Apocalypse now - ATACAMS into Russia

Elämme hyvin vaarallista aikaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu jo toista tuhatta päivää ja taistelut ilmeisesti sen kun laajenevat. Kun Zelensky ei ole tähän mennessä taipunut Venäjän ”rauhansopimus”ehdotuksiin, Putler pureutuu bunkkeriista kuten ”kaimansa” Hitler aikoinaan. Uhkailu ja pelottelu ei tunne määrää ei rajoja. Vastustajia tapetaan sekä kotona että ulkomailla. Jos ei poloniumilla tai novitshokilla, niin sitten vankileireillä tai lennättämällä ikkunoista. Matkustajakoneita ammutaan alas, satelliittien paikannusjärjestelmi häiritään, kaasuputkia tuhotaan ja kaapeleita katkotaan. Nyt jo uudistetaan Venäjän ydinaseiden käytön doktriinia.

Kun Biden antaa Ukrainalle luvan käyttää ATACAMs ohjuksia myös Venäjän aluetta vastaan, selkärangaton Saksan Scholz soittelee Putlerille vastoin länsiliittoutuneiden päätöstä olla pitämättä minkään valtakunnan yhteyttä häneen. (Mitä isot - siis Orban ja Erdogan - edellä, sitä tuuliviirit ja hännänheiluttajat perässä.) Kuulopuheiden mukaan tunnin kestäneeseen keskusteluun ei todellakaan ollut aihetta. Selkeä ilmoitus Saksan seisomisesta EUn ja NATOn yhteisrintamassa olisi hoitaantunut alle kymmenessä minuutissa, jopa diplomaattikielen koukeroilla höystettynä. Trumpin toinen tuleminen ja hänen yhden puhelinsoiton rauhansopimusta ei vielä ole edes esitelty. Se siitä lännen yhteisrintamasta. Päivät senkun synkistyvät.

Myönnettäköön, että sodan kestosta huomattavan vastuun kantavat Ukrainaa tukevat länsiliittoutuneet. Kun Zelensky helmikuussa 2022 ilmoitti tarvitsevansa aseita, ei evakuointikyytiä Kiovasta, syntyi lännessä paine auttaa Ukrainaa sotilaallisesti. Taisi olla hetken huumassa tehty harkitsematon päätös. Nyt, lähe kolme vuotta myöhemmin on selvää, että lman lännen aseapua ei puolustautuminen olisi pitkään aikaan enää ollut mahdollista. Samalla länsi kantaa pitkälti vastuun myös siitä, että Ukraina ei ole voinut käyttää Venäjän heikkouksia läheskään täysimäärisesti hyväkseen.

Yhä enemmän näyttää siltä, että Putlerin analyysi lännen pitkäaikaisen sitoutumisen vähittäisestä rapautumisesta pitää täysin paikkansa. Voisiko todella olla niin, että päätökset aseiden toimittamisen lisäavusta on tietoisesti ja ko-ordinoidusti jaksotettu ja ajoitettu niin, että Ukraina voi kulloinkin jatkaa taistelua mutta ei voi voittaa?

Suomalaisena minun on hyvin vaikea ymmärtää suurten länsivaltojen johtajien löperöä käytöstä suhteessa Venäjään ja erityisesti Putleriin. Normaalia käyttäytymistä ei siitä ilmansuunnasta kannata odottaa. Sen toivominenkin voi perustua vain historian kokemusten vahvistamaan itsepetokseen.

Aurinko kyllä nousee idästä eelleen, mutta ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Edelleen.

Ytäväni Matti Karvinen lähetti arvioitavaksi ja kommentoitavaksi meitä Äijäkerho 70 plussassa aina silloin tällöin kosketeltavan asiakokonaisuuden. Olen siihen luvalla tehnyt pieniä täsmennyksiä ja digitaitojen puutteessa graafisia muutoksia ja editointeja. Asian tuominen omallekin sivulle on mielestäni arkistointimielessäkin paikallaan. 

Miksi Suomi liittyi Natoon?

Yritän tässä pamfletissa vastata eräiden saksalaisten ystävieni kysymyksiin Suomen Natoon liittymisen syistä ja siitä, miksi puolueettomuus ei mielestämme enää ollut mahdollista.

Yksinkertaisin ja nopein vastaus ystävilleni olisi Suomen puolustusministerin JyriHäkämiehen kohua herättänyt ja maan ulkopoliittisen johdon yllättänyt lausunto vuonna2007: ”Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallistaturvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä”.

Kun Häkämies lausuntonsa antoi, Groznyi oli raunioina, Tšetšenian presidentit ja sotaaarvostelleet Anna Politkovskaja ja Aleksandr Litvinenko murhattu ja Tšetšenian toisen sodanaloittamisen syynä olleiden kerrostalojen räjäyttäjistä liikkui tietoja, että tekijät olisivat olleet Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n miehiä. Häkämies oli itsenäisesti vetänytjohtopäätöksensä Venäjän tilasta ja suunnasta.

Mutta Suomen Natoon liittymisen taustat ja syyt olivat paljon monilukuisemmat ja monisäikeisemmät kuin vain Nyky - Venäjä.

Geopoliittista taustaa

Suomen geopoliittinen merkitys on vaihdellut vuosisadasta toiseen. Ruotsinsuurvaltakaudella aina vuoteen 1809 asti, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle, Suomi olisekä Ruotsille että Venäjälle strategisesti merkittävä. Tämä korostui erityisesti Pietarinperustamisen vuonna 1703 jälkeen. Mutta vuosina 1809 – 1917 Ruotsi oli luopunut suurvaltahaaveistaan ja Venäjälle Suomi oli rauhallinen suojavyöhyke Pietarista pohjoiseen.

