Korjattaisiko syitä vai seurauksia?

On niitä muillakin ongelmia maansa johdon kanssa. Ainakin oli kahdeksan pitkää vuotta. Tuskin ihan lähiaikoina USA voi nimittää huonompaa valtionpäämiestä, kuin mitä George W. Bush oli. Heidän järjestelmän hyvä puoli on kuitenkin mm. se, että kahdeksan vuoden kuluttua vetovastuu vaihtuu. Näin siis ainakin henkilötasolla.

Jaa. Että miksikö kaivella menneitä? Kahdesta syystä.

Ensinnäkin. Sen aloitteen lisäksi, että Yrjö pitäisi panna syytteeseen kaikista rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan on nyt USAssa herätetty, demokraattisenaattorin toimesta, ajatus erillisen Totuuskomission perustamisesta. Sen tehtävänä olisi ilmeisesti selvittää, mitä tapahtui, miksi tapahtui ja mitä siitä voi oppia, että samat asiat eivät tulevaisuudessa ainakaan tietämättömyyttämme tapahtuisi uudestaan. Kannatettava ajatus. Vielä tavallistakin kannatettavampi kun se ei sulje pois syytettä.

Toiseksi. Hyppäsivätkö jenkit sittenkin ojasta allikkoon? Sanon aluksi, että kun vaihtoehtoina olivat Obama ja McCain valinta ainakaan minulle ei olisi ollut vaikea. Obama. Mutta perään edelleenkin sitä, mitä me todella tiedämme hänestä? Enkä tarkoita nyt elämänkertatietoja, perhetaustaa, koulutusta, kodin sisustustietoja tai edellisen auton tai kännyn merkkiä. Tarkoitan, mitä tiedämme hänen todetuista kyvyistään johtaa suuria asioita, organisaatioita ja saada aikaan valtavia muutoksia? Väittäisin, että aika vähän.

Kuten aiemmin olen maininnut, seurailen silloin tällöin Paul Krugmannin kolumneja New York Timesissä. Ja erityisesti niitten ympärillä käytävää keskustelua. Hän alkaa osoittaa epätoivon merkkejä. Hänen mielestään Obaman hallinto hassaa parhaillaan etsikkoaikaansa talouskurimuksen selvittämisen osalta. Liian vähän taaloja, liian hitaasti ja aivan vääriin kohteisiin. Näin ulkopuolisesta, kansantaloutta lähinnä pinnallisesti ja omakohtaisen kokemisen kautta ymmärtävän, näyttää vähän samalta. Näyttää siltä, että ovat tekemässä samat virheet, jotka meillä tehtiin 1990-luvulla. Pelastetaan pankit. Jos rahaa riittää, pelastetaan suuryritykset.

Paul haluaisi lisätä valtion kulutusta terveydenhoitoon, sosiaalitoimeen ja koulutukseen (siis kouluihin, ei niinkään yliopistoihin). Hiukan jenkkilään tutustuneena, hänen tapansa ajatella tuntuu mielekkäältä. Mätetään rahaa sinne, jossa rahan tarve on jo perinteisesti huutava. Ja jossa raha suurimmalla todennäköisyydellä, ja osin pakosta, menee kulutukseen.

Kommaripuhetta sanoisi valtaosa republikaaneista. Vasemmistolaista vouhotusta sanottaisi täällä vanhalla manereella, ml. Suomi. Mutta, mutta. Syitä nykytilanteeseen on löydettävissä rahoitussektorin ja suuryritystet puitteissa rehoittaneesta, muusta piittaamattomasta ahneudesta ja valtionhallinnon (poliitikkojen) riittämättömästä ohjauksesta, erityisesti valvonnasta. Ja rahoitusmaailman globaalista avaamisesta luottamalla markkinoiden näkymättömään käteen. Sen vapaan, rajoittamattoman käden jälki on taas nähty.

Mutta, eikö korjaustoimet yleensä pitäisi kohdistaa syihin? Siten että ne poistettaisi tai että niiden aiempi ongelmia aiheuttanut toimintatapa estettäisi?

Finanssikriisin korjaaminen kaatamalla rahaa pankkeihin ja muihin rahoituslaitoksiin tai jopa tuputtamalla sitä pankeille, käytettäväksi edelleen lähinnä yritysrahoituksen turvaamiseksi on hyvin pitkä ja aivan liian hidas tie. Sillä ei nopeasti markkinoiden kysyntään vaikuteta. Luottamus kuluttaa puuttuu. Näin jenkeissä.

Näin myös meillä. Jos haluamme pitää talouselämän pyörimässä meidän on lisättävä kysyntää. Yksityisen kulutuksen osalta se tarkoittaa valtion panostamista terveydenhoitoon, sosiaalitoimeen ja koulutukseen. Niihin ihmisiin ja yhteisöihin, jotka joutuvat mahdolliset tukirahansa panemaan kulutukseen.

Olin huomaavinani, että Kauppalehti jo uutisoi Ruotsin hallituksen halun "tuputtaa" pankeille rahaa. Suomessa kai vain OP on tähän mennessä ilmoittanut kiinnostuksensa. Tietoja tihkuu vain lainottamisesta kieltäytymisistä tai vakuusvaatimusten ruuvaamisesta ylös. Ymmärrettävää varovaisen pankkitoiminnan perinteitten mukaista toimintaa. Mutta toimintaa, joka ei alkuunkaan sovi nykytilanteeseen.

No joo. Nyt me tavalliset tossunkuluttajat voimme vain toivoa. Obaman puolesta. Jenkkien puolesta. Ja omankin johtomme puolesta.

Toivotaan sitten.