Joskus oppii eniten copy/paste-amalla. Tämä ehkä on yksi niistä kerroista? Seurasin mielenkiinnolla KL-keskustelupalstalla Denningerilta madonluvut velkavetoiselle taloudelle -- BKT alas 40% otsikoitua keskustelua USAn ja Euroopan tulevaisuudesta. Koska ainakin yksi osallistuneista ei omistanut ”ääkkösiä” ne joistakin kohdin puuttuvat. Copy/paste keskusteluun osallistuivat ainakin jukkatx , kataja , deflaatiopeikko, dinonmuna, Kelju K. Kojootti , Viimeinen risti..., andre_lark , saska, Älli-Tälli , Wesley-Barrington , Gosplan Inc. , rebound , ja yhden kommentin osalta allekirjoittanut. Puheenvuorot eivät ole välttämättä järjestyksessä, mutta minulle tajunnan virta on tämä. ”Toimitustyö” on täysin ja kaikilta osin vastuullani. Mutta ajattelin sen jakaa näin myös blogillani opiksi ja muistiksi itsellenikin.
Tästä alkaa varsinainen asia.
Denningerilla oli erittain selkea, mutta luonnollisesti vahan maailmanlopunmakuinen juttu tanaan blogissaan. Han kasitteli USAn ja ehka muidenkin lansimaiden taloutta.
Hanen pointtinsa oli selkea ja looginen: saastopaketit leikkaavat BKTta... asia joka ei monelle ole tullut viela selvaksi. Jos budjettivajeesi on 11%, ja leikkaat sen 3% tasolle, BKT automaattisesti laskee silla maaralla. Josset otakaan enaa 11% velkaa, vaan vain 3%, tuo erotus on BKTsta poissa. Plus kerrannaisvaikutukset. Mutta vaihtoehto, eli taysromahdus on paljon pahempi.
USAn osalta viiden ensimmaisen kuukauden vajeet ovat jo noin 700 miljardia. Eli ollaan taas noin $1.7 biljoonan vuositahdissa. Tama on 12% BKTsta. Jos nyt USA leikkaisi velanottonsa enemman kestavalle tasolle, vaikkapa EMUn ehdottamaan 3%iin, tuo 9% jaisi kuluttamatta TAI valtion pitaisi ottaa se verotuloina. Kumpikaan ei johda miellyttaviin lopputulemiin. Itse asiassa, molemmat johtaisivat vahintaankin taantumaan, tai sitten lamaan.
Kaksi vuotta jatkunut elvytys ei saanut yksityista sektoria kayntiin. Ja Fedkaan ei ole tarpeeksi iso voidakseen korvata yksityisen sektorin kokonaisuudessaan. Se on matemaattisesti mahdotonta.
Denninger ennustaa etta viranomaisten kyky pitaa kuplaa ylla on nopeasti tulossa tiensa paahan. Kun se tapahtuu, vaikutukset BKThen tulevat olemaan dramaattiset. Pelkastaan vuoden 2000 tasolle meneminen johtaisi 40% pudotukseen. Onko siis edessa 40% pudotus? Denninger vaittaa etta jos USA olisi kiltisi antanut taloutensa sopeutua vuoden 2001 taantuman yhteydessa, se olisi selvinnyt 10-12% BKTn laskulla. Jos sopeutumiseen oltaisiin suostuttu vuoden 2007 kriisin yhteydessa, oltaisiin ehka saatu 20% korjaus BKThen, eli sellainen 1930-luvun lama. Denninger on kuitenkin bloginsa perustamisesta lahtien todennut etta jos hallinto yrittaa jalleen paasta lamasta kuin koira verajasta, lopullinen niitti saattaisi olla jopa 40% BKTsta.
Denninger ei sano etta nain kehnosti paasisi kaymaan. Mutta sanoo sen olevan mahdollista.
Se mika on varmaa on etta nykymeno ei voi jatkua loputtomiin Tosin ainahan voi sanoa etta ei elintaso ollut vuonna 2000 yhtaan hullumpi. No ei ollutkaan, mutta talouspa ei jousta siten etta yhtakkia kaikille tulee vuoden 2000 tulot ja menot. Joustaminen on vakivaltaista ja luo hurjaa tyottomyytta ja itkua ja hammastenkiristysta ennen kuin sopeutuminen tapahtuu. Todennakoisempaa on se etta vajeet yksinkertaisesti hoidetaan rahanpainamisella. Sillekin tulee jossakin vaiheessa stoppi. Kysymys on siita, lahteeko talous ennen sita villiin laukkaan, jotta jossakin vaiheessa nopeasti kasvava talous hoitaa homman kuntoon ja aika parantaa haavat.
