sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Joko nyt on totuuden hetki?



Saksan sisäpolitiikka on tuhoamassa euroalueen ja EUn. Venäjän sisäpolitiikka on tuhoamassa sen talouden. Kansainvälisen yhteisön tai ainakin läntisten, itseään demokratioiksi kutsuvien valtioiden silmissä arvostuksen veivät jo hiljaiset vihreät miehet Krimillä. Aivan ilmeisesti kumpikaan ei enää tule politiikkaansa muuttamaan. Ei ainakaan nyt vallassa olevien poliitikkojen toimesta. Kierre voi vain syvetä ja kasvaa, kun molempien taloudet - Venäjän ja EUn - alkavat kiihtyvällä vauhdilla kutistua ja ajavat yhä suurempia joukkoja työttömiksi.

Nyt tyrmistytään Euroopan musliminuorten radikalisoitumisesta ja liittymisestä ISISin ja Kalifaatin sotajoukkoihin. Kukaan ei tunnu kantavan huolta niistä vielä lukuisemmista Euroopan ja Venäjänkin syrjäytyvistä ja pian radikalisoituvista nuorista, joiden aggressiot vasta etsivät purkautumistietä.

Entisaikaan vallanpitäjät kyllä osasivat tehokkaasti ohjata nuo aggressiot valtansa pönkittämiseen etsimällä ulkopuolisia, ulkomaisia kohteita tuolle vihalle. Onko syytä olettaa, ettei sama enää voisi onnistua? Tuskin. Eihän historia muutenkaan loppunut Pahan valtakunnan romahtamiseen. Venäjällä näyttävät jo aloittaneet yhteiskunnan ohjaamisen valitulle tielle. Euroopassa ei taida ihan vielä mennä riittävän huonosti, että moiseen olisi tarvetta? EUn maista Unkarissa lienee Gleichschaltung jo hyvässä vauhdissa?

Venäjän reunavaltioiden, kuuluvatpa ne sitten NATOon, EUhun, euroalueeseen tai eivät, saavat seurata kasvavalla huolella. Vai pitäisikö ihan oikeasti jo puhua pelolla? Viimeisen puolen vuoden tapahtumat panevat tällaisen tavallisen tossunkuluttajankin kysymään, ovatko Saksa ja Venäjä ilmeisissä yliherruus-unelmissaan ajamassa maanosamme jälleen sotaan? Tietoisesti? Tarkoituksella?

Kuten edelliskerrallakin itsenäinen Suomi on yksi näistä reunavaltioista. Niistä samoista, jotka aikoinaan I maailmansodan yhteydessä ja sen jälkeen itsenäistyivät Venäjän keisarikunnasta. Niistä samoista, jotka nykyinen Venäjä lukee lähiulkomaikseen ja itse asiassa osaksi itseään.

Vähintään vuodesta 2008 maamme on ajelehtinut ilman todellista johtoa, ajopuuna maanosamme tapahtumien koskessa. Sinä aikana olemme kustantaneet hyvinvointimme myymällä kansallisomaisuuttamme, kasvattamalla yhteiskuntamme velkaa ja työttömyyttä sekä sitomalla käsiämme tulevaisuuden kehittämisvaihtoehdoilta. Emmekä ole välittäneet panna tikkua ristiin tulevaisuutemme turvaamiseksi.

Eikä meilläkään mikään ole muuttunut. Kuten Saksan ja Venäjänkin poliitikot eivät meidänkään muuta toimintatapojaan, ajatuksitaan ja linjoistaan puhumattakaan. Se ei ole poliittisesti mahdollista. Mieluummin ajetaan yhteiskunnat vaikka tietoisesti seinään. Tai sotaan.

Pyhäjoen Fennovoimasta ja Rosatomistakin tulee, Vanhasen tuppeen sahattujen lautojen, Kallin lainkuuliaisuuden ja Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahalahjoma-juttujen jälkeen lähinnä mieleen Petsamon Nikkelin rooli Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa vuonna 1940. 

