keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Puoluepolitiikan pitkä varjo

Vai pitäisikö vain puhua ryhmäytymisen väistämättömistä haittavaikutuksista; joukossa tyhmyys tiivistyy? Pelossa toimiva ihminen ei järkevästi vain osaa toimia.

Tulipa moinen mieleeni, kun kommentoin Kaleva.fi:n artikkelia Syyriaan lähtemisen taustalla on vahvapettymys Suomen ilmapiiriin

Onko todella niin, että oma napa, tässä ja nyt, on ainoa asia mikä kovin monia meistä kanta-suomalaisia jaksaa kiinnostaa? Siitä huolimatta, että suomalais-ugrilaisen geeniperinteemme osa lienee korkeintaan 10% kokonaisuudesta. Jos sitäkään. Loput on maahanmuuttajien tuontitavaraa. Niin ja maahanmuuttajia lienemme mekin, tuon 10% perimän kantajatkin?

Sama syy, jonka vuoksi pakolaiset muuttavat pois Irakista, Syyriasta, Afganistanista, Somaliasta ja ties mistä on, että paikalliset poliitikot tai heitä edustavat puolueet eivät osaa, halua tai viitsi ratkaista yhteiskuntiensa ongelmia rauhanomaisesti. Siksi on tuskastuttavaa lukea maahanmuuttovastaisia kommentteja. Sama ongelma heillä on kuin on meilläkin. Ollut aiemmin ja on edelleenkin.

Oletpa ”pakolainen” tai ”elintasopakolainen”, syy on sama. Erilaista on vain koetun pakottamisen aste.

Todistettavasti jokaisella meistä on vain yksi elämä. Jos olet vuoden kaksi tai kolme jo joutunut pakolaisena, ilman työtä tai muutakaan tekemistä pakotettuna oleskelemaan pakolaisleirissä Irakissa, Syyriassa, Afganistaniassa, Somaliassa, Lampedusassa, Kreikassa, Turkissa tai ties missä rahat – sikäli jos niitä on edes ollut – ovat lopussa. Osaamisesi katoaa, kehittymisesi estyy, omanarvontuntosi korvautuu vihalla. Tai pelolla. Tai epätoivolla.

Jos ovat vähänkään historiaa lukeneet, he tietävät - kuten 1930-luvulla myös - että nyt maat alkavat sulkea rajojaan ja tehdä maahan muuttamisen vaikeammaksi sitä eniten tarvitseville. Jos vielä olet oikeasti perheellinen, perhe tai osa siitä mukanasi tai vain perheesi edustajana uutta turvallista elämän mahdollisuutta etsimässä on vähitellen otettava riskejä. On pidettävä kiirettä. Ja lähdettävä liikkeelle.


Jos pakolaisia – elintaso- tai mitä muita tahansa – on tänä vuonna tullut Länsi-Eurooppaan noin miljoona ja kaikki tiedot kertovat tulijoita löytyvän edellä mainituista vastaanottopaikoista noin kymmenkertainen määrä, minussa kerää kysymyksiä. Miksi? Jos siihen ei vastausta löydy on kaikki mitä yritämme asian tiimoilta täällä tehdä jää aika heppoiseksi. Vastauksesta voisivat ottaa opiksi ehkä omatkin poliittiset broilerimme? Terveisiä nykyisille "päättäjillemme".

9 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tuo tutkija rohkenee väittää, että Syyriaan sotimaan lähtevät ovat tavallisia muslimeja, mutta kumminkin ne vain jotenkin eksyvät sinne fanaatikkojen puolelle sotimaan tavallisia muslimeja vastaan.

Tutkija on varmaan päättänyt keksiä jotain omaperäistä saadakseen apurahaa.

Itse olen enemmän huolissani meikäläisien päättäjien asenteesta tätä EU:n uutta rajavalvontavirastoa kohtaan, koska kaiken järjen mukaan EU:n nykyisen rajavalvontaviraston puutteet saisi korjattua helpoiten säätämällä läjä uusia pykäliä eikä suinkaan muodostamalla päällekkäinen organisaatio, jolla on valtuudet valvoa jäsenmaiden rajoja niin kuin EU haluaa.

Jos Kreikka uhittelee päästävänsä läpi kaikki halukkaat pakolaiset läoi niin kätevimmin homma hoituisi siten, että Kreikan naapurit sulkisivat omat rajansa ja kreikkalaiset saisivat tehdä pakolaisiensa kanssa mitä lystää.

Ei sitä varten tarvitse ottaa sellaista riskiä, että EU päättää estää suomalaisia lähtemästä pois omasta maastaan, vaan riittäisi kun säädettäisiin pari pykälää, jotka antavat luvan panna omat rajat kiinni jos mieli tekee.

Jokainen joka ei ole tätä uutta rajavalvontaa vastaan on päästään vialla.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Sama syy, jonka vuoksi pakolaiset muuttavat pois Irakista, Syyriasta, Afganistanista, Somaliasta ja ties mistä on, että paikalliset poliitikot tai heitä edustavat puolueet eivät osaa, halua tai viitsi ratkaista yhteiskuntiensa ongelmia rauhanomaisesti. +++

Täysin eri mieltä. Suurin yksittäinen syy on alueilla tapahtunut väestöräjähdys. Nuo levottomat alueet eivät yksinkertaisesti pysty elättämään siellä nyt olevaa populaatiota. Kyseessä on saksalaisen sosiologin, prof. Gunnar Heinsohnin määrittelemä termi "nuorisopullistuma - youth bulge", jossa keskeisenä teemana on työttömien näköalattomien nuorten miesten ylimäärä, joka generoi väkivaltaisuutta. Aiheesta enemmmän esim. tässä http://v2.nl/archive/people/gunnar-heinsohn .

Tämä on asia, jota maailmanpoliittisella establishmentillä ei ole kanaa nostaa julkiseen keskusteluun, koska kansakuntien yli äyräiden tapahtuva lisääntyminen on tabu. Biologiasta löytyy vastaava ilmiö kaatopaikkojen rottakannan kasvusta, kun kanta kasvaa suuremmaksi kuin mitä tuo kaatopaikka pystyy elättämään, jolloin rotat alkavat syödä toisiaan.

Tästä samasta ilmiöstä on nyt kyse Euroopassa vellovassa pakolaistuvassa; itse asiassa nuo pakolaiset - ja sattumalta yllätys yllätys, juuri noita nuoria miehiä - pakenevat omaa määräänsä kun lähtömaassa ei ole enää mitään elämisen mahdollisuuksia.

Poliittista ratkaisua tähän asiaan ei löydy, valitettavasti ratkaisu on linkolalainen. Tulemme tästä eteenpäin näkemään ikävää uutista television ruudusta. Jotain olisi esim YK:n pitänyt tehdä jo kauan sitten, mutta siinäkin organisaatiossa on lähinnä kukkahattuisuus järjestelmää pyörittävä ideologia. Asiat eivät korjaannu kuin populaatiota vähentämällä. Ihmiset tulevat sen itse tekemään (ja tekevät juuri parhaillaan) kuten kaatopaikan rotat. Ilmastonmuutos - sekin liikakansoituksen kukkanen -tulee vaikuttamaan samaan suuntaan. Mikään poliittinen järjestelmä ei löydä tähän tragediaan onnellista ratkaisua. Voidaan siis ihan rauhassa kirjoittaa vaalilippuun tuo ehdottamasi "joku muu" tai vielä paremmin, "kuka tahansa".

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

En ole kanssasi eri mieltä. Väestöräjähdys on tosiasia ja varmasti seurauksiltaan katastrofaalinen. "Mikään poliittinen järjestelmä ei löydä tähän tragediaan onnellista ratkaisua." Ei varmaankaan. Mutta jossain vaiheessa se ratkeaa. Tavalla tai toisella. Nykyisen käsityksen mukaan sen ratkaisemisesta vastaavat poliittiset "johtajat", olipa ratkaiseminen miten vaikeaa tahansa. Myöhemmin se sitten ratkeaa jollain toisella tavalla.

Kuka tahansa on vaalilippun kirjoitettuna kelpo valinta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Syyrian kriisi on yhdistymässä Ukrainan kriisiin, koska Turkki on kasaamassa pataljoonaa Ukrainan hallituksen avuksi.

Tarkoitus on vissiin käyttää samoja palkkaterroristeja, joita on käytetty Syyriassakin, koska niitä on nyt vetäytymässä Turkin puolelle.

Ukrainalaisia ei ole kuin jotain 45 miljoonaa, joten kai me ne jonnekin saadaan mahtumaan kun riemu repeää.

Anonyymi kirjoitti...

+++ Syyrian kriisi on yhdistymässä Ukrainan kriisiin, koska Turkki on kasaamassa pataljoonaa Ukrainan hallituksen avuksi. +++

Satunnainen ...

Mikä on tietolähteesi? Jos näin on, merkittävä muutos nykytilanteeseen.

Oma näkemykseni on jo pitkään ollut, että Ukrainan kriisi tulee liittymmään Lähi-Idän tilanteeseen, tavalla tai toisella.

Suurtakin isompaa sotaa pukkaa.

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Anonyymi

Netistä luin.

http://fortruss.blogspot.be/2015/12/islyamov-says-turkey-is-to-participate.html

Krimin islamistitilanne on sen verran paha, että Radio Free Europe on yrittänyt pitää sitä esillä, ja blogistanissa huhuttiin syksyllä, että siellä olisi ISIS:n koulutusleirejäkin, mutta lähdetietoa sille en ole onnistunut löytämään.

Kai se rähinä siellä taas kohta käyntiin lähtee, vaikka Ukrainan armeija ei näy enää kiinnostavan ukrainalaisia senkään vertaa kuin aikaisemmin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kuinka ollakaan, kun PersKeKo on saanut puoluejohtajien uskottavuuden romahtamaan, alkaa puhe listavaaleista.

Demarithan ehdottelivat tätä koko sen ajan kun kannatus laski eikä puolueeseen uskallettu päästää uutta verta, ettei valta olisi vaihtunut.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

En tiä ootko enää hengissä, mutta tää on ollut mielenkiintoinen päivä,

Itävalta on päättänyt lauantaina lopettaa Schengenin sopimuksen noudattamisen, mutta uutinen leviää aika laiskasti.

Suomessa taitaa olla vain julkaistu Talouselämän uutinen ja muuallakin on aika hiljaista.

Itävallassa ja Itä-Euroopassa siitä on toki kerrottu, mutta Newsweek taitaa olla ainoa isompi länsimainen media, joka on uskaltanut tehdä saman.

Sloveniakin uhkaa heivata Schengenillä vesilintua, mutta siitä on kerrottu vieläkin laiskemmin.

Tää meinaa vissiin sitä, että valtaeliitin unelmat ovat särkyneet, maailma tuntuu romahtavan ja happi on loppumassa, ja se ei ole koskaan johtanut mihinkään hyvään.

Kohta tehdään jotain tyhmää.

Fun kirjoitti...

Jotain on todellakin tapahtumassa? Schengeniä ei käytännössä ole ollut enää pitkään aikaan.
Maahanmuuttoinvaasio Eurooppaan alkaa hahmottua järjestetyksi.
Niinistö muka hämmästyi kun Venäjällä kuoli Suomeen lupaa jonottaja autoonsa.
Juuri luin, että Venäjällä on kuollut kolme n. 50-vuotista kenraalia äkillisen sydänoireen murtamina.
Taidetaan alkaa olla veitsen terällä monellakin sektorilla?
Iran tulee pudottamaan raakaöljyn hinnan tuonne 25 dollarin tietämiin. Venäjä alkaa olla henkitoreissaan. Kunpa saisivat pidettyä rajansa kiinni. Jos sillä puolella alkaa kansaa nälkä kaihertamaan niin silloin ollaan liemessä.
Taitaa tänä vuonna tahti muuttua maailmala. Eurooppa yllätetään taas housut kintussa.
Meidän poliittiset tomppelimme nukkuvat ruususen unta.
JK. Terveisiä vaan etelän lämmöstä. Taisin jättää sinne parin PAM:ilaisen vuosipalkan verran tätä eurooppalaista valuuttaa. Vähän se mieltä kaihertaa mutta fem därifrån.