Valistuneiden diktaattorien aikaan?

 

Meillä poliittista päätöksentekoa demokratiassa arvostellaan yleisellä tasolla tehottomaksi ja hitaaksi, ja tällä hetkellä erityisesti kansalaisten tahdosta irtaantumisesta, "mulle-sulle" jakopolitiikasta ja korrupuneisuudesta eli yhdessä arvioiden kalliiksi ja kyseenalaiseksi.

Globaali markkinatalous yhteiskunnallisen toimivuuden ihanteena, kärsi konkreettisesti konkurssin finanssimarkkinoiden romahtamisen seurauksena. Velkavetoinen rahatalous on osoittautunut eriarvoistavaksi kapitalismiksi ja sosialismin painotetuksi "tasa"jaoksi, samanaikaisesti. Kummankin ismin huonoimmat puolet yhdessä paketissa. Voitot yksityistetään harvoille ja tappiot kansallistetaan lopuille.

Samalla Kiina hyödyntää länsimaiden ahdinkoa häikäilemättä, noudattamalla rusinat pullasta taktiikkaa. Valuutta aliarvostettu, vaihtotaseylijäämää vaikka toisille jakaa, valuuttavaranto tähtitieteellinen ja omat ostosmatkailijat joka puolella maailmaa. Ostamassa kunnioitusta ja kannatusta, työtä ja yrityksiä. Ei riitä, että työt siirtyivät Kiinaan. Nyt halutaan viedä myös ideat, liikeideat ja patentit. Ja meillä länsimaissa "mulle-heti-kaikki-nyt,-muista-viis" ajattelun omaksuneita myyjiä riittää.

Demokratiaa on yritetty viedä sinne tänne ja joka paikkaan ja asiaan. Sekä suostuttamalla että pakolla. Jälkimmäinen ei ainakaan ole osoittautunut menestykseksi. Siirtymisiä on tapahtunut varsin vähän. Nyt vaikuttaisi siltä, että arabien suuret massat haluavat – ei vaan – vaativat demokratiaa. Monet jopa henkensä uhalla. Tunisia, Egypti, Libya, Algeria, Marokko, Sudan. Ja sitten vähän kauempana Jemen, Bahrain, Iran ja mitä niitä onkaan.

Ovatko ”Euroopan pehmeän alavatsan” – Pohjois - Afrikan – viimeaikaiset tapahtumat kansan kaipuuta demokratiaan? Vai kyllästymistä nykyjohtoon, joka on jo aivan liian kauan kansalaisia kiusannut? Etsitäänkö demokratiaa vai uutta valistunutta diktaattoria? Kumpi saadaan, halutaanpa kumpaa tahansa?

 

 

 

Uutta politiikkaa?

Eduskuntavaalikampanja 2011 saa päivä päivältä yhä hauskempia piirteita.

0 0 0 . . .

Ensin Katainen ilmoitti olevansa sitä mieltä, että persuille kuuluu paikka kolmen suuren vaalitentissä. Ei niin, että joku muu tiputettaisi vaan niin, että suuria olisikin neljä. Sitten hän totesi, että mahdollisia pääministeripuolueita onkin neljä, yksi niistä persut. Nyt viimeksi hän pitää itsestään selvänä, että Timo Soinista tulee pääministeri, jos perussuomalaiset on tulevien eduskuntavaalien suurin puolue. Kas kun ei samalla ilmoita kannattavansa Soinin pääministeriyttä.

Samalla Jutta Urpilainen potee jossain demarien tilaa. Puheenjohtajuuskaan ei ole varmaa vaalien jälkeen. Mutta ilmaisee samalla, että puolueella ei ole hänen lisäkseen muita päämisteriehdokaita. Kas kun ei samalla ilmoita, että demareita ei ainakaan tule äänestää, takkiin tulee.

Mutta onneksi on yksi puolue, joka ei anna vastustajille - siis muille puolueille - tippaakaan etulyöntiasemaa. Jossain sentään vielä politiikan kaikki keinot tunnetaan ja niitä käytetään raskaimman mukaan, mikäli mahdollista.

 

PS.

