keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kannattamatonta




14.11.2007 15.50 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Talous, Ihminen

Keskeinen savupiipputeollisuutemme näyttää olevan henkitoreissaan. Yksi toisensa jälkeen yhtiöt ilmoittavat leikkauksista, irtisanomisista, tuotantolaitosten lopettamisista, sulkemisista. Oletan, että kyse ei ole pelkästä “devalvaatio demonstraatiosta”. Niinhän metsäteollisuus ja suomalainen yhteiskunta korjasi kilpailutilanteensa ennen Euro aikaa. Syklikin on aika lähellä oikeaa.

Kymmenisen vuotta olemme olleet tietoisia siitä, että ainakaan kansallisella päätöksellä devalvaatio ei enää ole käytettävissä oleva vaihtoehto. Eikä yksikään suuri Euro-maa ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan niin yksipuolisen riippuvainen metsäteollisuudesta kuin Suomi. Oletan metsäteollisuuden tehneen voitavansa. Tekikö muu osa yhteiskunnasta omansa? Päätellen tämän tulosopimuskierroksen tapahtumista, sitä sopii epäillä.

Pääoman, raaka-aineen, energian, työn ja logistiikan hinta. Siinä kai ne metsäteollisuuden keskeisimmät kustannustekijät ovat? Mihinkä niistä voimme itse vaikuttaa? Olemmeko kansallisella tasolla tehneet voitavamme? Voisimme varmaan vieläkin tehdä jotain, jos haluaisimme? Haluaisimmeko? Vai annammeko asian vain olla? Kuten aina aiemminkin kun kansallisella päätöksenteolla olemme antaneet yhden jos toisenkin toimialan kuolla luonnollisen kuoleman. Menköön metsäteollisuuskin.

Ei metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä maailmalla loppunut ole. Kalikat, paperit, vanerit ja pahvit tekevät maailmalla edelleen kauppansa. Kyse on hinnasta.

PS.

Maassamme on vain kaksi raaka-ainetta. Puita ja päitä. Jos valita täytyy niin lopetaan toki mieluummin puiden käyttäminen.

PPS. Eikä tästäkään haittaakaan ole: http://www.kemijarvenmassa.fi/

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu saatanan perse ei muuta ei millään pahalla vitutti kun kiroilin ei toki muiden sivuilla saisi puhua täyttä paskaa siitä huolimatta sori