keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Urhoutta ja Pekkarointia

Suurin osa Suomen kunnista on kepulaisia. Vuoden alussa kuntia oli Wikipedian mukaan jäljellä vielä 348, joista kaupunkeja oli 108. Vain siksi, että kaupungeista osa on sellaisia kuin Kannus, Kauhajoki, Kankaanpää jne. ei Kepun valta noudata kunta – kaupunki jakoa.

Siispä valtaosassa Suomen kuntia kaikki virkamiehetkin ovat kepulaisia. Lähes ainoa ay-liike missä kepulla on valtaa on, samasta syystä, juuri Kunnallisvirkamiesliitto. Ei siis ihme, että Maan Tapa on läänittänyt Kevan toimitusjohtajuuden kepuleille. Muilla puolueilla ja ay-liikkeellä on sitten omat läänityksensä.

Kevan tapausten innoittamana olisi viimeistään elokuussa hyvä hetki alkaa toteuttaa uutta poliittista kulttuuria, tältä osin.

Seuraavaksi kulttuuria voisi sitten alkaa muuttaa myös maatalousbyrokraattien, elintarvikebyrokraattien, metsäbyrokraattien, metsästyshallinto, maakuntahallinto, ProAgrioiden, jne. osalta. Sillä kyllä aika moni kepulainen saa palkkansa pääosin veronmaksajien pussista.

Senkin lisäksi, että mainituissa viroissa ja toimissa he varsin usein myös toimivat osa-aika maanviljelijöinä tai yksityismetsätalousyrittäjinä. Ja nauttivat palkan lisäksi siis maatalous- ympäristö-, tuotanto-, investointi-, alue-, yritys- ja kaiken maailman muutkin tuet. Eli saavat kaiken elantonsa suoraan tai EUn välityksellä meidän muitten maksamista veroista.

Ja tämä on siis vain hyvin pieni vilkaisu kaikkeen siihen, minkä vuoksi Kepu yhteiskunnassa, Kunnanvaltuustossa ja Eduskunnassa taistelee. Ja Kevassa, Suomen Hippoksessa, RAY:ssä, Veikkauksessa, Kelassa, Metsäliitossa, Raisiossa, Tapiolassa ja kaikilla muillakin mahdollisilla rintamilla. Ja miksi Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Sirkka-Liisa Anttila, Markku Kauppinen, Kauko Juhantalo, Timo Kalli, Liisa Hyssälä eikä kukaan muukaan tähän lahkoon kuuluvista ei ilmeisesti yksinkertaisesti vain välitä siitä, mitä muualla yhteiskunnassa tapahtuu.

Kunhan Kepu on vallassa. Mistä lie peräisin tuo valtapolitiikan ihailu?

7 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Jokainen ekonomisti ymmärtää miten kalliiksi tuo kuntakasa tulee.Ainoastaan Kepu vastustaa nopeaa yhdentymistä vaikkapa siihen sataan kuntaan.
Kohta se tapahtuu pakolla ja pakko ei ole kiva sana.Ehdotan uutta sanaa JOKUMUU kampanjointiin varsinkin kunnallisvaaleissa...uusi slogan olisi:"Ei makseta!"

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Ajattelepa kuinka monta virkapaikkaa voitaisi lopettaa jos kunnallinen itsehallinto lopetettaisi ja tilalle rakennettaisi maakunnallinen itsehallinto, pois lukien ehkä suuret kaupunkikeskukset. Ajattelu on kuitenkin teoreettista, koska julkisella puolella ei tavata irtisanoa. Jos taas irtisanottaisi saattaisi olla, että aika moni syrjäytyisi lopullisesti. Ei sinänsä huono ratkaisu. Tiedettäisi ainakin minkä vuoksi maksamme. Ja ehkä osa kuitenkin työllistyisi avoimille markkinoille?

Ei makseta! on ihan hyvä ehdokas Eduskuntavaaleihin 2011. Koska sillä mitä siinä vaalilipussa lukee ei ole väliä, kunhan siinä ei ole numeroita, ei ehdokkaan nimellä ole merkitystä. Ruksiliike, Kirkkovene, Joku Muu, Ei makseta! Kaikki ovat ihan kelpo nimiä. Se mitä tarvitaan, ei ole keksiä rakkaalle lapselle yhä uusia nimiä, vaan organisoida ehdokkaalle tukiryhmä ja saada se toimimaan.

kirkkovene kirjoitti...

Näkökulma mikä ei missään vielä ole herännyt kommentteja on Aamulehdestä poimimani: "Lankia oli mukana Järsössä myös vuoden 2007 kesäkuussa, kun Kauppinen isännöi keskustaväen ja Venäjän suurlähetystön ihmisiä." En ala ratsastamaan samalla Neukku-kortilla, jolla kepulien edeltäjät niin monta suomalaista poliitikkoa listivät. Mutta kyllä ihmetyttää hiukan, minkälaista tietoa Suomen työeläkejärjestelmästä he olivat hakemassa.

K & K kirjoitti...

Mietin juuri toissapäivänä tätä kuntakysymystä. Päädyin siihen, että kaikki alle 5000 asukkaan kunnat pitäisi pakkoliittää isompiinsa. Niin päästäisiin järkeviin kuntakokoihin. Kuntien virkamiehet vain vastustavat tätä kun (suoja)työpaikkojen määrä vähenisi, eivätkä kunnanvaltuutetutkaan suorastaan juhli kun paikkojen määrä kuntaliitosten myötä vähenee.

Eli valtio voisi vähän pistää vauhtia kuntaliitoksiin, tosin jos Keskusta on hallituksessa niin kovin kummoisia pakkoliitoksia on turha odottaa.

hakki47 kirjoitti...

K & K

Suurten kaupunkikeskusten ulkopuolella on Kepulandia. Käsitykseni mukaan kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän kuntakoon kasvattamisen kannalla, vaikka pakolla. (Eivät sitä näin suoraan kyllä myönnä.) Paitsi luonnollisesti Kepu. Kepu on pääministeripuolue. Saat siis miettiä kuntakysymystä vielä tovin.;-)

Archer kirjoitti...

Kepulaisuus ei ole puoluekanta vaan elämäntapa. Se selittää senkin miksi vaalirahoitusta tulee minkä tahansa puolueen jäsenelle kunhan hänellä vain on tuo maailmankatsomus. Fiksua sinänsä. Jos joku ei voi äänestää keskustalaista niin annetaan vaihtoehto äänestää kokoomuslaista jolla on kepulainen katsomus jne.

kirkkovene kirjoitti...

Archer

Sinun mielestäsi elämäntapa, jonkun mielestä uskonto, minun mielestäni nykyään lähinnä elintaso-mielitauti. Kyseessä ei kuitenkaan enää ole ideologia jonka puitteissa valtion tai kunnan yhteisiä asioita yritetään toteuttaa. Kyseessä on etujärjestö joka keskittyy maksimoimaan jäsentensä edut muiden kustannuksella.

"I win - you lose." Ei puhettakaan mistään "win - win" - ajattelusta. Ja "I win - you lose" repii yhteiskuntaa. Se ei rakenna.