Historiansa aikana Suomi on siis muodostanut suojavyöhykkeen Venäjän ja Lännen välille. Se on merkinnyt sitä, että kumpikin puoli on pyrkinyt käymään sotansa suojavyöhykkeellä – Suomessa. Tästä on jäänyt pysyvä muistikuva suomalaisten historianmuistiin. Sodat aloitti milloin Ruotsi milloin Venäjä, mutta jossain vaiheessa aina venäläiset joukot ryöstivät, raiskasivat ja tappoivat suomalaisia.

Ennen toista maailmansotaa Venäjän sisällissotien loppumisesta aina vuoteen 1939 Suomenpuolueettomuus ”antoi ilmeisesti riittävää turvaa Leningradille”. Mutta 1939 Stalinin Neuvostoliitto, halusi/väitti haluavansa lisäturvaa ja sopi Saksan kanssa (Molotov – Ribbentrop sopimus 23. elokuuta 1939) , että Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Suomi oli muiden Pohjoismaiden kanssa julistautunut puolueettomaksi. Mutta sillä ei ollut mitään merkitystä Neuvostoliitolle, joka aloitti Talvisodan 30.11.1939. (Pienenä välihuomautuksena: Presidentti Boris Jelzin pyysi 1944 presidentti Koivistolta anteeksi Talvisotaa rikoksena Suomea kohtaan. Nyt Venäjällä oppikirjoissa uudelleen väitetään Suomen aloittaneen Talvisodan Mainilan laukauksilla.)

Ajatellen Suomen Natoon liittymisen kannatusta kansan keskuudessa on syytä ymmärtää, että Venäjän ja Suomen järjestelmien erot ovat hyvin tiedossa kansan keskuudessa. Jo 1939 suomalaiset – mukaan lukien työläiset – lähtivät yksimielisesti puolustamaan maata Venäjän hyökkäystä vastaan. Samoin karjalaiset eivät, ensin vuonna 1940 ja lopullisesti vuonna 1944 jääneet hyökkäävän Venäjän vallan alle, vaan pakenivat muualle Suomeen. Stalinin vainoista, punapakolaisten likvidoinneista ja maanviljelijöiden pakottamisesta kolhooseihin oli tullut tänne riittävästi tietoja.

Tällä hetkellä kymmenillä tuhansilla suomalaisilla on henkilökohtaisia kokemuksia työskenneltyään erilaisissa projekteissa Venäjällä. Ja mielipide on edelleen sama. Kuten eräs haastattelemani asentaja perustaen kokemuksiinsa Venäjällä sanoi minulle: ”Perkele, jos se systeemi tulee tänne, niin minä lähden vintovkan kanssa metsään.” (Perkele on suomenkielen voimakkain kirosana, vintovka on eräs venäläisen sotilaskiväärin merkki, sitä käytetään joskus kuvaamaan yleensä kivääriä.)

Tällä hetkellä

Tällä hetkellä Suomella on Venäjän Pohjoisen ja Itämeren laivastojen vuoksi suuri geopoliittinen merkitys Venäjälle. Jo yksinomaan Muurmanskin tukikohdat sukellusveneineen ja ohjuksineen merkitsevät sitä, että kriisin puhjetessa Venäjä ilman muuta yrittää miehittää Suomen. Onneksi ennen miehitystä joukkojen keskitykseen menee niin paljon aikaa, että Suomella on aikaa valmistautua hyökkäyksen torjumiseen ja mahdollisesti jopa estää koko valloitusyritys alkuunsa.

Samoin, jos Venäjä aiheuttaa valloitusyrityksellään kriisin Baltiassa, Suomen etelärannikkoatarvitaan sekä hyökkäykseen että puolustamiseen. Liittymällä Natoon Suomi valitsi, kumman puolen joukot tänne kriisitilanteessa mieluimmin otetaan. Groznyin, Aleppon, Mariupolin, Hersonin raunioiden ja Butschan joukkomurhan jälkeen valinta ei ollut vaikea, Eivätkä Nato tai USAkoskaan ole atomiaseilla tai muutenkaan Suomea uhanneet.

Historia on meitä opettanut, ettei puolueettomuus suurvallan naapurina anna turvaa. Kenraalien kartoissa ei ole harmaita alueita. Ja Stalinia lainatakseni ”kaikki tssä maailmassa voi muuttua.”

Suomen itärajalla olevien poliittisten järjestelmien ja elintasojen kuilu on ehkä Euroopan syvin. Venäjä on autoritaarinen fasistinen valtio. Lukijan on syytä verrata tietojaan Venäjästä Wikipediasta löytyvään fasismin määritelmään Faschismus – Wikipedia. Määräajoin järjestettävät vaalit eivät ole vapaat eivätkä rehelliset, media on hallinnon tiukassa valvonnassa, oikeuslaitos ei ole riippumaton, vastustajat ovat vankiloissa tai heidät on murhattu, myös ulkomailla asuvia vastustajia murhataan, koululaiset harjoittelevat sotilasaseiden käsittelyä jne.

Suomen demokratia on yksi maailman parhaiten toimivista ja korruptiota on vähän. Suomi on valittu jo seitsemän kertaa maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi. Mittaustavan mukaan olisi ehkä parempi puhua maailman tyytyväisimmästä kansasta. Elintason kuilu on näkyvä. Venäjällä elintaso on Moskovassa ja Pietarissa hyvä mutta muualla maassa kehitysmaatasoa.

Ollessamme osa Venäjää 1809 – 1917 Suomelle oli myönnetty autonomia. Se säilytti ruotsalaisen oikeusjärjestelmän, protestanttisen uskonnon samantyyppisen hallinnon kuin Ruotsissa -oman senaatin (hallituksen) ja esimerkiksi oman valuutan alkaen 1860 keisari Aleksanteri II:n armollisella päätöksellä.

