torstai 18. syyskuuta 2008

EVA: Inhimilliset olot broilereille

18.9.2008 9.21 | hakki47 | Työelämä, Poliittiset puolueet

Julkisuusnarkkareita kunnanvaltuustoihin bongasi HSn politiikan toimituksen uutispäällikkö Martta Nieminen viime lauantain lehdessä. Lista oli kuin suoraan kansakuntamme nykykaapin päältä. Mutta varmasti varsin supistettu, etten sanoisi fokusoitu versio. Tällä kertaa eivät kohteena olleet tavis-julkkikset, “TV:stä tutut”. Nyt olivat kohteena Politiikan Tosi TVn raskas sarja - BBn ja Pelkokerroin porukka.

Matti Vanhanen
Jyrki Katainen
Jutta Urpilainen
Stefan Wallin
Päivi Räsänen
Timo Soini

Eduskuntapuolueiden puoluejohtajista poissaolollaan loisti ainoastaan Tarja Cronberg. Mutta hänen puuttumisen vastapainoksi Paavo Väyrynen on jo nyt kuulemma ilmoittautunut oman kuntansa valtuuston puheenjohtajaksi. Luettelosta puuttuu varmasti suuri (vaiko suurin?) osa eduskunnassa kansanedustajina työskentelevistä, jotka ansaitsisivat toki tulla mainituksi.

On helppoa todeta, että “entä sitten”.  Ja siitä, että kunnanvaltuustosta - mahdollisesti jopa kunnanhallituksesta - on suora linkki Arkadianmäelle ja Senaatintorille on kunnan kannalta varmaan hyötyäkin.

Mutta mitä kuntalaiset ovat valitsemassa valtuustoihin? Kuntalobbareita Helsinkiinkö? Jaa näinhän se olikin; lobbaussääntöjä ei ole, eikä esteellisyyden aiheuttamasta jääviydeestä, itse säädetyistä laeista puhumattakaan, tarvitse politiikassa välittää.

Onko todella niin, että kansanedustajat ja ministerit ovat niin alityöllistettyjä, että heidän täytyy vielä kunnassakin raataa?

Kansalaisaloite:
Säästäkää poliittiset eläimemme, broilerit erityisesti.
Älkää äänestäkö enää heitä kunnan pakkotyöhön.

Pysyvä linkki | Kommentoi »

Ei kommentteja: