Kepulien juustohöylä meidät tapaa

Olisiko realismi vihdoin voittamassa?  KiKy- sopimusta ei ole. Juustohöylällä tämä ei ratkea.

Meillä on julkishallintoa riittävästi vähintään neljä kertaa väkirikkaamman maan hallinnoimiseksi. Ne noin 600.000 toimenhaltijaa palkkoineen ja intohimoineen muodostavat sen itse kasvattavamme hallintoihran. Kustannuksen, joka rasittaa kilpailukykyämme ilmeisesti ne paljon puhutut 20 - 30 %. Eivätkä ne poistu henkilötä sieltä täältä vähentämällä, toimintaa tehostamalla, lomapäiviä vähentämällä, eivätkä työaikoja pidentämällä. Ei liioin kiky-mantraa toistamalla.

Ne poistuvat väkeä vähentämällä. Oikeammin hallintoyksikköjä vähentämällä. Vielä oikeammin organisoimalla asiamme - tarpeemme ja resurssimme huomioiden - mahdollisimman tehokkaasti. Eli siirtämällä väkeä pois hallinnosta, kansallista lisäarvoa tuottavaan työhön.

Eivät nykyiset julkisen sektorin työntekijät, toimenhaltijat ja virkamiehet ole meidän ongelmamme. He varmasti tekevät työnsä mahdollisimman hyvin. Meillä vain sattuu olemaan voimassa kunnallinen itsehallinto, joka perustuu 1800-luvun yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Meillä on oikeus ainakin edellyttää, että aluehallintojärjestelmämme toteuttaa oman aikamme mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Ja kun emme voi devalvoida, emme voi siirtää poliittisten päätösten seurauksia koko kansan maksettaviksi kivuttomimmaksi kokemallamme tavalla.

Emme tarvitse yli 300 kuntaa. Varsinkaan kun puolet väestöstä asuu 10 suurimmassa kaupungissa ja niiden kehyskunnissa. Varsinkin kun noin puolet valtion ja kuntien kuluista syntyy SoTe-sektorista.

Meille riittää oikein hyvin 15 itsehallinnollista maakuntaa, joilla nuo runsaat 300 itsehallinnollista kuntaa korvataan.

Eihän tämä hetkessä tapahdu. Mutta tapahduttava sen on. Meille käy muuten kuin mustalaisen kuululle hevoselle. Vaihtoehtona, toki erinomaisen huonona sellaisena on pikainen, mieluiten sitten välitön irroittautuminen eurosta.

Onneksi meillä menee hyvin

Itketään nyt yhdessä maamme mahdotonta tilaa, vaikka oikein pääministerimme suulla saimme eilen ilmoituksen siitä, että paremmista taloudellisista ajoista on jo merkkejä näkyvissä. Tässäkään suhteessa tosin mikään ei ole muuttunut. Paremmat ajat ovat jo vuosia olleet, näin budjettineuvottelujen alla ja poliitikkojen kesälomien päättyessä, ihan kulman takana. Kohta ainakin 10 vuotta. Fantastista.

Suomessa oli heinäkuun 2016 lopussa lähes 380 000 työtöntä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Työttömien määrä kasvoi kesäkuusta yli 12 000:lla. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleita oli noin 127 000. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi yli 14 000:lla viime vuoden heinäkuusta. Suomen työttömyysprosentti heinäkuun lopussa oli 14,4 prosenttia. Viime vuoden heinäkuusta työttömyys laski 0,1 prosenttiyksiköllä.” Näin väittää YLE.

Oman ja omakohtaisen aiemman kokemuksen perusteella voi TEM lukuihin suhtautua vähintäänkin suurella varauksella, eikä suinkaan Tilastokeskuksen viitoittamaan positiiviseen suuntaan. Jos haluat arvioida mikä määrä työvoimastamme on siirtynyt työvoiman ulkopuolelle, siirretty putkeen tai varhennetulle työttömyyseläkkeelle tai on TEMin ”täsmäpalveluiden” puitteissa vastikkeetta työvoimapoliittisessa koulutuksessa, työelämään tutustumassa tai työharjoittelussa, räpeltämässä yrittäjänä starttirahalla tai ilman, on aidosti ja reilusti vajaatyöllistettyjen määrä noin kaksinkertainen.