Venäläinen maaorjuus ei koskaan tullut Suomeen. Suomi säilyi kulttuuriltaan ja elämäntavoiltaan pohjoismaisena, ja yhteiskunnan instituutiot arkipäivän tasollakin säilyivät ennallaan. Keisarit olivat suomalaisiin alaisiinsa ja suomalaiset keisareihinsa tyytyväisiä. Senaatin torilla vastapäätä Suurkirkkoa tsaari Aleksanteri II:n patsas seisoo kaikkien poliittisten ja sotilaallisten mullistusten jälkeenkin eräänlaisena Suomen kansan kiitoksena tsaarille. Vasta Venäjän vallan loppuaikoina Nikolai II:n aikana välit kiristyivät. Suomalaiset kuvaavat tuota aikaa sanalla ”sortovuodet”.

Toisen maailmansodan, siis venäläisille hävityn kahden sodan (Talvisota ja Jatkosota) jälkeen Suomi kuului selvästi Venäjän etupiiriin ihan niin kuin Churchill, Roosevelt ja Stalin Jaltalla sopivat. Franz Josef Straußin käyttämä termi ”Finnlandisierung” kuvaa hyvin tuolloista riippuvuuttamme Venäjästä. Vähitellen askel askeleelta Suomi hankki lisää liikkumatilaa. YK:hon liityttiin 1955, EFTA:an 1986, EU:hun 1995, Euro otettiin käyttöön 2002 ja nyt Natoon 2023. Voidaan sanoa, että nyt Suomi on täysin integroitunut Länteen.

Aseistuksessa ja tukikohdissa Venäjällä on yksinomaan Suomen läheisyydessäkin murskaava ylivoima. Seuraavalla sivulla on kartta Venäjän joukoista Suomen lähellä.

Venäjän asevoimat kokonaisuudessaan on kuvattu esimerkiksi Wikipediassa StreitkräfteRusslands – Wikipedia

Suomen itärajaa ei ole linnoitettu. Puolustus perustuu metsien, soiden, kallioiden ja järvien merkityksen tunnistamiseen ja niiden hyvksikäyttöön. Pohjois- ja Keskisuomen kohdalla liikenneväylät ovat Suomen ja myös Venäjän puolella huonot, mikä vaikeuttaa valloitusyrityksiä niiltä suunnilta. Kaakkois-Suomessa on järvien ja kapeikkojen vuoksi hyvät puolustautumismahdollisuudet, Mutta Suomen rannikot ovat verrattain avoimet ja kuten Ukrainassa on nähty, ilmapuolustuksessa on aina aukkoja.

Suomen puolustusvoimien vahvuus on seuraava:

Sotilaita

aktiivipalveluksessa 23 000

sota-ajan vahvuus 280 000

muu koulutettu reservi 500 000

Materiaalia

Tykistöä  yli 1 500

Hävittäjiä 62

Taistelupanssareita 200

Muuta mekaniikkaa yli 1000

Vaatimaton laivasto

Suomen puolustusvoimat on kuvattu esimerkiksi Wikipediassa Verteidigungskräfte Finnlands – Wikipedia

Edellä olevat tiedot paljastavat hyvin voimasuhteiden epätasapainon.

Itsenäisyytensä ajan Suomi on joutunut lähtemän siitä, että sodan aikana omilla voimilla tullaan toimeen muutama viikko tai kuukausi. Sen jälkeen saadaan apua jostain. Liittyminen Natoon teki tämän strategian entistäkin uskottavammaksi. Edellyttäen tietysti, että voimme luottaa tarvittaessa Naton ja muun lännen apuun.

Suomen itsenäisestä puolustusstrategiasta Toisen maailmansodan päätyttyä voidaan puhua Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Suomella oli sitä ennenkin tavoitteena puolustaa maata mahdollista hyökkäystä vastaan. Mutta Neuvostoliiton hajoamisen alettua 1985 puolustusstrategia alkoi olla realistisella pohjalla. Erikseen on vielä syytä painottaa, että ulkopolitiikan tavoitteena on tietenkin suhteiden pitäminen naapureihin sellaisina, että sotaa ei syty.

Ovatko Suomen puolustusvoimat riittävän vahvat muutaman viikon puolustustaisteluihin? Ukrainan sodan kokemusten mukaan ovat. Erityisesti maavoimia ja tykistöä on riittävästi. Suomen hävittäjät alkavat kyllä jo olla käyttöikänsä loppupäässä. Mutta alkaen vuodesta 2026 ne korvataan huippumoderneilla amerikkalaisilla F-35 hävittäjillä. Ilmatorjunnassa on puutteita kauko ja korkeustorjunnassa, mutta kunhan Israelista tilattu Daavidin Linko ( David’s Sling) toimitetaan.ilmapuolustusvalmius on riittävä. Suomen merivoimat ovat vaatimattomat ja Ruotsin toivotaan Naton jäsenenä ja tehtyjen sopimusten perusteella tulevan apuun nopeasti.

Suomen sotilaallinen voima perustuu paitsi aseisiin myös koulutettuihin reserviläisiin. Suomalaisten puolustustahto on erittäin korkea. Yli 80 % suomalaisista ja reserviläisistä haluaa, että maata puolustetaan asein hyökkäystä vastaan. Venäjän tavoitteet ovat tulleet selviksi sekä sanoissa että teoissa. Jo ennen Ukrainan sotaa presidentti Putin, hänen läheiset neuvonantajansa ja valtion hallussa oleva media toistuvasti kertoi Venäjän tavoittelevan joko keisarinvallan tai Neuvostoliiton aikojen mahtavuutta ja rajoja. Meillä Suomessa ja koko Lännessä kerrottiin tuon viestin olevan tarkoitettu vain Venäjän sisäiseksi. Hyvä kuvaus löytyy vaikkapa seuraavasta linkistä Russlands Motive der Macht | Terra X - die Wissens-Kolumne - ZDFheute