Onko tämä politiikkaa, uutta matematiikaa, Suomen Idols vai BB-talon traileri

 

Kansakunnan virhemarginaali

Nyt puhuvat lehdissä jo neljästä suuresta. Kaikki ne neljä mahtuvat galluppien virhemarginaalin sisään, eli ovat samalla viivalla nyt. Ottaen huomioon sen vauhdin, jolla gallupit muuttuvat päivä päivältä persummiksi pidän todennäköisenä, että suurin ryhmittymä Arkadianmäellä näitten vaalien jälkeen edustaa Timo Soinin vaalikoneistoa.

Ainoastaan Timo Soinin pikainen paljastuminen samanaikaisesti sekä homoksi, pedofiiliksi, eläimiin sekaantujaksi ja rietasta kaksoiselämää eläväksi saatananpalvojaksi voisi ehkä nykyisen kannatuskierteen kasvun pysäyttää. Mutta sekään tuskin jo tapahtunutta siirtymää hävittää. Kansa siis saa Messiaansa. Protestista nykymenolle kasvaa hyppy tuntemattomaan.

Puolueesta persujen osalta on vielä turha edes puhua. Porukka, joka tulee liikkeen siivellä valituksi on hyvin sekalainen ja varmaan arvaamatonkin seurakunta. Vähän kuin vihreä liike vielä neljä vuotta sitten. Kopioiduista politiikkaohjelmista ja varsin vähäisistä julkisista kannanotoista ei niistäkään voi vielä mitään ryhmän tulevasta linjasta päätellä. Mutta varmaa on, että pelkillä sutkauksilla ei neljää vuotta pysty johtamaan. Sen verran sekaisen pesän he perivät.

Kuten joku kolumnisti sattuvasti totesi, vaalien tulos on ilmeisesti "kansalaisten kohotettu keskisormi" koko puoluelaitokselle, pettymyksen ja turhautumisen osoitus demokratian toimivuuteen. Kuten vastaavanlaisessa tilanteessa noin 80 vuotta sitten. Entiset "kolme suurta" ja yksi pienpuolue saavat tuloksesta syyttää yksin itseään. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, me kansalaiset saamme maksaa viulut.

 

PS.

On turha kuvitella, että itsensä rötösherrojen kiinniottajiksi leimautunut tietävän kansan vaalimenestys ainakaan äänestysvilkkauden puutteeseen kaatuisi. Tai ainakaan sellaisen äänestysvilkkauden, joka jättäisi hypessä elävät uusherännäiset nukkuvien riveihin. Ennemminkin voi tapahtua juuri päin vastoin.

Ei Mari Matista ja Maurista parene

Matti pääsee siis kuin koira veräjästä. Ei siksi, ettei olisi jääviyssäännöksiä rikkonut vaan siksi, ettei moinen kuulemma ylitä syytekynnystä. Vähän samaa kuin  41 kansanedustajaa, joista valtaosa jätti virheellisen vaalirahoitusilmoituksen,  mutta ei heitäkään mistään syytetty. Mitä me pienistä sanoo virkaatekevä Perustuslakioikeus. Siis kaverit. Kyllä veronmaksaja maksaa.

Maria taas ei mikään uhkaa. Vielä. Mutta oireellista ehkä, että googlesta haetaan harva se päivä ja useamman kerran mitä ihmeellisiä kirjainyhdistelmiä. jakk, jalasjärvi, kiviniemi, mari, perinnät, kupru jne. jne. On haettu jo kauan. Sielläkö se lautakasa luuraa?

Noin 31 miljoonaa euroa odottaa toimenpiteitä. Niin ja julkaisemattomat vaalirahoittajat. Saapa nähdä onko Marikin tehnyt Mauri, saanut synninpäästön ja sopinut asiat hissukseen oikeuskanslerin kanssa?

PS.

Huomasit varmaan, että Suomen perustuslakia vaihteeksi muutettiin? Vaikka mitäpä me pienistä.

Stepen Elop and a licence to kill

Oliko niin, että osakeyhtiössä toimitusjohtajan ensisijaisena tehtävänä on osakkaiden osakeomistuksen kasvattamain? Tai ainakin säilyttäminen? Jos se on, ihmettelen minkä oppilaitoksen tai elämänkokemuksen antamien johtamisoppien mukaan Stephen Elop toimii? Jos hän edellytti ja toivoi saavansa aikaan dramaattisen vaikutuksen, hän kyllä varmasti saavutti tavoitteensa. Jopa ylitti.

Ensimmäinen varsinaisen ulostulo ja parin päivän kuluttua osakkaiden omaisuudesta on hävinnyt vajaat 20 %. Miljardeja euroja. Yksi YKn jäsenvaltio on julkitulon jäljiltä sekaisin.  Asianomaisen valtion edustaja peräti vaatii yhtiötä kantamaan vastuunsa, vaikka tähän asti lähinnä yhtiö on vaatinut edustajiensa suulla valtiota kantamaan vastuunsa. Ja on tottunut saamaan haluamansa.

Jos hetkeksi unhtaa Schumpeterin ja hänen Luovan Tuhonsa, ei voi kuin ihmetellä mitä ja kenen etua palvelee se, että uudistumisen ja kehittymisen nimissä ensin tietoisesti tuhotaan kaikki se, mitä aiemmin on onnistuttu rakentamaan?  Brandeja ei hetkessä rakenneta, eikä ihmisiä yhdistetä. Oli Nokia, sen ihmiset ja tuotteet ihan missä kunnossa tahansa, kovin on outo strategia Elopilla. Kenet hän uskoo saavansa toteuttamaan visiotaan? Vai eikö hän tarvitse siihen muita kuin itsensä? Harvoin olen kuullut motivoinnista enkä varsinkaan innostamisesta, joka tapahtuu kuolemantuomioita jakaen.

Luottamusta on vaikea saavuttaa. Kansainvälisillä markkinoilla varsinkin. Mutta se on ilmeisen helppo tuhota. Ja luottamuksen voi menettää vain kerran. Siitä alhosta nouseminen se vasta johtajuutta vaatiikin.

Ei tule mieleen montaa lentävää lausetta, jotka olisivat olleet vaikutuksiltaan yhtä merkittäviä. Kaksi tulee ; "Se pyörii sittenkin." ja "Ei koske meitä." Kumpaa meidän pitäisi uskoa?

PS.

Kun vanhaan hyvään aikaan kansa hiljentyi henkeään pidätellen odottamaan Nokian kvartaalituloksen julkistamista, se nyt hiljentyy kuuntelemaan poistuvan Nokian hallituksen puheenjohtajan viestiä A-plussasta tänään klo 21.40. Saako kansa lohtua, munkkilatinaa vai johtajuutta?

 

PPS.

Luottamuksen voi menettää vain kerran.

 

 

Riippuvuus Nokiasta tappaa meidät?

Neljä vuotta sitten, 16.3.2007 kirjoitin artikkelin aiheestä Lukumäärä tuo laatua. Siitä muutama mielestäni edelleen tärkeä näkökulma (sanojat löytyvät linkistä):

”Suomen isoin yksittäinen uhka on Nokia. Riippuvuus Nokiasta tappaa meidät, jos ei tänään, niin ensi viikolla. Meidän on paras kehittää nopeasti korvaavia toimintoja." Toivottavasti ne, jotka ovat olleet vastuussa ovat huolehtineet siitä, ettei lausumaa ole nytkään otettava aivan kirjaimellisesti.

”On tärkeää, että meillä on myös vahva teollinen pohja. Teollisuus ja tutkimus eivät voi olla erillään toisistaan.” ja ”Suomessa on aika hyvä tilanne sikäli, että on tajuttu laajalti, että meidän on tehtävä jotain uutta. Vaalien jälkeen muodostettavalla hallituksella on kaikki tarvittavat paperit pöydällä, sen on päästävä käytännön tekoihin.”

Voimme tietysti kysyä ovatko viimeisen 8 tai edes 4 vuoden aikana harjoitettu politiikka, erityisesti elinkeino-, teollisuus- ja innovaatiopolitiikka massiivisine elinkeinotukineen ollut tarkoituksenmukaista vai yhtä tyhjän kanssa? Suuruusluokkana olemme, vain menneet 4 vuotta laskien, käyttäneet näihin tukiin noin 15 - 20 miljardia paiskottuna sinne tänne, ympäri Kehittyvien Maakuntien Suomea. Kaikille alueille. Vastaakohan tulos panosta?

