Tunnetusti historia ei toista itseään, mutta kovin ovat samalaiset kehityskulut nyt ja vajaat sata vuotta sitten.
Osallistumisyrityksiäni viimeaikaiseen kansalaiskeskusteluun.
Asiaa Kaskeala
puhuu, mutta uuteen Münchenin kokoukseen ei meillä, sen paremmin kuin EUllakaan
myöskään ole varaa. Kieli keskellä suuta kumpienkin on lähdettävä, omista
intresseistään ponnistaen.
Sääli, että
ruorissamme juuri nyt ovat kakarat.
On hämmästyttävää,
että kovin monet suomalaiset uskovat turvallisuutemme perustuvan liittolaisiin
ja liittolaisuuteen. Jos ei NATOon niin sitten Saksaan tai ainakin
Pohjoismaihin, siis Ruotsiin. Joidenkin mukaan paras turva tuntuu löytyvän
lyöttäytymisestä karhun syliin. Kansallista itsetuntoa parhaimmillaan?
Koko ajatus
kansallisesta itsenäisyydestä perustuu kansalaisten vakaumukseen ja uskoon,
oman halun ja kyvyn riittävyyteen vastaamaan kansakunnan kohtaloista. Kaikissa
olosuhteissa. Niistä ja erityisesti niissä onnistumisesta meillä on myös
näyttöä noin sadalta vuodelta.
Miksi meidän on niin
vaikeaa hyväksyä, että varsinkin vaikeassa tilanteessa suomalaisten etua ajavat
yksin suomalaiset? Että liittoutumisilla aina on hintansa, jotka todellisuuden
testissä saattavat sitoa osapuolten käsiä ja rajoittaa toimintavapauksia ja -
vaihtoehtoja? Varsinkin pienten ja eniten suojaa etsivien osapuolten käsiä?
Meidän kätemme.
Eiköhän kannaltamme
parhaaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategiaksi ole osoittautunut
halu pitää yllä hyviä, rauhanomaisia suhteita kaikkiin maihin ja erityisesti
naapureihimme? Ja toimia tilanteen mukaan? Itsenäisesti. Kaikin kulloinkin käytettävissä
olevin välinein ja keinoin?
Sen sijaan on
varmasti syytä jo nyt, eikä vasta nykyisen kriisin pölyn laskettua arvioida
puolustusresurssiemme riittävyys ja tehdä tarvittavat ratkaisut. Nykyinen
kriisi osoittaa kouriintuntuvasti erityisesti sen, että yllättäen alkava sota
Euroopassa on edelleen valitettava mahdollisuus.
Suomalaista
teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa irvokkaimillaan. Viekää työ, myöhän
vikisemme.
Yhteensattumaa
varmaankin? Mitä seuraavaksi?
Siis, uuden
tilanteen mukanaan tuoma mahdollisuus ja tarve tarkentaa ja PÄIVITTÄÄ
lupaehtoja ei sovi vihreille? Taitavat vaalit olla liian lähellä? Vastuupuolue
vailla vertaa?
Aivan, on
asiantuntijoita ja asiantuntijoita. Valituksi tuleminen eduskuntavaaleissa ei
tee edes poliitikosta asiantuntijaa.
Näin jälkikäteen voi
vain arvella, mikä näin yllättäen ja perusteellisesti muutti Viktorin kannan?
Mitä Vladimir uhkasi? mitä lupasi? vai oliko edes kyseessä Vladimir?
Kirjoittajan
mielestä "Small, vulnerable countries have had a painful lesson in
European realpolitik that they will not soon forget."
Mutta sekään ei
koske Suomea.
Liberaa ja Lepomäkeä
kompaten; jos ay-liikkeen voimaa haluaa merkittävästi heikentää on
ansiosidonnaisen työttömyysturvan nauttima yhteiskunnallinen "tuki"
poistettava ja tuen maksatus kansallistettava. Mutta olisiko siinä kansalaisten
ja kansakunnan kannalta järkeä, on toinen kysymys.
Nykyisessä
poliittisessa ilmastossa seurauksena olisi käytännössä työttömyyskassojen
maksaman ansio-osan poistuminen ja kassajärjestelmän loppuminen. Poliitikot
kyllä keksivät rahoille parempaa käyttöä siis sellaista, josta sen paremmin
ay/kassojen-jäsenet kuin kansalaiset yleensäkään eivät hyödy.
Nykyjärjestelmä,
joka mahdollistaa myös ay-liikkeisiin kuulumattomien, yksityisten kassojen
olemassa olemisen ja käytännössä kenen tahansa työntekijän niihin liittymisen,
lienee sittenkin järjestelmänä työntekijöiden ja yhteiskunnan kannalta parempi
ratkaisu, ellei työttömyyskorvauksen suuruuden mittatikuksi oteta sen
käyttämistä raippana syrjäytymisen kasvattamiseen.
Kun vuosikaudet on
hakattu päätä seinään, eikä euron kriisi, sen paremmin kuin kohteena olevien
euro-valtioidenkaan kriisit ole poistuneet saattaa todella olla aika kokeilla
jotain muuta. Kun EKP kerran on onnistunut pitämään inflaation tavoitteessaan -
alle 2% - se osaa varmasti pitää sen myös toisella tasolla - vaikkapa alle 6%
tasolla.
Keskeistä Euroopassa
nyt on luoda työtä ja kysyntää ja kohdistaa kehityspanokset sinne, missä ne
vahvimmin vaikuttavat työllisyyden lisääntymiseen. Riittääkö toimintaohjeeksi
pelkkä tavoiteasettelun tarkentaminen, esimerkiksi työllisyystavoitteiden hyväksyminen
yhdeksi EKPn kriteeriksi, jääköön fiksumpien ratkaistavaksi. Pelkällä
prosenttipelillä, edes negatiiviseksi menevällä korolla, ei uskoa euroon eikä
EUn tulevaisuuteen saada enää aikaan.
Onko EUkin jo liian
vahvasti Ukrainan tiellä?
Näyttää siltä, että
valtion viranomainen on jälleen ylittänyt itsensä päätöksiä tehdessään. Edes
itse rationaaliseksi ja läpinäkyväksi uskomaansa ja toivomansa valintaa ei
virkamies osaa. Senttien laskeminen on usein niin paljon helpompaa.
Nytkin näyttää
siltä, että kaikki laatukysymysten vaikutukset on ohitettu sillä, että
niputetaan muita kriteerejä. Onko näin tapahtunut tarkoituksella tai vahingossa
en osaa ottaa kantaa. Mutta jos kokonaishankinnan hinta on ollut 5,5 miljoonaa
ja voittanut tarjous on ollut 0,5 miljoonaa keskeisiä kilpailijoita halvempi,
mutta hävinnyt niiden suhteen kaikkien laatukriteereiden osalta, onkohan
valinta sittenkään kokonaisuudessaan tarkoituksenmukainen tai edes järkevä?
Aiempien
it-palvelujen kilpailutusten onnistumiset eivät hyvää tälläkään kerralla
lupaile.