Kun katsomme luetteloa Venäjän valloituksista tällä vuosituhannella, tulee selväksi, että kyse ei ole vain sanoista - Tšetšenia 1999 -2009, Georgia 2008, Krim ja Itäukraina 2014 ja 2022 hyökkäys

Ukrainaan. Eikä kannata sulkea silmiä myöskään tapahtumista Transnistriassa, Etelä Ossetiassa ja Abhasiassa. Kauhistuttavinta kuitenkin on verrata Putinin Venäjän sisäistä muutosta, tavoitteita javalloituksia Hitlerin Saksaan – esim. valloitukset Reininmaa 1936, Itävalta 1938, Tšekkoslovakia 1939 ja toisen maailmansodan aloitus 1939. Venäjän sisäinen kehitys on ollut myös samanlaista kuin Saksassa 1933 – 1939. Kokonaiskuva on yksinkertaisesti hirveä. Putinin nimittäminen Putleriksi ei ole asiatonta vaan perusteltua.

Täyskäännös Suomen turvallisuuspolitiikassa alkoi marraskuussa 2021, kun Presidentti Putin ilmoitti Venäjän vastustavan Naton laajentumista itään ja vaativan USA:n ja Naton sitoutumista laajenemisen pysäyttämiseen.

Suomen Natoon liittymisen askeleet olivat lyhyesti kerrottuna seuraavat. Täyskäännös Suomen turvallisuuspolitiikassa alkoi marraskuussa 2021, kun Presidentti Putin puheessaan suurlähettiläille ilmoitti Venäjän vastustavan Naton laajentumista itään ja vaativan USA:n ja Naton sitoutumista laajenemisen pysäyttämiseen. 14.1.2022 Venäjän ulkoministeri Lavrov sanoi Venäjän kunnioittavan

Suomen suvereniteettia ja Suomi ja Ruotsi voivat itse päättää liittoutumisestaan. Lavrov kuitenkin korosti, että Venäjä arvostaa maiden liittoutumattomuutta. 21.1.2022 presidentit Putin ja Niinistö kävivät ratkaisevan puhelinkeskustelun, jossa Putin Niinistön suoraan kysyessä vahvisti, että Venäjän Naton laajentumisen keskeyttämistä koskeva vaatimus koski myös Suomea ja Ruotsia. Venäjä siis puuttui itsenäisen Suomen turvallisuuspoliittiseen päätösvaltaan ja halusi pakottaa

Suomen takaisin vasallikseen ja osaksi havittelemaansa turvavyöhykettä. - Ja suurvallan turvavyöhyke tarkoittaa aluetta, jossa se pyrkii sotansa käymään, ampumaan alas vihollisen ohjukset mukaan lukien atomikärjillä varustetut ja tarvittaessa miehittämään alueen. Suomen historian lehti oli kääntynyt.

Valtion johto teki päätöksen Suomen ohjaamisesta Natoon. Ongelmana oli aluksi epätietoisuus kansan mielipiteistä. Suomihan on demokraattinen valtio, jossa päätöksiä ei tehdä, jos kansan tiedetään sitä selvästi vastustavan. Ratkaisun toi maaliskuussa 2022 tehty mielipidetutkimus, jonka mukaan 60 % suomalaisista kannatti Natoon liittymistä. Kansanäänestyksen järjestämisestä Natoon liittymisestä keskusteltiin, mutta sitä ei peläten Venäjän vaikuttamisyrityksiä järjestetty.

Mielipidetiedustelujen mukaan kansan selvä enemmistökin vastusti kansanäänestyksen järjestämistä ja viestitti päättäjille ”teidät on demokraattisesti rehellisissä vaaleissa valittu tekemään juuri tällaisiavaikeita ja merkittäviä päätöksiä, tehkää työnne!”. On syytä muistaa, että Venäjä oli ennen mielipidetutkimusta 24.2.2022 hyökännyt Ukrainaan, ja uhkailut ydinaseilla olivat alkaneet.

Presidentti Niinistö kävi vielä useita keskusteluja presidentti Putinin kanssa, mutta toiveita sodan päättämisestä ei ollut näkyvissä. Suomen edellä kuvaamalta puolustusstrategialta oli uskottavuus pudonnut pois, ja 12.5.2022 presidentti Niinistö ja pääministeri Marin ilmoittivat kannattavansa Suomen jäsenhakemuksen lähettämistä Natoon.

Natohakemuksen lähettämisestä äänestettiin Suomen Eduskunnassa 17.5.2022. Eduskunnan 200 kansanedustajasta 188 kannatti jäsenhakemuksen lähettämistä, 8 vastusti sitä ja 3 oli poissa. 1.3.2023 oltiin niin pitkällä, että valmiista sopimuksesta järjestettiin lopullinen äänestys Eduskunnassa. 184 edustajaa äänesti Naton kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisen puolesta, 7 sitä vastaan, 1 äänesti tyhjää ja 7 edustajaa oli poissa. Eduskunnan puheenjohtaja ei näissä äänestyksissä käytä ääntään, siksi äänten yhteismäärä on 199. Lopullisesti Suomesta tuli Naton jäsen 4.4.2023.

Prosessi oli siis äärimmäisen demokraattinen ja harvinaisen yksimielinen. 97 % suomalaisista kannattaa Ukrainan auttamista. Suomen kansan halu pysyä itsenäisenä ja osana Länttä, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen Suomeen kohdistamat uhkaukset tekivät tehtävänsä.

Nöyristely Venäjän edessä ei takaa rauhaa vaan ainoastaan lisää tuulta Venäjän harjoittamanuhkailun ja kiristyksen purjeisiin.

Tapahtumat Suomen Natoon liittymisen jälkeen ovat vahvistaneet Suomen asemaa.

