perjantai 5. syyskuuta 2008

Kohta kansanedustajatkin palaavat sorvin ääreen

5.9.2008 12.48 | hakki47 | Politiikka, Farssi, Poliittiset puolueet

Eihän sitä vanha malta olla hiljaa kun ärsytetään. Vaikka pitäisi.

Suomen Kuvalehti tuli juuri äsken. Monesta mielenkiintoisesta artikkelista silmään, “luonnollisesti”, osui artikkeli Vaalirahauudistus jäi torsoksi. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen. Erityisesti artikkeliin liitetyt kaksi lisäystä riemastuttavat.

Ensin Timo Kallin haastattelu, jossa hän toteaa: “En koe tehneeni rikosta”. Herää tietysti kysymys, että minkä osalta. Siksikö kun ei alun pitäen noudattanut lakia, jota itse oli mukana säätämässä? Vai siksikö, että myönsi rikkoneensa lakia? Päätellen siitä, että hän pitää Jäätteenmäen luopumista merkittävämpänä -”siinä oli kysymyksessä paljon suuremmat asiat” - hän osoittaa, että hän todellakaan ymmärrä mistä kevään vaalirahoitussotkussa oli kysymys.  Ja sen hän myös myöntää, “kyllä haluaisin ottaa opikseni, mutta kun kovapäinen olen, en uskalla sitäkään luvata”.

Sitten yhteenvedossa Tarastin ryhmän työstä, Tarasti perustelee puolueitten edustajien mukana olemista toimikunnassa seuraavasti: “Selvitys koskee poliittista toimintaa ja poliitikoilla on siitä valtavasti tietoa. Mielestäni heidän tulee olla siinä mukana.” Esitän, että rikoslakia seuraavan kerran uudistettaessa työryhmään on valittava edustajat kaikista rikollisjärjestöistä.

Muistaakseni noin 40 kansanedustajaksi valittua jää kiinni väärän todistuksen antamisesta julkisessa asiakirjassa. Asioitten eteneminen osoitti, että suurimmassa osassa tapauksissa kyseessä oli tarkoituksella tehty, harkittu toimi. Ja vaalirahoituksen antajilla oli selkeästi tarkoitus vaikuttaa kansanedustajain ja erityisesti KEPUn toimintaan valtakunnallisella tasolla yleensä ja kunnallisella tasolla erityisesti.

Pitäisikö siteerata AXEL OXENSTJERNAn antamaa oppia pojalleen? En taida viitsiä.

Taidanpa lukea jotakin muuta välillä.

PS.

Usko kanssani siihen, että äänestysaktiivisuus lisääntyy kun lapsilta edellytetään osallistumaan kuntavaaleihin. -) )

Pysyvä linkki | Kommentoi »

Ei kommentteja: