sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pääasia on, että puhutaan?



Pääasia poliitikolle ei ole mitä puhutaan vaan että puhutaan. Nyt kun Suomen valtion- ja kansantalous on ainakin vuodesta 2008 syksystä lähtien annettu ajatua nykyiseen tilaansa on ehkä positiivista puhua niistä poliitikoista, jotka tekemättömyydellään ovat toimettomuuteen keskeisesti vaikuttaneet. Väittäisin, että yksi on meillä ollut ylitse muiden. 

Puhetta, perustelemattomia visioita, väitteitä ja kauniita sanoja on ollut paljon, positiivisia tuloksia tuskin nimeksi. Ohilaukauksia sitäkin enemmän. Ja julkisen sektorin velkaannuttaminen aivan uudelle tasolle jatkaen samalla "kansallisomaisuuden" myymistä rahatarpeen (= julkisen sektorin kulutustarpeen) kattamiseksi ja rakennemuutosten välttämiseksi. 


Urpilainen ja Arhinmäki systeemikriisin laukaisijoina

Olisiko keskeisimpänä syynä ollut nuoruuden into vai kokemettomuus? Vai se, että aivan ilmeisesti oli Suomen poliittisen historian Hannu Hanni, joka pääsi yhden edeltäjänsä voitolla ansiotta ratsastaen ministeriksi, kun Viimeisen Demarin viimeinen hallitus ei enää lunastanut sinipunalle jatko-aika? Vai oliko kyseessä sittenkin vain hyvää tarkoittavaa osaamattomuutta kauniissa, nuorekkaassa paketissa.

On turhaa yrittää selitellä asioita parhain päin, tulokset puhukoot puolestaan.
Jos meille edelleen huonosti käy ovat edessä entistä suuremmat taistelun kentät, Eurooppa, EU, EMU ja niihin kuuluvat valtiot. Vae victis. Vai riittäisikö imagon luomiseksi todella vain se, että puhutaan?




Kaikkea sitä netissä kiertääkin.

12 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Tuo Kataisen kuva kaipaa päivitystä, ehkä useampaakin. Tunnollisen päivityksen jälkeen listasta saattaisi tulla hyvinkin pitkä, sen vuoksi lisään tähän vain uusimman, jossa lukisi "Hornetit olivat rajanloukkaajan siivellä 10 minuutissa".

fun kirjoitti...

Politiikkaan pitäisi saada sensori ja kiiruusi, joka eliminoisi Qataisen kaltaiset realipolitiikkaa ymmärtämättömät. Historia tulee hänet punnitsemaan höyhenenkeveäksi.Tämä niinsanottu Demokratia kaikkine vastuttomuuksineen vie tällaiset kolkkapoikavaltiot, kuten Suomi, varmaan tuhoon.
Politiikasta on tullut liian hyvä rahasampo vastuuttomille. Pitäisi päästä siihen, että maan asioitten hoito olisi velvollisuus pienellä päivärahalla niin saataisiin mukaan todellisia isänmaan ystäviä.

Hakki kirjoitti...

Strix Senex, kiitti kommentista.

Se viimeisin paljastaa minkälaiseen tietoon kaikki hänen aiemmatkin perustuvat.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Moisten vastuuttomien kolkkapoikien - Hannu Hanhien - seurausta on vallan häviäminen kansalaisilta ja siirtyminen puolueille. Samoin se, että kansa kasvavasti siirtyy erilaisten ääriliikkeiden ja messiaiden opetuslapsiksi.

Kaikkea se 1960-luku teetti. Mutta keskeisin syy on nyt jo puolueissa ja puoluerahoituksessa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tässä viime aikoina on tullut selväksi millä tasolla politiikka on länsimaissa. Narsistiset friikit vertaavat kilpaa Putinia Hitleriin ja pintaporukka uskoo.
Putin on maailman johtajista se, jonka perhe ei osallistu uran pönkittämiseen. Lapsia ei kiinnosta julkisuus ollenkaan, joten heistä tiedetään, että heitä on kaksi ja he ovat naisia.

Ljudmila taas on tavannut antaa joskus jaksaessaan preppaamattoman haastattelun, josta on riittänyt vastustajille mossotuksen aihetta pitkäksi aikaa, koska huumori ei avaudu kaikille. Hän ei käy ihan täysillä, mutta on kuitenkin miellyttävä ihminen.

Putinin omat julkisuustempaukset taas on harkittu ilman asiantuntijoita ja menevät joko yli tai ali. Yleensä hän kalasteleekin suosiota tekemällä työnsä huolella.

Narsistisien friikkien maailmassa tällainen touhu tarkoittaa maalitauluksi asettumista, joten Putin ei ole paras mahdollinen presidentti, mutta venäläiset ovat tykänneet hänestä inhimillisyyden takia.
Suomalainen media ainakin on asettunut Ukrainan kriisissä narsistisien friikkien puolelle, joten eiköhän heitä nähdä meikäläisessä politiikassa vastakin.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

..."venäläiset ovat tykänneet hänestä inhimillisyyden takia." Olen lisäksi nähnyt valokuvia, joissa Putler inhimillisesti hymyilee, Hitler leikkii koiransa kanssa, Stalin vastaanotta kukkia sieviltä pikkutytösiltä ja Mao kelluu rauhallisesti alas Jangtsea. (vai oliko se Keltainen Joki?)

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Me saadaan Jutan tilalle äijäfeministi, joka säästää väärästä päästä ja tappaa yksityisen sektorin veroilla.

www.ts.fi/uutiset/kotimaa/638060/Rinne+Rahaa+taytyy+loytya+lisaa

Ja tuohon edelliseen, että jos kuvia katsoo tarkkaan niin hymyilevällä Hitlerillä on kylmät silmät ja hymyilevällä Putinilla lämpimät. Vihainen Hitler taas on raivohullu, mutta vihainen Putin on enempi kuin vihainen poliisi tai skappari.

Älä hyvä mies usko kaikkea mitä valehdellaan.

Ps. niitä Hitlerin pr-kuvia voit tihrustella Iltapaskasta kun scrollaat tarpeeksi alas.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Meidän täytyy varmaan riemuita ja iloita siitä, että kyseessä kaikesta huolimatta on vain pätkäministeri? Eihän vuodessa voi ihan kaikkea tappaa? Eihän? Vaikka perustyötä ovat tehneet jo mahtavat voimat ennen häntäkin jo vähintään vuodesta 2008?

PS. Hyvin monien aikalaistodistusten mukaan Aatu oli valloittava seuramies, jota varsinkin nuoret naiset suorastaan jumaloivat. Muista, että hän oli kansalaisten demokraattinen valinta vuonna 1933. Ja kansahan ei koskaan voi erehtyä?

PS.

Minun on kyllä aina ollut vaikeaa tulkita sielun peilien kylmyyttä tai lämpimyyttä. Mielestäni Putlerin silmät ovat ennemminkin kuin kylmän, limaisen kalan.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Putinilla on jo kaksi kautta takana, joten tiedämme, ettei hänellä ole tapana jättää jälkeensä savuavia raunioita.

Talouskomissaariksi havitteleva suomalainen valloittava seuramies sen sijaan ei näy välittävän mitä herrahissin alemmissa kerroksissa tapahtuu sen jälkeen kun hän on päässyt niiden yläpuolelle. Kokkareet puhuvat nyt Suomen talousongelmista hyvinkin avoimesti, unohtaen toki mainita että iso osa niistä on syntynyt kun kokkareet ovat ostaneet kannatusta.

Mielestäni Venäjän uhittelut tekevät Suomelle vain hyvää, sillä kansa ei pääse unohtamaan, että itänaapuri on voimakkaampi kuin valloittavinkaan suomalainen seuramies. Hyvällä tuurilla emme joudu näkemään eduskuntavaalien jälkeen pääministerinä Stubbia vaan jonkun jonka jalat ovat maan pinnalla.

Jo siinä on aivan tarpeeksi, että Suomi on kohta kriisimaa ja Jygä saattaa olla EU:n seuraava talouskomissaari, jonka johdolla kriisiä aletaan ratkoa.

Suoman suurimmaksi turvallisuuspoliittiseksi uhkatekijäksi määrittelisin suomalaisen politiikan, koska se on nykyisin vain ponnahduslauta kansainvälisiin tehtäviin. Asteroidikin on päässyt rakentamaan rauhaa Ukrainaan, vaikkei hän Suomessakaan osannut muuta kuin luoda vihanpitoa kieliryhmien välille.

Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että joku vajaalla pakalla pelaava hyypiä pääsee luomaan hienoa uraa.

Hakki kirjoitti...

Satumainen raportoija

Taitavat nuo rauniot savuta vielä Kaukasialla? Siis siltä osin, jos siellä joku Putlerin vastustaja vielä sattuu hengissä olemaan. Kiveä kiven päälle löyty vain jälleenrakennuksen yhteydessä.

Valitettavasti en jaksa uskoa, että meille hyvää tuuria riittäisi. Mistä sitä nyt, kun sitä ei pitkään aikaan (vähintään ajanjaksolla 2008 - 2014) ole meille muutenkaan siunautunut?

Tuolla Tyhmyrin sivulla http://tyhmyri.wordpress.com/2014/06/07/alexander-stubb-ja-talouspoliittiset-linjaukset-tietoisesti-kreikan-tielle/#comments käydän hyvää keskustelua tulevaisuudestamme.

"Suoman suurimmaksi turvallisuuspoliittiseksi uhkatekijäksi määrittelisin suomalaisen politiikan," ja sen suurimmaksi uhkatekijäksi suomalaisen lammasmaisesti käyttäytyvän äänestäjän, jolla ei ole mitään tajua mikä häntä odottaa.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki.

On hyvin vaikea tehtävä sanoa asiat ilman, että joutuisi erinäisten mielipide seikkailijoiden panttivangiksi. Suomi/Venäjä suhteet pysyisivät hyvinä jollei siellä olisi menneisyyden aavemaailmasta kerättyjä viha-imagoja, esitetty ikäänkuin ne olisivat nykyhetken todellisuuksia. Jos jostakin syystä ne pitäisi ottaa todellisista - uhkauksista - ne voisivat olla meidän evoluuttisen kehitysvaiheemme ilmentymiä ja nähdä sellaisina on eräänlainen pakko voidaksamme mennä eteenpäin ihmisen kehityksessä.

Tapahtuisipa sitten mitä tahansa, sitä emme niillä aivovoimilla joilla toimintamme on kaavoitettu tätänykyä voi estää, olipapa kysymys Suomi-Venäjä aiheinen, tai minkä tahansa kansallisen yhdistymän keskeinen. Elämme konditionaalisten tapojen ja tottumusten eläin-aikakautta, ja kuten tunnettua, olemme vain yksi monista eläinlajeista joka pyrkii valtaamaan itselleen suurempaa territoria riitelemällä rajoittuneessa tilassa enemmästä - jota emme edes tunne.

Selityksiä erinlaisiin teorioihin ja niiden pätevyyteen voidaan keksiä ja esittää rajattomasti - mielipiteinä - ja vain pelkkien ”demokraattisten mieliteiden” tukemina, mutta ei esiintyvien tapahtuma-johtopäätöksiin nojautuen. Etsimällä vastauksia historiasta takaa samanlaisuuden jatkuvuuden, mikä on vastoin kehittymistä itsessämme. Jos todellakin olisimme rakentavia ihmissuhteissa, ilman traditionaalisia viha-pelkoja, kutsuisimme ihmisiä heidän oikealla nimellä. Tekemällä muutoin, olisi samaa kuin ”kaivaa verta nenästään”, pelkkänä kosto-aiheisella itsekitutuksella, tietäen olevansa looseri jo paljon ennen itse tapahtumaa ja mikä kaikki on yliammutun,itseään ylistävän historian tulosta.

Hakki kirjoitti...

Karl

Kovin moni meistä joutuukin elämään konditionaalissa, kun kaikki eivät voi olla johtajia mutta jokaisella on onneksi vielä sanavaltansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisen ilmaisemaa toimintalinjaa pitäisi edes yrittää noudattaa, on meitä sen verran moneksi.

Valitettavasti nuo johtajapyrkyrit ovat lisäksi oikeutettuja muuttamaan pelin sääntöjä siten, ettei meidän muiden mielipiteillä ole merkitystä ollenkaan. Olemme antaneet heidän rakentaa uuden rälssin pohjan. Nyt se ei synny menestyksellä taistelutantereilla vaan mainostoimistojen brändeillä. Kriisiaikoina mainostoimistot muuttuvat vain propagandan tuottajiksi. Muuhun heikäläisistä tuskin on?

Me muut kelpaamme sentään laskun maksajiksi ja tarvittaessa sopivilta osin tykinruoaksi. Onneksi joku sentään rakastaa luusereitakin. https://www.youtube.com/watch?v=mVSfomYMMgI