sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Liian monella on liian paljon menetettävää



Istu ja pala. Nykynuorisoon kannatta sittenkin panostaa. Kaikkea ei ehkä sittenkään ole vielä menetetty. Ainakin jotkut nuoret ovat parlamentaarisen demokratian edistämisen asialla. Demokraattisen koneiston toimimattomuus huolettaa tulevia polvia.

Perun kaikki pahat ajatukseni Hesarin roolista vallan sylikoirana. (Siis siitä huolimatta, että yksi pääsky ei kesää tee.) Lehden Sunnuntaidebatti, 8.2.”Politiikka on liian arvokas asia jätettäväksi ammattipoliitikoille”. Ammattipoliitikkojen puoluekartelli johtaa demokratian irvikuvaan, kirjoittaa Timo J. Tuikka, poliittisen historian tutkija Jyväskylän Yliopistosta.

Loistava tutkijan keskustelunavaus suomalaisen yhteiskunnan kannalta elintärkeässä asiassa. Vaikka kaikessa olennaisessa, viimeisen kahden vuoden aikana kirjoittamassani olen ollut samaa mieltä, haluaisin muutaman kommentin lisätä.

Otsikko antaa käsityksen siitä, että olisimme Suomessa vasta demokratian irvikuvaa kohti menossa. Tosiasiassa siinä ollaan oltu jo kauan. Siitä lähtien kun annoimme politikoinnin muodostua joillekin ammatiksi. Puolue-eliitin politokraattinen keplokratia on ainoa, joka maassa saa ja voi lainsäädäntöön vaikuttaa. Hienosti ohjattu vaalisirkus, julkkis-äänimagneetteineen, takaa kansanedustuslaitoksen jatkuvan etääntymisen kansan todellisesta tahdosta. Harvainvalta kukoistaa, koska kansanedustajista huomattavasti suurin osa joutuu tekemään sen minkä puolue-eliitti päättää. Painamaan äänestysnappia, "kuten on sovittu". Eikä todellisen vallan maassa omaavat 50 – 60 henkeä, kaikki suinkaan ole edes kansanedustajia.

On tavallaan valitettavaa, että analyysissään oikeassa olevat nuoret – tässä tapauksessa Timo J. Tuikka – ovat ilmeisesti vielä iässä, jota värittää idealismi ja usko olevan järjestelmän muuttamisen mahdollisuuteen rakenteen sisältä. Tällä iällä (60 +) olen tullut vakaumukseen: Se ei enää onnistu. Sekin juna on jo mennyt.

Liian monella politiikasta rahansa repivällä, on liian paljon menetettävää. Yksittäisen kansalaisen toimiminen puoluekoneiston sisällä ei mahdollista Suomen poliittisen päätöksenteon rakenteen muuttamista. Yhtä vähän mahdollisuuksia siihen on perustamalla uusi puolue, aivan kuten Tuikka Timo Soinin Persuista toteaa.

Kirjoitusta kommentoiva kansanedustaja Pia Viitanen tietää mistä puhuu. Hänelle ja kaltaisilleen, kansalaisten asioita eduskunnassa itsenäisesti edistävät edustajat olisivat helpon leivän ja makean elämän loppu. Siksi hän voi vain toivottaa tervetulleeksi nauttimaan nykyisen rakenteen eduista. Siis siitä hyvin kalliista kokonaisuudesta, jonka me kansalaiset maksamme.

Kuten aiemmin olen todennut, tarvittavat muutokset lainsäädännössä ovat pieniä:


  • puoluerahoitus tulosohjatuksi,

  • vaalirahoitus läpinäkyväksi ja rikkeet sanktioiduiksi,

  • puoluekurin kriminalisointi,

  • kansanedustajien ja puolueiden etuja koskeva lainsäädäntö esimerkiksi tiedeyhteisön ja/tai oikeuslaitoksen erikseen nimettävien edustajien tehtäväksi.


Mutta näitä ratkaisuja ei tulla tekemään koska: Liian monella politiikasta rahansa repivällä, on liian paljon menetettävää. Päättäjät kun istuvat jo toimivissa Puolueissa.

Siksi.

Vallankumouksen ohella ainoa mahdollinen tapa saada mainitut muutokset toteutumaan on äänestää kaikissa tulevissa vaaleissa Kirkkovenettä. Eli käydä jättämässä mitätöitävä äänestyslippu. Nukkuminen ei ole vaihtoehto.

Seuraavat vaalit ovat kesäkuussa.

6 kommenttia:

Helge V. Keitel kirjoitti...

Politiikan ammattilaiset, tähtipoliitikot, johtavat poliitikot, vallan keskuksessa olevat ääniharavat vääristävät demokratiaa.

He puhuvat ylhältä käsin kansalaisyhteiskunnassa, jossa kolmannen sektorin tehtäväksi annetaan kaikki sellainen, jota hyvinvointivaltio ei enää jaksa kuljettaa kyydissään.

