tiistai 2. syyskuuta 2008

So, so, pojat, ei noin saa tehdä - tuskin riittää

2.9.2008 18.23 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Ihminen, Johtaminen

EUn reaktio Georgia - Venäjä-sotaan vaikuttaa ainakin ensi alkuun moraaliselta kantaa ottamattomuudelta. Eikä mitenkään ole demokraattisesti hallittujen maitten ensimmäinen luokassaan.

Viesti kertoo niille, joiden kansallisissa intresseissä EUn hyvät suhteet Venäjään ensisijaisesti ovat, että puheita lukuun ottamatta, minkään valtakunnan tukea ei EU tule heille antamaan. Tai ainakin, että tulevaisuuttaan ei sen varaan pidä rakentaa.

Ehkä meidän Suomessakin kannattaisi herätä?

Luonnollisesti tämä on vasta korttien ensimmäinen jako. Mutta merkki on selvästi kirjattu.

Ranskaa eivät Venäjän muskelit voisi vähempää kiinnostaa. Perinteisesti sitä kiinnostaa EU:n Välimerellinen ulottuvuus ja maataloustuki. Siitä on hyvin kauan kun Ranska on joutunut kokemaan punakoneen korkreettisena uhkana.

Saksa ilmeisesti katsoo, että se on oman energiahuoltonsa osalta liian syvässä suossa. (Meillä täällä pohjoisempana on luonnollisesti sama huoli, mutta mittakaava on erilainen.) Nabuccokin on enää Verdin ooppera. Eikä siitä kovin kauan ole kun oltiin aivan liian lähekkäin.

Englanti voi aina vetäytyä kanaalinsa taakse. Sitä he ovat tehneet jo monta sataa vuotta. Ajattelu lähtee siitä, että vaikka koko Eurooppa olisi “vihamielinen” meillä on saaremme. Italia on konkurssikypsä mafioso, joka odottaa oikeaa hetkeä. Espanja - por favor - meillä on sentään Pyreneeitkin!

Suurista vain Puola on tehnyt jotain. Hankkinut sopimusteitse itselleen edes jonkinlaisen konkreettisen takuun siitä, että sen ylitse ei ihan noin vaan rynnätä. Ei puolelta, ei toiselta.

En todellakaan ole sitä mieltä, että ylenmääräiseen voiman käyttöön kannattaisi vastata ylenmääräisellä voiman käytöllä. Mutta ei viestin myöskään pitäisi olla se, että “vie sie mie vikisen”. Sitä tämän maailman Putinit ovat aina osanneet hyväkseen käyttää.

PS.

172 miljoonaa oli maksamamme EU-jäsenmaksu viime vuonna. Vaikka olen vankkumaton EU-jäsenyyden kannattaja, herää nyt kysymys; mitä muuta silla voisi saada?

Pysyvä linkki | 13 kommenttia »

Ei kommentteja: