tiistai 27. marraskuuta 2007

Ratkaisun päivä




27.11.2007 7.00 | hakki47 | Digi, Media, Asiakaspalvelu ja viestintä, Farssi

Tänään YLE:n hallintoneuvosto tekee kuulemma päätöksen mistä säästetään seuraavaksi. Nyt lahtipenkillä ovat kuulemma YLE Extra, Radio X3M ja RadioPeili. Vanha viisaus osoittaa jälleen voimansa: No money, no honey, no funny.

Jos samalla kuopataan digi-aikakin, sen parempi. Mutta tuskin sentään.

Tämäkään asia ei minulle varsinaisesti kuulu paitsi, että muutaman viime kuukauden aikana olen palannut radionkuuntelijaksi. Tosin ainoa ohjelma jota kuuntelen on RadioPeili. Myönnän, että makuni on varsin yksipuolinen. Mutta vaikka kuuluin aikoinaan yksityisen radiotoiminnan kannattajien valtavirtaan, en jaksa enää kuunnella joka tuutista pursuavaa, jatkuvaa nuorisomusiikkia ja dj-mössöä. Sen tyhmistävä vaikutus riittää. Ja lyhyeksi taisi jäädä RadioPeilistä saamani ilo, jota jatkuvat uusinnat jo himmensivät.

Jos hallintoneuvosto (ilmeisesti edelleen poliitikoista koostuva) haluaisi tehdä edes jotain rakentavaa suuren (?) palkkansa eteen se vaihtaisi epäonnistuneen johdon ja lopettaisi itsensä. Säästämisen “strategia” ei markkinoilla toimivassa julkisrahoitteisessa palveluyrityksessä johda muualle kuin historian roskatunkiolle.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuka haluaa haistaa kyrpää no ja perse reikääni?

Anonyymi kirjoitti...

Ei kukaan halua tehdä sitä paitsi jos tykkää sinusta ja lopeta nyt nämä vittuilu vaikka kommentti on jo vanha ja jos hakki47 on luvun 47 mukaan syntynyt 1947 niin on raukkamaista pilata hänen blogeja kun tuskin noin vanha ukko jaksaa/viitsii enään nostaa juttua tästäkään vanhasta asiasta häpeä!

Anonyymi kirjoitti...

Niin lopettakaa se vittuilu