Mutta voi ristus mikä johto meille nyt on siunautunut. 





9 kommenttia:

fun kirjoitti...

Eipä Suomen nykytilaa voi paremmin pohdiskella.
Tällainen fossiili, niinkuin minä olen, näkee asiat jokseenkin samalla tavalla.
On aivan oikein pohdiskella, mihin tämä tällainen oikein johtaa.
Yhteiskunta jakaantuu kiihtyvää tahtia. Joillakin menee tosi hyvin ja toiset ovat jo kolmatta sukupolvea pudonneina rattailta.
Kuuntelin tuossa aamusella "puheradion" hyvän keskusteluohjelman, jossa kaksi sotakorkeakoulun opettajaa yritti saada otetta nykysodan olemuksesta. Hurjalta kuulosti. Mulla on vähän samanlainen tuntuma tilanteeseen kuin heilläkin. Ukraina ja ISIS ovat yksi esimerkki sodan muuttuneesta luonteesta. Rintamaat on historiaa, samoin sotaa käyvät valtiot. Joku rahoittaa ja organisoi, mutta näkyvillä ei tunnu olevan ketään, jonka kanssa voisi edes neuvotella.
Suomi saisi olla epäluuloisempi omasta asemastaan niin EU:ssa kuin muutenkin maailmassa. Näin heikossa hapessa olevaa maata on helppo manipuloida haluttuun suuntaan.
Pahinta meidän systemissämme on se, että kansa menettää vähäisenkin uskonsa poliittiseen järjestelmään. Tarvitaan vain ratkaiseva poliittinen töppäys, esimerkiksi eläkeuudistus, niin asiat alkaa vyöryä, eikä sitä näillä arvolatauksilla ole helppoa pysäyttää.

Sanoisin, että totuuden hetki on hyvin lähellä. Kevään vaalit saattavat olla se hetki, jolloin äänestäjät tekevät jotain ennen näkemätöntä. Saattaapa käydä niinkin, että JOKU MUU kuin vakiintuneet suuret puolueet ottavat jytkyn.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Suomi saisi olla epäluuloisempi omasta asemastaan niin EU:ssa kuin muutenkin maailmassa. - Varmasti. Mutta ennen kaikkea pitäisi jostain löytää yhtenäisyyden "vaihde". Se taitaa tulevissa sodissa, muodosta riippumatta mennä jo ennen ensimmäistä hyökkäystä. Ainakin sellaiseksi tunnustettua. Se taas edellyttäisi uskottavaa johtajuutta, jolla tarkoitan johtajuutta joka uskaltaa myös kantaa vastuunsa tekojensa seurauksista.

TRosin se taas edellyttäisi, että päästäisi edes tuumailusta ja hyvistä ohjelmista tekoihin.....

Anonyymi kirjoitti...

Hurjalta tuntuu, että suomi meni talvi. ja jatkosotaan näennäisesti "yksimielisenä" vaikka lähihistoria oli mitä oli. Nyt meillä on takana historiamme pisin rauhan aika ja yhyeiskunta on rikkinäisempi kuin ehkä koskaan.
Henkilökohtaisesti haluaisin isänmaaqni olevan itsenäinen ja puolustavan itseään omilla sotilaillaan ja aseillaan. Ajatus on kuitenkin täysin absurdi. Meillä ei ole varaa aseisiin eikä meillä riitä edes kansan moraali sodan kaltaisiin vaikeuksiin.

Ehkä juuri siksi olemma katsoneet aiheelliseksi liittyä unioniin, joka toivottvasti vetää meidät kuiville kun oikein syvälle vajoamma.
Samasta syystä pitäisi mahdollisimman pian hakea JOKU ystävä, joka suostuisi kohtuullisella hinnalla pitämään puoliamme, jos joku alkaa meitä ahdistella.