Julkisella velkavetoisella kulutuksella on yritetty elvyttää ja ylläpitää talouden tasoa, mutta heikolla menestyksellä. Eräs syy sen heikkoon menestykseen on se, että kun veronalennuksilla on pyritty nostamaan ostovoimaa, on veronalennukset viime aikoina kohdistettu varakkaisiin, suurituloisiin. Nämä veronalennukset eivät kulutusta ja reaalitaloutta nosta, vaan niillä paisutellaan finanssisektorin pörssikuplia ja sijoittajien luomia asuntokuplia.
Väestön enemmistön ostovoima ei juurikaan ole kohentunut, eikä työllisyys ole parantunut. Se ei parane työnantajiksi luettaville annetuilla tuloverojen helpotuksilla, vaan sillä, että verohelpotuksilla, jos niitä ylipäänsä on tarve jaella, tuetaan niitä tuloryhmiä, joiden kulutuksesta valtaosa menee perustarvikkeiden kulutukseen
Laman keskellä säästöt ovat täysin absurdi ajatus. Ne kohdistuvat eniten jälleen pieni- ja keskituloiseen väestön enemmistöön, ja tulee leikkaamaan yksityistä kulutusta voimakkaasti. Samoin se tulee aiheuttamaan jälleen uuden piikin pankkien asuntolainojen luottotappioihin. Näin sitä taas ollaan samassa kierteessä: tuetaan pankkeja, ja ne, jotka peruskulutuksellaan olisivat pitämässä yllä reaalitaloutta, ajetaan entistäkin ahtaammalle. Havaitaan jälleen, että talous kutistuu. Ajaudutaan säästökierteeseen, jolla ajaudutaan deflaatioon ja näivetetään koko kansantalous.
Vaikka julkisen talouden säästöt ensisijaisesti iskevät pieni- ja keskituloisiin, niin tämän ryhmän vähentäessä kulutustaan, suurimman laskun maksavat loppupeleissä yritykset ja yrittäjät: ne, joiden toiminta perustuu kauppaan ja reaalituotantoon, ja heihin, joiden omaisuus on kiinni reaalituotannossa tai kiinteistöissä. Se lasku on paljon suurempi kuin se, että nyt korkeammalla tasolla olevaa taloutta pyrittäisiin tasapainottamaan laajentamalla veropohjaa, ja progressiivisesti verottamalla eniten niitä, joilla maksukykyä eniten on.
Ratkaisu toimii vain niin kauan kun se ei enaa toimi. Eli niin kauan kun sita velkaa saa. Denningerin pointti kasitteli sita etta yhtalo on mahdoton ja sen on pakko purkautua suuntaan tai toiseen. USAn osalta toki setelirahoitus on TEORIASSA mahdollinen, mutta yksittaisten eurooppalaisten valtioiden osalta se ei sita ole.
Nain esimerkiksi Suomellekin jaa vain pari vaihtoehtoa -- otetaan lainaa niin kauan kun sita saa ja toivotaan etta talous lahtee muualla sellaiseen nousuun etta siita tulee tarpeeksi vetoapua Suomelle (epatodennakoista). Tai sitten otetaan lusikka kauniiseen kateen ja todetaan etta on idioottimaista ottaa kolmannes verotulojen paalle velkaa joka vuosi ja sen sijaan aletaan leikata. Mutta koska suomalaiset eivat vastusta veronkorotuksia, paikataan osa vajeesta nostamalla kokonaisveroastetta.
Mutta Suomenkin osalta yhtalo on vaikea. Jotta homma saataisin hoidettua verotusta nostamalla, pitaisi kaikkia veroja nostaa kolmanneksella, eli ALV sinne 35% tietamiin. Ja koska Suomessa suurituloisia on suhteessa vielakin vahemman, suurituloisten verotuksella saataisiin vain pikku tilkka kannun pohjalle, ja loput pitaisi nyhtaa kaikkien veronmaksajien selkanahasta.
Kiinan harjoittama polkumyynti ja työvoiman hinnan dumppaus on ollut suurin yksittäinen syy länsimaiden työllisyyden heikkenemiseen ja budjettivajeiden repeämiseen. Työllisyys aitoihin työpaikkoihin, jotka tuovat työn tekijälle ostovoimaa yli elämisen peruskustannusten, on se ainoa aito talouden käynnistävä tekijä. Samalla myös valtion verotulot saadaan nousuun.