Nopeasti ei silloinkaan tarkoittanut paniikkia. Mutta Nokiat eivät synny hetkessä. Eikä niitä noin vain synnytetä edes virkamiesten tuilla ylläpidettävissä yrityshautomoissa. Kaikessa fokusointi-, keskittämis-, täsmäilyinnossa on muistettava, että meidän kykymme määrätä tulevaisuutta on äärimmäisen pieni. Ainoa tuloksekas tapa on antaa mahdollisimman monien kukkien kukkia. Vain silloin voi valita sen kauneimman. Lukumäärä tuo laatua."

Suomi ei elä pelkällä tiedolla ja osaamisella.

Suomi elää vain työllä ja tekemisellä.

Vietiinkö meiltä Nokia?

Käypä Nokialle ihan miten tahansa pitää toivoa, että me otamme siitä opiksi. Vaikka sitten tuntuisi, että liian myöhään.

0 0 0 . . .

Kun kansallinen kansalaisten omistus on poistunut, ei demokratia enää toimi. Markkinoilla määrää se, jolla on riittävästi pelimerkkejä.

Kansallinen kansalaisten tasa-arvo ei ainakaan vielä ole taipunut kansainväliseen kansalaisten tasa-arvoon. Markkinatalouteen demokratia istuu vain välineellisesti. Se on demokratian toimivuuden turvaajana toiseksi tärkein edellytys. Kansakunnalle tärkeintä on työ.

Kahdesta kalkkunastako yksi kotka?

 

Vai vain uusi ja entisiäkin isompi kalkkuna?

Joku jo tuota kuvausta tarjosikin. Ei kahdesta byrokraattisesta kivettymästä välttämättä ketterää ja dynaamista uutta teollista hypeä rakenneta? Eikä nopeasti ainakaan.

Mutta se tuskin on meidän suomalaisten keskeinen pohde. Meillä kysymykseksi alkaa konkretisoitua kansallisen olemassaolomme mahdollisuus globaalin liberalistisen markkinatalouden maailmassa. Sillä Nokia on maamme kehityksessä vain viimeisin oire, tuskin edes viimeinen. Eikä se maailma meitä heittele vaan me, ja ihan itse.

Jos Nokian tilanne johtui yhtiön toimintatapojen stagnaatiosta ja kyvyttömyydestä vastata asiakkaiden tarpeiden ja kilpailijoiden ratkaisujen jatkuvasti muuttuvaan kehitykseen, sen on taatusti täytynyt alkaa jo ennen Kallasvuon toimitusjohtajuutta. Tämä havainto taas saattaa luoda lisää uutta valoa DreamTeamiin, sen merkitykseen Nokian nousuun ja tuhoon. Sikäli jos nyt vielä tuhosta voi puhua, sillä muodollisesti eilinen oli vain uusi avaus, joka saattaavielä kääntyä parhain päin. Amerikassa on aikaa ja ehkä riittävästi katteettomia seteleitä. Meillä ei edes ole rahanpainokonetta, ajasta puhumattakaan.

Erityisesti Nokian tilanteen pitäisi tuoda jälleen keskusteluun johdon palkkausperusteet, bonukset ja optiot. Ja johtajuus ja sen tuloksellisuuden aikajänne. Toimitusjohtajan ja hallituksen rooli, varsinkin kansallisesti ylisuuressa kansainvälisessä pörssiyhtiössä.

Vaikkei Nokian ”lähtö” varmasti kenellekään täytenä yllätyksena tullut, eikä yhden yön väyrystely riitä arvioimaan sen merkitystä, mitä Nokian lähtö merkitsee Suomelle ja meille suomalaisille? Itsessään ja muun kehityksemme osana? Lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä? Uhkina ja mahdollisuuksina?

Muutama irrallinen ensituntemus:

• Työvoimapula erityisesti ITC-alalla loppui kertaheitolla. Insinööreistä koulutetaan lähihoitajia.


• Tuhansia uusia työttömiä, sekä Nokialta että alihankinta ja yhteistyöketjusta ja miljoonia työttömyyspäivärahoja enintään 500 päivää.


• Tuhansia yrittäjäkandidaatteja, kun muuta työtä ei riittävästi ole.


