Satumainen johto

Siis meillä suomalaisilla, tämän päivän ampparit.com/talous mukaan.

Menetimme lopullisesti kontrollimme Stora Ensosta, kun se löysi sisäisen johtajansa. Asuntojen hintakupla pihiseee lupaavasti. Julkisyhteisöjen velka kasvoi 3,4 miljardilla eurolla 113,8 miljardiin euroon vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tullin mukaan Suomen vienti laski huhtikuussa 5 %. Suurten yritysten liikevaihto väheni tammi-toukokuussa 2,2 prosenttia. Korkeakoulutettujen työpula paisuu pääkaupunkiseudulla. Asumistukea saavien määrä kasvoi; yleistä asumistukea sai joulukuussa 192 274 ruokakuntaa, joissa asui 355 490 henkilöä. Eläkkeensaajan asumistukea sai 187 675 henkilöä ja opintotuen asumislisää sai 150 333 opiskelijaa. 

Eikä vielä kukaan ole ratkaissut ongelmaa, millä ihmeen mekanismilla Suomen vienti saadaan nousuun. Sisäisen devalvoinnin toimivuus on jo nähty PIGS-maissa. Euro-kriisin pitkän aikavälin tuhoista joita se on jo aiheuttanut ja jatkuvasti aiheuttaa, ei juuri kirjoitettavan näe. Mutta ilmassa on odotusta, valoa jo näkyy tunnelin päästä. 

Onneksi uudet uraohjuksemme Stubb ja Rinne osaavat alusta alkaen panostaa oikeisiin asioihin. Ensin ns. kasvupaketti "kasvatetaan" harhaanjohtavalla tiedottamisella nelinkertaiseksi, yli yhden miljardin kokoiseksi. Samalla he löytävät toisensa, varmaan Pride-kulkueen motivoimana propagoimalla voimakkaasti ns. tasavertaisen avioliittolain puolesta. Prioriteetit ovat pojilla heti alusta alkaen kohdallaan.

Mutta kuten tiedämme, kriisissä on uhkien lisäksi aina myös mahdollisuuksia. Tarkastelutavasta riippuu, kummalle haluaa antaa enemmän painoa ja kenen kannalta tilannetta haluaa tarkastella. Näin myös euro-kriisissä. 

Onneksi EKP ymmärtää Saksan tarpeen pitää yllä tiukkaa, suurelta osin deflatooriseksi muodostunutta rahapolitiikkaa, joka raunioittaa kaikkien muiden euro-maiden talouden. Vielä suuremmaksi onneksi työvoiman liikkuminen EU-n sisällä on vapaata. Osaavimmat hakeutuvat sinne missä tarve on suurin.

Kohta Tante Merkelin on pakko alkaa etsiä työvoimalleen lisää Lebensraumia. 

Onko Talvisodan syttymisen syy yhä voimassa?

Talvisodan syytä ja sen mahdollista voimassa olemista nykyään kyseli nimimerkki tutkija pohjanmaalta, alias PohjanPoika. Asia on taas ajankohtainen Krimin, Ukrainan ja Kultarannan avaaman NATO-keskustelun seurauksena. Ensimmäistä on tutkittu hyllymetreittäin ja toivottavasti poliitikkomme ja virkamiehemme ovat pitäneet siitä huolta, että ainakaan ne samat eivät ole. Kun en ole historioitsija, vielä vähemmin poliitikko, meni oman näkemyksen muotoiluun parisen tuntia:

PohjanPoika

Mielenkiintoinen kysymys tuo "miksi Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen Toisen maailmansodan alussa?" Ja varsinkin tuo lisäys; ”Olisiko Venäjällä edelleen sama syy olemassa?”

Nopeana vastauksena tuliensimmäiseen mieleeni; koska aika oli kypsä. Olipa syy mikä tahansa ei se meistä suomalaisista ainakaan johtunut. Olihan niitä suomalaisia NL täynnä jo 1918 tapahtumien jäljiltä, vaikka suurin osa oli varmaan 1939 jo passitettu Gulagiin tai peräti mullan alle. Ei meitä sinne lisää kaivattu Otto-Willestä riippumatta. Ja ajatuskin siitä, että suomalaiset olisi - sotapropagandan mukaisesti - todella haluttu vapautta lahtarien hirmuvallan alta, on samasta syystä virheellinen, valheellinen jopa sairas.

Kaksikymmentä vuotta on lyhyt aika vakiinnuttaa uusi kommunistiseksi itseään tavoitteleva suurvalta bolshevikkien valtaan. Kun hetki oli hengähdetty ja voimia kerätty, alettiin haikailla oman vallan alle myös kaikkea aiemmin menetettyä? Varsinkin Stalin piti käsitykseni mukaan Suomen tunnustamista virheenä ja hyväksyttävänä vai heikkouden hetken taktiikkana. Sama varmasti päti myös Baltian maihin, Puolaan ja Bessarabiaan. Ukrainalaiset sen sijaan olivat siihen mennessä jo alistuneet ja näännytetty NLn osaksi.

Neuvostoliiton toiseksi suurin kaupunki, edellinen pääkaupunki, merkittävä teollisuuden, tutkimuksen ja kaupan keskus sijaitsi käytännössä Suomen rajalla. Varsinkaan Stalin ja muu kommunistien vanha kaarti (ja niitä silloin olivat kaikki) ei varmasti nähnyt syytä luottaa edes itsenäisen Suomen toistuviin vakuutuksiin siitä, että me emme hyökkää mihinkään ja puolustamme maatamme miltä tahansa suunnalta tapahtuvalta hyökkäykseltä. Omat lähihistorian ”kokemukset” kertoivat heille muuta.

Kaikkien asiantuntija-arvioiden mukaan Suomen puolustusvoimat eivät pystyisi vastustamaan edes idästä tulevaa hyökkäystä, muista ilmansuunnista vielä vähemmän. (Silloinkin Suomen poliitikot olivat pitäneet siitä huolen.) Ja muista ilmansuunnista tulevilla (lähinnä kai Saksa, Iso Britannia, USA??) voi Suomessa vain kiinnostaa vain kauttakulku Venäjälle ja Leningradiin. Miksi jäädä odottamaan hyökkäystä Rajajoelle? Eiköhä Pohjanlahti ja Tornionjoki antaisi omalle puolustukselle enemmän liikkumavaraa? Ja osattiin siellä myös varmasti laskea, että mahdollisessa kriisitilanteessa, jossa Suomen ja Neuvostoliiton intressit joutuisivat vastakkain, Suomi voi käytännössä nojautua ainoastaan Saksan tukeen ja apuun. Muita riittävän isoja ei ollut.

Oliko Fun(deeraaja), Satumainen raportoija, sinä vai joku muu joka kiinnitti jälleen kerran huomiota siihen, että Suomen ja Viron operatiiviset suunnitelmat sulkea tarvittaessa Suomenlahti Naissaaren ja Porkkalan kapeikossa miinoin ja erityisesti rannikkotykistön koordinoidun tulenkäytön seurauksena oli Vilho Pentikäinen kavaltanut Moskovan tietoon.  Se yksinkin saattaisi varmaan riittää itsensä suurvallaksi kokevalle sodan syyksi, varsinkin 1930-luvun teknologian ja merenkulun puitteissa. Enkä usko Putlerin suhtautuvan ajatukseen NATOn sisämereksi mahdollisesti muuttuvasta Itämerestä tervetulleena vieläkään.

Siitä pääsemmekin tuohon toiseen kysymykseen. ”Olisiko Venäjällä edelleen sama syy olemassa?”

Maantiede ei ole muuttunut mihinkään eikä menneisyys liioin, vaikka aikaa on kulunut ja naapureina eletty. Tapahtumien tulkinnat muuttuvat tietojen ja ymmärryksen kasvun myötä. Tiede ja teknologiat ovat muuttaneet monien maailmankuvaa ja arkisen toiminnan reunaehtoja. Kun Putlerin aseenkantajat (=FSB ja oligarkit) ilmeisesti pitävät Kiovaa Äiti-Venäjän synnyinpaikkana, saattaisivat he ”neo-neuvostoliittolaisina” myös tuntea voimakasta vetoa maahan, jossa Lenin ja Stalin ensi kertaa tapasivat ja kumpikin vaikeina aikoin piileskeli? Toisaalta vuodesta 1944, tai paremmin sittenkin ehkä vuodesta 1956 vuoteen 2014, itsenäistä aikaa on kummillakin kulunut paljon enemmän kuin 1930-luvulla. Olisiko opittu paremmin toisiamme ymmärtämään, vaikkei aina hyväksytäkään? Siis me kummatkin? Olemmeko?

On kai paras väistää vastaus suulla suuremmalla:

”I cannot forecast to you the action of Russia. It is a riddle wrapped in a mystery inside an enigma: but perhaps there is a key. That key is Russian national interest.

Sir Winston Churchill, Radio speech, 1939 ”

Putler määrittää mikä nyt on Venäjän kansallinen intressi.

PS.

Olen aihetta sivunnut aiemminkin. Vaikkapa Talvisota oli nelikymppisen ulkoministerin työtapaturma.

Ehkä heräsi Venäjän Karhu? Entä Suomen Leijona?

Ehkä Venäjän Karhu on vasta herännyt? Ehkä, vaikka en siihen  usko. Se kuitenkin on varmaa, että Suomen Leijona on ilmeisesti nukkunut ja vasta herännyt. Sen vahvistavat mm. Kultarannan keskustelijoitten hämmästys Venäjän toimista Ukrainan kriisissä. Näin siitä huolimatta, että kokiksien kauppakamaripoikien edusmies asiasta vie erikseen syksyllä 2007 jo varoitti; Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Kun NATOilusta on viimeistään Ukrainan kriisin seurauksena tullut sisäsiisti ja jopa seksikäskin keskustelunaihe haluaisin palautta mieliin, että

Aika on ajanut NATO-jäsenyytemme ja optiommekin ohi

Jos NATO lähtisi Suomea tositilanteessa puolustamaan, joutuisi maamme ja erityisesti siviiliväestömme  ensin yhden armeijan sodankäyntialueeksi, sitten kahden armeijan väliseksi taistelualueeksi ties kuinka pitkäksi aikaa ja lopulta, joko itsenäiseksi Suomeksi tai osaksi Karjalan oblastia. Sillä kummaksi, ei sitten enää olisi juurikaan väliä, kun maan infrastruktuuri on tuhottu ja kansalaisista vähintään puolet tapettu tai invalideina ja onnekkaat maasta paenneina maahanmuuttajina, muitten maitten sosiaaliturvasta nauttimassa.  

          

Tähän taustaksi vähän perusteluja. 

Olemme aina, siis ainakin viimeiset 1000 vuotta, olleet idän ja lännen rajamaa. Pietarin perustamisesta lähtien olemme olleen sen keskeisin, Venäjän oman kontrollin ulkopuolella oleva turvallisuusuhka. Viimeisen 100 vuoden historiamme aikana olemme sallineet muiden käyttää aluettamme hyökkäyksiin Venäjälle/Neuvostoliittoon sekä I maailmansodan aikana ja sen jälkeen että II maailmansodan aikana. Lähes koko itsenäisyytemme historian ajan olemme pyrkineet puolueettomuuteen (suhteessamme Venäjään) onnistuen siinä vaihtelevasti. Mutta aina, kun olemme johonkin tukeutuneet, olemme tukeutuneet Saksaan, ainoaan reaaliseen ”suurvaltatukijaan”, Venäjän ohella.

Suomen, tämän itsellemme tontittamamme maapläntin, itselleen hamuajia voi olla vain yksi, Venäjä. Siirtomaiden valloittaminen on jo jäänyt historian lehdille ja ajatuskin siitä, että muut naapurimme siis Eesti, Ruotsi tai Norja vapaaehtoisesti haluaisivat tänne laajentua, lienee lähinnä naurettava?  Tämä ei kuitenkaan aluettamme merkityksettömäksi ulkopuolisille valitettavasti tee. Täältä käsin voitaisi, esimerkiksi turvata tai uhata Venäjän luoteiskolkkaa, erityisesti Pietaria ja Murmanskia ja koko läntisen Venäjän tuonti/vienti liikenteen turvallisuutta?  Voitaisipa aluettamme kaavailla myös, erityisesti Pietarin puolustuksen ennakkotorjunta-alueeksi.

Historiamme kokemukset ovat tehneet meistä varovaisia, turvallisuuskysymyksissämme ja/tai niiden linjausten julkistamisessa ehkä jopa liian varovaisia? Meillä kun ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on totuttu käyttämään lyömäaseena, leimakirveenä. Turvallisuuspolitiikkamme viimeiseksi lukoksi olemme kuitenkin päättäneet Itsenäisen puolustuksen EUn jäsenenä. Mutta vaihtoehtoina joitakin yhä houkuttaa NATOn täysijäsenyys, toisia ehkä yhteistyön tiivistäminen Venäjän kanssa, kolmansia mielestäni lähinnä fantastinen ajatus joko Pohjoismaisesta puolustusliitosta tai peräti Ruotsi-Suomi puolustussopimuksesta.

Maailman muuttumisen myötä myös suomalaiset ovat alkaneet vaatia johtajiltaan vastauksia ja todellisia kannanottoja, myös ja erityisesti turvallisuuspolitiikan yhdestä osasta, puolustuspolitiikasta. Niitä taas presidenttiehdokkaat, jotka Tasavallan Presidenttinä kuitenkin toimivat puolustusvoimien ylipäällikkönä ja vastaavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta yhdessä muun valtioneuvoston kanssa, eivät suin surminkaan halua antaa. Ei uskoisi, että meidän väitetään elävän demokratiassa. Venkoilu tässä asiassa jatkuu jo ties kuinka monetta vuotta, eikä taida maasta edelleenkään löytyä presidenttiehdokasta, joka uskaltaasuoraan sanoa mitä mieltä on? Ja mitä mieltä meidän tavisten pitäisi olla, tai mihin asennoitua? Jos tämä ei kerro minkälaisessa kriisissä puoluepoliittinen järjestelmämme on, mikä sitten?

EU on kehittymässä liittovaltioksi, velkaantunut USA kääntyy Tyynelle merelle, Venäjän kehityksen ikuinen epävarmuus, arvaamattomuus ja nykyinen kiihtyvä varustautuminen, kylmän sodan reliikki Nato on kehittynyt maailmanpoliisiksi, Pohjois-Atlantinen finanssi- ja talouskriisi uhkaa ainakin Eurooppaa, Kiina muodostaa kasvavan uhan, myös Venäjälle….  Aika jota nyt elämme, on lievästi sanoen epävarmuuksia, uhkia ja haasteita täynnä. Mutta se ei käy puolustukseksi, ei edes tekosyyksi sille, ettei yksikään ehdokas kerro kansalaisille, miten hän oikeasti ratkaisi puolustuksemme pitkän aikavälin pohteet. Eli tarvitaanko meitä kansalaisia muussakin ominaisuudessa kuin valuuttamme vakuutena?

Vaikka presidenttiehdokkaamme eivät asiaa, ainakaan vääntelehtimättä ja venkoilematta käsittele, ajattelin minä taviksena ilmaista mielipiteeni ja ainakin yleisellä tasolla myös perustella sen. Minulla kun ei ole tarvetta sen paremmin vaalitaktikointiin kuin pelkoon ansion- tai kasvojenmenetyksestä. Rajoitan sen kuitenkin vain siihen, mistä mielestäni vaaditaan, halutaan ja tarvitaan avointa julkista arvokeskustelua.  Suomen mahdollinen NATO – jäsenyys. Optio kun on kaikilla tasoilla pelkkä fiktio, ellei itsepetos niin ainakin toiveajattelua. 

Mitä sitten siitä seuraisi, jos NATOn jäseneksi ryhtyisimme? Ja lähden ajatuksesta, etteivät Georgian tapahtumat täällä toistuisi, ennaltaehkäisten jo julkituodun jäsenyysaikeen toteutumisen. 

                           

Olemme edelleen rajamaa, nyt Venäjän mielestä ehkä entistä epäitsenäisempi? Saatamme heidän mielestään muodostaa entistä huomattavasti suuremman uhan Venäjän luoteisosalle? Toisaalta NATOa vastaan on varmasti suurempi kynnys hyökätä kuin viisimiljoonaisen kirppuvaltion kimppuun? Siis niin kauan kun on syytä olettaa USAn olevan järjestön sitoutuneena takuumiehenä. Mutta mitä hyötyä maahamme olisi ensimmäiseksi hyökätä, kun se voidaan tehdä milloin tahansa ja ilman, että mahdolliset todelliset hyökkäysaikeet Euroopassa paljastuisivat? Suomesta kun ei kovin helposti enää jalansijaa muihin valloituksiin löydy. Ja vaikka maamme mielestämme on meille sekä arvokas että kaunis, en jaksa uskoa, että tänne vain meidän ja maamme valloittamisen vuoksi hyökättäisi.

Täysin NATO – yhteensopivana armeijana pakottaisivat kustannusvaikutukset meidät todennäköisesti tyytymään ammattiarmeijaan, jopa varsin pieneen ammattiarmeijaan. Liian pieneen, jotta sen varaan maan puolustusta uskaltaisi jättää, jos sitä yksin jouduttaisi puolustamaan. Reserveihin ei jäisi varoja nimeksikään.  Mutta sotamateriaalia, kaikenlaisia leluja omille ja mahdollisesti meitä pelastamaan tuleville joukoille saattaisimme saada aina varastoitaviksi asti. Ja jos tulevissa tilanteissa alueelliselle eskaloinnille jää aikaa, saattaisimme saada muita NATO-joukkoja, jopa näiden sotilastukikohtia alueellemme, turvallisuuttamme lisäämään? Kaikki mainitut ovat luonnollisesti ensilinjan maalikohteita mahdollisille ohjusten ennaltaehkäiseville ensi-iskuille. Eikä niiden peitosta ja tarkkuuksista ole takeita. 

                       

Mutta onhan vielä se NATO-sopimuksen5 §.  Se Kolmen Muskettisoturin vala, se johon kerran on vedottu ja sitä käytetty. Vuonna 2001 USAn aloitteesta ja sitä tukemaan. Miten mahtaisi käydä, ja kuinka kauan kestäisi päätöksenteko kun kohteena olisi USAn sijasta pikkuruinen reunamaa jossain maan äärissä, josta ei kunnolla voi uhata ketään muuta kuin pietarilaisia? 

EU-maiden puolustussopimus antaa meille sopimusperäisesti samat lähtökohdat kuin NATOn jäsenyys, ilman USAn ja Kanadan osallisuutta. Eikä nykymenolla kauan mene siihen, kun ainakin USA sitoutumisastettaan siihen olennaisesti vähentää. Ja mikä saa meidät uskomaan, että muut jäsenet sitä ennen tai sen jälkeenkään olisivat tänne nopeasti auttamaan rientämässä vain siksi, että ovat NATOn jäseniä? Ja jättäisivät rientämättä vain siksi, koska ovat EUn jäseniä? Uskommeko myös Joulupukkiin?

Kannatan siis omaksumamme puolustuspolitiikan päälinjan jatkamista, kuitenkin siten, että se myös uskottavasti resursoidaan. Ja julkista keskustelua. 

Kiitän kaikkia lukijoitani ja erityisesti kommentoijiani

toivotan osaltani 

Hyvää ja rauhallista Joulua

Näin vuonna 2011. 

Nyt ilmeisesti sitten keskustellaan? Milloin toimitaan?

PS.

Ei Venäjää pidä eikä kannata varoa eikä pelätä. Ei Venäjä ole Suomelle ongelma. Eikä sitä tarvitse rauhoitella. Ennemminkin täytyy ilmeisesti rauhoitella monia suomalaisia. 

Venäjä on suurin naapurimme ja jo siksi itsenäisen Suomen jatkuva pohde, pohdinnan kohde. Ei enempää, ei vähempää.

Kultarannan nöyristelijä?

Tosi kovilla kierroksilla käyvät monien nettikommentoijien Venäjän pelot, kun Tasavallan Presidentin kommentteja Kultarannan kokouksen ja Lavrovin vierailun yhteydessä arvostellaan nöyristelyksi, suomettumiseksi, rähmällään olemiseksi ja vaikka miksi. Itse olisin sitä mieltä, että Tasavallan Presidentti on esimerkillisen hyvin onnistunut toimimaan tasapainoittavana kansankunnan arvojohtajana nyt käsillä olevassa kriisissä.

Itsenäiselle kansakunnalle sotilaallinen liittoutumattomuus on toiminnan ja politiikan lähtökohta. Jokainen kansakunta vastaa ensisijassa vain itsestään ja erityisesti myös puolustuksestaan. Kovin moni nettikommentoija kantaa huolta siitä, että ilman liittoutumista Suomi jää yksin. Se lienee liittoutumattomuuden tavoitekin? Ystäviä voimme kai silti olla?

Suomella ei käsittääkseni myöskään ole vihollisia. Eikä millään ulkopuolisella taholla ole sen paremmin syytä kuin haluakaan itsenäisyttämme loukata, jos se vakuuttuu kyvystämme ja tahdostamme puolustaa sitä tarvittaessa vaikka asein. Puuttuupa meiltä sitten kumpi tahansa puolustautuminen vaikeutuu olennaisesti. 

Mikään liittolaisuus ei poista sitä, että rajamaitten itsenäisyydestä ovat aidosti kiinnostuneita vain niiden kansalaiset eikä sitä, liittolaisuudet helposti aiheuttavat myös sotia, koska ne sitovat päätöksentekijöiden toimintavapauksia todellisessa tilanteessa. Siitä esimerkkeinä molemmat maailmansodat. Ulkopuolisia takeita ei rauhan säilymestä yksinkertaisesti ole.

Tästä ja vähän muustakin olen viime aikoina muuallakin kommentoinut.

Kohteesta <http://www.hs.fi/politiikka/Niinist%C3%B6+Ymm%C3%A4rr%C3%A4n+miksi+Ven%C3%A4j%C3%A4+on+Suomeen+tyytym%C3%A4t%C3%B6n/a1402365992796>

Tasavallan Presidentti on esimerkillisen hyvin onnistunut toimimaan tasapainoittavana kansankunnan arvojohtajana nyt käsillä olevassa kriisissä.

Ymmärtäminen ei merkitse hyväksymistä, vielä vähemmän nöyristelyä. Tyhmyyttä sen sijaan on kuvitella, että juuri meidän tehtävänämme olisi saattaa Putler vastuuseen YKn peruskirjan vastaisista toimistaan.

Siitä ei liene erimielisyyttä, etteikö Venäjä ole oikeudettomasti vallannut Krimin. Sillä se on potkinut itseään nilkkaan. Itä-Ukrainan separatismin ruokkimisessa ja Ukrainan uhkailussa samoin.

Emmeköhän ole riittävän selväksi tehneet kuulumisemme arvojemme, kulttuurimme ja sopimustemmekin osalta ns. länsimaihin? En ole nähnyt sitä Moskovankaan arvostelleen.  Sen sijaan länsi eurooppalaisten valtioiden PUOLUSTUSjärjestöä siellä katsotaan karsaasti. Olisiko sen syynä tieto, nyt jo kuolleen ja kuopatun Varsovan liiton todellisesta luonteesta?

Kultarannan seurauksina on arvioitu, että puolustusvoimat ja Tasavallan Presidentti pitävät nykyistä puolustustamme uskottavana järjestelmän "ylläpitotasolla". Rahaa tarvitaan lisää lähinnä investointityyppisiin kalusto-, materiaali- ja järjestelmähankintoihin tulevaisuudessa vuosittain noin 100 - 150 miljoonaa vuodessa. Jos 50 miljardin vuositasolla pyörivästä valtion budjetista ei moista pikkurahaa löydy - noin 0,2 prosenttia - kyse on tahdosta, ei hinnan suuruudesta.

Eiköhän panosteta edelleen yhteistyöhön kaikkien naapuriemme kanssa ja pidetä täysin itsellämme päätöksentekomme edes sodan ja rauhan kysymyksissä? Ei rajamaasta kukaan muu kuin rajamaan asukkaat kuitenkaan ole aidosti kiinnostunut.

  

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Varaulkoministeri+Titov+Ven%C3%A4j%C3%A4+vastaa+jos+Nato+tulee+rajoille/a1402312840831>

Kun se on jo housuissa, ei enää ole kiirettä mieltään osoittaa. Siltä lähtökohdalta nyt on ihan turhaa räksyttää nakkijonossa etuilevalle isoimmalle ja maistissaan öykkäröivälle karjulle.

Olemme tähän asti vannoneet liittoutumattoman ja itsenäisen puolustuksen nimiin. Nyt kun myrsky tuntuu nousevan huudetaan apuun liittolaisia. Sotilaallisesti liittoutumattomalla ei liittolaisia ole. Ja hyvä niin. Uskallan väittää, ettei meillä vihollisiakaan ole.

Titovin viestiä ei tarvitse nähdä Suomen uhkaamisena, eihän Suomessa ole edes tilapäisesti NATOn joukkoja. Sen sijaan niitä on tuotu erityisesti nyt Baltian maihin. Eiköhän viesti sinne ennemminkin ole tarkoitettukin? Pelotteeksi?

Nyt on ennemminkin nojattava siihen, että puolustuksemme on uskottava. Ellei se ole, on siinä jälleen yksi osoitus vastuullisen politikoinnin vastuuttomuudesta. Ellei se ole, on alettava tehdä siitä entistä uskottavampi nyt heti ja nopeasti.

Rajamaan itsenäisyydestä on oikeasti kiinnostunut vain sen kansa itse. Omaa päätöksentekoa ei kannata heittää pois vain siksi että vähän kylmää.

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/06/07/alexander-stubb-ja-talouspoliittiset-linjaukset-tietoisesti-kreikan-tielle/#comment-1979>

Valitettavasti lienee niin, että valitaanpa kokiksien puheenjohtajaksi kuka tahansa noista kolmesta, kukaan ei politiikkaa muuta. Ja miksi? Todennäköisimpänä pidän todella sitä, että yksikään heistä ei ymmärrä mikä Suomen ja suomalaisten edessä on EKPn nykyisellä rahapolitiikalla. Sitten kun ymmärtävät, he toteavat ykskantaan; ei meillä ollut vaihtoehtoa. Ja senkin jälkeen taitaa löytyä ihan riittävästi niitä kokoomusta äänestäneitä opettajia ja muita virkamiehiä, jotka heitä uskovat, kertovatpa heidän ilmeet, kun 40% palkkaleikkaukset ja irtisanomisaallot iskevät omalle kohdalle, ihan mitä tahansa.

Ilmeisesti valtamedia ei ole riittävän tehokkaasti välittänyt tietoa siitä, mitä Kreikassa, Portugalissa ja vaikkapa Irlannissa on kansalaisille tapahtunut sinä aikana, kun meillä Katainen ja kumppanit ovat ”elvyttäneet” suomalaiset epätietoisuuteen talouden realiteeteista? Kriisitietoisuus ei vieläkään ole edes sillä tasolla, mitä se oli vuonna 1993, kaksi – neljä vuotta edellisen laman alettua. Eikä Nokia nyt auta, tuskin lätkän maailmanmestaruuskaan.

  

Kohteesta <http://www.hs.fi/politiikka/Vapaavuori+kampanja-avauksessa+Luottamus+talouteen+on+elvytyst%C3%A4+t%C3%A4rke%C3%A4mp%C3%A4%C3%A4/a1401417703420

Teihin ja rakennuksiin satsattava elvytys valuu rajojen yli, lähinnä etelään ja itään.

Kun vuodesta 2008 jatkunut elvyttäminen (=julkisen sektorin velan kasvattaminen virkamiesten palkanmaksun turvaamiseksi) ei ole elvyttänyt muuta kuin vanhentuneitä rakenteita, kannattaako enää yrittää kaataa samaa vanhaan kaivoon vielä lisää? Ja millä rahalla? Jos ei Rinne ole vielä huomannut, jo ensi vuoden lainanotolle saattaa tulla katto sekä Brysselistä että markkinoilta.

Talouspolitiikan ongelmana on se, että se ei ole 6 viimeisetä vuotta johtanut muuhun kuin lisävelkaantumiseen. Luottamus siihen voidaan saada vain järjestämällä uudet vaalit heti. Vaikka kun jo tietää ettei poliitikkojen menossa mikään muutu, sekään tuskin enää auttaa.

Eiköhän sittenkin anneta mennä kuten nyt, pohjan kautta?

Kohteesta <http://www.hs.fi/sunnuntai/Brittien+salaiset+agentit+operoivat+Suomessa/a1400901531905>

Valtionhoitajana Mannerheim oli puoli vuotta 1918-1919. Siihen mennessä Neuvostoliitto ei oikeastaan ollut vielä kenenkään tunnustama, sen ajan Ukraina. Iso Britannia tunnusti NLn vasta 1924. Kun kaikki on auki, eivät ajassa aktiivisesti elävät jää odottamaan mitä tapahtuu, vaan yrittävät siihen vaikuttaa.

Jatkosota osoitti ainakin sen, että Suomi ei hyväksynyt Neuvostoliiton aloittamaan Talvisodan menetyksiä. Ei yhtäkään niistä. Muuten, kovin ovat pysyneet veli venäläisen sodan aloitustavat samanlaisina aikojen myötä.

Juutalaisbolsevikkejä tuskin ainakaan lähtivät tuhoamaan ne noin 400 juutalaista uskontoa tunnustavaa miestä ja naista, jotka 1939 - 1944 taistelivat sotilaallisissa tehtävissä Suomessa.

Kirjoitat "Neuvostoliitto oli siis aivan oikeutetusti huolissaan Leningradin sivustan turvaamisesta". Höpölöpö. Mikään ei historiassa viittaa moiseen. Kyseessä oli vainohullun vallanpitäjän nuoruudesta muistumana jääneestä päähänpiintymästä. Nyt hänen perässään tallustelee ilmeisesti toinen saman moinen.

Kohteesta <http://www.hs.fi/talous/Opetushallitus+aloittaa+yt-neuvottelut++jopa+viidennest%C3%A4+uhkaa+irtisanominen/a1400551926886>

Olisi vielä parempi luopua koko virastosta. Saataisi 300 konsultin yrittäjäjoukko yksityiselle sektorille palvelemaan kouluja. Maksua vastaa luonnollisesti. 

Kuinkakohan monelta ostettaisi?

Kohteesta <http://www.hs.fi/paakirjoitukset/L%C3%A4ntinen+maailma+etsii+suuntaansa/a1400478183093>

Onkin toivottavaa, että etsimme. Etsiikö joku?

Venäjä, tarkemmin ilmaistuna Putler on suuntansa jo osin löytänyt. Sekä USAn että Euroopan osalta. Venäjä ilmeisesti panostaa yhtenäisen Pohjoisen Euraasian mantereen yhdysvaltojen synnyttämiseen. Sen rahkeet tuskin siihen riittävät, mutta halutessaan - ja siltä näyttää - se saa ainakin aikamoisen rähäkän aikaan.

Aivan samoin kuin puolinimikaimansa noin 80 vuotta sitten, hän on nyt Euroopan tilkkutäkin analysoinut ja substanssin riitaiseksi, nurkkakuntaiseksi ja itsekkääksi ja siten köykäiseksi todennut.

Olipa Wolf oikeassa tai väärässä, valitettavan suuria yhtäläisyyksiä löytyy myös kehityksestä II maailmansotaan.

Kohteesta <http://www.hs.fi/kotimaa/Joka+kolmas+suomalainen+kehitt%C3%A4isi+EUn+puolustusta+Naton+kanssa/a1400480883777>

EUn puolustuksen operatiivinen osa perustuu kansallisiin puolustusvoimiin ja valtion jäsenyyteen NATOssa. Sitä rakennelmaa ei Suomen eikä Ruotsinkaan vuoksi muuteta.

Suomi on valinnut kansallisen ja liittoutumattoman puolustuksen tien. Yhteistyö NATOn kanssa lienee varsin syvää, mutta täyteen jäsenyyteen asti ei ole uskallettu mennä. Syykin on selvä.

On tietysti hyvä, että edes nyt jäsenyydestä käydään, aiemmin aktiivisesti vaiennettua julkista keskustelua. Mutta ei se poista elämän realiteetteja. Ne löytyvät edelleen maantieteestä. Miksi meidän pitäisi hankkia iki-aikaisesta naapuristamme itsellemme aktiivinen vihollinen?

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/05/nato-ei-pysty-huutoonsa-vastaamaan.html

Yhteistyön kaikenlainen kehittäminen puolustuksemme osalta on kaikkien ja erityisesti naapureittemme kanssa kannatettavaa ja toivottavaa. Meidänkin intresseissämme.  Haikailu jonkun muun valtion tai liittouman turvatakuista on itsepetosta, Suomen turvaamisesta ovat kiinnostuneet vain suomalaiset itse. Kaikille muille käymme tarvittaessa kaupankäynnin vaihtorahaksi.

Puolustuksen uskottavuus perustuu kiinnostuneen ulkovaltion arvioon kohteen puolustuskyvystä ja -halusta. Halua ei meillä aseteta kyseenalaiseksi, mutta sitä enemmän kyky. Kykyä lisätään investoimalla siihen. Nostamalla puolustuksen rahoitus NATOn 2% tavoitetasolle BKTstä se tarkoittaisi noin 1 lisämiljardia vuosittain.

Maksakaa olkaa hyvä. Betala var så god.

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/05/15/aanestaminen-ja-systeemin-vastustaminen-vallankumous-ja-lailliset-keinot/#comment-1920>

Ole hyvä ja huomaa: Kommenttisi on tarkistettavana.

Kuten kansanedustajamme ovat konkreettisesti osoittaneet, on olemassa muitakin tehokkaita tapoja kuin perinteinen vallankumous saada viestinsä demokratiassa perille. Ja todella toimia samalla demokratian pelisääntöjen mukaisesti.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2010/02/kumpi-voitti-sauli-niinisto-vai-joku.html

Vallankumoukset ovat arvaamatonta, hyvin sottaista ja veristä puuhaa, jonka todellisia lopputuloksia on vaikea edes arvata. Siksi en itse kannata niihin ryhtymistä. Toisaalta puolueemme ovat jo nyt sementoineet roolinsa sellaiseksi, että voittaapa ihan kuka tahansa, mikään ei muutu. Ja tarvetta muutokselle on.

Minun ehdokkaani on jo kauan ollut JOKU MUU, siis sama kuin tyhjä tai mitättömäksi tietoisesti tehty äänestyslippu.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/11/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa_4.html

Emme tarvitse uusia pelisääntöjä, vielä vähemmän uusia puolueita. Tarvitsemme nykyisten noudattamista.

  

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/analyysi+naihin+virheisiin+urpilainen+kaatui/a2247011>

Nyt Suomella on historiallisen muutoksen ikkuna hetken raollaan. Onko Rinteestä, tai taustajoukoista sitä kokonaan avaamaan onkin sitten ihan toinen juttu.

Nyt hallitus kumoon välittömästi on strategia joka voi pelastaa niin Suomen kuin demarit ja Rinteenkin. Uudet vaalit niin nopeasti kuin se on suinkin teknisesti mahdollista saattaa johtaa Antti-jytkyyn. Hidas hissuttaminen ja virheiden välttely johtaa vain puolueen näivettymiseen.

Nyt onni suosii rohkeaa. Vaan eppäilenpä. Eppäilen kovasti.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/05/urpiainen-lensi-pois.html

  

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/nakokulma+miksi+telakkajarjestelysta+kerrotaan+hetki+ennen+sdpn+johtajavalintaa/a2246863>

Mitä Paavo edellä, sitä Jutta perässä. 

  

Kohteesta <http://www.hs.fi/kotimaa/Nato-vastustuksen+ikoni+k%C3%A4%C3%A4nsi+takkinsa/a1399344127408>

Saahan sitä mielipidettään muuttaa. Mutta ajautuminen siihen porukkaan, jonka mielestä Suomi ja suomalaiset eivät voi itse vastata omasta tulevaisuudestaan on  jälleen yksi osoitus syvästä, lähes geneettisestä epävarmuudestamme. Ja alleviivaan, en ole NATO-vastainen, en edes kovin kriittinen. NATO on meille yksi turvallisuuspolitiikan elementti ja puolustuksen vaihtoehtoinen työkalu. Optiosta hokeminen sen sijaan on poliitikkojen tarkoituksellista valehtelua kansalaisille.

Jos suostuisimme käyttämään edes NATOn suosittelemat 2 % valtion budjetista puolustuksemme uskottavuuden ja puolustuskykymme vuotuiseen ylläpitämiseen, riittäisi se varsin hyvin. Emmekä joutuisi länteen kumartamalla pyllistämään itään.

Olen varsin vakuuttunut siitä, että Venäjällä ja siis Putlerilla on monia muita suurempia ongelmia ennen kuin hän Suomeen hyökkää. Ja miksi ihmeessä hyökätä Suomeen, me kun emme ole tunnetusti ole pitkällä aikavälillä niitä helposti alistettavia. Yhteistyö- ja kauppakumppanina olemme sen sijaan vieraskoreudessamme varsin hyödyllisiä.

Emmekä sitoisi käsiämme jo ennen mahdollista Totuuden hetkeä. Se on todettu kieltämättä kalliiksi, mutta tehokkaaksi strategiaksi jo muutaman kerran aiemminkin.

Kohteesta <http://www.hs.fi/politiikka/Suomi+ja+Ruotsi+harkitsevat+yhteisi%C3%A4+joukko-osastoja/a1399342193662>

Vaarallisen harhaanjohtava otsikko ja asian käsittely.

Kaikki mahdollinen yhteistyö on varmasti paikallaan, mutta toivottavasti myös eduskunnassa muistetaan, että tämä yhteistyö toimii vain rauhan aikana. Toivottavasti ei kukaan erehdy pitämään varsinaisena puolustusyhteistyönä.  Puolustusyhteistyö rauhan aikana, vaan ei sodan aikana on jo aika vaikeaa ymmärrettävää.

On nimittäin vaara, että suurin osa kansalaisista ja suuri osa kansanedustajia kuvittelee tämän jälkeen, että kyse todella on puolustusyhteistyöstä. Kyseessä näyttää kuitenkin olevan lähinnä yhteistyöstä rauhanajan materiaalihankintojen, logistiikan, kansainvälisten tehtävien ja mahdollisesti koulutuksen osalta.

Ilmeisesti on vain kirjattu mitä pikku hiljaa on kehitelty ja hyvä niin.

Jos puolustusministerit luulevat voivansa näin harhauttaa venäläisiä, he eivät ole tehtäviensä tasalla. Toivottavasti he harhauttavat vain itseään.

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Puolan+p%C3%A4%C3%A4ministeri+haluaa+Eurooppaan+energiaunionin/a1398130635664>

Varmasti syytä perusteellisesti ainakin tutkia, jotta ei ainakaan ilmoille pääsisi ajatus Puolan hiilivarojen hyödyntämisen olevan keskeisin syy ehdotukseen.

Sitten tullaankin samanlaiseen ongelmaan, joka on tähän mennessä jo uhannut yhteistyökehityksen lopettaa; päätöksenteko. Enemmistöpäätös tuo päätöksentekijöiksi suurimmat EU-valtiot ja niiden näkemykset ja tarpeet. Reunavaltiot pärjätköön miten haluavat, Suomi ml.

Pääasia on, että puhutaan?

Pääasia poliitikolle ei ole mitä puhutaan vaan että puhutaan. Nyt kun Suomen valtion- ja kansantalous on ainakin vuodesta 2008 syksystä lähtien annettu ajatua nykyiseen tilaansa on ehkä positiivista puhua niistä poliitikoista, jotka tekemättömyydellään ovat toimettomuuteen keskeisesti vaikuttaneet. Väittäisin, että yksi on meillä ollut ylitse muiden. 

Puhetta, perustelemattomia visioita, väitteitä ja kauniita sanoja on ollut paljon, positiivisia tuloksia tuskin nimeksi. Ohilaukauksia sitäkin enemmän. Ja julkisen sektorin velkaannuttaminen aivan uudelle tasolle jatkaen samalla "kansallisomaisuuden" myymistä rahatarpeen (= julkisen sektorin kulutustarpeen) kattamiseksi ja rakennemuutosten välttämiseksi. 

Olisiko keskeisimpänä syynä ollut nuoruuden into vai kokemettomuus? Vai se, että aivan ilmeisesti oli Suomen poliittisen historian Hannu Hanni, joka pääsi yhden edeltäjänsä voitolla ansiotta ratsastaen ministeriksi, kun Viimeisen Demarin viimeinen hallitus ei enää lunastanut sinipunalle jatko-aika? Vai oliko kyseessä sittenkin vain hyvää tarkoittavaa osaamattomuutta kauniissa, nuorekkaassa paketissa.

On turhaa yrittää selitellä asioita parhain päin, tulokset puhukoot puolestaan.
Jos meille edelleen huonosti käy ovat edessä entistä suuremmat taistelun kentät, Eurooppa, EU, EMU ja niihin kuuluvat valtiot. Vae victis. Vai riittäisikö imagon luomiseksi todella vain se, että puhutaan?

Kaikkea sitä netissä kiertääkin.