Julkinen sektori on palkkajohtaja, lasketaan palkat muiden tasolle! Myös virkamies palkansaajana on kuluttaja, kuten myös yksityisen sektorin työntekijä. Palkansaaja yleensä käyttää tienestinsä kulutukseen, joka puolestaan ylläpitää kauppaa sekä teollisuustuotantoa. Harmi vaan, että se teollisuustuotanto on siirretty halpamaihin, joten kulutukseen käytetty raha vuotaa kansantaloudesta ulos. Vuodon korvikkeeksi sitten otetaan lainarahaa, jotta kulissit hyvinvoinnista voidaan pitää pystyssä.
Jotta tasapaino olisi saatu säilymään ja alijäämiltä olisi vältytty, julkista sektoria olisi pitänyt karsia vähintään samassa tahdissa kuin mitä tuotantoa yksityisellä on tuhottu. Näin kansantalouden näivettyminen olisi myös ollut konkreettisemmin näkyvissä, kun korporaatioille sallittiin tulonsiirrot antamalla niiden siirtyä työvoiman hintaa ja ihmisoikeuksia dumppaaviin maihin.
Se pieni rikkaiden piiri on liian pieni pitämään kulutuskysyntää yllä, jotta kansantalous sillä toimisi. Sijoittamiseen ja pörssikuplatalouden ylläpitoon he varallisuutensa ansiosta pystyvät, mutta se toiminta taas kansantaloudellisesti ajatellen on verrattavissa syöpään. Varallisuudella ja pääomilla on taipumus kasautua hyvin pienen eliitin haltuun, jollei sitä verotuksen avulla kyetä ottamaan jälleen kansantalouden kiertoon. Loppupeleissä se rikkain eliitti tulee kärsimään kuitenkin suurimmat vahingot, kun heitä elättävä toimintaympäristö tuhoutuu pääosin heidän omista toimistaan.
Jos poliitikot EU:ssa ja USA:ssa haluaisivat todella toimia kansan hyväksi, se ei olisi vaikeaa.P elkät suojatullit riistomaiden tuotteille riittäisivät. Kuluttajan etua halpamaihin siirto ei ole juurikaan palvellut. Länsimaiset tuotemerkit ovat Kiinaan siirtymisen jälkeen säilyneet jotakuinkin yhtä kalliina kuin ennenkin. Korporaatioiden tulokset ovat tosin nousseet, mutta tuloksista tulleet pääomatulot jäävät yhä enemmän verotuksen ulottumattomiin.
Vahinko halpamaihin siirtymisestä tulee ainakin kolmea kautta.
1) pääomatulojen siirtymisenä pois kansantalouden kierrosta, sekä verotuksen ulottumattomiin. Pääomatuloilla ei enää rahoiteta yhteiskunnan toimintoja, eikä pääomatuloja merkittävästi saavien joukko ole riittävän suuri ylläpitämään kulutuskysyntääkään koko kansantaloutta ylläpitävästi.
2) Teollisuuden tuotannon tuhoamisen myötä työttömyyden kasvuna, sekä ostovoimaisten palkkatuloja saavien joukon vähenemisenä.
Paikkaavana toimenpiteenä on koitettu työllistää aloille, joilla ei ole ostovoimaan tai aitoon kysyntään perustuvaa kulutuskysyntää. Esim. kotitaloustyöt. Alan olemassaolo perustuu jatkuvaan verosubventioon ja julkisiin tukiin. Onko se sitten sen aidompaa ja kansantaloudellisesti kestävämpää kuin virkamiesarmeijan ylläpito? En yritä vähätellä piikomisella työnsä tekevien työn laatua tai arvoa, mutta jos puhutaan kansantaloudellisesti, niin se on verrattavissa julkisen sektorin työntekijöihin.
3) Tuo kauppataseiden alijäämä. Jenkki ostaa kiinalaisten tekemät barbinuket. Vähittäismyyntihinta on sama kuin aiemmin jenkin tekemän barbin, mutta se teollisuustuotannon osuus valuu nyt Kiinaan sekä anonyymin omistajatahon pääomatuloksi. Kun kauppatase on alijäämäinen, lainaa jenkkilä Kiinalta, jotta voi nuo kiinalaisten tekemät barbinuket edelleen ostaa.
USA-Kiina kuviota pohdittaessa on huomattava, että kiinalaisen duunarin osuus tuotteen hinnasta ei ole korkea. Jos pääomatulo on korkea, se on omistajan eli usein amerikkalaisen sijoittajan tuloa. Kiinan vienti USA:aan on síis osin amerikkalaisten firmojen sisäistä kauppa ja pääomavirta Kiinasta USA:aan omistajan pääomatulon siirtoa.