Merkittävin on tietenkin ollut Ruotsin hyväksyminen Naton jäseneksi 7.3.2024. Suomenselusta ja tarvittaessa avun saamisen logistiikka on nyt turvattu. Suomella on lisäksi nyt kahdenväliset puolustussopimuksen Ison-Britannian ja USA:n kanssa, mikä jossain määrintarvittaessa vahvistaa niiden sitoutumista Suomen puolustamiseen – vaikka me kyllämuistamme, että Ukrainallakin oli vuonna 1994 Venäjän, USA:n ja Ison-Britannian antamatturvatakuut, ja vaikka historia on opettanut, kuinka nopeasti erilaiset puolustussopimukseton irtisanottu Russland garantiert 1994 Souveränität der Ukraine - SWR Kultur .

Suomen maaperällä, ainoana Venäjän rajanaapurina olevana Natomaana, ei ole pysyviämuiden Natomaiden joukkoja. Yhteisiä harjoituksia kyllä järjestetään. Suomen ja Ruotsinomat lait kieltävät ydinaseet ja niiden sijoittamisen maahansa. Nyt Ruotsin pääministeri onilmaissut, että asia voisi sotatilanteessa muuttua. Suomessa ydinaseista ei käydä keskustelua, Natojoukkojen sijoittamisen tarpeesta tehdään tutkimusta. Mutta on syytä huomata, että ehkä juuri näiden asioiden pohdinnan vuoksi Venäjän uhkailut ovat keskeytyneet tai loppuneet, eikä uusia hybridioperaatioita ole meneillään. Luulenpa ja toivon, että Venäjä on tajunnut Suomeen kohdistuvien uhkauksien ja hybridioperaatioiden vaikutuksien olevan muuta kuin heidän toivomansa ”nuo hullut tschuchnat 3 näyttävät tekevän mitä vain turvallisuutensa lisäämiseksi.” ( Tschuchna on venäläisten pilkkanimi suomalaisille)

Nöyristely Venäjän edessä ei takaa rauhaa vaan ainoastaan lisää tuulta Venäjän harjoittaman uhkailun ja kiristyksen purjeisiin. Tämän me olemme Venäjästä oppineet.

Seuraavassa linkissä olevan Venäjän analyysin kuuntelu vaatii aikaa kokonaisen tunnin mutta auttaa ymmärtämään Suomen toimintaa Evaluation of Russia by Finnish Intelligence Colonel(English audio) | December 3, 2018 – YouTube Tahto puolustaa Suomea ja tahto auttaa Ukrainaa sentaistelussa itsenäisyytensä puolesta ovat Suomessa vahvat. Suomalaisten puolustustahtoon viittasin jo aikaisemmin. Sitoutuminen Ukrainan auttamiseen ja jopa puolustamiseen suorastaan hätkähdyttää.

Eurobarometrin tekemän kyselyn mukaan 97 % suomalaisista kannattaa Ukrainan auttamista. Televisiokeskustelussa hetki sitten Vihreiden entinen ja Vasemmistoliiton nykyinen

puheenjohtaja kertoivat olevansa valmiita lähettämään Naton joukkoja Ukrainan avuksi, jos Ukraina olisi häviämässä sodan. Juontajan hämmästykseen ja viittaukseen mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan rouvat vastasivat kuin yhdestä suusta ”Venäjä ei saa voittaa”. Pääministeri Petteri Orpo sanoi muutama päivä sitten, että Venäjän voitto Ukrainassa olisi katastrofi Suomelle ja eksistentiaalinen uhka koko Euroopalle. Täällä vallitsevan käsityksen mukaan Venäjä jatkaa valloituksiaan ainakin Baltiassa ja mahdollisesti myös Suomessa, jos sen annetaan voittaa Ukrainan sota. Meidän suomalaisten on melkein mahdotonta ymmärtää ja hyväksyä, että Espanjan pääministeri pyytää Naton pääsihteeriä puhumaan vähemmän sodan uhasta, kun kansa hermostuu, presidentti Biden pyytää Ukrainaa pommittamaan vähemmän Venäjän öljysäiliöitä, kun öljyn hinta nousee, ja vain vähemmistö saksalaisista olisi valmis puolustamaan maataan mahdollista hyökkäystä vastaan.

Ajatuksia jatkosta.

Liittymällä Natoon Suomi hakee turvaa Venäjän mahdollista yritystä vastaan ”pienellä ja nopealla erityisoperaatiolla” valloittaa Suomi, kuten Stalin yritti 1939 ja Putin helmikuussa 2022 Ukrainassa. Tällä hetkellä Venäjä näyttää olevan sotilaallisesti liian heikko valloittamaan Ukrainaa, ja Natoa vastaan se on selvästi alakynnessä. Suomi on siis ainakin toistaiseksi turvassa.

Jos taas Ukrainan sota laajenee Venäjän ja Naton tai Venäjän ja EU:n väliseksi sodaksi,sodan painopiste ei ole täällä pohjoisessa vaan Keski-Euroopassa, ja sota ei vyöry Suomen yli edestakaisin. Tilanne on hyvin samanlainen kuin 1941 -1945. Jos sota laajenee atomisodaksi,se ei ole ainakaan Suomen syy. – Ja on lopputuloksen kannalta yhdentekevää, onko Suomi Naton jäsen vai ei.

Atomisodan syttymiseen me täällä Suomessa emme usko. Kokemukset esimerkiksiKuuban ohjuskriisistä 1962 ja Afganistanin sodasta 1979 – 89 kertovat, että Venäjää voikäsitellä samalla tavalla kuin kiristäjiä yleensä. Kun kova tulee vastaan, kiristäjä perääntyy.

Jos lähdet mukaan kiristäjän peliin, peräännyt ja maksat loppuelämäsi. Kuten edellä Martti J.Karin YouTube videosta käy ilmi, Venäjä halveksii heikkoja ja taipuvaisia ja arvostaa kovuuttaja päättäväisyyttä. Ennen atomisotaa, Venäjällä valta vaihtuu.

On myös syytä muistaa, että Suomea ei Toisen maailmansodan tuloksena miehitetty. Syynä oli ilmeisesti ainakin osittain suomalaisten kova Neuvostoliiton hyökkäyksen vastustus– keinoja kaihtamatta. Venäjä arvosti tuolloin ja arvostaa edelleenkin eniten kovuutta jasotilaallista voimaa. Suomalaiset näyttävät hyvin muistavan tämän historian opetuksen.

Helsingissä 30.5.2024

Matti Karvinen

Tierokirjailija

Ei Ukrainan sota pelkkään rauhansopimukseen lopu, eikä sillä Eurooppaan rauha palaa

Ei Ukrainan sodasta helpolla irti pääse.

Tuomiojan väite nyt esittämä väite Ruotsin ja Suomen välisen puolustussopimuksen valmistelusta on herättänyt huomiota. On varsin mahdollista, jopa todennäköistä, että aiheesta on esimerkiksi puolustusministerien – nykyisen tai edellisen - kesken keskustelta, mutta tuskin moinen olisi voinut edetä edes sille tasolle, että Ruotsin puolustusministeri olisi sitä ehdottanut. 

Jonkinasteisesta puolustusyhteistyöstä keskustelu, jopa neuvottelu on aivan muuta kuin keskustelu puolustussopimuksesta. Ja kun Ruotsilla on laajamittainen ja hyvin pitkäaikainen kokemus yhteistyöstä tai peräti puolustussopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa, ei sillä taatusti ole edes intressiä ehdottaa puolustussopimusta Suomelle, tuskinpa edes kolleegansa mahdollista ehdotusta vakavasti harkita. Suomella sensijaan voisi moinen intressi kyllä olla.

On varmasti syytä myös ihmetellä Tuomiojan valitsemaa ajankohtaa tämän ajatuksen julkistamiselle, kun maassa – ja Ruotsissakin – käydään parhaillaan julkista ja konkreettista keskustelua NATO – jäsenyydestä. Onko Erkki jäänyt oman 1960-luvun asenneilmapiirinsä vangiksi? Pitääkö hän edelleen Yhdysvaltoja Venäjää roistomaisempana imperiumina ja suurempana maailmanrauhan uhkana?

Ukrainan viimeistään 27.2.2014 alkanut sota alkaa lähestyä kluminaatiopistettä. Venäjä sanoo vetäneensä joukkonsa pois Kiovan ympäristöstä ja pohjoisesta Ukrainasta ja väittää jatkossa keskittyvänsä itäisen Ukrainan valtaamiseen. Uskokoon ken haluaa. Tsetsenian suurkaani Ramzan Kadyrov ainakin vakuuttaa, että hän ja hänen taistelijansa vielä palaavat ja valloittavat Kiovan. Eikä Putlerin sanomisiin ole aiemminkaan voinut luottaa.

Maailma tuntuu nyt odottavan Venäjän hyökkäystä Luhanskin ja Donetskin ”itsenäisistä kansantasavalloista” Ukrainaan. Täälläkin Venäjä siis hyökkää Ukrainan kimppuun ”itsenäisten” kansantasavaltojen alueelta. Edelliskerralla lähtöalueena oli Ykn jäsenen, Valko-Venäjän alue. Saas nähdä kaunako tämä retki kestää.

Tällaiselle tavalliselle tossunkuluttajalle alkaa kuitenkin tulla selväksi, että tämä sota tuskin mihinkään rauhansopimukseen päättyy. Siihen ei ole varaa Putlerilla, mutta ei myöskään NATOn jäsenillä. Tässä taitaa olla kumpienkin kannalta nyt varsin selvä, eksistentiaalinen taistelu. Taitaa Ukrainan kohtalosta sinänsä muodostua toisarvoinen kysymys.

Rauhaa Eurooppaan (mukaan lukien mm. Ukraina, Georgia, Moldovia, Trasnistria, Abhasia, Etelä_Ossetia ...) on turha toivoa Putlerin ollessa vallassa Venäjällä. Ei sitä pelkällä rauhansopimuksella voida turvata. Siihen tarvitaan venäläisten täydellinen asenteenmuutos, jotain samanlaista henkistä prosessia kuin Saksan ja Japanin läpikäymät toisen maailmansodan jälkeen. Eikä moinen ole edes muutamissa vuosissa mahdollista, Vuosikymmenissä ehkä?

Vielä ei edes sanktioiden osalta ole arsenaalia loppuun asti käytetty. Öljyn ja kaasun vienti Venäjältä Yhdysvaltoihin ja EU-maihin rahoittaa vielä Venäjän sotimisen mahdollisuutta. Vaan kuinka kauan? Helppoja ratkaisuja ei silläkään sektorilla ole, mutta niiden osalta EU maiden solidaarisuus punnitaan.

On varmasti syytä varautua pitkään sotaan. Niin pitkään kun Ukrainan puolustustahto kestää ja sen materiaalista valmiutta muualta tuetaan. 

Voi tätä tekopyhyyden määrää.

 

Nyt kun Venäjän syyttä alkanut Ukrainan sota on jatkunu 40 päivää ja median videot Ukrainan kaupungeista todistavat totaalisesta tuhosta, uutisoi Ilta-Sanomat  mukaan venäläisten viranomaisten lausunnoista: 

"VENÄJÄN ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan rauhanneuvotteluissa Venäjän ja Ukrainan välillä on edistytty jonkin verran, kertoo Reuters." Ja samassa artikkelissa " Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan sanoi, että Ukrainan isku venäläiskaupunki Belgorodissa sijainneeseen polttoainevarastoon ei luo miellyttäviä edellytyksiä jatkaa rauhanneuvotteluja Ukrainan kanssa."

Pitäisikö todeta, että tekaistuilla perusteilla aloitettu väkivaltainen maahan tunkeutuminen ja sota ei sekään luo miellyttäviä edellytyksiä edes aloittaa rauhanneuvotteluja Vladimir I Putlerin Venäjän kanssa?

Olen vahvasti sitä mieltä, että rauhansopimuksessa, sitten kun se saadaan aikaan Venäjä velvoitetaan maksamaan sotakorvauksena Ukrainalle ainakin kaikki jälleenrakennuksen kustannukset. Rahoitukseen voi hyvin käyttää mm. oligarkien nyt sanktioidut kaikki varat ja Putlerin, vielä yksilöitymättömät varat lisäksi.

Ukraina opettaa ja Siperiassa on kylmä

Natoon ja heti.

Tilanne Euroopassa on viikossa muuttunut vähintään yhtä radikaalisti, kuin Neuvostoliiton romahdettua yli 30 vuotta sitten. Edellistä vastaavaa mullistusta saa hakea lähes 80 vuoden takaa, toukokuulta 1945.

Riitaisa ja henkisesti väsynyt, rapistuva Eurooppa on hetkessä (toivottavasti ei vain hetkeksi) ryhdistäytynyt Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan johdosta.

Kaiken maailman havaintoja on itsekin joutunut tekemään.

Enpä olisi uskonut olevani milloinkaan samaa mieltä Jussi Halla-ahon kanssa, vaikka älykkäänä miehenä olenkin häntä pitänyt. Enkä jaa hänen poliittisia arvojaan edelleenkään. Mutta; elämme mielenkiintoisia aikoja. Todella.

Viime lauantain YLEn ykkösaamussa hän puhui asiaa. Tai ainakin olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Vladimir I Putleria eivät sanktiot hetkauta, tuskin edes nämä massiiviset. Hän tietää, että tekee Venäjä Ukrainassa tai muualla mitä hyvänsä, länsimailta tulee sanktioita. Mutta heillä ei ole kykyä eikä halua ylläpitää ankaria pakotteita pitkään. Eurooppa kun on jo sidottuna Venäjän energiaan on, ainakin lyhyellä aikavälillä. Ellei tästä riippuvuudesta päästä irti olemme jatkossakin talutusnuorassa.

Samoin Halla-ahon Twitterissä esittämä toivomus Olkaa hyvä ja pysäyttäkää venäläisten lauma ennen kuin meillä on uusi Groznyi ja Aleppo keskellä Eurooppaa on ihan asiaa. Viittaus näiden kahden kaupungin totaalisen tuhoutumisen ja autioitumisen kohtaloon osoittaa kuinka vakavasta asiasta on lopultakin kysymys. Ja venäläisten kaupunkikeskusten sodankäyntitaktiikasta meillä on jo riittävästi näyttöä.

Vaan mistä tämä vahva halu saada Ukraina haltuun? Siihen olen saanut tähän mennessä parhaan vastauksen The New Yorker lehden toimittajan Marsha Gessenin haastattelussa jenkkien PBS kanavan ohjelmassa Amanpour and Company.

Tähän mennessä olin kuvitellut Putlerin haluavan palauttaa Neuvostoliitto. Ja olen aika vakuuttunut siitä, että Ukrainan valloittaminen on nimenomaan Putlerin päähänpiintymä, ei oligarkien eikä varmastikaan tavisten. Mutta itse asiassa hän on palauttamassa Venäjän tsaarinaikaista imperiumia. Kaikkine alueineen. Euroopasta niihin kuuluvat mm. Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron lisäksi myös Suomi. Jo senkin vuoksi Halla-ahon toivomus aktiivisesta sotilaallisesta toiminnasta on, vaikkakin monen mielestä poliittisesti epäkorrekti, täysin oikeaan osunut.

Jo se, että Suomi on antanut aseapua Ukrainalle on varmasti noteeratu Kremlissä. Ja Kreml on sekä äkkipikainen että pitkävihainen. Hakupaperit NATOon on syytä saada pikaisesti valmiiksi. Jos sitä halutaan käyttää offensiivisesti Putlerin heikentämiseksi niin demonstroivan näkyvästi yhdessä Ruotsin kanssa.

Putin toteuttaa Hitlerin pelikirjaa

 

Tänään, pienemmässä ryhmässä nykyisestä geopoliittisesta  turvallisuustilanteesta keskustellessamme minua hämmästytti huoli, jonka Putlerin toimet ovat meissä herättäneet. Yhä useammat viittaavat 1930-luvun tapahtumiin ja Hitlerin toimiin ennen hänen hyökkäystään Puolaan. 

Kuten Putler hänkin uhkaili vuodesta toiseen ja teki mitä lystäsi alkaen vuodesta 1935 palauttaessaanyleisen asevelvollisuuden, miehittämällä Ranskan holhoukseen asetetun Reininmaan vuonna 1936, Itävallan Anschluss osaksi Saksaa vuoden 1938 maaliskuussa, miehittämällä Münchenin sopimuksen perusteella Tsekkoslovakian Sudeetinmaan saman vuoden syyskuussa ja loput Tsekkoslovakiasta seuraavan vuoden, vuoden 1939 maaliskuussa. Uhkaukset Puolalle konkretisoituivat sitten 1.9.1939.

Kovin ovat Putlerin toimet vaikutukseltaan samanlaisia. MoldavianTransnistria ”ei-kenenkään tunnustama” osa Moldovaa vähintään vuodesta 2006, Georgian sodasta elokuussa 2008 syntyneet ”ei-kenenkään tunnustamat” Abhasia ja Etelä-Ossetia ja ”ei-kenenkään tunnustamat” Itä-Ukrainan Donbasin ja Kriminmiehitys vuoden 2014 alussa. Entisestään ovat avoimina haavat ensimmäisestä ja toisesta Tšetšenian sodasta (1994 – 1996 ja 1999 - 2009) ja Armenian ja Azerbaidžanin Vuoristo-Karabahista käymä viimeisin sota vuodelta 2020.