• Kunnallisverotulot vähenevät huomattavasti Tampereella, Oulussa, Salossa, ja luonnollisesti Espoossa. Toimeentulotuen määrät kasvavat.


• Kiinteistöjä tyhjenee.


• Osaajat lähtevät ulkomaille. Osa osana Nokiaa, osa muiden hommiin.


• Alihankintaketju aloittaa sopeutumisen. Osa, toivottavasti vain pieni osa ei onnistu.


• Suomen Innovaatiouskovainen eliitti menettää keskeisimmän referenssinsä. Brandityöryhmää ei enää tarvita.


• Keskustelu ”Symbian vastaan muut” loppuu.


• Tie USAn markkinoille saattaa aueta railakkaasti.

 

Ja muutama ajatus:

• Saattaisiko Suomen tuetuimman yrityksen muuttuminen tavalliseksi kuolevaiseksi panna yritystukien mielekkyyden kokonaisuudessa uusiin puihin?


• Saattaisiko se lopettaa aluepolitiikan nimellä tapahtuvan verorahojemme törsäilyn mielekkyyden vähintäänkin kyseenalaiseksi?


• Nousisiko kansallinen omistus takaisin sille kuuluvaan arvoon?


• Taloudessa kansallisesti liian suuri on yritys tai toiminta, jonka loppuminen aiheuttaa kansallisen katastrofin.


• Rahat ja työt muuttavat minne sattuu, mutta suurin osa ihmisistä ei. Ja ilman työtä tulee näillä leveysasteilla äkkiä kylmä ja nälkä.

Varmasti selkeämpiä ajatuksia herää, kun herätellään. Minulle ja muille. Mutta yksi asia on varmaa. Ei meillä ole varaa repiä vaatteitamme ja heittää tuhkaa päällemme. Siitä ei mitään tule. Tekoja me tarvitsemme. Mutta uusi johto saattaisi olla paikallaan.

 

 

 

Kapitalismin riemuvoitto vai kansallinen katastrofi?

Nokia ja Microsoft muuttivat yhteen. Salailun aika on ohi. Fuusio olisi tuskin onnistunut mutta asiat voi tarvittaessa hoitaa monella tavalla.

o o o . . .

Toivottavasti ei Nokia muodostu siksi karvaksi, joka katkaisee suomalaisen, Suomessa toimivan teollisuuden kamelin selän. Ei työvoimatarpeen hiipumista ja loppumista Suomessa tarvinne kauan odotella. Ja toivottavasti se viimeistään opettaa, että omistuksen kansallisuudella on väliä. Varsinkin kansainvälisen kapitalismin globaalissa maailmassa. Ja varsinkin pienten maitten osalta.

Missäköhän määrin Ollilan, Gatesin, Ahtisaaren, Vanhasen ja vaikkapa Ahon veljelliset suhteet tähän ratkaisuun vaikuttivat?

Nyt sitä hehkutettua suomalaista ideointia, luovuutta, innovaatiota nyt sitten todella tarvitaan. Vaan mistä löytyisi?

Kun on sanottu A, sanottaneen myös B ja C? Ja varsin nopeasti.

 

PS.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10004/paivaunia-uima-altaassa

 

Tasapainottelu on hankalaa

Wikileaks muun muassa sen osoittaa. Pieni suojaton valtio suuren imperiumin naapurina onkin tasapainoillut poliittisten suhdanteiden mukaisesti jo kohta 100 vuotta. Ja tähän asti menestyksellä.

Kun nyt lähdetään tekemään kärpäsestä härkästä Suomen virkamiesten ja poliittisen johdon juoruilusta Venäjästä Yhdysvaltojen suuntaan kannattaa samalla huomioida, että kaukana ei ole aika, jolloin jokainen kynnelle kykenevä politbyrokraatti ja lisäksi vielä etujärjestöt, elinkeinoelämä ja ihan taviksetkin, kävivät keventämässä sydäntään Tehtaankadulla tai esimerkiksi DDRn edustuston saunassa. Ja tuskinpa he silloin Neuvostoliiton tapahtumista raportoivat?