Ongelmana on, että meillä on niin paljon väärinymmärtäjiä. Demokratiassa jokainen ääni maksaa kansakunnalle aivan liikaa, eikä vastineeksi saa mitään hyödyllistä.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista.

Itsenäinen, uskottava puolustus on kaikkea muuta kuin absurdi ajatus. Sen materiaaliset edellytykset ovat täysin meidän varoilla toteutettavissa. Pitkällä aikavälillä 2% BKTstä puolustukseen mahdollistaa sen mennen tullen. Nyt käytämme noin 1,4%.

Suomi on perinteisesti ollut jopa poikkeuksellisen puolustusmyönteinen. Puolustuksen uskottavuuskin on pitkälti kiinni kansakunnan puolustustahdosta. Saattaa olla, että siltä osalta arvioimme tilannettamme usein liian pessimistisesti.

Loppupeleissä olemme aina yksin, vaikka ystäviä olisi kuinka monta rauhan aikana. Toivomaasi vakuutta ei yksinkertaisesti voida aukottomana saada mistään. Sotatilanteessa kun valtioilla ei ole ystäviä, pelkästään intressejä.

Meidän puoluejärjestelmämme luomassa politbyrokratiassa jokainen ääni maksaa meille liikaa. Se ei kuitenkaan ole demokratian ominaispiirre vaan puoluelähtöisen politbyrokratiamme.

Anonyymi kirjoitti...

Sinun asenteesi omasta puolustuskyvystä on ideologista harhaa. Tällä hetkellä meidän arsenaalimme on pelkästään koulutusta ja ensi-iskun torjuntaa varten. Ensi-isku ei saa kestää kuin päiviä. Sen jälkeen kalustomme on kaput.
Ellei tässä vaiheessa apunamme ole vauraampaa tukijaa olemme tuhon omia.
Näistä asioista keskustellessa pitää olla käsitys kokonaistilanteesta. Vankka usko omiin kykyihin ei riitä,-sota ja siihen varautuminen ei ole uskon asia. Sitäpaitsi yksin sotiessamme menetämme paljon siviilejä ja pari sukupolvea sotilaita. Viisimiljoonainen kansa on tiensä päässä jos sota meidät yksin ja housut kintuissa kohtaa.

Fun kirjoitti...

Pikkuisen jäitä hattuun. Ykkösaamu päättyi juuri. Ohjelmassa Tuomioja laukoi viisauksiaan NATO:sta. Toimittajan kysyessä voisiko Suomi liittyä NATO:on jos Venäjäkin siihen liittyisi? Tuomioja antoi periksi ja myönsi, että kyllähän Suomikin siinä tapauksessa voisi liittyä.
Vastaus kuvasi sitä käsitystä, joka muuten on aika yleistä, että NATO olisi joku "kaveri", jota voi digata tai olla diggaamatta.
Venäjän liittyessä NATO:on ei Suomen kannata pitää puolustusvoimia kuin sisäpoliittisista syistä.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)ja A no nymous

Suomen kokoisen (väestö 5,3 miljoonaa, pinta-ala noin 330 milj. neliökm) puolustaminen omin voimin ei varmasti ole maailman helpoimpia tehtäviä. Mutta ideologioilla sitä ei puolusteta ollenkaan. Se vaatii rautaa, tahtoa, johtajuutta ja sodasta selviäminen vielä tuuriakin.

Jos suurvalta (kuka tahansa) pystyy keskittämään kaiken sotapotentiaalinsa Suomen valtaamiseen, meitä ei siltä pelasta mikään. Samoin atomiaaseen käyttämiseen ei meidän tarvitse puolustuksessamme varautua, väestönsuojelussa toki.

Uskottavuus ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi voittaa hyökkääjä. Sen ensisijainen sisältö on vakuuttaa potentiaalinen hyökkääjä siitä, että suhteessa saatavaan hyötyyn se vain ei kannata.