Ongelmien syy ei ole Kiina eivätkä muutkaan ns, halvan työvoiman maat, vaan kehittyneiden maiden kansalaisten liiallinen velanotto. Velat joudutaan maksamaan nyt takaisin ja ostovoiman vähentyminen aiheuttaa kuljetusten, myymälätoimintojen pienentymistä. Voisiko näistä toiminnoista löytyä tuottavuuden kasvua? Varmasti jossain määrin, eikä muuta ratkaisua talouskasvulle kehittyneissä maissa olekaan.
Suurituloisia on puolestaan niin vahan etta jos yrittaisi yksinkertaisesti nostaa niiden veroprosentin vaikkapa 80%iin, siitakaan ei saisi kovinkaan paljoa rahaa. Sita paitsi jos sama ulotettaisiin osinkoihin ja yritysveroihin, jottei palkkaveroa voisi kiertaa, silloin puolestaan yritykset liputtaisivat itsensa ulos maasta. Tämä on yleinen ja alati toistuva argumentti, jota epäilen. Yrityksillä on muitakin trategisia intressejä, kuin pelkästään verojen pakoilu.
Taa on vahan kuin kerran keskustelin tutun pankkiirin kanssa -- silloin kun oljy oli about $120-130 per tynnyri. Se sanoi etta oljyn hinta ei voi lahtea alas koska 'eivat amerikkalaiset tietenkaan lopeta ajamista'.
Sama juttu tassa. Ei KAIKKI yhtakkia lopeta tyontekoa jos saavat pienempaa palkkaa. Eika KAIKKI yritykset vaihda maisemaa kun verot nousevat.
Kyse on marginaaliryhmasta. MUTTA: nykymaailmassa pienikin marginaali upottaa laivan. tassa talouskriisissa on ollut kyse siita etta valtioiden verotulot ovat romahtaneet sen takia etta marginaalinen BKTn lasku on leikannut yritysten voittoa ja sita kautta paaomatuloja, ja sen takia heijastunut verotuloihin eksponentiaalisena. Toki myos ALVit ja palkkaverotulot ovat laskeneet.
Mutta jos niputtaa kaikki verotulot yhteen, mutta pitaa valtion menot samassa kuin aiemmin, velkaantuminen rajahtaa pilviin. Esim. Jos tulosi olivat aiemmin 100, ja lainasit 3, ja kaytit siis 103, niin nyt tulosi voivat olla 75 ja lainaat 28. Valtion menot sailyvat samana, mutta ollaankin suomitilanteessa, eli otamme 33% lainaa tulojen paalle... Julkisen talouden romahduttamiseksi, riittaa yritysten kannatavuuden ja sita kautta paaomaverojen (ei osinkoja, ei osakevoittoja) romahdus.
Länsimaissa, etenkin USA:ssa, talouskasvu on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa että kuluttajat saadaan elämään yli varojensa = velaksi.
Kriisi ei siis synny siitä että kuluttajat velkaantuvat loputtomasti vaan päinvastoin siitä että ne eivät voi/pysty tuota enää jatkamaan. USA:ssa tämä vietiin käytännössä niin pitkälle ettei velkaantumista rajoittanut enää edes se riittävätkö tulot nykyisten lainojen korkojen ja lyhennysten maksuun koska nämäkin kuitattiin (osin) ottamalla uutta lainaa.Yksityinen kulutus muodostaa USA:n taloudesta lähes 80% joten maan talous romahtaa samalla hetkellä kun kuluttajat ryhtyvät elämään tulojensa mukaan. Tämä taso nimittäin vastaa noin 10v sitten vallinnutta kulutuksen tasoa jos sitäkään. "Elpyminen" on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa että amerikkalaisia innostetaan elämään jälleen hulppeasti yli varojensa ja pankkisektorille taataan riskittömät tuotot jos se vain lainoittaa tätä menoa. Ongelma on se, että on loikattu 10 vuotta edelle kulutusmahdollisuuksista.
Finanssikriisin syiden korjaaminen johtaisi nimittäin täyteen katastrofiin koska koko läntisen maailman talous on mukautunut pitämään "normaalitilana" yli vuosikymmenen jatkuneella ylivelkaantumisella aikaansaatua kulutuksen tasoa. Etenkään USA:lla ei ole varaa edes ajatella sellaista painajaista että kuluttajat ryhtyisivät elämään tulojensa mukaan koska jo se tietäisi talouden suoranaista romahdusta. Tilanteen oikeaan korjaamiseen ei kuitenkaan riittäisi edes "tulojen mukaan eläminen" koska vuosikymmenen aikana kerättyä velkaa pitäisi samalla maksaa pois eli ostovoima putoaisi vieläkin jyrkemmin.