Keskustelu ja sen puitteissa tapahtuva kuulumisten ja tietojen vaihto nyt vain kuuluu osana inhimilliseen kanssakäymiseen. Ja arkaluontoisissa valtion asioissa lait, asetukset, asema ja valtuutukset määrittävät riittävän selkeästi mistä ja kenen kanssa jutellaan. Ja mahdolliset väärinkäytökset käsitellään ääritapauksessa oikeudessa.

Mutta mielenkiintoista oli, että Vladimir Putin oli Tarja Haloselle jo ensimmäisessä tapaamisessa todennut Stalinin tehneen virheen aloittaessaan Talvisodan. Vielä mielenkiintoisempi hänen perustelunsa: "Venäjällä oli riittävästi maa-alaa eikä sen tarvinnut puolustautua." Virheen samoilla perusteilla Stalin siis teki myös Viron ja Latvian osilta?

Talvisodan syntymiseen vaikutti Suomen osalta kuitenkin kaksi virhettä. Ensin Putinin ilmaisema Stalinin virhe ja sen jälkeen Suomen poliittisen johdon, erityisesti ulkoministerimme Eljas Erkon, silloin nelikymppisen ulkoministerimme "virhe". Jälkimmäinen ei omannut samaa menneisyyttä Stalinin sekä Viron ja Latvian turvallisuuspolitiikasta vastanneiden kanssa. Hän oli jo seuraavaa sukupolvea, syntynyt 1895. Sen sijaan Neuvostoliiton, Viron, Latvian ja Liettuankin johto oli vakaasti 1870-lukulaisten käsissä.

Mielenkiintoista on niinikään havaita, että Suomen suurimmat myöntyväisyyden kannattajat vuonna 1939, Mannerheim ja Paasikivi, olivat niinikään 1870-lukulaisia. Heilläkin oli aikuisten ihmisten kokemusta Venäjän voimasta. Siis "aikalaisten" "realismi" oli myöntymistä ylivoimaisen Venäjän vaatimuksiin. Vain nuoruuden into ja idealismi olivat valmiita seikkailuun.

"Seikkailija" oli Suomi. Jälkikäteisarviona - Onneksi.

 

 

PS.

Josif Vissarionovitš Džugašvili, Josif Stalin 1878

Konstantin Päts 1874 (Viro)

Kārlis Augusts Vilhelms Ulmanis 1877 (Latvia)

 

Antanas Smetona 1874 (Liettua)

Juho Kusti Paasikivi  1870

Carl Gustaf Emil Mannerheim 1867

Yrittäminenkö tie rikkauteen

vai olisiko sittenkin lotto? Vaiko pörssipeli?

Virtuaali-isäntämme uutisoi oma yritys sivulla ja otsikolla "Lopeta lottoaminen - yrittäminen on tie rikkauteen" väitteen, joka herättää muutamankin kysymyksen.

Rikkauksiako yrittäjä metsästää? Kaikkiko? - Oman kokemukseni mukaan parhaiten menestyvät ja siis ehkä myös "rikkauksia" saavat yrittäjät, jotka eivät suinkaan lähde rikkauksia metsästämään. He haluavat toteuttaa sen oman juttunsa ja tehdä sen itse. Jos he sattuvat menestymään, tulee rikkaus sitten kaupan päälle.

Voi tietysti miettiä sitä, tarkoittaako otsikon rikkaus juuri rahallista rikkautta? Olisiko niin, että itsenäisyys, vapaus, vastuullisuus, oman tekemisen merkitykselliseksi kokeminen olisivatkin se rikkaus, jota yrittäjäksi ryhtyvät ensisijaisesti arvostavat? Vai olisiko se sittenkin halu tuoda omalla tekemisellään siihen yhteisöön jossa toimii?

Miten mahtaa olla artikkelin vastuullisuuden laita? Valtaosasta ihmisistä ei ole yrittäjänä onistumaan. Ja miksi ihmeessä pitäisi? Vapaan, rajoittamattoman yrittäjäyhteiskunnan olotila lähestyy "sosiaali-darwinismia", kaikkien taistelua kaikkien vastaan. Nollasumma-peliä jossa vain häikäilemättömimmät toisten ihmisten hyväksikäyttäjät voittavat. Kaikesta virallisesta yrittäjyyshypestä riippumatta täysin vapaassa, liberalistisessa, globaalissa taloudessa lopullisesti voittajia on vain yksi.