Uskaltaisin olla lähes varma siitä, että ainoa suurvalta, jolla saattaa olla Suomen valtaamiseen kiinnostusta on Venäjä. Mutta, kuten Ukrainan tapahtumat osoittavat, sekään ei toimi tyhjiössä.

Venäjän toiminta aiheuttaa reaktioita EUn puitteissa ja "maailmanpoliisi" USAssa olimmepa NATOn jäseniä tai emme. Varsinkin nyt, kun Putinin oikea karva on paljastunut. Suomut ovat pudonneet ilmeisesti muiden kuin saksalaisten silmiltä.

Se mitä tapahtui Tshetsheniassa, Georgiassa, Transnistriassa ja viimeksi Krimillä ja Donbasin alueella, ei voi enää "rankaisutta" tapahtua Baltian-maissa, Puolassa eikä Suomessakaan. Laajentaapa Putin nyt valloituksiaan mihin tansa Euroopan alueella, hän suistaa Venäjän suursotaan. Siinäkin mielessä Putinin toiminta on jo lisännyt puolustuksemme uskottavuutta.

Kun en ole sota-alankaan ammattilainen joudun perustamaan uskottavuuden arvioinnin asiantuntijain arvioihin. Olen jäänyt siihen käsitykseen, että he arvioivat, että 150 miljoonan vuosittaisen lisämiljoonan panostus pitkällä aikavälillä riittäisi tehtyjen rakennepäätöstön jälkeen. Saattaa hyvinkin olla.

Toisen maailmansodan ja varsinkin ensimmäisen alkua eivät mitä ihmeellisemmät monikantaiset tai kahdenväliset hyökkäämättömyys-, puolustus- ja yhteistyösopimukset estäneet. Ehkä ennemminkin avittivat alkuun? Toiveittesi vauraampaa ja halukasta auttajaa ei yksinkertaisesti ole. Ei ainakaan ex ante, siis ennen kuin tilanne on päällä.

Siksikin on meidän kannaltamme tärkeintä panostaa itsenäiseen, puolustukseen kykyjemme mukaan, hoitaa suhteita kaikkiin naapurimaihimme parhaan osaamisemme mukaan ja tiedostaa, että meidän maapaikallamme juuri toimintavapauden säilyttäminen itse tilannetta silmällä pitäen on paras tulevaisuutemme tae.

Ovat se Tuomioja ja Fun(deeraaja) fiksuja miehiä. Juuri noin.

fun kirjoitti...

No, Tuomiojasta en tiedä...
Sanot, ettei rikkaampaa auttajaa Suomelle ole. Eikös sellaiseksi ehdoteta juuri NATOA?
Ukrainasta sen paremmin kuin Suomestakaan ei ole Venäjälle suoranaista hyötyä. Sillä maalla mantuja riittää, mutta kiinnostus nouseekin sille uhkien kautta.
Venäjä rakentaa itselleen puskureita sitä ainoaa olettamaansa uhkaa vastaan.

Taitaa olla niin, ettei Venäjä ole enää kiinnostunut lisävaikeuksista. Sillä palaa omat pöksyt. Taitaa käydä niin kuin aiemmin ennustelin. Venäjän kansa tekee omat ratkaisunsa ja hylkää Putinin.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Asevelvollisuusarmeijaa ei Suomesta noin vain lähetetä muita maita puolustamaan, vaikka kuinka olisivat NATO-kavereita. Uskottavaan ammattiarmeijaan meillä taas ei ole varaa.

Kun reunavaltiona muutenkin olemme idän ja lännen rajalla ollaan sitten vaikka puskurina. Hoidetaan suhteemme hyvin kaikkien naapurien kanssa ja ylläpidetään sitä itsenäistä ja uskottavaa puolustusta oman turvallisuutemme vuoksi, katsovatpa sen arvioijat mistä ilmansuunnasta tahansa.

Haluammepa sitä tai emme, "Venäjän kansa" tai joku porukka Venäjällä tekee joka tapauksessa omat ratkaisunsa Venäjän kansan nimissä?