keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Vanhanen pääsi sairaalasta




21.11.2007 16.43 | hakki47 | Politiikka

Helsingin Sanomat, Muut lehdet palsta, 21.11.2007

Aamulehti: Korotukset eivät päätä huimaa…

Länsi-Savo: Vaatimukset koskivat käytännössä ainoastaan rahaa.

Demari: Tehy lähti hakemaan selvästi muita kunta-alan ryhmiä suurempia korotuksia ja myös sai ne. Niin tosin kävi jo edellisenkin hallituksen aikaan.

Keskisuomalainen: Naisten hyväntahtoisuutta ja sosiaalista mieltä on käytetty hyväksi. Tehyn ottelu päättää tämän.

Ilkka: Tehy on antanut esimerkin uudelle, rajummalle julkisen sektorin edunvalvonnalle.

Turun Sanomat: Koulutuspalkkaerästä puhuminen huvitti aikanaan SAK:n tuponeuvottelijoita. Nyt hymy lienee hyytynyt.

Karjalainen: Luultavasti julkisten alojen korotukset ovat korkeampia kun globaalien teollisten alojen, sillä kilpailu työn hinnasta on teollisuudessa kovaa mutta vähäistä julkisissa palveluissa.

Satakunnan kansa: Toisaalta on muistettava, että lisätulot poikivat myös kunnille ja valtiolle verotuloina lisäeuroja.

Taloussanomat: Nyt ilmassa on murroksen merkkejä: paperimiehet pelkäävät työttömyyttä, mutta sairaanhoitajat tietävät asiakaskuntansa vain kasvavan lähivuosina.

Kansan Uutiset: (Koska hallitus ei kantanut vastuutaan,)… siirtää se laskun pienituloisten, vanhojen ja sairaiden maksettavaksi.

Iltalehti: Onko työmarkkinoiden ratkaisut aina pakko jättää viimeisille tunneille?

Eipä uskoisi, että puhutaan samasta työtaistelu-uhasta.

Kauppalehden uutinen: Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvostelee voimakkaasti hoitajaliitto Tehyn työtaistelutapoja.

Myös pääministerin kannattaisi muistaa, että kyseessä oli työtaistelu-uhka, ei työtaistelu. Vanhana kansanedustajana hänellä olisi ollut monta vuotta aikaa sekä korjata jälkeenjääneisyyttä palkoissa että neuvottelujärjestelmää, joka ei kovin monia muita tehokkaita työtaistelukeinoja kuntasektorin ammattiyhdistyksille jätä. Kas kun ei ottanut kantaa ennen sovintoa. Vai tiesikö joutuvansa sairaalaan? Hän ei varmaan tuomitsisi MTK:n ja/tai Maalaisliiton aikoinaan uhkaamia ruoan luovutuslakkoja? Eiväthän ne toteutuessaan olisi vaarantaneet ihmishenkiä?

Muuta takkiin tarttunutta

Tehyn työtaistelu-uhan päättymisen jälkeen alkaa vähintään viiden SoTe-alalla toimivan ammattiliiton välinen sota reviireistä. Syytä onkin, jos alan henkilökunta aikoo pitää puolensa. Taitaa näillä näkymin voittajakandidaatti olla aika monella mielessä?

Saapas nähdä kuinka kauan Lastentarhanopettajat kestävät hampaatonta Kangasniemeä ja OAJtä? Jos tulospalkkaus koskisi myös kansanedustajia ja järjestöjohtajia vastaus olisi kai aika selvä? Kaikki muutkin AKAVAlaiset saivat mitä untuvikko Jalonen vahingossa lupasi. Ja maireat olivat ilmeet allekirjoitustilaisuudessa. Selittelyt Tehy-sopimuksen jälkeen olivat nekin, todella omaa luokkaansa.

Eipä näkynyt Tehy-tyttöjen tukilakkoja. Mitä nyt ammattitukija Rinne vähän lupaili.

Kuka on viimeksi muuten kuullut jotain SAK:sta? Onko se vielä olemassa?

Mitäköhän valtionvarainministeri todella sanoi maanantain lehdistötilaisuudessa? Tai oikeammin, mikä oli sanoman sisältö?

Kannattaisiko sittenkin tarkastella PARAS-hanketta ja kuntien valtionosuuksia vielä uudenmaan kerran? Maan tyhjentäminen ja väestön keskittäminen pääkaupunkiseudulle ei ole viisasta politiikkaa.

Arvoisa puolueaateli:

Vaikka politiikka nyt kärsi ensimmäisen kunnon arvovaltatappion, älkää pikaistuksissanne panko sairaanhoitajia ja veronmaksajia maksumiehiksi.

Ajatelkaa positiivisesti. Tämä voisi olla uuden paremman ajan alku.

PS.

Taitaa olla vaalit lähestymässä kun poliittiset blogaajatkin aktivoituvat.

Ei kommentteja: