sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vi vill ha mera ryssar upp i rymden


 och vi hoppas att dom aldrig kommer ner. 

Eikös se jotenkin näin mennyt, tuo riemukas juomalaulu toisella kotimaisella? Sitä aikoinaan monet kerrat yhdessä lauloimme, enemmän kuin puoli-tosissaan. Silloin sitä sopi toivoa, koska se ei tuntunut edes realismilta. Siis ainakaan, että ne kaikki noin vain lähtisivät. 

Juuri nyt aihe on entistäkin ajankohtaisempi Krimin, Ukrainan ja Putlerin rähistessä, keskellä hetkeksi suvantovaiheeseen siirtyvää transatlantista finanssikriisiä ja varsinkin pysähtyneisyyteen vajoavassa, konservatiivisessa ja vanhenevassa Euroopassa. Jos emme keksi uusia kiihoittavia tavoitteita, olemme tätä menoa kohta taas toistemme kurkuissa.

Kuin ajatusten tarjottimella meille vuodetaan, että Venäjä aikoo miehittää kuun. Ei liene epäilystäkään siitä, etteikö Putler ole sen tason demagogi, joka tilaisuuteen tarttuu. Vain kunnon sota tai yhteisesti koettu ulkoinen uhka voi kansakunnan paremmin yhdistää, sen osoitti jo J.F.Kennedy vuonna 1961.




Nyt tuo mahdollisuus on jälleen olemassa. Ei yksin ajatus päästä venäläisistä, vaan ajatus todella myös päästä Kuuhun ja sieltä edelleen. Jessus, eihän siitä ole kuin 45 vuotta kun ensimmäisen lapsen kanssa, musta-valkea-harmaasta omasta telkkarista, seurattiin vaaleaa möhkälettä ottamassa sitä ihmiskunnan suurta askelta. 

Nyt ei kun kilpa pystyyn. Venäjä, Kiina ja USA kansallisin ja EU kansainvälisellä joukkueella. Ja mahtuu mukaan muitakin, ovi on auki kaikille halukkaille. Ajatelkaa avautuvia uusia mahdollisuuksia, työtä, toimeentuloa ja uutta teknologia kaikille mantereille. Aktiivisuutta ja uusia ideoita, innovaatioita. Spin-offeja kaikille aloille. Varsinkin nyt, kun tiedämme, että raha on vain velkaa, jonka joku on suostunut ottamaan. Maksamisesta kukaan ei edelleenkään ole edes kiinnostunut.

Samat argumentit, joilla aikansa viherpiipertäjät moista tuhlailua vastustivat kävisivät edelleen. Eivät kurjuus, köyhyys eikä nälkä, eivät sodat, vammat tai sairaudet, eivät epäoikeudenmukaisuus, sorto ja kidutukset ole maailmasta tähänkään mennessä hävinneet. Mutta niitä kaikkia on silloin aikaansaatu kehitys auttanut ja lieventänyt.

Sen siitä on myös oppinut, että nuo kurjuudet eivät maailmasta seuraavankaan 45 vuoden aikana häviä. Valitettavasti. Aivan ilmeisesti ihmiskunta todella tarvitsee kaikkia yhdistävän kilvan välttääksemme sotia ja toistemme tappamista. Nuo muut -  kurjuus, köyhyys, nälkä; sodat, vammat, sairaudet, epäoikeudenmukaisuus, sorto tai kidutukset - eivät vain taida olla riittävän seksikkäitä? Kuitenkin kaikki tarvitsemme rauhaa.

Toivottavasti Putler osaa ottaa kilvan positiivisesti; revanssimahdollisuutena Reaganin Tähtien Sodasta.


Joten tällaisia ajatuksia Äitienpäivänä 2014.

Onnea äideille.

23 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Olisi oikeastaan paikallaan keksiä länsimaisille junteille jotain harmitonta puuhaa.

Nyt niillä on hirveä pelko, että Venäjä vie koko Ukrainan, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen suuntaan, että se otti jo haluamansa ja yrittää tuupata loput EU:n syliin.

Ukrainahan ei ole muuta kuin iso konkurssipesä ja sen väestö miettii parhaillaan kumpi olisi parempi elättäjä, Venäjä vai EU. IMF:n lainan ehdot eivät miellytä ollenkaan, mutta Kremlin tyypit pakottaisivat maksamaan veroja eikä sekään olisi kivaa.

Niinpä on keksitty kolmas vaihtoehto eli paikallinen itsehallinto, jossa alueet päättäisivät itse mihin niiden ei tarvitse ryhtyä ja mitä niiden täytyy saada keskushallinnolta.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Kovin sinulla on kristallinkirkkaat ja varmat mielipiteet kanssa-ihmisistäsi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

On tullut selattua paljon nettikeskusteluita.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Suosittelen avaruuden valloittamisen tilalle tietämättömyyden vastaista ohjelmaa. Jos esimerkiksi penkkiurheiluun haaskattu aika käytettäisiin tietämyksen lisäämiseen niin ihmiskunta ei vaikuttaisi yhtä vajaalta kuin nyt.

www.talouselama.fi/uutiset/hups+lahes+kolmasosaa+maailmanpankin+julkistamista+raporteista+ei+ole+ladattu+kertaakaan/a2247190

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Olemme siis samaa mieltä siitä, että maaliman pelastamiseen tarvitaan ns. "elämää suurempi" kiihottava tavoite. Tietämättömyyden poistaminen ei kuitenkaan ole mahdollinen eikä kiihottava.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Itse asiassa luulen, että herkkusienet keksivät jossain vaiheessa tavoitteensa ihan itse.

Luultavasti ne innostuvat valloitussodasta jahka talous on kupattu tyhjiin ja Afrikka on paras kohde ryöstöretkelle. Sikäläisillä takapajuloilla on rutosti luonnonvaroja, joilla herkkusienet voivat elää leveästi pitkän aikaa, mutta asevoimat ovat keskimäärin surkeita.

Plussaa tule siitä, että vihollisen tunnistaa ihon väristä, joten sotiminen ei rasita aivoja juuri ollenkaan.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Siispä jatkuva maahanmuutto pikkuvenheillä yli Välimeren onkin nähtävä vain afrikalaisten pitkän aikavälin puolustussotana, värikään ei enää erota. Luonnonvarojen hallinta ainoastaan?

Siinähän herkkusienesi sitten toisiaan listivät. :-)

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Ihmislaji ei ole kehittynyt mihinkään suuntaan kymmeniintuhansiin vuosiin. Jos muuta uskot niin olet haksahtanut tiedotusvälineiden luomaan illuusioon.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Ukrainan kriisistä on muuten aika näppärästi unohdettu sen leviäminen Länsi-Ukrainaan, missä puolalaiset haluavat autonomiaa.

Vaatimuksia on esitetty jopa Zytomyrissä, joka on ihan Kiovan vieressä.

En lainkaan hämmästyisi, jos Puolan rajan tuntumassa alettaisiin jossain vaiheessa puuhata liittymistä Puolaan.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Mihin se ihmislaji olisi ehtinyt viime kuukausina tai vuosina kehittyä? Samaa porukkaa ollaan edelleen.

Mielenkiintoinen tuo näkemyksesi Länsi Ukrainan puolalaisista. Noin yleisesti ottaen, demokraattiset valtiot eivät käy muitten kimppuun.

Kahtotaan ja ihmetellään, eipä Puola kovin kauan ole oikeasti demokraattinen edes ollut.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Mihin se ihmislaji olisi ehtinyt viime kuukausina tai vuosina kehittyä? Samaa porukkaa ollaan edelleen.

Mielenkiintoinen tuo näkemyksesi Länsi Ukrainan puolalaisista. Noin yleisesti ottaen, demokraattiset valtiot eivät käy muitten kimppuun.

Kahtotaan ja ihmetellään, eipä Puola kovin kauan ole oikeasti demokraattinen edes ollut.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Tää on varmaan sitten mielenkiintoinen näkemys Unkarin pääministeristä ja Taka-Karpatian unkarilaisista.

http://finnish.ruvr.ru/news/2014_05_13/Unkari-vaatii-autonomiaa-ja-kaksoiskansalaisuutta-Taka-Karpatian-unkarilaisille-2004/

Tässä kriisissä on paljastunut semmoinen jännä ilmiö että, kylmän sodan aikaiset propagandatuutit Radio Free Europe ja Voice of Russia ovat jossain vaiheessa kehittyneet tasokkaiksi tiedotusvälineiksi. Mahsdollisesti ne on unohdettu muuten kuin rahoituksen osalta tai sitten poliitikot tarvitsevat jotain mihin voi luottaa.

Joku Yle tai CNN onnistuu kertomaan välillä totuudenkin, mutta näitä kannattaa seurata aktiivisesti.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Pandoran lipas on avattu Krtimillä, Georgia ei siihen riittänyt. Kohta ei ainakaan itäisestä Euroopasta enää löydy aluetta, jossa joku vähemmistö ei voisi vaatia aiempien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista. Sillä taas ei ole merkitystä, että ihmisen niillä alueilla ovat vuosikymmeniä tulleet toistensa kanssa ihan hyvin toimeen. Poliittiset Ainoan Oikean Totuuden papisto vaatii ensin uhreja. Myöhemmin sitten valtaa, jos onni suosii.

Hyi hitto.







Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Pyrkyreille on toki tarjottava parhaat mahdolliset olosuhteet toteuttaa itseään. Jo se tarkoittaa esmes Turun ja Mikkelin itsenäistymistä niin se on sallittava demokratian nimissä.

Mitä muuten fundeeraat siitä että Nampula-Kutrista puhutaan mahdollisena valtiovarainministeriehdokkaana? Akkahan oli taannoinen A-studiossa keskustelemassa valtion velasta eikä edes tiennyt kuinka paljon sitä on.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

sain juuri vasta nettiyhteyden taas toimimaan, joten tämän päivän uutiset ovat tähän mennessä minulle tuntemattomia.

Vai että Kumpula-Natri. Siitä vaan. Ihan sama. Tuleepa sieltä ihan kuka tahansa se tyrii.Anteeksi... vetoaa siihen, että porukka päättää, kuten Antti-poika. Sitä kyllä joutuu hämmästelemään, kuinka valmiiksi kuohittuja demarien ns. päätöksentekijät ovat. Omasta mielipiteestä ei ole tietoakaan. Mitä helvettiä tuollaisilla tehdään, siis mitä muuta kuin vahingoniloa?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

SDP alkaa olla niin tillin tallin, että olisi kaikien etu jos se menisi oppositioon vassarien kaveriksi.

Demarien aate on kai nykyään sellainen, että voi syödä huoletta toisenkin wienerin jos panee kahviin rasvatonta maitoa. Vyötärön leveneminen ja diabetes johtuvat porvarien elintarvikkeisiin lisäämistä myrkyistä ja siksi on oikeudenmukaista verottaa enemmän kokkareiden 15% vuosituottoa, joka on kai nykyään heidän aatteensa koko komeudessaan. Siitä sitten voidaan siirtää tuloja demareille, jotta heillä olisi varaa käydä joka vuosi Kanarialla tapaamassa muita suomalaisia demareita.

Niinpä jos Urpilaisen seuraaja on demari, hän on vääjäämättä ihan seis.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Olet analyysissäsi tarkka. Olen samaa mieltä. Se hetken mahdollisuusikkuna, joka puolueelle ja sen uudelle puheenjohtajalle hetken oli avoinna, on jo sulkeutunut.

Kun Rinne ei ilmeisesti tukijoidensa, tai niiden pelosta joiden bulvaanina hänet pj:ksi valittiin, uskalla mitään muuta mielipidettä ilmaista kuin "porukka päättää" herää kysymys, miksi hänet on pj:ksi istutettu.

Selitykseksi ei voi hyväksyä sitäkään, että ei haluttu Rinnettä vaan Urpiainen haluttiin pois. Jos ei puolueesta enää muuta osaamista löydy kuin ulkoa omaksutun mantran hokemista, se on todella tillin talli.

SDPn varaan ei Suomen pelastamista kannata jättää. Taitaa joutaa historian roskikseen koko poppoo. Itse en joudu pettymään, koska en heiltäkään ole mitään odottanut.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Tämän tilanteen toki arvasi jo siinä vaiheessa kun vaalikampanjat menivät viihteeksi ja mielikuviksi.

Kun puolueet kosiskelevat kilpaa äänestäjäkunnan heikoimpia aineksia, ne joutuvat myös tekemään politiikkaa niitä varten ja tarjoamaan niille mieleisiä ehdokkaita.

Siinä mielessä Nampula-Kutri olisi looginen valinta vaikka pääministeriksi. Eihän me nyt voida sitä pestiä edellistä pätevämmälle henkilölle antaa.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Niinhän tämän arvasi, kun vaalikampanjat menivät viihteeksi ja mielikuviksi. Se taas on tapahtunut pikku hiljaa hivuttamalla siitä alkaen, kun puolueet pääsivät äänestämään verovaroista maksettavasta puoluetuesta. Jälleen juuret johtavat 1960-luvulle.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kurkistus huippupoliitikon mielenmaisemiin:

"Päivi Räsäsen Ilkan ja Keskipohjanmaan sunnuntaihaastattelussa todetaan hänen uskovan, että "ryhmän ihailusta eläneet luokan pellet saattavat pärjätä politiikassa paremmin kuin kympin tytöt".

"Aika monet naispoliitikoista ovat kympin tyttöjä, joille on tärkeää hallita ja opiskella asiat. Politiikassa kannatukseen voi osaamista enemmän kuitenkin vaikuttaa se, mitä asiat näyttävät", Päivi Räsänen sanoo.

Naisten etuna oleva naistenlehtijulkisus ei Räsäsen mukaan välttämättä hyödytä johtavassa asemassa olevaa."

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/luokan%20pelle%20paivi%20rasanen-20652

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Ei liene kovin ihmeellistä, jos "ryhmän ihailusta eläneet luokan pellet saattavat pärjätä politiikassa paremmin kuin kympin tytöt"? Ihminen on sosisiaalinen eläin ja varsinkin princepseinä kai nuo "luokan pellet" onneksemme vielä toimivat myös työelämässä. Johtamistaidon opettamisessa ei kyse ole pelkästään vuorovaikutuksen ja positiivisen ajattelun omaksumisessa. On hallittava myös ikävien päätöksien tekeminen ja asianuntijoiden koko osaamisen hyväksi käyttäminen.

Ei tieto, varsinkaan koulutieto ole tae tulevasta menestyksestä. Lähemmäksi tulosta pääsee tekemällä. Sen nuo pellet usein hallitsevat henkilöryhmien osalta tyttöjä paremmin. Tytöt taitavat hakea sitoutumista yksilöltä tai yksilöiltä, pojat haluavat päästä kaikkien princepsiksi?

Olen ollut oppivinani, että feminiininen tapa tehdä ratkaisuja ja päätöksiä ainakin usein perustuu keskittymiseen esillä olevan vaihtoehdon haittavaikutusten arviointiin, maskuliininen taas korostetummin tulosodotuksiin ja niiden saavuttamiseen. Kumpiakin tarvitaan, myös yhteisiä asioita hoidettaessa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tämä lausahdus sopii paljon muuhunkin hömpötykseen kuin Suomen tietoturvallisuusstrategiaan.

"– Suomi on kova laatimaan strategioita ja tähtäämään korkealle, mutta todellisuus on aika karu tällä hetkellä."

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/asiantuntija-nettiurkinnasta-venajaa-kiinnostaa-kuka-on-kenenkin-kaveri/3388556

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Taitaa hyvin kuvata kehityksemme koko nykytilaa. Tuumailijoita on pilvin pimein, vaan tekijöitä enempi harvassa. Käsitteelliseen hiustenhalkomiseen meitä valmentaakin peruskoulu, jonka tavoitteena ja ihanteena on "kiltti" kympin tyttö.