Siksi on ihan ymmärrettävää että "elvytyksen" nimissä pankeille on lahjoitettu biljoonia ja FED:in holveihin haalittu roskapapereita samalla summalla vain yhden tavoitteen saavuttamiseksi: pankkijärjestelmältä pitää poistaa kaikki riskit jotka liittyvät rahan lainaamiseen täysin maksukyvyttömille asiakkaille jotta tämä talouden tukipilari saadaan taas pystytettyä.
Yritykset toki ovat saaneet lisätuottoa siirtäessään tuotantoa halpojen tuotantokustannusten perässä. Mutta samalla on länsimaissa menetetty valtavat määrät teollisuuden työpaikkoja. Siitä huolimatta tilastojen mukainen keskimääräinen tulotaso on noussut, mutta tuo nousu koituu yhä harvemmille. Halpatyövoimaan siirtymisen seurauksena työpaikkansa menettäneistä useat eivät ole päässeet samoihin ansiotasoihin kuin ennen.
Kun tuotanto aiemmin oli kotimaassa, niin tuotteen tuottamisesta jäi palkkatuloina ja palkkaveroina kansantalouden kiertoon rahaa. Tuotannossa työtä tekevä oli palkansaajana myös kuluttaja. Hänen tienaamansa rahat päätyivät suurelta osin kansantalouden kiertoon palveluiden ja tavaroiden kulutuksena.Nyt tuotteiden tuotannon työntekijöiden osuus on pieni, ja se pienikin menee Kiinaan, eikä kotimaahan. Suurin osa kertyy pääomatulona. Vaikka pääomatulo tuloutetaankin omistajille, on se paljon hellävaraisemmin verotettua kuin palkkatulo. Pääomatulo ei jää kansantalouden kiertoon samalla tavoin kuin palkkatulo, eikä siitä kerry yhteiskunnan tai eläkejärjestelmien rahoittamiseksi riittävästi verotulojakaan.
Samalla, kun Kiinaan siirtymisen johdosta on menetetty valtavat määrät aitoja työpaikkoja ( siis julkisista subventioista riippumattomia ), on tilannetta ja työllisyyslukuja yritetty kaunistella luomalla täysin julkisista tuista riippuvia työpaikkoja. Lisäksi niissä työskentelevät ovat useimmiten pätkätöissä, ja niiden työpaikkojen tulotaso ei ole samaa luokkaa kuin entinen teollisuustuotannon tulotaso oli.
Mutta kun yuan on pegattu USAan, mitaan valuuttakurssitasapainottumista ei tapahtunut, vaan molemmat maat pystyivat pitamaan ylla vajeitaan -- haluamiinsa suuntaan -- aivan liian kauan. Ja pystyvat yha. Tulos? Kiina pysyi jarjettoman halpana. Ja USAn ei valiaikaisesti tarvinnut tehda mitaan muuta kuin lainata lisaa Kiinalta ja ostaa niiden tuotteita. Tama malli ei toimi ikuisesti. Ja sitten kun se ei enaa toimi, tulee itkua ja hammastenkiristysta.
Siksi ongelmamme ei todellakaan ole markkinatalous, vaan sen puute.
Kiina on pitänyt jatkuvasti valuuttaansa heikkona, ja siinä syy. Maa on vapaakaupassa pelannut jatkuvasti kaksilla korteilla: harjoittanut markkinaliberalismia silloin kun sille itselleen on ollut siitä hyötyä, ja samalla hankkinut jatkuvaa kilpailuetua pitämällä keinotekoisesti valuttaansa devalvoituneena.
PS.
Jo muinaiset roomalaiset sitä klopalisaatiota harjoittivat. He toivat valloittamiltaan alueilta halpatyövoimaa tuotannollisiin töihin, ja palvelustöihin. Omasta kansasta suuri osa jäi työttömiksi. Valtio alkoi tarjota leipää ja sirkushuveja, jotta väki säilyisi hengissä ja yhteiskuntarauha säilyisi yllä. Nykyään ei tarvitse tuoda orjia muualta, kun työt voi siirtää noihin halpamaihin. Ja taas maksetaan kansalle leipää ja sirkushuveja vastaavaa korvausta, jotta yhteiskunta säilyisi jotenkuten koossa, ja väestö hengissä.
