiseen ja oikomiseen ovat osallistuneet kaikki. Ja jokainen on varma, että jos ongelmia on, ne ovat jonkun muun ongelmia.

Kaikki keskittyvät valvomaan vain omia etujaan. Kun kaikki katsovat yksityiskohtia, kukaan ei huolehdi kokonaisuudesta.

Nyt alkaa kuitenkin olla varmaa, että rakennelma jo huojuu tekemiemme muutosten painosta ja paineista. Juustohöylä tappaa. Eivätkä paineet ole vähenemmässä. Päin vastoin.

Jossain vaiheessa, mieluiten ennen kuin nykyinen rakennelmamme lopullisesti hajoaa, meidän on luotava uusi.

Kannattaa muistaa se kamelin selän katkaisija. Se voi olla mitättömän pieni itse aiheutettu lisäkuorma tai ulkoa tuotettu rasite. Kumpiakin on tässä ajassa tarjolla yllin kyllin.

Meistä itsestämme riippuu toimimmeko vai haluammeko toimia vasta itkun jälkeen?