Näin sitä taas mennään. Lamaan, jonka - taantuman nimisenä - vielä muutama kuukausi sitten piti pääministerin ja valtionvarainministerin julkilausumien mukaan ohittaa maamme, talouttamme tartuttamatta. Sen merkit alkavat lähestyä. Selvästi nopeammin kuin edelliskerralla. Ensimmäinen työttömyyden trendinousu raportoitiin lokakuulta 1990. Vielä keväällä 1991 uskottiin enintään lyhyeen taantumaan vaikka työttömyysluvut nousivat kuukaudesta toiseen siitä lähtien aina helmikuuhun 1994.
Syksyllä 1991 korkeastikoulutettujen IAET-työttömyyskassa kertoi muistaakseni, että ensimmäistä päätöstä työttömyyskorvauksesta joutuisi odottamaan jopa puoli vuotta. Ensimmäisen päätökseni ja korvauksen sain kuitenkin "vain" neljän kuukauden odotuksen jälkeen. Silloisessa tilanteessa asialla ei minulle ollut merkitystä, mutta hyvin monelle muulle oli. Työttömäksi joutumisen lisäksi rahattomuuden shokki iski monelle, joka ei "kuuna päivinä" kuvitellut työttömäksi joutuvansa, luut kerralla kurkkuun. Ehkä nyt näitä uskovaisia ei enää ole?
Silloin ensimmäisen päätöksen pitkän prosessointiajan saattoi ymmärtää. Esimerkiksi yksityisten henkilöiden lisäksi myös IAETn "taustajärjestöistä" varsin moni eli samassa uskossa kuin jäsenensäkin - "ei koske meitä". Taas muistaakseni, silloisen kurimuksen alkaessa kassan henkilökunta oli selvästi alle kymmenen henkeä. Sillä ei massatyöttömyyden aiheuttamaa asiakasvirran valtavaa kasvua voitu järjellisessä ajassa hoitaa. Vaikka uutta henkilöstöä rekrytoitiin niin nopeasti kuin voitiin, syntyi pakosta viivettä.
Nyt tuo selitys ei kelpaa. Vaikka tarkkoja lukuja ei olekaan käytettävissäni olen vakuuttunut siitä, että ainakin IAET-kassa on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt jatkuvasti mitoittamaan toimintansa siten, että ensimmäistä päätöstä joutuu odottamaan enintään neljä viikkoa. On edesvastuutonta, jos työttömyyskassat jälleen ovat kasvattamassa maksatusjonojaan entisiin mittoihin. Hyvin monelle jäsenelle tässä voi olla "elämän tai kuoleman" kysymys. Tai ainakin syrjäytymisen.
Viittaan siihen mistä kirjoitin muutama päivä sitten: "Tähän samaan tilannekuvaan sopii lisätä tieto, jonka mukaan työttömän peruspäiväraha on viimeisen 15 vuoden aikana jäänyt noin 25 % jälkeen ansiotason yleisestä kehityksestä. (Niin myös toimeentulotuki.) Kun viime laman aikana runsaat puolet työttömistä oli peruspäivärahalla, täytyy vaan toivoa, että tällä kertaa kaikki olisivat ansiosidonnaisella. Vaan enpä usko. Peruspäiväläiset on ilmeisesti jätetty heitteille, köyhtymään ja syrjäytymään. Ja se taitaa olla ns. poliittinen arvovalinta? Kannattaisiko miettiä uudelleen?"
Eihän vain EK:n, SAKn ja muiden ammattiliittojen keskusjärjestöjen sekä valtiovallan kesken ole sovittu siitä, että peruspäivärahan viimeisten vuosien jälkeenjääneisyyttä ei korjata, korottomatta ansiosidonnaisten päivärahojen tasoa? Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin. Olen ymmärtänyt, että juuri näin olisi SATA-komitean suositusten toteuttamisen ennaltaehkäisemiseksi tehty. Jos näin todella on tapahtunut ao. sopimuksen toteuttaminen on perustuslaissa säädetyn kansalaisten yhdenvertaista käsittelyä edellyttävän säädöksen vastaista. Sen lisäksi se on äärimmäisen typerää ja lyhytnäköistä kaikkien sopijoiden uskottavuuden kannalta, mutta erityisesti valtion eli hallituksen.
