keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Auttakaa miestä mäessä

Kaikkea se finanssikriisiä seuraava lama hallitusherroilla teettää.

Kauppalehden mukaan hallitus aikoo nostaa yksilöllisen eläkevakuutuksen alaikärajan nopeimmalla mahdollisella tavalla 62 vuodesta 65 vuoteen. Samalla nopeudella aiotaan korottaa myös ryhmäeläkevakuutusten alaikäraja 60 vuodesta 65 vuoteen. Hallitus ilmoitti myös, että työmarkkinoilta poistumisikä nousee ajan mittaan vähintään kolmella vuodella.

Käsitykseni mukaan yritykset heittelevät mieluummin työttömäksi työntekijöitään vanhemmasta päästä. Perusteena se, että he pääsevät ns. työttömyysputkeen. Pitkällä aikavälillä putkeen siis pääsee myöhemmin? Millä tavalla tämä vaikuttaa lyhyellä aikavälillä, siis sillä, jonka aikana lama toivottavasti päättyy?

Eikö lyhyellä aikavälillä jokainen yritys, joka tietää tulevaisuudessa tapahtuvan eläkkeellesiirtymisiän siirtyvän edemmäksi, putsaa mahdollisimman paljon juuri tätä porukkaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa putkeen? Eivätkö työntekijät, jotka tietävät saman, ja ovat lopen kyllästyneitä jatkuvaan työtahdin kiristymiseen ala osoittaa entistä suurempaa kiinnostusta siirtyä putkeen nyt, kun sen vielä voi tehdä terveenä?

Eli eikö lyhyellä aikavälillä tapahdu juuri päin vastoin kuin mitä hallitusherrat ajattelevat? Vai ajattelenko asian pieleen? Vai tarkoittaako tämä sitä, että hallituksen käsityksen mukaan lama kestää 10 - 15 vuotta?

10 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että hallituksen käsityksen mukaan lamasta syntyvien kustannusten maksu kestää vähintään 10 - 15 vuotta. Ovat näet ihan optimisteja.

Käsitys sisältää myös sen oletuksen, että kaikki muut asiaan (siis velanmaksuun) vaikuttavat tekijät pysyvät 10-15 vuotta vakioina. Tieteellisen tarkkaa ennustamista. Kauas on edetty ajoista, jolloin eräs politiiko totesi ennustamisen olevan vaikeaa.

hakki47 kirjoitti...

Pitkälinjalainen

Se poliitikko oli kyllä täsmällisempi. Hän nimittäin väitti nimenomaan tulevaisuuden ennustamisen olevan vaikeaa. Ei muu.

Mutta kerro. Onko lyhyen aikavälin vaikutus mielestäsi todennäköisemmin työvoimaa ikähaitarin yläpäästä vähentävä, ja samalla eläkekustannuksia kasvattava vai ei?

Tobe kirjoitti...

Voimme antaa hallitukselle ison plussan uskottavuuden säilyttämisessä kansainvälisillä lainamarkkinoilla, mutta tokkopa se ketään yksittäistä ihmistä nyt kiinnostaa.Isoa politiikkaa ja päätös joka olisi joka tapauksessa tehty.Tässä kohtaa olisi ehkä se konsensus ollut paikallaan jo siksi ettei turha huutelu vie voimia lähivuosina.Oppositio on kertonut ettei taaskaan ole oikein sammutettu.Olisi pitänyt nostaa veroja ja heikentää ostovoimaa ja hokkuspokkus saatu jostain lisärahaa kunnille tuhlattavaksi.Kaikki suomen palkansaajat olkaa tarkkana kenen puheita uskotte.

hakki47 kirjoitti...

Or not

Edellisen kerran, kun ainoana olimme maksaneet saamiemme lainojen korot ja pääomat, siitä ei kovasti iloa ollut. Ei talvisodan syttymistä estämässä, ei jatkosodan jälkeisen aselevon tai sitä seuranneen rauhansopimuksen ehtojen lieventämisessä. Siksi mm. en jaa iloasi siitä, että "maailman paras valtionvarainministeri" tekee ratkaisuja, joista me muut joudumme maksumiehiksi.

Sen 50 miljardin takuupaperin, jota pankit eivät (vielä) lainkaan tarvitse, saattaa jossain vaiheessa tulla todellisuudeksi. Se 30 miljardin lisälainoitustarve, jota hän visioi seuraavalle kolmelle vuodelle kasvaa kaksinkertaiseksi, jos vanhoihin merkkeihin on uskominen. Ja lähdössä meillä kai ulkomaista lainaa on jotain 50 miljardia. Siinä lapsillesi ja lapsillemme tulevaisuutta.

Huomasit kai, että kuntaliitto on kiitellyt hallituksen linjauksia juuri siksi, että se odottaa satojen miljoonien lisärahoitusta hallitukselta huhtikuun tarkastelun yhteydessä? Nyt juuri tulevat maksuun toteutumattomat kuntaliitokset ja pienien, elinkelvottomien kuntien - suurin osa kepulaisien - ylisuuret kulut suhteessa niiden palvelukykyyn.

Jos jossain olisi tehostamisen paikka olisi se meidän julkishallinnossamme. (painotus sanalla hallinto) Sieltä pitäisi säästää rutkasti enemmän ja nopeammin kuin mihin poliittinen järjestelmämme suostuu. Ja sehän sopii; täytyyhän kaikkien tasojen poliitikoille turvata suojatyöpaikka myös tulevaisuudessa.

Jos on joku yksittäinen rakenteellinen asia mitä maamme ei taloudellisesti pysty kantamaan, se on poliittinen hallintobyrokratiamme.

Kaikki Suomen täysikäiset kansalaiset, olkaa tarkkana kenen puheita uskotte.

Tobe kirjoitti...

Ja täysin samaa mieltä eri sanoin niinkuin on maan tapa.Byrokraatit pihalle.Nyt siihen on tilaisuus.

Vox Populi kirjoitti...

Työuran pidentäminen noin vain paperilla oli hyvinkin pelisilmää edellyttänyt teko, vaikka siihen kieltämättä sisältyy annos tilannekomiikkaa. Jos ulkomainen rahalähde tähän uskoo, hyvä niin. Olipa Ribbentropkin uskovinaan Rytiä, kun tämä lupaili jatkoa Saksan aseveljenä.Hetken hyöty, ikuinen häpeä. Muuten olisi kuitenkin tarjolla vain se ikuinen häpeä.
Eivät kuusikymppiset hallintopäätöksellä tästä yht´äkkiä tervehdy. On odotettavissa yhä sairaampia kuusikymppisiä, ehkä pitempi-ikäisiä, mutta sairaampia. Lääketiede pitää hengissä, jos rahat riittävät, mutta itseaiheutettu lylleryys kaikkine liitännäiskremppoineen lopettaa työuran ja vie hengenkin osalta yhä nuorempana.
Pisa-peruskoulun myöhäisvaikutus voi tulevaisuudessa olla osittaispelastaja, kun naiset suuremmassa määrin ottavat haltuunsa tulevat yhä enemmän koulutusta vaativat tehtävät, ja duunarimiehet ja etenkin ne duunittomat kokevat varhentuneen poismenon, surijana vain Alko. Vuosia miehiä pidempään elävät naiset sitten jäävät oikeastikin eläkkeelle entistä vanhempina.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Olet melko varmasti oikeassa mitä nyt ja lyhyellä aikavälllllä käy. En usko koko juttuun. Simsalabim ja nyt kaikki iäkkäät pysyvät työssä (vaika työnantaja heittikin ne ulos?), mutta voihan olla että luotottajat uskovat, kuten nämä nyt väittävät. Tuntenevat luotottajat paremmin. Voihan olla että pisatutkimusten mukaan pitävät itseään vieraita fiksumpina.

hakki47 kirjoitti...

ToVoxPitkä

Tässä ei ole kysymys yksinomaan byrokraateista (joita aina on kaikissa suurissa organisaatioissa) vaan poliittisista suojatyöpaikoista, organisaation ylimiehityksestä, poliittisesta päätöksenteosta julkisten palvelujen tuottamisessa, päättämättömyydestä, ideologisesta päätöksenteosta, kustannuksista piittaamattomasta tuotantotoiminnasta.....Käytännössä sen merkitys henkilötyövuosissa ylittänee 150 000 ja päälle tulee vielä toiminnan tehottomuus ja hitaus.

Ilmeisesti teidänkin mielestänne ainoa konkreettinen ja hyödyllinen Pisa on lähinnä se vino torni, josta Leonardo heitteli kiviä?

Eihän tällaista sekasotkua voi jättää edes tytöille. Ei nekään sentään niin karseeta tulevaisuutta ansaitse.

Vox Populi kirjoitti...

Miehet kuitenkin nuorempina kuolevat, joten mummelit maatamme tulevaisuudessa pyörittävät.Hybridirollaattoreitten hiljainen hurina sekottuu keski-ikäisten kaljaveikkojen örinään.Puhkeamattomat uusiorenkaat lipuvat kevyesti pullonsirpaleitten yli.
Voipi olla, että Leonardokin kiipeili vinossa tornissa. Tunnetumpi pisalaiskivittäjä oli Galileo, ihan paljasjalkainen.
Pisa-tutkimus seisonee vähintään yhtä tukevalla pohjalla kuin torni-kaimansa.

Kun noita kaikkia takavuosienkin eläkeuudistuksia mielessään kertailee, niin täytyy sanoa sääntöjä muutetun kesken pelin luvattoman monta kertaa.

hakki47 kirjoitti...

Vox

Olet varmaan oikeammassa; Galileo kai se sittenkin oli.

Taitavat meillä olla sekä eläkeuudistukset että alkoholipolitiikka saman pitkäjänteisyyden kohteena. Kumpaakin muutetaan aina silloin jos vähänkään tarvitaan osoitusta aktiivisesta poliittisesta otteesta kansakunnan peräsimessä. Inhottavinta kuitenkin se, että riittävän moneen se tuntuu uppoavan täydestä.