Jotkut meillä vielä uskovat, että politiikan suuria linjoja voidaan kehittää maassamme muutaman avaintyypin toimesta. Metsäyhtiöiden vahvat johtajat osoittavat, millaiseen tilaan firmat kehittyvät visionääiren käsissä.

hakki47 kirjoitti...

Ja taas olen kanssasi samaa mieltä.

Ongelma syntyy osin myös siitä, että julkisen ja yksityisen sektorin roolit ovat ihmisten mielissä nykyään suloisessa sekamelskassa. Ihan samalla tavalla kuin poliitikon ja kansanedustajan tai puolueen eliitin ja virkamiestenkin roolit.

Mutta eihän tämä muutu, ellei äänestäjät reagoi. Ja vaaleihin pitää mobilisoida mahdollisimman suuri joukko äänestämään tyhjää, eli Kirkkovenettä. Millään muulla toimintatavalla ei ole onnistumisen mahdollisuuttakaan.

PS.

Kerro muuten yksikin todellinen visionäärinen puoluepoliitikko.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hakki hyvä huomasit varmaan että T.J.T. on poliittisen historian tutkija.
Monet asiantuntijat ovat tutkijoita - jotkut jopa huippusellaisia. Niitä minä kaipaan päätöksentekoon - en mielipidejohtajia.

Hieman sotahistoriaamme perehtyneenä tulee poliitikoista mieleeni neuvostoarmeijan tärkein komentaja - politrukki. Heidän aikaansaannoksista voidaan olla kahta mieltä - puolesta ja vastaan. Niin puolueidemmekin toiminnasta - oikeisto vs. vasemmisto.

Mitä H.V.K:n mielipiteesen metsäyhtiöiden johtajista tulee, olen parikymmentä vuotta uskonut että kaikkia suuria yhtiöitä ja konserneja johtaa ukaasein ao. alan ay-pomo. Kuka on ollut erimieltä joustoista, työnkuvan muuttamisesta, työnimikeen ja palkan sitovuudesta jne.jne.? Siinä on paha visioida. Voihan se kyllä olla että olen ollut uskossani väärässä.

hakki47 kirjoitti...

Pitkän sillan miehelle

Paljon Onnea vaan, Paljon Onnea vaan, Paljon Onnea Pitkän Sillan Mies, Paljon Onnea vaan.

Ja jotkut tutkijat ovat asiantuntijoita. Jotkut jopa huippusellaisia. Ja loput niitä muita. Asiantuntijoilta pitää edellyttää järkeä. Mielipidejohtajalta järjen lisäksi myös tunnetta. Minä ainakin kaipaan tällaisia mielipidejohtajia. Nykyisiltä puuttuu se ehdoton, ensimmäinen edellytys.

Kun itse metsäyhtiössä olen toiminut, ja sikäläisen johdon toimintaa varsin läheltä saanut seurata väitän, että olet väärässä. Ao. alan ay-pomot eivät koskaan, eivät edes ukaasein yksittäistä yhtiötä, teollisuusalan kokonaisuudesta puhumattakaan johtaneet. Sitä paitsi; hullu ei ole se joka vaatii vaan se joka maksaa.

Kyllä työnantajan päätöksenteon epäonnistumiseen huomattavasti enemmän vaikuttivat keskinäinen epäluulo, UKK:lle luovutetut yhteiskunnalliset neuvottelumandaatit ja hänen poliittisen silmänsä ylivertaisuus. Hänhän osasi pelata. Ja halusi pelata. Mutta ei pitänyt kilpailijoista.

Ehkä metsäteollisuuden johto sai olla suomalaisen yhteiskunnan yhdentymispakon uhri? Siis UKKn silmissä?

Mielestäni olet uskossasi väärässä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

No joo. Onhan osansa siinäkin että monet jalosteet tekivät kauppaansa sopimus-pohjalla. Mikä on muna ja mikä kana. Kumpi tuli ensin.

Kyllä mielestäni tehtaiden pomot olivat monesti täysin hampaattomia, kun hommia olisi pitänyt vaihtaa. Jos teit vaikka sähkömiehestä koneenkäyttäjän, ei sulake enää vaihtunut kun kone oli pysähtynyt. Homma kun ei kuulunut työnimikeen piiriin.

Loppu tulee tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, jos työnteko pakkonormitetaan ja työnimikeet taistellaan sitoviksi.

Luovuutta ja uusia ajatuksia tarvitaan tuotannossa koko ajan. Kilpailu on pirullinen veturi, olipa tuotanto isoa tai pientä, aineellista tai aineetonta. Olet joko mukana tai sitten ulkona, se on niin raakaa - ja raadollista, kuten eräs pienyrittäjä kerran minulle totesi.

hakki47 kirjoitti...

En ole tässä ajattelustasi eri mieltä. "Loppu tulee tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, jos työnteko pakkonormitetaan ja työnimikeet taistellaan sitoviksi." Näinhän se on.

Mikä tahansa kiveen kirjoitettu muodostuu nopeassa muutoksessa henkiseksi ja tuloksenteon painolastiksi. Mutta jos kiveen on kirjoittanut kaksi itsenäistä osapuolta, seurauksista ei kannata vain toista syylliseksi haastaa?