Olisiko mahdollista toivoa, että arvon päättäjämme alkaisivat katsoa totuutta silmiin? Kun viimeksi ajauduimme lamaan vajaat 20 vuotta sitten, meiltä hävisi noin 20 - 25 % vientimarkkinoista, lähinnä Neuvostoliiton romahduksen myötä. Nyt meiltä häviää todennäköisimmin 75 - 80 % maailmankaupan romahduksen myötä. Oli meidän lähtötilanteemme taloudellisesti nyt kuinka hyvä tahansa, ei kaltaisemme vahvasti vientivetoinen kansantalous kestä pitkään terveenä kun kaikki ympärillä rojahtaa. Silloin ainakin valtion tehtävänä on turvata kaikkien kansalaistensa tasa-arvoinen käsittely, riippumatta siitä ovat he ammattiliittojen jäseninä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissa tai ei. Sitä edellyttää myös yhteiskuntarauhan säilyminen.
Jorma Ollila on ennakoinut taantuman kestävän vielä 2 - 3 vuotta. Varmasti yhtä hyvä arvaus kuin mikä muu tahansa. Taantumasta ei välttämättä kuitenkaan ole kysymys. Epäluottamus kansainväliseen talouteen on saattanut jo juurtua niin syvälle ja niin laajalle, että kyseeseen tulee ennemminkin kansainvälisen talouden lama. Siitä ei parissa vuodessa noin vaan selvitä. Ei edes tässä kotimaisessa lintukodossamme.
Ja varsinkin maailmalla kyse on luottamuksesta ensisijassa tulevaisuuteen ja talouteen, toissijaisesti johtoon. Tässä suhteessa me olemme seurailijoita. Siitä huolimatta hallituksen tulisi olla erittäin huolissaan siitä, että kansalaisten valtaosa ei aivan ilmeisestikään ymmärrä hallituksen yleensäkään elvyttäneen. Vaikka uutisissa kymmenet miljardit ja sadat miljoonat lentelevät pääministerin ja valtionvarainministerin suusta keveinä mitään ei näy. Missään. Eivätkä luvatut rahat ilmeisesti vieläkään liiku pankeista yrityksille. Jokainen päivä joka näin jatkuu syventää ja pidentää tulevaa kurjuuttamme. Nimitämmepä sitä miksi tahansa.
PS.
Kateusko kalat vie vedestä? Vaiko ylikalastus?
Eagles fly singly
maanantai 16. helmikuuta 2009
Uppoaako Titanic ja me sen mukana?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Hyvä kirjoitus. Aikoinaan, kun Suomella vielä oli johdossaan VALTIOMIEHIÄ, taisi yksi heistä mainita jotain tosiasioista ja niiden tunnustamisen viisaudesta. Tunnustamisen aika tässä kriisissä on ollut käsillä jo hyvän tovin. Isokallio kirjoitti myös osuvasti Iltalehden kolumneissaan (16.02.09).
Kiitti vinkistä stuubio
Kävin lukemassa.
Isokallio puhuu jälleen asiaa. Muutama lisuke.
Devalvaatioiden lisäksi lamasta auttoivat selviytymän EU-liittymispäätös ja aikaisemiin kertoihin verrattuna käsittämättömän hurja velanotto. Lamaan lähdettäessä ei Suomella juurikaan velkaa ollut. Samalla kannattaa muistaa, että nykynäkymillä devalvaatio ei ole poliitikkojemme käytettävissä oleva vaihtoehto, mistä Isokalliokin varoittaa. Minua ei mitenkään ihmetyttäisi jos tämän merkitys ei ole mennyt poliittisten - ja poliittisten virkamiespäättäjien selkäytimeen. Sen verran rempseän kevyesti mm. valtionvarainministeri heitteli niitä lisälainaksi otettavia kymmeniä miljardeja.
Lisäksi kannattaa muistaa, että teollisuudestamme ja jopa palveluistamme, aika suuren osan omistavat ulkomaiset tahot. Niin kauan kun suomalainen johto saa päätökset tehdä, hyvä on. Mutta aika nopeasti vaihtuu johto elleivät osakkeenomistajien odotukset toteudu tai jos omistuksista muuten vain halutaan irti. Kiinteistöomistuksessa sama juttu.
Julkisista leikkauksista. Yhdyn täysin Isokallion ajatuksiin siitä mitä lupaus tarkoittaa; siirtyy ensin osaksi valtion lainaa ja sitten tulevan hallituksen päätettäväksi. Mutta syytä miksi lupaus annetaan hän ei mainitse. Julkinen talous - valtionhallinto, kuntatalous ja niiden liitännäiset sekä suuri osa järjestötaloutta kuuluu poliittisten puolueittemme nautintaoikeuden piiriin. Sinne kohdistuvat leikkaaukset alkavat välttämättä kajota myös poliittisiin suojatyöpaikkoihin.
Ja sitä vaan ei voi hyväksyä.
Teräviä huomioita. Aina vain pahemmalta näyttää ...
Isokallio moitiskelee kolumnissaan Titanicin matkustajia, jotka nauttivat shampanjaa,vaikka jäävuori oli tulossa kohti. Shampanjan juomatta jättäminen ei tuossa tilanteessa olisi mitenkään auttanut. Hukkaan olisivat menneet hyvät juomat.
Mutta itse asiaan ! Isokallion jutussa ei ole varsinaista pihviä. Ei hänellä(kään) ole tarjota patenttiratkaisua tuontilaman torjumiseen. Pahanilmanlinnun rooli on hyvä ottaa, koska raakkuminen saa hyväksyviä murahduksia osakseen. Mikä on Isokallion oma rooli lamantorjunnassa ? Kuuluu lukeutuvan siihen Titanicin I luokan väkeen, joka korkkaa shampanjaa ihan laillisesti ja luvan kanssa ! Neuvojen jakaminen laivan kapteenille ei oikein suju, ellei osaa neuvoa ! Oppositiolle on kyllä tarjolla rakentava ohje: vastustakaa hallituksen toimia !
Missä ovat viisaitten visionäärien todelliset neuvot ?! Talous"tieteilijät" vaeltavat käsikopelolla sumussa suonsilmiä vältellen, ja "tulkitsevat" talouskäyrien kohinaa.
Tuomiopäivän manaajat pelottelevat rahvasta, niin että jarrua painetaan ihan varmuuden vuoksi. Isokallio heittelee shampanjalasinsa yli varoittavia "viisaita" sanoja : " Kuka takaa sen ..." , " ... saanen olla skeptinen ..." , " Saattaa siis hyvinkin käydä niin, että ... " , " Pitäkää myös mielessä ... " , " Epäilen " .
Hallituksen elvytyspolitiikan viisaudesta voi kiistellä. Jotakin kuitenkin tehdään. Jo se on sinänsä signaali paremmasta.
Te kaikkitietävät besserwisserit , kertokaa nyt, mitkä ovat Oikeat Keinot !
Miten palautetaan luottamus, miten raha ?!
Olisiko kansallistettava pankit, ryhdyttävä setelirahoitukseen, otettava lisää lainaa/maksettava vanhatkin lainat pois, jaettava ostokuponkeja, ylläpidettävä risusavottoja, leikattava/lisättävä sosiaalietuuksia, alennettava/korotettava palkkoja, alennettava/korotettava veroja, irtisanottava/lomautettava vähemmän/enemmän väkeä yksityiseltä/julkiselta sektorilta, ostettava enemmän/vähemmän palveluja, ostettava enemmän/vähemmän tavaraa, tuotettava kaupaksikäymätöntä tavaraa varastoon/lopetettava kannattamattomat tehtaat, matkustettava enemmän/vähemmän kotimaassa/ulkomailla,
...ja mitä näitä on ...
Kansan puolesta
Luottamuksen palauttaminen on maailman markkinatalouden toimivuuden takaamisen keskeisin asia. Sen yli menevää asiaa ei vielä, onneksi, ole. Tällaisen kirpputalouden ei onneksi tarvitse siitä ratkoa. Keskitytään me vain siihen miten emme sitä estä, ehkä sitä jopa edistämme mutta toimitaan kuitenkin siten, että minuutemme säilytämme. Ja täytyy aina muistaa ainakin kaksi asiaa:
1. Se mikä yhteiskunnan kannalta on tarkoituksenmukaista ei välttämättä ole yksittäisen kansalaisen kannalta järkevää. Ja päin vastoin.
2. Nykypäivän arvomaailman mukaan; minulle ei tästä makseta.
Otan lisäksi vain kantaa asioihin, joiden kuvittelen vielä ainakin pääsääntöisesti olevan omassa vallassamme.
Valtion on yritysrahoituksen ja yksityishenkilöiden lainansaannin turvaamiseksi otettava haltuun (=saatava tahtonsa toteutettavaksi) ainakin yksi pankki, (olkoon se nyt sitten vaikka työnimeltään Nordea) ellei raha välittömästi ja todistettavasti ala siirtyä sitä tarvitselle.
Yritysten arvonlisäverovelvollisuuden rajan nostaminen 25.000 - 30.000 euroon vuodessa.
Sosiaalietuuksien osalta on ainakin työttömäksi joutuvien osalta pidettävä huolta siitä, että myös peruspäivärahan ja työmarkkinatuen varassa elämään tuomituille, on ainakin seuraavaan nousuun asti elämisen mahdollisuus.
Nykyisen puoluerahoituksen lopettaminen ja sen muuttaminen tulospohjaiseksi. Tarvittaessa siihen löytyy jopa lakiteksti.
Löytyyhän näitä. Mutta eiköhän nämä riitä, tähän maksuttomaan osioon? ;-)
Täytyi oikein käydä tarkistamassa, oliko Isokallion kolumni muuttunut edellisestä lukukerrastani. Ei ollut. Edelleen hyvä kirjoitus siitä, mitä on odotettavissa nykypäättäjiemme korjausliikkeiden seurauksena. Se, että siinä ei annettu ratkaisua laman torjumiseksi, ei vähennä kirjoituksen arvoa missään määrin.
Laman torjumiseksi, tai siitä selviämiseksi mahdollisimman pienin vaurioin me olemme palkanneet kalliin koneiston, jonka avaihenkilöinä tässä tilanteessa ovat meillä töissä olevat pääministeri ja valtiovarainministeri. Heillä on käytettävissään asiantuntijakaarti, jota kuulla. Harmi vain, että aikaisemmat kokemukset ovat osoittaneet päättäjiemme taipumukset kyvyttömyyteen kuunnella. Kuulemisella ja kuuntelemisella on merkittävä ero. Kiinnostavaa on nähdä, kuinka syvälle vajoamme ennenkuin Suomen ja suomalaisten etua aletaan ajamaan.
Se, että "jotakin tehdään on positiivinen signaali", on pelkkää sananhelinää johon poliitikot mielellään turvautuvat. Kovin moneen väärään toimenpiteeseen ei kuitenkaan ole varaa. "Jotain tekemistä" oli mm. aiemmin uskoteltu taantuman kieltäminen, malliesimerkki katteettomasta positiivisesta signaalista. Toinen poliitikkojen suosima keino vaientaa epäilijät, on epäkohtien esittämisen kieltäminen ellet osaa itse kehittää ratkaisua ongelmaan. Siis mennessäni noutamaan moottorivikaista autoani korjaamolta, en saisi todeta ettei ajovalopolttimoiden vaihto auttanut menopelini tapauksessani mitään, vaikka se sinänsä positiivinen signaali olisikin. Eiköhän ole syytä todeta, että spekulaatioiden ja signaalien aika on ohi. Niillähän tämä taantuma on aikaansaatu. Nyt ratkaisevat konkreettiset toimenpiteet ja se, osaavatko tätä varten palkkaamamme henkilöt tehdä oikeat ratkaisut, mitä ne ikinä lienevätkään.
stuubio
Noin yleisesti ottaen ja vakiintuneen käsituksen mukaisesti, kansan ääni on varmaan oikeassa. Onhan se positiivinen signaali, että edes jotain tehdään. Tiedetään ainakin, että heissä henki edelleen pihisee? Mutta vaaralliseksi menee jos tehdään vääriä asioita. Se kun ei tilannetta paranna, saattaapi ennemminkin pahentaa.Varsinkin jos ahkerasti tehdään.
Njuu ... itsestäni on tullut joskus huomattua tuo ahkeran (ainakin mukamas) ja tyhmän yhdistelmän vaarallisuus. Joutuu viisaammat tekemään moninkertaisen työn.
Tietysti on niin, että avuliaat aatut ja kolmen markan suutarit tekevät enemmän vahinkoa ...
Mutta emme kai me ole pelkästään sellaisia palkanneet.!
Psykologinen kriisi on tämän maailmanpalon alkuunpanija.
Kyllä positiiviseen signaaliin sisältyy tässä tapauksessa sisältöään enemmän arvolatausta.
Tuohon suuren pankin kansallistamiseen minäkin hieman olisin taipuvainen.Mutta minähän olen vain yksittäinen äänestäjä.
Dear Vox
Kansalaisten kannalta hassuinta tässä palkkaamisnäkökulmassa on, että me kyllä maksamme palkan mutta palkolliset hoitavat puolueensa asiaa. He eivät edes ilmaise edustavansa kansaa vaan määrättyä puoluetta. Siksi jään kyllä aiemmalle kannalleni.
Psykologiastahan luottamuksessa on kysymys. Vanha suomalainen sanonta puki luottamuksen merkityksen jokseenkin näin. Luottamuksen voi menettää vain kerran.
Ei pankin kansallistamisen varaan kannata laskea, jos rahaa ei suostuta ottamaan vastaan vaikka pankit tarjoavat. Kummasta tilanteesta todella on tällä hetkellä kysymys, vastauksen tietävät vain mahdollisten rahoitusvaikeuksien kanssa taistelevat yritykset ja pankit.
Keskeisin asia olisi kuitenkin kaikissa mahdollisissa taloutta piristävissä toimissa se, että piristetään kotimaista kysyntää. Olipa se sitten julkista, yritysten tai yksityishenkilöiden kysyntää.
Pelkkää vaalikarjaa taidamme olla joka iikka? Nyt meitä sitten on kolme. Itse kyllä äänestään seuraavissakin vaaleissa Kirkkovenettä. Ainoaa muutoksen mahdollisuutta.
Ajattelin tälle sivulle varmuuden vuoksi kirjata viime vuoden taloustieteen nobelistin Paul Krugmanin ajatuksen siitä, minkäkokoinen vipu tarvitaan USAn velkaongelmien ratkaisemiseksi. Niistä velkaongelmista alkaneesta luottamuksen puutteestahan tässä finanssikriisissä pitkälti on kysymys.
Isoilla on isojen ongelmat.
“If you want to see what it really takes to boot the economy out of a debt trap, look at the large public works program, otherwise known as World War II, that ended the Great Depression.”
- Paul Krugman, NewYorkTimes, 15.2.2009, Decade at Bernie’s
Toivottavasti aikamme Hitlerit ja Stalinit eivät kuitenkaan ryhdy tätä lamaa ratkomaan.
Tuo kysymys rahan saatavuudesta/pankin haltuunotosta ja toisaalta kotimaisen kysynnän piristämisestä lienee muna-vai-kana -tyyppinen ongelma.
On sanottu, ettei meillä ole mitään luottolamaa, joten saatavuutta ei tarvitse sen kummemmin turvata. Puutetta on luottojen kysynnästä, jonka sanotaan johtuvan taantumasta.
Maailmalla taantuma potkaistiin käyntiin luottolaman kautta.Muu lienee seurannaisilmiötä.
Vaikka Suomi onkin niin pal´ erilainen kuin kaikki muut, olisi meilläkin valtiovallan viime kädessä turvattava rahan saanti, ja tarvittaessa olisi jopa tuputettava, jos pelokkaat eivät uskalla pyytää. Poikkeavissa oloissa on osattava olla luova.
Positiivinen signaali olisi parempi kuin negatiivinen.Luottamusta olisi oltava yksittäisillä kuluttajilla siihen, että elämä jatkuu.
Viimeistään poikkeuksellisissa oloissa on oltava luova. Siinä me suomalaiset olemme onnistuneet mielestäni aika hyvin. Tähän mennessä, siis. Nyt kun usko poliitikkoihin on ilmeisesti useimmilta mennyt, ei tulevaisuus niin kovin hyvältä näytä. Juuri nyt kun yksituumaisuudelle taas tulee tarvetta.
Rationaalisuuden lähtökohdat olemme jo ohittaneet. Nyt koko lama on jo globaalien Korvien välissä. Siellä se Toivo luuraa. Sen heräämisestä tai nykymenosta lopullisesta luopumisesta tässä alkaa olla kysymys. Tältä istumalta en vielä jälkimmäiseen usko. Miten sen siis herättää kun "Luottamuksen voi menettää vain kerran"?
Valitettavasti päätökset tehdään kuitenkin, ainakin näennäisen, rationaalisuuden pohjalta. Ja sen paremmin kuluttajilla kuin veronmaksajilla ei käytännössä voi olla muuta vakaumusta kuin se, että elämä jatkuu. Eikä niistä pirulaisista (puoluepoliitikoista) kuitenkaan pääse; yhtä vähän kuin Lapin mäkäräisistä.
Meidän keskeisin tehtävä on nyt vain turvata oma jatkuvuus.
Lähetä kommentti