18.7.2007 12.27 | hakki47 | Politiikka
Blogipostissaan Että kansako kaiken tietää? 15.7.2007 Jukka Tarkka päätyy analyysissään tulokseen:
Kun kansa on väärässä, poliitikkojen on osoitettava ja todistettava se sille. Kansanedustajat ovat olemassa sitä varten.
Mahtavatko nykyiset kansanedustajat olla, edes tässä suhteessa, tehtäviensä tasalla? Menneen muistelu antaa kyllä toisenlaisen tuloksen. Ennemminkin he yrittävät vaieta asioista, joiden kuvittelevat olevan ikäviä omien äänestäjiensä korvissa ja yrittävät päästä esiin tilanteissa, joissa on saatavissa ilmaisia irtopisteitä.
On valitettavaa, että puolueet ovat jatkuvasti muuttumassa yhä enemmän etujärjestöiksi: ajetaan ensin puolueen siten omaa henkilökohtaista ja viimeiseksi kuviteltujen tai tiedettyjen itseä äänestäneiden etua. Ymmärrettävää, kun olemme sallineet puoluepolitikoinnin muodostua nuorenkin ihmisen ammatilliseksi uraksi. Siitähän, tavallaan, siltarumppolitikointi saa voimansa. Ja vasta vuosien, vuosien kuluttua voi yrittää pääsyä ”valtiomiesluokkaan”. Silloinkin etujärjestöllä, niillä kaikilla, on keskeinen rooli. Ja ”virkaveljillä, muilla ammattipoliitikoilla, luonnollisesti.
Puolueiden etujärjestöluonne syö myös niiden ja niiden kansanedustajien uskottavuuden. Kun valitettavan usein yhteiskunnallisessa taloudellisessa jakopolitiikassa on kyse nollasumma pelistä jonkun voittaessa muut häviävät. Ja meidän monipuoluejärjestelmässä äänestäjien enemmistö häviää aina.
Miten päästä takaisin tilanteeseen, josta hallitusmuotomme lähti? Äänestäjät valitsevat itsenäiset edustajansa tekemään yhdessä päätöksiä yhteisistä asioista. Ja edustajat vastaavat vain äänestäjilleen ja Jumalalle.
Jos Tarkan johtopäätös olisi valinnan kriteeri, tuskinpa edustajaehdokkaiksi tunkua olisi?