Oikeampi työttömien tai roimasti alityöllistettyjen määrä on siksi tosiassa lähempänä 700.000 kuin tuota 400.000. Ja tämä noin 2.500.000 ihmisen työvoimasta! Finanssikriiseistä, kansainvaelluksista, Putlerin pullistelusta, EUn byrokraateista ja direktiiveistä riippumatta voimme olotilasta syyttää yksin itseämme. Ja kun joillakin meistä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen mihin kansakuntansa panostuksensa keskittää kuin muilla, on syy myös haettava sieltä.

Niin ikävä kuin onkin tunnustaa; demokratiamme on rikki, siitä pyörittävä poliittinen järjestelmämme maho ja rakenteeltaan korruptiivinen, eikä rakennetta enää pystytä demokratian pelisäännöillä edes korjaamaan. Vähemmän kukaan enää on edes kiinnostunut korjaustavoista.

Toisaalta TEMin kansliapäällikkö väittää, että työ on liian kallista. Kertojana nyt Kauppalehti."

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tyo-liian-kallista---temn-kansliapaallikko-ehdottaa-rajua-muutosta/Nc6ycm7N

Viime sunnuntaina valtakunnan pää-aviisi uutisoi: Valtiokustantaa yhä useamman kodin – asumistukijärjestelmä natisee,kun työssäkäyvillä ei ole varaa vuokraan Yli 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea. Valtiolle lasku on jo 1,7 miljardia euroa vuodessa.

Ja kunnon sosiaalipornon hengessä on kirjoituksen esimerkkikin raflaava: Viittomakielen tulkki on yksi noin 55 000 heistä. Hän työskentelee tulkki-koordinaattorina noin 2 200 euron kuukausipalkalla ja asuu yhdessä kolmen lapsensa kanssa asuntosijoitusyhtiö Saton – yksi meidän suurista yleishyödyllisistä rakennuttajayhteisöistä, sijoitusasuntojen tuottajaksi rapautuneista vuokramarkkinoiden kiskureista - omistamassa 75 neliön asunnossa Helsingin Pohjois-Haagassa. ”Vuokra on järkyttävän kallis, noin 1 300 euroa kuussa. Meillä ei silti ole muuta mahdollisuutta kuin asua tässä. Kaupungin asuntoa on tosi vaikea saada.”

Työsopimussuosituksen mukaan noin pieni palkka ei kuitenkaan ole mahdollinen, kun pelkkä perusansion vaihteluväli on 2318 € – 2861 € kokemusvuosista riippuen. Eikä tietoa ole siitäkään tarkoitetaanko netto- vai bruttotuloja, lisien kanssa vai ilman. Mutta kyseessä on todella vain suositus. Mutta väliäkö hällä, pääkaupunkiseudulla moinen kuukausitulo ei taatusti riitä nelihenkisen perheen säälliseen elättämiseen. Ei edes laitakaupungin yksiössä.

Työ on liian kallista, työttömyys järkyttävän korkealla, tarkoituksenmukaisen kokoisia vuokra-asuntoja liian vähän siellä missä niitä tarvitaan ja suurilla puolueilla – ilmeisesti kepulit etunenässä – kullakin omat, julkisia varoja hyödyntävät ”hyvinvointi-instituutionsa” joiden ylivoimainen kilpailuetu perustuu puoluejärjestelmän yleiseen ja puolueiden sisäiseen vertaistukiverkkoon, joka ansiokkaasti täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit. Olenpa tainnut asiasta ennenkin kirjoittaa esimerkiksi otsikolla Meidän15 miljardin puoluetuki. Sinne ne verorahat menevät ja siellä osaltaan vientikilpailukykyämme kaventavat.

Ongelmat eivät Suomessa ratkea sillä, että pieniä palkkoja pienennetään entisestään. Ne ratkeavat sillä, että tarpeetonta työtä tekevät liian pienten ja tehottomien kuntien (vast.) ja valtion lähinnä ns. hallinnolliset ”virkamiehet” sanotaan irti, kun kunnallisesta itsehallinnosta siirrytään ilman kepuleiden SoTe - hallinnonuudistushimmeleitä siirrytään suoraan maakunnalliseen itsehallintoon.  Kunnat muuttuvat maakunniksi ja nykyiset kunnat lakkautetaan tarpeettomina verkonpainoina. On sitten kyseessä 800 tai 8 000 tai vaikka 80 000. 

Eivät he tee turhaa tai olematonta työtä. Eivät he ole ongelma. Me tarvitsemme heidät pois rasittamasta kansantaloutta ja aiheuttamasta kuluja julkiselle taloudelle. Tulemme oikein hyvin, jopa nykyistä paremmin ilman massiivia hallintorakenteita. Tarvitsemme heidät osallistumaan lisäarvoa yhteiskunnalle tuottavaan työhön, josta maksetaan säällinen palkka. Josta palkasta maksettavista kohtuullisista veroista riittää varoja sekä yhteiskunnan pyörittämiseen että kehittämiseen.