Suurin osa yrittäjäksi ryhtyvistä luopuu yrittäjyydestään, joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Konkurssi ei ole rikos, vaikka joissakin tapauksessa sitä erityisesti suomessa synonyymina käytetäänkin. Yhä useammin se voisi olla yrittäjälle mahdollisuus silloin, kun siihen ei rikosta liity. Valitettavasti meillä vasta hitaasti konkurssin jalostava ja yrittäjää kehittävä vaikutus hyväksytään. Mutta vapaaehtoisesti yrittäjyydestä saattavat luopua myös ne, jotka toteavat etteivät omat arvot ja ominaisuudet yrittäjyyttä, varsinkaan yksinyrittäjyyttä kestä. Ja ne, jotka myyvät yrityksensä vaurastuttuaan riittävästi ja / tai jotka etsivät uusia haasteita yrittäjyydestä itsestään.

Vaikkapa Lotto- tai sarjayrittäjinä.

PS.

Kaikkea mistä tässä maassa maksetaan voi toteuttaa joko palkollisena tai yrittäjänä, julkisella sektorilla tai yksityisellä. Yhtä arvokkaita ne ovat kaikki. Ja osaamisesta riippuen jokainen tapa voi myös johtaa rikkauksiin.

Stepen Elop and a licence to kill

Oliko niin, että osakeyhtiössä toimitusjohtajan ensisijaisena tehtävänä on osakkaiden osakeomistuksen kasvattamain? Tai ainakin säilyttäminen? Jos se on, ihmettelen minkä oppilaitoksen tai elämänkokemuksen antamien johtamisoppien mukaan Stephen Elop toimii? Jos hän edellytti ja toivoi saavansa aikaan dramaattisen vaikutuksen, hän kyllä varmasti saavutti tavoitteensa. Jopa ylitti.

Ensimmäinen varsinaisen ulostulo ja parin päivän kuluttua osakkaiden omaisuudesta on hävinnyt vajaat 20 %. Miljardeja euroja. Yksi YKn jäsenvaltio on julkitulon jäljiltä sekaisin.  Asianomaisen valtion edustaja peräti vaatii yhtiötä kantamaan vastuunsa, vaikka tähän asti lähinnä yhtiö on vaatinut edustajiensa suulla valtiota kantamaan vastuunsa. Ja on tottunut saamaan haluamansa.

Jos hetkeksi unhtaa Schumpeterin ja hänen Luovan Tuhonsa, ei voi kuin ihmetellä mitä ja kenen etua palvelee se, että uudistumisen ja kehittymisen nimissä ensin tietoisesti tuhotaan kaikki se, mitä aiemmin on onnistuttu rakentamaan?  Brandeja ei hetkessä rakenneta, eikä ihmisiä yhdistetä. Oli Nokia, sen ihmiset ja tuotteet ihan missä kunnossa tahansa, kovin on outo strategia Elopilla. Kenet hän uskoo saavansa toteuttamaan visiotaan? Vai eikö hän tarvitse siihen muita kuin itsensä? Harvoin olen kuullut motivoinnista enkä varsinkaan innostamisesta, joka tapahtuu kuolemantuomioita jakaen.

Luottamusta on vaikea saavuttaa. Kansainvälisillä markkinoilla varsinkin. Mutta se on ilmeisen helppo tuhota. Ja luottamuksen voi menettää vain kerran. Siitä alhosta nouseminen se vasta johtajuutta vaatiikin.
Ei tule mieleen montaa lentävää lausetta, jotka olisivat olleet vaikutuksiltaan yhtä merkittäviä. Kaksi tulee ; "Se pyörii sittenkin." ja "Ei koske meitä." Kumpaa meidän pitäisi uskoa?




PS.
Kun vanhaan hyvään aikaan kansa hiljentyi henkeään pidätellen odottamaan Nokian kvartaalituloksen julkistamista, se nyt hiljentyy kuuntelemaan poistuvan Nokian hallituksen puheenjohtajan viestiä A-plussasta tänään klo 21.40. Saako kansa lohtua, munkkilatinaa vai johtajuutta?

PPS.
Luottamuksen voi menettää vain kerran