Putleria Hitleriin verratessa käy ilmi, että Hitlerillä oli selvästi kovempi kiire. Hitlerin valtaannoususta hänen kuolemaansa meni vain 12 vuotta. Putler on rakentanut omaa diktatuuriaan ainakin vuodesta 1999. Toisaalta maailma oli 1930 - luvulla kovasti erilainen, pienempi ja paikallisempi. Silloin Saksa oli keskellä Eurooppaa ja suurvaltoina itseään pitävien ympäröimä.

Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Nato – maat on lihavoitu, Kauko-Idän maat alleviivattu. Kursiivilla maat, jotka kuuluvat alueeseen, joita Putler ainakin havittelee historiallisen Äiti Venäjän osaksi. Samoissa valtioissa ja samalla Putlerin Venäjällä on viime aikoina ollut näkyviä ongelmia. Voisiko se olla yksi hänen keskeisistä huolistaan; syy joka selittäisi miksi hän juuri nyt on esittänyt vaatimuksensa Yhdysvalloille ja NATOlle? Ja miksi hän esittää vaatimuksensa ehdottomana, asettaessa samalla itsensä nurkkaan josta kunniallista perääntymistietä ei näytä olevan?

Suomella on kuulemma NATO–optio, mahdollisuus hakea NATOn täysivaltaista jäsenyyttä oman päätöksensä mukaisesti. Ja Sauli Niinistön mukaan edelleenkin. Samanlainen mahdollisuus on naapurillamme Ruotsilla. NATOlla taas ovi on kuulemma edelleen auki kummankin jäsenhakemukselle. Jo pitkään on ollut selvä, että liityttäessä liittyvät yhtäaikaisesti kumpikin tai eivät kumpikaan.

Milloin optiota on tarkoitus käyttää? Tuskin vasta silloin kun Venäjä on jo hyökännyt. Silloin on jo liian myöhäistä. Ilmeisesti siis ennen sitä? Milloin sitä ennen? Ilmeisesti kun tilanne on kummankin mielestä ajankohtainen? Miten ajankohtaisuus ilmenee?

Olisiko Suomen ja Ruotsin siis ajankohtaista aloittaa neuvottelut mahdollisesta NATO–jäsenyydestä nyt ja laajamittaisesti julkistaa se?

Saapi nähdä miten äijän käy

Ihan samalla tavalla kuin Stalin aikoinaan - nyt vain geopoliittisesti - kutsui Putler Moskovaan keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Nyt kutsun kohteina ei ollut yksin Suomi, ei edes yksin Baltia vaan Jenkit ja NATO ja ETYJ. Silmiinpistävää on, ettei EU tainnut suoranaisesti olla edes kutsun kohteena.

Aiemmin Stalin oli kutsunut Kremliin Saksan korkean edustaja, joksi valikoitui shampanjakauppias Ribbentrop. Eikä sopimuksen aikaansaamiseen kauan mennyt kun Eurooppaa etupiireihin jaettiin 23.9.1939. Jaettiinhan alueita, jotka eivät kummallekaan kuuluneet ja kauppasopimukset olivat edullisia kummallekin, nekin vielä osittain muiden omaisuutta. Ja Hitlerillä oli kova kiire, eihän Puolaan hyökkäystä voinut pitkään paljastumatta siirtää.

Nyt kiire näyttää olevan Putlerilla. Miksi? Päätellen siitä, että hän esittää uutta etupiirijakoa Eurooppaan ja suurieleisesti ja voimakkaasti sen julkistaa, hän on rakentanut siitä itselleen kategorisen imperatiivin. Hänen mahdollisuuteensa esittämistään vaatimuksista kokonaan, tai edes suurimmaksi osaksi luopua ei tule kysymykseen. Neuvottelutarjous ei ole aito. Se on pehmennetty ilmaisu tavoitellusta diktaatista, joka hyvin vertautuu Münchenin sopimukseen syyskuulta 1938. Äiti Venäjän historiallinen "kunnia" kun ei häviämistä hyväksy. Eikä Putlerin valta ainakaan.

Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessa nykytilanteen olennainen tuli hyvin esille:

”Niinistö on vuosia kysellyt EU:n turvatakuiden ja solidaarisuuden perään, mutta turhaan. Presidentti on selvästi turhautunut siitä, että sanotaan, mutta ei sanota, mitä tarkoitetaan.

Nyt heikkouden hintaa maksetaan. Niinistö murehti sitä, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Euroopan asioista eurooppalaisten pään yli. Hän huomautti, ettei Eurooppa voi tyytyä pelkkään ”pakotekoordinaattorin rooliin”.

Mutta mitä, jos ei pelkkiä pakotteita? Niin, sitä itseään: voimaa. Kylmimmän kommenttinsa Niinistö tarjosi mutkan kautta. Hän kertoi ajatelleensa näinä aikoina turvallisuuspolitiikan yhdysvaltalaisen veteraanivaikuttajan Henry Kissingerin oppeja: ”Hänen [Kissingerin] kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”

Nyt kun Putlerin diktaattitarjoukseen on jo vastattu myöntyvästi, ainoa tapa, jolla ”heikkouden hinta” voidaan eliminoida on Euroopan ja Yhdysvaltojen kyky osoittaa tosiasiallista yhtenäisyyttä ja vahvuutta. EUn on oltava näkyvästi mukana. Näin vaikka ja juuri koska Euta ei ole neuvotteluihin edes ole kutsuttu. 

Vaan mistä löytyy se riittävän konkreettinen, Putlerin silmissä uskottava poliittinen taho ja tahto? Ja kuka sen pystyy toimittamaan? Yksi asia on varma: Nyt ei ole myöntyväisyyden aika. Ei ainakaan jos halutaan välttää historiassa tehdyt virheet.