Toisaalta ongelmiemme ratkeamiseen tarvitaan se, että valitsemamme ja asioitamme hoitamaan valtuuttamamme poliitikot ja ylimmät virkamiehet saadaan tulosvastuuseen. Se taas ei ole mahdollista ilman perustavaa laatua olevaa puoluerahoitusjärjestelmän uudistusta. Se joka jäi Tarastilta mittatilaustyössään tekemättä Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalilahjomaskandaalin yhteydessä. Vai pitäisikö meidän sittenkin julkisesti myöntää, että silloin kyseessä sittenkin oli lähinnä yhden puolueen - Kepun – omien ehdokkaiden vaalirahoituksia turvaamaan tarkoitettu lahjomaskandaali?

Kuin tilauksesta luurangot kääntyivät jälleen kaapeissaan. Kun ne harvemmin kaapeista ilman perusteellista siivoamista katoavat nousivat Kepun johtaman Nuorisosäätiön ja siihen verrattavissa olevien toiminta jälleen esiin. Onneksi.

Viranomaiset kiinnostuivat taas vaalirahakohussa ryvettyneestä Nuorisosäätiöstä

Toivottavasti meistä nyt on miestä (ja naista) tarpeeksi puhdistamaan likaiset, korruptoituneet kaappimme. Myös muiden puolueiden kuin Kepun. Myös muiden ryhmien kuin nuorison osalta. Sitten voimme yrittää korjata rikkomamme demokratiamme. 

PS.

Haluan alleviivata, että en todellakaan väitä Kepun olevan kaiken korruption alku ja juuri. Vaikka ilmeisesti suuri, ellei peräti suurin onkin. Ihan sama Maan Tapa on toiminut ja toimii edelleen ainakin kaikissa ns. keskisuurissa puolueissamme. Tasa-arvoisesti. Tilaisuus kun tekee varkaan. Aina. Ja varastaminen jatkuu niin kauan, kuin se sallitaan.

PPS.

Jos aiheen syvempi tarkastelu sinua kiinnostaa ja haluat lukea lisää ei yksin siitä mikä on pielessä ja millä tavoilla tai vielä enemmän tavoista korjaata rakenteet kansalaisten kannallta toivotuiksi suosittelen tämän blogin hakukentässä vaikkapa sanoja Nuorisosäätiö, Meidän 15 miljardin puoluetuki, Hallitusohjelma tai vaikkapa Tulosvastuuta

Turvallisuuspoliittista hoopoilua?

Soini halajaa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. "Suomen puolustushallinto valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa." 

Samaan aikaan Suomessa kipuillaan Sauli Niinistön nimiin - ainakin häneen nimeensä - liitettyä onnetonta transponder-aloitetta, joka on saanut Kremlin keisarin edustajan ehdottamaan kahden välisiä keskusteluja Itämeren valtioille paitsi ilmeisesti Suomelle, Saksalle ja Tanskalle. Ja puolustusministeri taivastelee puolustushallinnon leikkauslistojen kanssa; tavoitteeena nyt 200 henkilötyövuotta. 

Kutsuilla kahdenvälisiin keskusteluihin Kremliin on sen verran huono kansainvälinen kaiku, ettei kukaan kutsutuista ilmeisesti lähde. Paitsi tarvittaessa Suomi. Vaikka kuulemma juuri tätä tulkintaa estämään puolustusministeriön kansliapäällikkö siirtää työvierailuaan Moskovaan syyskuussa.

Yhteistyösopimuksia, jopa puolustuksen alalla, voi olla kovin monen tasoisia. Meillähän niitä on tunnetusti ollut Neuvostoliiton ja jonkin vuoden myös Ruotsin kanssa. Viimeksi sellainen värkättiin puolisalassa Ison Britannian kanssa ja julkaistiin ajankohtana, jolloin kansalaisten kiinnostuksen ilmeisesti toivottiin keskittyvän muihin aiheisiin. 

Nyt tätä sopimusta käytetään perusteena uudelle. Jotenkin tulee auttamatta mieleen, että persujen mielestä sotilaallinen liittoutumattomuus ei voi olla kansalisen selviytymisen strategia. Viimeistään Krimin jälkeinen imapiiri siis ilmeisesti pakottaa poliittisen johdon etsimään yhteistyökumppaneita näinä hämmentävinä aikoina. Taitavat helposti unohtua viisaudet Paasikiven muistomerkissä ja Kustaanmiekan kivitaulussa. Tai niistä ei vain välitetä. Tai niiden viisauteen ei edes uskota. 

Tuskin tätäkään "Pidä ystävät lähellä mutta viholliset lähempänä." Vaikka myös meillä jos kellä, on valitettavan konkreettisa ja tuoreita kokemuksia niiden unohtamisen seurauksista.

Vaikka Putler on taatusti Sun Zuninsa lukenut samaa ei taida voida meidän päättäjistämme, siis ainakaan poliittisista päättäjistämme väittää. Ja kaikkien suurvaltoina itseään pitävien valtioiden johtajat, kuuluvat tiukaksi kokemassaan paikassa myös taatusti ryhmään äkkipikainen ja pitkävihainen. 

Pitääkö meidän todella ja vielä ehdoin tahdoin kaivaa verta nenästämme?

Putlerin ja Erdoganin Ribbentrop-sopimus?

Totalitaaristen valtioiden sopimuksen, siis käytännössä niiden päämiesten sopimukset, eivät tapahdu ilman syytä. Eivät myöskään Putlerin ja Erdoganin. Edellä mainitulla on mielestään kana kynittävänä häntä nöyryttäneen EUn - siis Saksan - kanssa. Ja, yllätys, yllätys Erdogan katsoo, että ihan sama pirulainen se häntäkin nöyryyttää.

Niinpä he "sopivat" erimielisyytensä ja löytävät yhteisen pohjan uudelle rakkaudelle. Mistä ihmeestä historiasta voisi löytää jotain tähän verrattavaa? Eihän vuoden 1939 elokuusta sentään ole kuin runsaat 75 vuotta. 

Eurooppa on sekaisin, kun EUsta puuttuu vastuullinen johtajuus. Tai varmaan sittenkin oikeampi olisi väittää, että Saksan vaatima - ja mm. Suomen poliitikkojen kannattama - EKPn rahapolitiikka on ajanut suuren osan EMU-alueesta populistien temmellyskentäksi. Ja sen seurauksena erinomaisen haavoittuvaiseksi. Jos milloin, niin nyt tarvittaisi Robert Schuman ja Jean Monnet visioimaan kuinka tästä eteenpäin.

Ja jotta meidän aikamme maailmanpolitiikan vaikeusastetta ei vielä vielä entisestään lisättäisi, pitäisi jonkun vaientaa amerikkalaisten isolationistien populistinen äänitorvi Donald Trump. Huonompaan saumaan jenkkivaalivuosi tuskin olisi voinut sattua. Vai olisiko sittenkin niin, että USAn vaalivuosi ja jenkkilän poliittinen käymistila on keskeisin syy Putlerin ja Erdoganin vasta löydetylle rakkaudelle?

Molemmat kun ovat - mer eller mindre - kansainvälisen politiikan hylkijöitä. Ensinmainitulla kontollaan sodat ainakin Tshetsheniassa, Transnistriassa, Georgiassa ja Ukrainassa. Ja pelottelut lisäksi Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa. Jälkimmäisellä taas rasitteenaan ottomaanien koko historia armenialaisineen, kurdeineen ja entisten siirtomaaisäntien hylkimine arabeineen.  

Avaamalla yhteistyötänsä normaaleille tasoille Turkki ja Venäjä hyötyvät tästä taloudellisesti. Vaan tuskinpa meista kukaan voi uskoa moisessa olevan syy uuteen lempeen? 

Löytämällä toisensa näinä volatiileina aikoina ne toimivat kuten Hitler ja Stalin aikoinaan. Enkä minä ryhdy väittämään kumpi on kumpi. Mutta logiikka on sama. Ja toivottavasti lopputuloskin, vaikkakin toivottavasti huomattavasti pienemmin vaurioin ja lyhemmin kestäen kuin silloin ennen.

Lopputulos kai nyt kuitenkin on tässä. Kun NATO-maa Turkki tekee NATOn muiden jäsenien intressien vastaisia yhteistyösopimuksia Venäjän kanssa siitä on seurauksia. Muitakin kuin irtisanominen NATOsta? Muitakin kuin EUn jäsenyysneuvottelujen lopettaminen? Muitakin kuin vaivoin aikaansaadun maahanmuuttajien palautus / viisumipakon poistamissopimuksen nullifiointi?

Sulkemalla Bosporinsalmi ns. lännen laivastoilta USA, EU ja NATO joutuvat kohtaamaan totisen paikan. NATOmaat Romania ja Bulgaria ovat meritiemotissa. Ja samoin ehdokasmaa Georgia. Eikä Kreikkakaan voi enää kovin turvatulta tuntua. 

Olisiko Poroshenko tämänkin vuoksi pannut Ukrainan asevoimat tänään täyteen hälytystilaan ja esittänyt neuvotteluja Minskin mitättömän sopimukaen allekirjoittajille?

Trump, Erdogan, Orban, Kaczyński, Johnson, Pen ja unelma Euroopasta

Kutsuja Kremliin keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä on Suomelle, Baltian maille ja Saksallekin (tosin Saksalle vasta useamman vonkaamisen jälkeen) kyllä tehty aiemminkin. Vaikkapa elo-lokakuussa 1939. Toivottavasti emme kuitenkaan vielä siinä tilassa ole. Lähellä kuitenkin. Aivan liian lähellä. Olemme nimittäin olleet tällä 1930-luvun tiellä jo pitkään.

Ongelmiemme, siis Euroopan ongelmien alkukohta on vapaasti valittavissa; oliko 9/11 ja sota terrorismia vastaan? Vai sub-prime kriisi ja Lehmannin tuho?  Vaiko 1. vai vasta 2. Irakin sota? Entä arabikevät ja Gaddafin syrjäyttäminen ja Libyan tuhoaminen? Vai onko kaikki seurausta Ukrainan Janukovishin pelkuruudesta ja Maidanista, Venäjän onnistuneista toimista Krimin anastamiseksi ja epäonnistuminen Ukrainan venäläistämisessä? Vai maahanmuuttajien kansainvaelluksesta EUn alueelle, Venäjän kiihtyvistä sotaharjoituksta vai holtittomasta lentotoiminnasta? Vai pitääkö palata Neuvostoimperiumin hajoamiseen vai peräti Israeilin valtion luomiseen?

Oli miten oli, monessa suhteessa arvostamani Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö tarjosi Vladimir Putlerille liian helpon välineen testata Itämeren maitten "eripuran" suuruutta. Eihän meillä varsinaista eripuraa ole ollenkaan, mutta ei yhtenäisyyttä liioin. Ei ainakaan yli kansallisten intressien. 

Kukaan ei Putlerin tavoitteista mitään tiedä paitsi, että on tarkoitus hajoittaa, hallita ja vallita. Ja palauttaa Venäjän kunnia entiselle. Vähintänkin Joseph Stalinin, tai vaikkapa Pietari Suuren visiotasolle. Venäjän lisäksi tämä edellyttä ainakin yksinvaltaa sekä Itämerestä että Mustasta merestä. 

Koepallona hän antaa ensin alempiarvoisten virkamiestensä aloittaa keskustelut ja jatkaa sitten itse, jos kutsutut koukkuun tarttuvat ja loukkuun lähtevät. Pahoin pelkään, että tarttuvat ja lähtevät.

Nyt sitten eriarvoisten kutsuttujen pitäisi löytää yhteinen sävel? Kaikki kutsutut ovat EUssa, mutta vain osa on Natossa ja vain osa EMUssa. Uskottavaa yhteistä johtajaa ei ole edes näköpiirissä. Sen muuten tietää Putlerkin. Angela Merkel siinä ensimmäisenä  nenälleen saa.

Tässä uhkaa käydä kuin syksyllä 1939. Euroopalla ei ole ketään, joka sen turvallisuudesta huolta kantaisi. Paniikissa kun kukin ajattelee vain itseään ja oman maansa turvallisuutta. Sitä paniikkia Putler on nyt lietsonut koko presidenttikautensa ajan ja korostuneesti Sotchin Olympialaisten päätyttyä. Siinä häntä auttaa länsidemokratioiden kriisi.

Il Ducea, Adolf Hitleriä ja Stalinia auttoi sama ilmiö 1930-luvulla. Ja ihan samasta syystä; kansallinen ja kansainvälinen talous oli kuralla. Kansalaisista suuri osa työttöminä tai olivat ainakin olleet. Olosuhteet ainakin avasivat nykyisenkaltaisen "oikeistolaisen" kehityksen mahdollisuuden. 

USA liittyi sotaan Euroopassa vasta 1941 joulukuussa, Pearl Harbourin jälkeen. Silloin Hitler jo kolisteli Moskovan portteja, Suomi oli saanut päätökseen jatkosodan hyökkäysvaiheen ja Euroopan maista ainoastaan Englanti oli selkeästi Saksan vallasta riippumaton osapuoli.